sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lorca: "Mustalaisromansseja" (1999)

Espanjalainen Federico García Lorcan runoteos sisältää osat "Lauluja", "Mustalaisromansseja" ja "Valituslaulu härkätaistelijan kuoleman johdosta".  Lorca oli paitsi runoilija myös tunnettu näytelmäkirjailija, kuvataiteilija, pianisti, teatteriohjaaja ja näyttelijä. Hän perusti 30-luvun alussa teatteriseurueen, joka kiersi esiintymässä kaikkialla Espanjassa. Lorcan elämä päättyi traagisesti: häne murhattiin Espanjan sisällissodan alkuaikoina.  (Takakansi)

Lorcan runoudesta välittyy Espanjan kansan mielikuvitus, veren ja kuoleman syke maailmassa, jota tavat ja säännöt puristavat, inhimillisyys, kyky tuntea tunteita tekevät ajankohtaisiksi "Mustalaisromanssit", jotka Kirsi Kunnas on ansiokkaasti suomentanut. 

Garcia Lorca oli barokkilyriikan kuvallisen perinteen taitaja. Hänen runoutensa liittyy muodoltaan ja aiheiltaan espanjalaiseen laulutraditioon. Kunnaksen suomennostyö on pohjaa täsmälliseen, sävyiltään ja volyymiltään Lorcan perinnettä myötäilevään kielellisesti taidokkaaseen luovuuteen. Suomennostyöllä on monitahoinen merkitys, siinä määrin syvällisesti ja todesti välittyy nautinnon ja tuskan loogisuus Lorcan runojen ajatusmaailmasta. Eheydessään kokoelma on kuin kullattu perhonen, joka hehkuu kuoleman mustalta taustalta. (Markku Sivula, Arvosteleva kirjallisuusluettelo 1/77)

     *     *     *

'Puut, puut' -laulussa on maaginen tunnelma, kun ikuinen andalusialaistyttö poimii vihreitä oliiveja vuodesta ja vuosisadasta toiseen. Häntä eivät hetkauta ohikulkevat ratsumiehet ja komeat sotilaat, eikä mikään.

Puut, puut, puut
kuivat ja vihreät

Puut tulevat ja menevät mutta tyttö on aina kaunis ja nuori.

     *     *     *

Ensimmäinen mustalaisromanssi  'Romanssi kuusta, kuusta' on kuin jatkoa edelliselle laululle. Tässäkin runossa ovat liikkeelle pelottavat, valtaa ja väkivaltaa edustavat ratsumiehet. Vaarassa ovat niin kyläläiset kuin kylään saapuneet mustalaiset.

Mustalaiset ovat tottuneet kaikkeen, nähneet kaiken - ja he kulkevat kaikessa rauhassa läpi oliivitarhan. Äkkiä runoilija katselee ehkä mustalaistytön silmin maailmaa

Miten laulaa kehrääjälintu,
miten puussa se laulaakaan!
Mutta kuu vain taivaalla kulkee,
vie lasta muassaan.

Andalusialaistytön paikkaan ja aikaan sidottua elämää vastaan asettuu romanien vapaus katsella maailmaa avoimin silmin, ohi ratsumiesten, ohi kaikkien muiden.Viimeiset säkeet kertovat siitä, ettei elämä ole helppoa ja heitä kohdellaan kaltoin, mutta se kuuluu romanien elämään. Itkut itketään ja jatketaan taas elämää.

Toisessa romanssissa 'Preciosa ja tuuli' romanityttö kohtaa vaeltajien pyhimyksen, vanhan miehen Kristofferin, joka kiihottuu nuoresta tytöstä ja haluaa koskea tämän vulvaa, ehkä maata tämän kanssa. Runoilija kehottaa tyttöä pakenemaan - ja tyttö lähtee

Preciosa, juokse Preciosa,
sinut ottaa vihreä tuuli!

Samaan aikaan toisaalla maalaistyttö haistelee yöilmaa, samaa tuulta kuin mustalaistyttökin. Neito uneksii parvekkeella, kenties samaan aikaan, kun hänen kaipuunsa kohde käpälöi nuorta tyttöä. Ja uhattuna on lopulta tämäkin tyttö, vaikka turvassa sisällä. Sitten palataan takaisin mustalaistyttöön.

Yö työntyi läheiseksi
kuin pieni tori, jossa
päihtynyt santarmijoukko
kolkutti porttia, potki.
Vihreän haluan vihreää.
Vihreä tuuli. Vihreät oksat
Merellä laiva
ja ratsu vuoristossa.

Runo päättyy unimaisiin kuviin, joiden kautta ajatus lentää tasankojen keskeltä merelle ja vuoristoon, minne santarmit lienevät menossa, kun ovat ensin viihdyttäneet itseään pienessä kylässä.

Seuraavissa romansseissa mustalaiskansa tuska kohoaa kosmisiin mittasuhteisiin. Heillä ei ole paikkaa maailmassa, edes omissa kaupungeissaan.

Sikermän lopulla on 'Romanssi Espanjan santermeista' siis täkäläisittäin poliiseista, jotka esimerkiksi 30-luvulla olivat tietysti fasistien ja muiden valtaapitävien puolella. Romanssi on luonnollisesti ironinen, sillä eivät santarmit ole runoa itselleen ansainneet.

Menevät minne on mieli
ja aivoissa piilee heillä
pistoolien kuvakieli
sen hämärä tähtitiede

Tulevat mieleen jopa suomalaiset poliisit, jotka viime vuodet ovat rehvakkaasti kävelleet pistoolit esillä, mitä voi pitää hyvin loukkaavana eleenä kansalaisia kohtaan. Poliisit tai santarmit runon lopulla rinnastetaankin vaeltavaan rosvojoukkoon, jotka tekevät mitä tahtovat. Jo joulun aikaan 2000 vuotta sitten tappoivat poikalapsia - ja meni siinä muutama tyttökin.

      *      *      *

Kokoelman viimeisessä osassa on pohjoismaiselle lukijalle outo 'Valituslaulu' kuolleelle härkätaistelijalle. Runon kääntäjä Kirsi Kunnas jälkisanoissaan kertoo alun pitäen Parnassossa v. 1956 ilmestyneestä käännöksestä ja sen merkityksestä.

Runo on sikälikin enteellinen, että Lorca itse kuoli vain jonkin aikaa runon kirjoittamisen jälkeen ja hän halusi kuolla samalla tavalla kuin ihailemansa härkätaistelija niin kuin myös kävi.

Runo päättyy seuraaviin säkeisiin

Kauan kestää, kauan, ennen kuin syntyy, jos milloinkaan
andalusialainen niin kirkas, niin altis vaaroihin.
Ylistän hänen loistoansa, ja sanat valittavat,
ja muistan oliivilehdon surullisen tuulen.

Ehkä suomalaisille urheilusankarit kuten Paavo Nurmi ovat merkitykseltään samaa luokkaa kuin härkätaistelija Antonio Machado oli andalusialaisille. Tosin mitä sitten jos pystyy juoksemaan 10 000 metrillä maailmanennätyksen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti