perjantai 28. joulukuuta 2012

Rilke: "Sonetit Orfeukselle" [1923]

Rainer Maria Rilken "Sonetit Orfeukselle" (2003) kuuluvat 1900-luvun alun mitallisen runouden mestarisaavutuksiin.

"Sonetit Orfeukselle" -teoksessa kiteytyy Rilken lyyrisen filosofian ydin. Orfeus, antiikin myyttihahmo, on näiden lähes kuudenkymmenen sonetin keskussymbolina. Olemisen, kuoleman, ristiriitojen ja yhteyden pohtimista kuvittavat mm. puut, kukat, hedelmät, peilit ja ruukut. Orfeus-maailmassa saa teknistyneen ajan ihminen levätä ja kuunnella syvintään. Rilken omien sanojen mukaan soneteissa mennään sanottavan ja sanomattoman rajoille. (ntamon sivusto)

      *      *      *

Suomentaja Liisa Enwald on nähnyt paljon vaivaa tässä käännöstyössä ja saanut mitatkin kohdalleen. Kirjassa ovat myös alkuperäiset saksankieliset runot, joten lukija vai halutessaan lukaista myös ne.

 "Sonetit Orfeukselle" [1923] on Rilken toinen pääteos, toinen on jo kauan aikaa sitten vuonna 1974 Aila Meriluodon suomentama "Duinon elegiat" [1922].

Rilke korostaa, ettei hänen runonsa tulee lukea sellaisenaan, eikä lähteä hakemaan niiden takaan mitään sellaista symboliikkaa mitä niissä ei ole. Toisessa osassa esiintyy esimerkiksi yksisarvinen, joka yksinkertaisesti on symboli, jollekin sellaiselle, jota emme tunne tai tiedä mutta on olemassa. 

      *     *     *

Esimerkkisonetti voisikin olla juuri tuo runo yksisarvisesta.

Tuo valko-otsa, eläin jota ei
ole kuin tarinoissa enintään
- kutsuimme sitä, ja se nosti pään,
ylpeät jäsenensä valoon vei.

Totta ei ollut - rakkaudessamme
kuitenkin syntyi, kaunis, eheä
ja puhdas eläin. Suuri oli se,
ja täytti avaruuden väreillä.

Se tarvitsiko olla laisinkaan?
Ei ruokaa saanut, ajatuksen vain
ja tilaisuuden päästä kasvamaan,

niin että nousi sarvi otsaan.
Kun joutui neidon kanssa kasvokkain,
jäi häneen: kuvastimen hopeaan.

Ensimmäisessä säkeistössä jätetään avoimeksi, onko yksisarvisia elänyt joskus jossain. Esimerkiksi aasialaisissa kansantarinoissa yksisarviset ovat eläneet vuosituhansia.

Runoilijalla, Orfeuksella, oli yhteys yksisarviseen. Tai hänellä ja hänen rakastetullaan on tuo yhteys, ja heidän yhteytensä ikään kuin synnytti tuon eläimen, joka joutui tai pääsi valoon paistattelemaan päivää ja nukkumaan öitä.

Toisessa säkeistössä Orfeus ampuu Cupidona alas epäilyt tämän yksisarvisen olemassaolosta. Se ei ollut todellinen olio vaan vain mielen tuotetta. Totta oli kuitenkin se, että yksisarvinen syntyi ja eli niin kauan kuin rakkauskin.

Rakkaus ei tarvinnut ravintoa kasvaakseen. Se eli itse itsestään. Pelkän ajatuksen voimalla. Runoilija kyseenalaistaa kolmannessa säkeistössä koko yksisarvisen olemassaolon. Kenties kyse oli harhasta tai hetkellisestä tunteesta, joka sitten meni ohi? Kenties rakkaus oli vain kuvitelmaa?

Mutta kun Orfeus kohtasi neidon, hän ei voinut epäillä yksisarvisen olemassaoloa. Tosin hän näki itsensä vain kuvastimen hopeasta - kuin Narkissos ikään. Neidon tunteista ei mies tiennyt senkään vertaa, eikä voinut olla niistä varma.

     *     *     *

Toinen esimerkki voisi olla ensimmäisen osan 14. sonetti.

Maan kukka, viininlehti, hedelmä!
Ei puhu se vain vuodenkierron kieltä,
vaan tummuessaankin on täynnä mieltä.
Sen esiin nostaa pellon pimeä.

Kuolleiden voima ruokkii sitä multaa
- vai onko se vain suuri kateus?
Me emme tiedä, mutta kukoistus,
jo merkki on: me saamme nähdä kultaa.

Ne nostavatko sitä riemuissaan,
nuo kuolleet, jotka meitä, herrojansa,
niin palvelevat uumenissa maan?

Vai hekö herroja, kun liiastansa
näin luovat meille läikehtien
yhteyden tuonen sekä suudelmien.

Tässä sonetissa Rainer Maria Rilke on elämän perusasioiden äärellä. Elämän keskipisteenä on maa, maa on parhaimmaillaan mustaa multaa, jonka keskeltä puolestaan nousee - viininlehti.

Runon viimeisessä sanassa hypätään siihen, miten viini, viiniksi tehtynä, vaikuttaa meihin. Se saa meidät iloisiksi ja nauraviksi ja suutelemaan rakastettuamme ja yhtymään rakastettuun. Orfeus ja Eurydike olivat myytin rakastavaiset, jonka Orfeus haki manalasta takaisin tämän kuoltua.

Ehkä tässä tapauksessa viimeinen säe viittaa elämää ja kuolemaa suurempaan yhteyteen kahden ihmisen välillä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti