tiistai 31. joulukuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 139: "Kynän roiskeita vuoden 2013 viimeisiltä tunneilta"

En tiedä vielä, mitä aion kirjoittaa tähän. Jotain ennen vuoden vaihtumista. Joten aikaa on vaikka miten paljon!

Voisin lähteä liikkeelle, vaikka viikon suosituimmista teksteistä, jotka näkyvät blogin oikeassa laidassa.

Listalle hetki sitten ponkaisi Sakari Topeliuksen satu 'Lintu sininen'. Kärjessä on parisen päivää ollut yllättäen Erica Jongin feministinen kulttiromaani "Lennä, uneksi". 

Ja tähän väliin voisin kertoa täysin mielenkiinnottoman jutun, joka liittyy Elvi Sinervon "Viljami Vaihdokkaaseen". En aio kertoa, miten siskoni 5-6-vuotiaana kuvitteli pitkään olevansa jonkinlainen vaihdokas. Hän uskoi olevansa joidenkin toisten vanhempien lapsi. Ehkä vaihtunut synnytyslaitoksella Höyhensaaressa tms.

Sen sijaan kerron, miten olen parin vuoden aikana aina silloin tällöin yrittänyt metsästää, en sosialistisen realismin merkkiteosta "Äitiä", vaan Maxim Gorkin paljon tuntemattomampaa teosta, tai ei kyse ole oikeastaan teoksesta, vaan pienpainatteesta, vuonna 1956 Neuvosto-Karjalassa painetusta kirjasesta "Dankon palava sydän", joka sisältää vain tuon yhden sadun, jonka ympärille Sinervon romaani "Viljami Vaihdokas" kiertyy.

No, en ennen tätä päivää ollut löytänyt satua, sillä vuoden 1956 jälkeen ei satua oltu julkaistu missään. Mutta sen sijaan vahingossa tänään löysin Huuto.netistä Gorkin suomeksi käännetyn kirjan "Satuja ja kertomuksia". Ja nyt tietysti odotan että saan tuon kirjan itselleni, vaikka ensi vuoden puolellehan se tietysti menee...

Ai, että miksikö satuaaa mä metsästän? No, tietysti lukeakseni sen. Toki satu kerrotaan Viljamin sanoin - tai se taisi olla sen Viljamille sadun kertoneen sepän sanoin - mutta joka tapauksessa, satu kerrottiin kirjassa omin sanoin tai toisin kuin alkuperäisessä kertomuksessa.

... että mitäkö sitten? Sitä sitten vaan, että Elvi Sinervon kirjan loppu on hienoimpia kuvauksia suomalaisessa kirjallisuudessa, kun Viljami Supon vankilassa kidutettuna - myöhemmin tapettuna - kuvittelee olevansa Danko, mutta eihän hän tietysti voi kuolleena olla kuin möykky lihaa.

Jollei sitten kuolemansa jälkeen heittäydy haamuksi tai muuksi ei-olevaiseksi olennoksi. Ja se tunnettujen fysiikan lakien mukaan ei ainakaaan nykytietämyksen perusteella ole mahdollista, niin kuin ei maailman kapitalismin kumoaminenkaan tai kullan tekeminen muista alkuaineista.

     *     *     *

Yksi blogin suosituimpia sitaatteja on ollut Eppu Nuotion runo 'Ananas ja Kookos', mikä on nytkin taas listalla

Ollaan onnellisia, jookos?
Ollaan ananas ja kookos,
ollaan rypäle ja rusina, 
   saadaan kevätkääryleitä tusina...

Monet varmasti ensi vuodeksikin harkitsevat omien kevätkääryleidensä hankkimista - tai ainakin tekemistä. Sellaisen kääryleen saa ohimennen sanottuna saa jo tammikuussa siskon tytär Pauliina, sen saman siskon, joka kuvitteli olevansa vaihdokas. - Pauliinalle kääryle ei ollut kuitenkaan valinta, vaan aluksi valitettava lipsahdus. Hän ei tiennyt olevansa raskaana ennen kuin oli liian myöhäistä... Sellaista saattoi siis sattua vielä vuonna 2013.

En tiedä oliko kyseessä Erica Jongin tunnetuksi tekemä napiton pano, mutta lopputulos oli yhtä varma.

     *     *     *

... Ja vaikka ei saataisikaan 
niin ei se mitään haittaa.
Maailmassa ei mitään muuta
olekaan kuin aikaa vaan.

Ja aina on aikaa odottaa

aikaa parempaa vaikkei
sitä koskaan tulisikaan.
Aina on aikaa olla vaan!

Hosseini: "Tuhat loistavaa aurinkoa" (2007)

"Tuhat loistavaa aurinkoa" (2007) on Khaled Hosseinin kirjoittama 3-osainen romaani Afganistanin naisista. Ensimmäinen osa keskittyy Mariamiin, toinen osa Lailaan ja kolmannessa osassa ovat mukana molemmat Rashid-nimisen miehen vaimot Laila ja Mariam.

      *     *      *

Olen muutaman päivän aikana kuunnellut iltaisin tätä Hosseinin kirjaa "Tuhat loistavaa aurinkoa" (2007) äänikirjana, mikä on ollut  koukuttava kuuntelukokemus, joskin mitä pidemmälle kirja on edennyt, sitä tyytymättömämpi olen kirjaan ollut.

En olisi alkanut kirjoittaa koko blogikirjoitusta ellen olisi löytänyt yhtä toista blogikirjoitusta, joka oli samanhenkinen oman luku- tai kuuntelukokemukseni kanssa. "Morren maailma" -blogin kirjoittaja suhtautuu hänkin kriittisesti kirjaan.

USA:ssa asuvan Hosseinin maailmankuva on aika mustavalkoinen. Ihmiset ovat joko hyviä tai huonoja. Huonoja olivat ensin kommunistit, sitten talebanit ja kun talebanit kukistuivat, mihin kirja päättyy, ollaan taas hyvällä tiellä. Näinhän ei kuitenkaan ollut, mikä voidaan jälkiviisaasti todeta.

      *     *      *

Kirja avaa ikkunan vieraaseen kulttuuriin, joka päällisin puolin näyttää toisenlaiselta kuin on juutalais-kristillinen länsimainen kulttuuri. Loppujen lopuksi kirjan tapahtumat olisivat voineet tapahtua yhtä hyvin vaikka 1900-luvun alun Euroopassa. Kirja alkaa kertomuksella Mariamista.

Mariam asuu  kaksin äitinsä kanssa. Isä Jalil on varakas mies joka asuu kaupungissa kolmen vaimonsa kanssa, mutta käy viikottain tapaamassa tytärtään. Kun Mariam on 15-vuotias hänen äitinsä hirttää itsensä, ja isä naittaa hänet kauaksi Kabuliin yli 40-vuotiaalle suutari Rashidille. Rashidin 1. vaimo ja pojat tästä liitosta ovat kuolleet, joten Rashid ei halua mitään niin paljon kuin uusia poikia, mitä Mariam ei pysty hänelle antamaan, mikä kiristää pariskunnan välejä ja Rashidista tulee väkivaltainen.

Heidän naapurissaan asuu toinen perhe, jonka 15-vuotias tytär Laila jää  20 vuotta myöhemmin yksin, kun Afganistanin sodan alettua pommia putoaa talon päälle. Laila ja Rashid hoitavat tyttöä, ja Rashid lopulta nai orvoksi jääneen tytön. Miehen tietämättä Laila on tullut raskaaksi lapsuudenystävälleen Tariqille, joka on lähtenyt sotaa pakoon Pakistaniin oman perheensä kanssa. Napiton pano ennen lähtöä ei sisältänyt lupauksia tulevaisuudesta.

Laila synnyttää Tariqin lapsen Aziza-tytön ja jonkin ajan päästä Zalmain. Rashid kohtelee yhä huonommin vaimojaan ja epäilee myös, onko Azizan isä. Hän tietää Lailan ja Tariqin romanssista ennen miehen lähtöä maasta. Kurjan tilanteen takia naiset yrittävät kerran karatakin, mutta jäävät kiinni, mistä seuraa se, että mies hakkaa naiset melkein hengiltä.

Taliban-hallinnon aikana perhe köyhtyy, ja naisten on mm. vietävä Aziza orpokotiin, koska ruokaa ei riitä kaikille. Kurjuuden keskelle saapuu yllättäen Tariq, joka ei tiedä mitä Kabuliin kuuluu. Hän juttelee pitkään Lailan kanssa, ja kun Rashid saa tietää vaimostaan ja miehestä, hän yrittää tappaa Lailan. Mariam ehtii kuitenkin ensin - ja tappaa miehen lapiolla, sillä seurauksella, että joutuu murhasta vankilaan, missä hänet teloitetaan.

 Laila ja Tariq pakenevat lasten kanssa Pakistaniin. Kun talibanien valta romahtaa, he palaavat Afganistaniin. He käyvät Mariamin lapsuudenkodissa ja Laila löytää Jalilin Mariamille jättämän paketin: Pinokkio-videon, vähän rahaa ja kirjeen. Laila lukee kirjeen, jossa Jalil kertoo katuvansa Mariamin lähettämistä pois. Laila ja Tariq jäävät Kabuliin, jossa he korjaavat sodassa tuhoutuneen orpokodin.

      *     *      *

Kriittinen lukija voi kaivaa kirjasta pointteja, jotka eivät siitä itsestään nouse esiin. Esimerkiksi sen, ettei Hosseini mitenkään korosta sitä, miten itse asiassa kommunistihallinnon aika oli loppujen lopuksi parasta aikaa naisten kannalta koko Afganistanin vuosituhansien historian aikana. Tämän asian olisi voinut alleviivata kirjassa.

Sen sijaan kirjailija syyllistyy länsimaita mielistelevään nationalismiin ja länsimaisten vapauksien korostamiseen. Tämä tulee esiin ennen muuta kirjan lopussa, jossa Laila saa voimakkaasti äänensä esiin. Hänestä tulee jonkinlainen uuden Afganistanin ikoni, mikä tuntuu oikeastaan aika naurettavalta, sillä hän on joka tapauksessa perinteisen yhteiskunnan tuote alusta loppuun asti.

Laila sen kummemmin kuin Mariamkaan ei ollut niitä naisia, jotka saivat kommunistihallinnon aikana mahdollisuuden käydä kouluja ja kouluttaa itseään aina yliopistoja myöten. He olivat perinteisiä arvoja edustavia naisia, jotka kulkivat burqat päällä kaupungin kaduilla, kun vapautuneet naiset astelivat pää pystyssä meikattuina farkuissaan shoppailemassa länsimaisia tuotteita autoillaan ostoskeskuksissa.

Aaltonen: "Aavetaloja" (2002)

Sami Aaltonen on koonnut tositarinoita eteläisen Suomen kummituksista. Mustion linnan mysteerit, Kaivopuiston Valkea rouva, Espoon kartanon sureva äiti, Eläintarhanlahden itkevä neitsyt, Puotinkylän kaunis Birgitta, Lohjan kirkkomaan houkutukset, Heikinkadun henkiolennot, Vanhan oopperan kummitus, Mäkkylän poltergeist ja muut jännittävät tarinat kertovat kiinnostavalla tavalla menneestä maailmasta. Aavetalojen asukkaat ovat kokeneet Suomen historian tärkeitä tapahtumia: isonvihan, mustan surman, Suomenlinnan luovuttamisen, Oolannin sodan, Bobrikovin laukaukset, kansalaissodan, kieltolain ja Porkkalan miehityksen…

"Aavetaloja" (2002) sisältää paljon historiallisia yksityiskohtia: kuka oli Suomen suurin murhamies, miten Kansallisteatterin Willensauna sai nimensä, entä missä oli Helsingin viimeinen hirsipuu. Kirja käykin kevyestä historian kertauskurssista. Aavetaloja sisältää värikarttoja ja runsaasti vanhoja valokuvia. Mielenkiintoinen ja hauska kirja sopii niin nuorille kuin aikuisille. Sami Aaltonen tunnetaan pop-toimittajana ja rock-videoiden ohjaajana. (Nemon sivusto)

     *     *     *

Kustantajan  kuvaus lupaa ehkä vähän enemmän kuin mitä kirjassa loppujen lopuksi on. Sami Aaltonen on joka tapauksessa helsinkiläisten ja eteläsuomalaisten kummitusten huipputuntija, minkä kirja kuitenkin osoittaa. Hän on harrastanut näitä asioita pitkään.

Tässä muutama esimerkki Aaltosen löydöistä.

     *     *     *

ELÄINTARHANLAHDEN ITKEVÄ NEITSYT. Veloissaan oleva mies päätti myydä n. 1850-luvulla tyttärensä Kalliossa sijaitsevan Vihreän huvilan ilotaloon. Tytär itki ja aneli, että isä pyörtäisi päätöksensä, mutta isän päätös piti. Onneton tyttö käveli ensimmäisen yön jälkeen mereen Eläintarhanlahdessa. Ruumista ei koskaan löydetty, mutta kerrotaan, että lähettyvillä asuvat ihmiset kuulevat syysöisin lahdelta tytön itkua ja valitusta.

KAIVOPUISTO VALKEA ROUVA. Ravintoloitsija Louis Kleineh oli 1850-luvulla alansa merkittävin mies Helsingissä, joka omisti niin Kaivohuoneen kuin Kappelin ja Seurahuoneen. Kleinehin toinen vaimo mieltyi tuon ajan kansainväliseen ilmapiirin ja jatkuvaan ilonpitoon niin, ettei kuolemansakaan jälkeen tohtinut poistua rakkaasta Villa Keinehista. Valkea rouva jäi pitämään järjestystä taloonsa, minkä sai tuta vielä 2. maailmansodan jälkeen taloon majoittunut Liittoutuneiden valvontakomissio.

LINNAISTEN KARTANON KENRAALI. 1800-luvun lopulla alkoi Vantaan Linnaisten kartanon entinen isäntä kummitella tiluksillaan. Rakennuksiin tuotettiin sähköä generaattorilla, jonka haamu jouluyönä pysäytti. Sama toistui muinakin pyhinä. Isäntä ei antanut renkien tehdä töitä tällaisina päivinä. - Sami Salonen huomattaa, että tällä Linnaisten kartanolla ei ole mitään tekemistä tunnetumman Sakari Topeliuksen kummituskertomuksen kanssa.

RUISKUMESTARI WICKHOLM. Kruunuhaan vanhimmassa säilyneessä puurakennuksessa puolestaan asustaa ruiskumestari Alexander Wickholmin haamu. Mies kuoli 1898. Kävi niin että Augusta-tytär vei isänsä haudalle miehen piipunpolttelukiven, mistä seurasi se, että isän haamusta tuli levoton hänen etsiskellessään istumapaikkaansa. Hän kuljeskeli talossa ja paukutteli ovia ym.ja vuokralaiset valittivat.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Aherne: "Crickley Hallin salaisuus" (2006)

Joe Ahearnen ohjaama 3-osainen minisarja "Crickley Hallin salaisuus" (2006). Lapsen katoamisen traumasta toipuvan Even perhe asettuu maaseututaloon. Vanhassa talossa tapahtuu outoja, ja äkkiä Eve kuulee poikansa äänen. Onko hän sekoamassa surusta? (Yle Areena)

     *      *      *

Hm. Ei hassumpi. Not at all. Kysehän on aina siitä, miten asioita ajattelee ja mistä kulmasta katselee. Kunnon vanhan ajan kummitusjutut kunniaan! Siitä tässä mielestäni on kyse. Ja briteillä tätä tarinaa piisaa, niin kuin kummitustalojakin.

Pieni poika Cameron katoaa mystisesti leikkipuistosta Lontoossa, eikä äiti Eve huomannut mitään. Tällainen tapaus koettelisi mitä tahansa perhettä viimeisen päälle, ja tässä tapauksessa perhettä johon kuuluvat Even ja kadonneen pojan Cameronin lisäksi isä Gabe ja kaksi tytärtä, teinityttö Loren ja paljon nuorempi Cally.

Perhe päättää vaihtaa ikävän tapauksen jälkeen maisemia, ja aloittaa uuden elämän maaseudun rauhassa Devonissa Crickley Hall - nimisessä suuressa vanhassa talossa. Mutta kuinkas sitten kävikään heti ensimmäisenä yönä: aaveet astuivat esiin talon varjoista ja nousevat ylös talon kellarista.

Sodan aikana vuonna 1943 tulvavuoksi pyyhkäisi kylän yli ja hukutti 68 ihmistä, joista monet olivat lapsia, jotka kävivät koulua Crickley Hallissa. Ja kummitukset ovat sekä koulun lapsia että sen sadistinen ja rasistinen  talonomistaja Augustus Cribben. 

     *      *      *

Asetelma on tyypillinen kummitustalo-tarinoille. On talo jossa on joskus tapahtunut jotain ikävää ja selvittämätöntä, mistä on seurannut se, että ihmiset ovat jääneet haamuina haahuilemaan ympäri taloa ennen kuin vihdoin jollain tavoin saavat kadotetuille sieluilleen rauhan tms.

Pikkutyttö Cally saa ensimmäisenä yönä Cribbenin ruokokepistä näpeilleen tonkiessaan talon kaappia ja seuraavana yönä saa Loren reisilleen piiskaa samalta mieheltä tai haamulta. - Tapauksien jälkeen insinööri-isä Gabe on kypsä jättämään talon, mutta asiassa on yksi mutta.

Päivällä äiti on löytänyt lasten leikkien joukosta ison vanhan hyrrän, jonka pani pyörimään pöydälle. Ja alkoi kuulla ääniä. Äänessä eivät olleet talon lapset tai herran Cribben vaan hänen oma poikansa Cameron.

Äiti on varma, että on saanut yhteyden kadonneeseen poikaansa. Hän sanoo, että vaikka koko muu perhe muuttaisi pois, hän ei voi jättää Cameronia yksin taloon. Äiti Eve oli päivällä jutellut järkeviä Cameronin kanssa. Tämä oli kertonut olevansa talon lasten haamujen, kuolleiden lasten, luona, mutta paljon enempää hän ei sillä kertaa ehdi sanoa.

     *      *      *

"Crickley Hallin salaisuus" (2006) -sarjan 1. jaksossa kuljetetaan rinnakkain kahta tarinaa, jotka sijoittuvat samaan paikkaan mutta eri aikoihin eli vuoden 1943 ja 2000-luvun Crickley Halliin.

Eri aikakausia yhdistää seurakunnalle työtä tekevä Percy Judd, joka rakastui vuonna 1943 taloon opettajaksi saapuneeseen nuoreen naiseen neiti Nancy Linnetiin.

Percy tietää ainakin jotain talon salaisuudesta ja varoittaa perhettä sekä tarjoaa tarvittaessa apuaan. Tämä ei miellytä miehen työnantajaa, paikallisen seurakunnan pappia, joka uhkaa irtisanoa miehen, jos tämä ei jätä Caleighin perhettä rauhaan kummitusjuttuineen.

Lisäjännitettä ihmisten välisiin suhteisiin tuo se, että perheen isä Gabe on selvästi ateisti, joka ei usko mihinkään yliluonnolliseen ja äiti Eve on puolestaan tyypillinen konservatiivinen jumalaansa ja siinä sivussa haamuja pelkäävä kotirouva.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 51 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Ilmeisesti "Supernanny" Jo Frost on supersuosittu myös Suomessa, sillä se pyörii lähes jatkuvasti aina jollakin kanavalla, tällä hetkellä Nelosella.

En ole katsonut ohjelmaa vuosiin, mutta muistan miten vaikutuin, kun näin ensimmäisen kerrran pari jaksoa tätä ohjelmaa. Frost todella osaa hommansa, ja hän panee miettimään nykyisin muodissa olevien oppimiskäsitysten ja kasvatusfilosofioiden mielekkyyttä kaikissa tilanteissa.  Niillä kun ei pystytä pureutumaan ohjelmassa esiintulleisiin ongelmiin.

Behaviorism rules.

     *     *     *

Eilisen jakson (3. tuotantokausi, jakso 30.) nimi oli 'Yksinhuoltajaäiti'. Yksinhuoltaja oli noin 35-vuotias Jency Williams, jolla oli kolme lasta Bradley (12), Kelsee (10) ja Hagan (5).

Kahta työtä tekevä äiti ei pärjännyt lastensa kanssa, siitäkään huolimatta, että lapsia hoitivat isovanhemmat päivisin. Ja niin kuin aina: jo Frost tuli, ja hoiti homman tyylikkäästi kotiin ja kaikki olivat lopussa tyytyväisiä ja onnellisia.

Syitä tilanteeseen oli kaikissa osapuolissa, mikä oli tärkeä havainto. Isovanhemmat ruokkivat riippuvuutta itsestään. Lapset käyttäytyivät kotona huonosti. Äidillä ei ollut auktoriteettia lastensa suhteen, eikä häntä kunnioitettu äitinä.

     *      *     *

Monet pienet käyttäytymismuutokset alkoivat vähitellen muuttaa perheen sisäistä dynamiikkaa. Esimerkiksi äiti Jency alkoi kuunnella lapsiaan ja antaa tarvittaessa kehuja heidän tekemisistään.

Kun lapset alkoivat riidellä ja tapella, hän lopetti riitelyn auktoriteetillaan,vei ratkaisunsa loppuun asti, eikä vain kehottanut heitä lopettamaan.

Pienet asiat ratkaisun avaimina. Äänen käyttö, katse silmiin, toistuvasti ja sitkeästi vaaditun käyttäytymisen muutoksen aikaansaaminen tilanteessa. Huonon käyttäytymisen oli loputtava siihen paikkaan, sillä lapsi itsekin tiesi käyttäytyvänsä huonosti, mutta silti hän jatkoi sitä.

     *      *     *

Ja vastaavasti hyvän käyttäytymisen vahvistaminen, helpottaminen ja aiheuttaminen. Yhteinen tekeminen, leikit, kotitöiden arpominen itse kunkin tehtäväksi ym. Jälleen pienillä muutoksilla suuria vaikutuksia.

Hämmästyttävää oli nähdä miten samat lapset eri tilanteissa käyttäytyivät täysin eri tavalla. Isovanhemmat, joilla oli auktoriteettia, saivat lapset tekemään mitä halusivat. Illalla kotona he muuttuivat täysiksi riiviöiksi niin äitiä kuin toisiaan kohtaan.

Jo Frost sai lyhyessä ajassa perheen elämän muuttumaan siitä, mitä se oli ollut. Liikkeelle lähdettiin kodin sääntöjen laatimisesta, mihin lapset itse osallistuivat. Ja sen jälkeen loppu oli suhteellisen helppoa. Isojen lasten käyttäytymistä Frost sai ohjattua siten, että heistä tuli keskenään kavereita. Nuorin Hagan aiheutti eniten päänvaivaa, mutta jämäkällä otteella äiti sai hänetkin hallintaansa. 

 Linkit:

Jo Frost. Wikipedia

Nieminen: "Avioliittosimulaattori" (2013)


Vuoden hykerryttävin rakkausromaani ja Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas 2013! Tarina suuresta salamarakkaudesta ja maa-Jussin tuoreesta morsiamesta, joka rikkoo neljän miehen vaiteliaan kotirauhan.

Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa pojan kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain!

Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä!

"Unto näyttää melkein hymyilevältä. Se päästää jopa äänen, jota täällä päin varmaan kutsutaan naurahdukseksi. Meillä päin se tulkittaisiin niin, että äijä meinaa tukehtua." (Tammen sivusto)

    *     *     *

Ajatus kirjasta jonka on kirjoittanut Toni Niemisen eksä ei todellakaan kuulosta erityisen houkuttelevalta. Töissä kuitenkin vanhempi naishenkilö, jonka ei kuvittelisi lukevan tällaisia kirjoja oli lukenut kirjan ja totesi, ettei se ollut esikoiskirjaksi ollenkaan hullumpi. - Ei vai? Täytyy kai sitten lukea.

Chic litiä? Romanttista viihdettä? Melodraama? "Maa-Jussille morsian" paperille painettuna? Oikeastaan kaikkien leimojen iskeminen teksteihin on aina aika vaarallista, ennen muuta lukijan kannalta. Häneltä saattaa silloin jäädä jotain huomaamatta verrattuna siihen, että hän olisi lukenut tekstin tekstinä, kuvauksina kuvatuista asioista, mitä ne sitten ovatkaan.

    *     *     *

Kuka Veera Nieminen sitten oikeasti onkaan, hän on kirjallisesti lahjakas. Kirja on ihan luettava ja painokelpoinen, mitä ei voi sanoa lainkaan kaikista tämän päivän kirjoista. Ennen kirjaa ja sen sisältöä kuitenkin mietin sitä, miksi Veera Nieminen on Veera Nieminen ja otti taiteilijanimekseen Veera Nieminen, jos Nieminen ei ollut hänen oikea nimensä vaan hänen kuuluisan eksänsä sukunimi? Asiahan ei minulle tietysti kuuluu, mutta tällaiset asiat minua suuresti ärsyttävät ja luovat ennakkoluuloja.

Kirjan myyntiluvut ovat varmasti pelkän sukunimen takia nousseet, mistä syystä se on valittu myös kirjastoihin, joista suurin osa on Kehä III:n pohjoispuolella, suomalaisella maaseudulla mäen ja nyppylän harjalla jossain kirkon vieressä.

    *     *     *

Kirjoittaja selvästi tietää, mistä kirjoittaa mikä luo luottamusta hänen ja lukijan välille. Maatalo lehmineen, puutarhoineen, peltoineen on hänelle tuttu ympäristö, eikä pelkkä kirjan kulissi.

Aino on aito pikkukaupunkilaistyttö tai ennemmin nuori nainen Itä-Suomesta Imatralta ja Jussi on taas Suomen toiselta laidalta läheltä Turkua mutta maaseudulta. Kaupunki vastaan maaseutu, itä vastaan länsi on herkullinen asetelma. Vähitellen asetelmaksi muodostuu myös tilalla asuvat miehet, ja tilaan eri tavoin kytköksissä olevat naiset, joita ovat edesmennyt Jussin äiti Anita, setä Erkin naisystävä Terhikki, taloudenhoitajan tehtäviä hoitava Kaisa, Ainon kaverin Tiina ja Outi sekä tietysti 25-vuotias Aino itse.

Veera Niemisen taitoa kirjoittajana osoittaa myös se, että äkkiä ajatellen laajalta tuntua henkilögalleria pysyy hienosti kasassa. Tilan miehet Unto, Erkki, Jaakko ja Jussi ovat uskottavasti vähin äänin paperille piirrettyjä urospuolisia otuksia.

    *     *     *

Kirjan tapahtumat etenevät todella rivakasti, ja ajattelen nyt Ainon ja Jussin välistä suhdetta. 48 päivän jälkeen ensitapaamisesta pari jo kihlautuu ja Aino on kuukauden koeajalla Avioliittosimulaattorissa, joksi Aino maatilaa ja siellä olemistaan kutsuu. Pari on rakastunut ensisilmäyksellä, minkä jälkeen täysi vauhti on ollut koko ajan päällä, kumpikaan ei epäile itseään eikä tunteitaan toista kohtaan kuin hetkellisesti.

Tällainen kirja on loistavaa vastapainoa sosiaalisen median aikakauden paperinmakuisille ihmissuhteille. Tässä kirjassa ei toisten ihmisten kohtaamista silmästä silmään kaihdeta, ja samalla osoitetaan, että on eri asia tarttua kaksin käsin elämään kiinni kuin kuljettaa sitä virtuaalisesti mukanaan tyhjinä haaveina ja toiveina tietokoneen näppäimistöllä.

    *     *     *

Kirjassa ei sinänsä, loppujen lopuksi, tapahdu hirveän paljon. Kaikki tapahtuminen koostuu tilanteista ja tilanteisiin usein liittyvästä komiikasta ja peloista, joita Ainolla ja myös muilla on.

Ainon eteen tulee jatkuvalla syötöllä tilanteita, joissa hän ei ole koskaan aiemmin ollut, eikä hän tiedä miten niissä tulee käyttäytyä, mutta hän syöksyy - usein silmät kiinni ja kauhuissaan - kaikkeen uuteen. Elämä on positiivisessa mielessä yhtä vuoristorataa. Ja positiivisuus tulee omasta asenteesta omaa elämää ja tekemisiään kohtaan.

Kirja alkaa siitä, kun Aino aloittaa lyhyen tutustumisensa jälkeen elämänsä Avioliittosimulaattorissa ja päättyy siihen, että hän päättää jatkaa elämäänsä siellä missä on.

Aino ja Jussi, ja kaikki muut kirjan hahmot, olivat miellyttäviä tuttavuuksia. Kiitos niistä, Veera. Päähenkilöt ovat nuoria aikuisia, joihin mielellään tutustuisi, jos he olisivat oikeasti olemassa. Ja toivottavasti maaseutu ja pikkukaupungit ovat pullollaan tällaisia suomalaisia, sillä tämän kaiken kaaokseen keskellä, jossa elämme toivo on siinä, että tällaisia ihmisiä on olemassa. Ihmisiä jotka eivät elä Akvaariossaan niin kuin Anna-Leena Härkösen monet hahmot.

    *     *     *

Tähän loppuun on pakko ottaa satunnainen sitaatti Veera Niemisen esikoiskirjasta. Tällä kertaa keskustelu käy puutarhan ympärillä. Tosin Aino-raukka ei tiedä, mistä se Jussin isä Unto oikein puhuu.

- Laittaskos se plikka vähä tota trekolia joku päivä, ko se o iha heitteil ollu mont vuotta, Unto kysyy ja vetää samalla navettavaatteita päälleen.

Jussi on vessassa. Minä toivon, että se kuuli tuon ja huutaa minulle suomeksi jotain, mistä on apua. Odotan kolme sekuntia, se on normaali repliikkiviive täällä. Apuja ei tule.

- Häh?

Unto katsoo minua. Se varmaan luulee, että en halua laittaa sitä mitä ikinä se pyysi minua laittamaan.

- Ni laittasiks sää, ei sil ny nii kiiru ole.

- Niin millä?

- No tol trekolil.

Jussi kuunteli keskustelua salaa vessassa ja nauroi itsekseen.

Kunnas: "Hanhiemon iloinen lipas" (1956)

Kokoelmallaan "Tiitiäisen satupuu" (1956) Kirsi Kunnas uudisti suomalaista lastenlyriikkaa hyvin merkittävästi. 'Hanhiemon (engl. Mother Goose) nonsense' -perinne oli Kunnaksen yksi lähtökohta. Modernistinen kirjallisuuskäsitys on myös Tiitiäisen satupuun taustalla. Kunnas halusi irrottautua varhaisemman lastenrunouden ennalta-arvattavista loppusoinnuista ja opettavaisesta asenteesta. Hänen runonsa ovat täynnä kielellisiä leikkejä, huumoria ja satiiria, jotka puhuttelevat sekä aikuisia että lapsia.

Herkullinen runokokelma  "Hanhiemon iloinen lipas" (1956) on riemastuttanut pikkulukijoita kautta maailman jo vuosikymmenien ajan! Kirja sisältää 102 pikku runoa, jotka  Kunnas on riimitellyt enimmäkseen vanhojen kuuluisien englantilaisten lastenlorujen aiheista. (Wikipedia)

      *     *     *

Tämä runo- ja lorukirja on yksi kiinnostavimmista, mitä Suomessa on koskaan tehty. Monet teksteistä on sellaisia, jotka on joskus lapsena tai myöhemmin kuullut tai jotka herättävät ajatuksia siitä, mihin tämä on kenties vaikuttanut kuten esimerkiksi 'Nukkumatti huppulakki'. TV2:n 'Pikkukakkosen' ikimuistoinen Nukkumatti lauluineen on varmasti saanut tästä alkunsa, mistäpä muustakaan!

"Lasten silmät sulkee,
     ne hupullansa peittää
    ja unihiekkaa heittää."

Tai entäpä tämä toisesta laulusta tuttu juttu: 'Mistä on pienet tytöt tehty?' Pienet tytöt on tehty tietysti

"Sokerista, kukkasista,
     inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty."

'Tyyris Tyllerö' taas on ihan oma tarinansa, muualta tuttu eli mieleen tulee ensiksi Lewis Carrollin "Liisa Ihmemaassa".

"Tyyris Tyllerö muurille kipusi
Tyyris Tyllerö muurilta lipesi.
Eikä Tyyristä Tylleröä milloinkaan
     voi kukaan parantaa."

'Marjukan karitsa' on erehdyttävästi samanlainen kuin runo 'Maijalla on karitsa', jotka ovat oletettavasti adaptaatioita samasta alkutekstistä.

Kaikista hauskin on kuitenkin 'Jussin talo', jota lapset ovat sukupolvia hoilottaneet. Ja sehän alkoi näin

"Tässä on talo, jonka rakensi Jussi.
Tämä mallaspussi
oli talossa, 
jonka rakensi Jussi."

lauantai 28. joulukuuta 2013

Olsson: "Akvaariorakkaus" (1993)

"Akvaariorakkaus" (1993) on Claes Olssonin ohjaama suomalainen elokuva, joka perustuu Anna-Leena Härkösen romaaniin "Akvaariorakkautta".

Elokuva kertoo tarjoilijasta Saarasta (Tiina Lymi), joka on seksuaalisuudestaan tietoinen ja sillä miehiä härnäävä. Saara tapaa toimittajan nimeltään Joni (Nicke Lignell), jonka luokse hän muuttaa asumaan.

Joni yrittää parhaansa mukaan tyydyttää Saaran seksuaalisesti, mutta Saara ei kykene mm. väkivaltaisten lesbo-fantasioidensa takia saamaan orgasmia. Yrittäessään selvitä tilanteesta, Saara ryhtyy lyhyeen suhteeseen toisen miehen kanssa. (Wikipedia, IMDb)

     *     *     *

Jonin ja Saaran suhde vaikuttaa lähinnä säälittävältä. Saara on pakkomielteinen seksinsä kanssa, ja he yrittävät kaikenlaisia temppuja. Elämä pyörii pelkästään Sen ympärillä.

Mikään ei kuitenkaan auta, ei kallis korsetti ja väkivaltainen pano takaapäinkään, mistä Saara fantasioi. Lopulta parin välit kiristyvät äärimmilleen, kun Saara haukkuu Jonin huonoista panoista. 

Lopulta Saara on ihan sekaisin ajatustensa kanssa, ja Jonin ehdotuksesta pari päätyy pitämään breikkiä suhteessa jonkin aikaa. Lyhyt suhde Raikan kanssa ei sekään miellytä vaativaa nuorta naista.

Ja Saara palaa Jonin luo akvaarioonsa.

Lupino: "The Hitch-Hiker" (1953)

"The Hitch-Hiker" (Liftari, 1953) on Ida Lupinon ohjaama 'film noir' - elokuva kahdesta Meksikonlahdelle kalastamaan menossa olevasta miehestä, jotka poimivat matkalla oudon liftarin mukaansa. Elokuva perustuu tositarinaan 'Billy Cook' - nimisestä murhaajasta ja psykopaatista. Elokuva on ensimmäinen naisen ohjaama 'film noir' -elokuva USA:ssa.

Vuonna 1998 elokuva valittiin USA:n kansallisen filmiarkiston (United States National Film Registry) yhdeksi kulttuurisesti ja historiallisesti merkittävistä konservoinnin kohteista. Uudistetun filmin ensi-ilta on tammikuussa 2014 San Franciscon Castro Theatressa. (Wikipedia)

      *      *      *

Kaksi anonyymiä kalastusmatkalle menossa olevaa miestä siis poimii liftarin kyytiinsä, joka myöhemmin osoittautuu Emmett Myers -nimiseksi sarjamurhaajaksi. Myersiä etsitään, mutta poliisi luulee tämän liikkuvan yksin, minkä takia hän ottaa kaksi miestä panttivangiksi pakomatkalleen Meksikoon.

Kaksi Meksikoon muutenkin menossa olevaa miestä sopii hyvin Myersin suunnitelmiin. Matkan aikana miehet yrittävät etsiä sopivia pakomahdollisuuksia onnistumatta siinä. Porukka pääsee rajan yli, mutta rajan toisella puolen meksikolaismies, jolta he saavat hankittua veneen, tunnistaa Myersin ja ilmoittaa poliisille. Satamassa miehet yllätetään ja murhaaja pidätetään.

Oikean sarjamurhaajan kohtalo oli hieman toisenlainen. Elokuvan tapahtumat ovat keksittyjä. Oikea murhaaja Billy Cook tuomittiin vuonna 1952 lukuisten ihmisten murhasta kuolemaan San Quentinin vankilassa Kaliforniassa.

Linkki:

Ida Lupino. The Hitch-Hiker. 1953. YouTube

Yskowitz (alias Vatanen): "Somea somelaisille" (2013)

– Saammeko esitellä: sosiaalisen median asiantuntija Kaarim Z. Yskowicz!
– Karim. Ihhanaa olla taalla.
– Sinä olet siis kirjoittanut oppaan Suomesta?
– Kullah, somesta.
– Niin siis Suomesta?
– Ei, ei, sosiaalisesta mediasta. Koska ma olen huolissani uhtesta asiasta.
– Mikä se on?
– Sa tietat, somen kieli on huvin vaikeaa jopa meille somelaisille.
– Hyvin vaikeaa?
– Huvin.
– Hyvin.
– Erittain vaikeaa jopa meille aikuisille somelaisille, puhumattakaan lapsista tai ei-somelaisista. Ma haluan auttaa ihmisia ummartamaan somea, ja somelaisuutta.
– Mitä sinä haluat kertoa somesta?
– Some on tautellinen, ihhana paikka. Me kaikki olemme tasa-arvoisia somessa. Mutta se voi toimia vain, jos me kaikki kunnioitamme toistemme hashtagia, aikajanaa, statusta ja albumia. Ne on niinko kummenen kaskua.
– Kymmenen käskyä.
– Kaskua.
– Käskyä. Kasku on jotain hauskaa.
– Kulla, some on hauskinta koko maailmassa!

Näppärässä oppaassa sosiaalisen median maailmaan koko kansan Karim Z. Yskowicz käsittelee tärkeitä asioita kuten tietoturvaa, tekijänoikeuksia ja eri verkkoyhteisöjen ominaisuuksia unohtamatta sosiaalisen median netikettiä. "Somea somelaisille" (2013) tarjoaa oikeaa asiaa hauskassa paketissa. Hahmon takana on näyttelijä Jussi Vatanen. (Schildts & Söderströmin sivusto)

     *     *     *

"Putouksesta" - ja kohta "Kummeli V:sta" (2014) - tutuksi tullut näyttelijä Jussi Vatanen on tekaissut huumorikirjan, jossa suomalaisia mätetään kaksin käsin, enkä ole vakuuttunut siitä, että tällaisia kirjoja täytyy markkinoille tuupata. Jos rasismi on rikos, niin tällaisesta kirjasta syyte lähtee. Tosin kummallisesti suomalainen oikeuslaitos katsoo pärstäkertoimen mukaan keille syytteitä lähettelee. Juutalaisvitsejä tms on kenen tahansa Matti ja Maija Meikäläisen turha lähteä julkisesti kertoilemaan (ainakaan omissa nimissään), vaikka ne olisivat juutalaisten itse itsestään kertomia hauskoja tarinoita.

Toisaalta on myös niin, että poliisit ja syyttäjät ovat tänä päivänä turhan herkkähipiäisiä. Onhan myös niin, että maassa, jossa perustuslaki takaa sananvapauden, pitäisi voida puhua mistä tahansa asiasta miten tahansa kenen tahansa kanssa. Ovathan puheet aivan eri asioita kuin teot. Elämme kuitenkin sikäli suvaitsematonta aikaa, että kaikki eivät saa sanoa suutaan puhtaaksi. Esimerkkinä tästä persut blogeineen. Eipä heidän roskaposteistaan ole oikeasti kelleen haittaa ja kuka tahansa voi aina vastata paskapuheisiin. Enemmän haittaa on provosoivasta sensuurista ja oikeuden päätöksistä niin sananvapaudelle kuin itse asialle, jota muka ollaan puolustamassa. - Keskustellen asiat olisivat ehkä ratkaistavissaa, ei koskaan tuomitsemalla ja kieltämällä! mikä ei poliisivaltioon tietysti sovi, mitä kohti ollaan ilmeisesti vauhdilla menossa.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Härö: "Kaksi kotia" (2013)

Malla on perhepäivähoitaja ja fantastisen hyvä toisten hoivaamisessa, samalla kun laiminlyö itsensä. Hänen miehensä pitää ravintolaa toisella paikkakunnalla ja viikonloppuisin Malla ajaa pitkän matkan miehensä luokse, vain palatakseen pettyneenä elämäänsä joka ei mennytkään heidän toivomallaan tavalla.

Nuori, urakeskeinen pariskunta jättää tyttölapsensa Mallan hoiviin. Vanhempien välinpitämättömyys saa Mallan kärsivällisyyden loppumaan. Koska tytön vanhemmat eivät noudata sovittuja aikatauluja, Malla menettää vähätkin mahdollisuutensa huolehtia itsestään ja perheestään. Hänen on kysyttävä, mikä tarkoitus on muiden lasten hoitamisessa, kun samalla menettää yhteyden omiinsa.

Elokuva kertoo täydellisiksi vastakohdikseen muuttuneista unelmista. Asiat, joiden pitäisi nostaa ja kantaa ovatkin kahleita ja taakkoja. Tarinan keskipisteessä on rakkauden yhdistämä mutta työn erottama pariskunta. Lopulta he löytävät itsensä tienristeyksestä; tavoitellako unelmia toisensa menettämisen uhalla, vai luopua kuvitteellisista arvoista, pystyäkseen elää yhdessä ja nauttia siitä mikä on oikeasti arvokasta. (Ylen ohjelmaopas)

      *     *      *

En ole ihan varma tuosta ohjelma-oppaan kuvauksesta perhepäivähoitajasta ja kahden tytön äidistä Mallasta. Ainakin liioitteleva se on. Malla ei ole mikään erityisen hyvä tai ammatillisesti toimiva perhepäivähoitaja, mutta ei ehkä aivan surkeakaan.

Ja hänen miehensä Roope on vielä surkeampi matkailuyrittäjänä Yyterissä arviolta usean sadan kilometrin päässä perheestään. Roope ja Malla ovat olleet yhdessä töissä Mallorcalla ja palanneet sieltä reilu kymmenen vuotta sitten, kun Malla tuli raskaaksi ja sai vanhemman tyttärensä Jennan. Emma on ehkä nelivuotias.

He olivat selvästi päättäneet, että Roope yrittää toteuttaa unelmaansa, joka alun pitäen oli heidän yhteinen unelmansa. Unelma oli menestyvä matkailuyritys. Malla jäi lasten kanssa odottamaan sitä hetkeä, jolloin hän voisi jättää työnsä ja muuttaa lasten kanssa Roopen luo.

Odotettua hetkeä, jolloin asiat olisivat niin hyvällä mallilla, että yhteiselämä olisi mahdollista, ei sitten koskaan tullut. Oli kuitenkin kaksi vaihtoehtoa: joko perhe muuttaa yhteen tai sitten eroaa lopullisesti. Malla ja Roope valitsivat lopulta sen, että he kaiken uhallakin he muuttivat yhteen. Malla jätti työnsä ja tuli lasten kanssa Yyteriin.

Tulevaisuus oli epävarma, mutta perhe oli sentään yhdessä.

      *     *      *

Elokuva ei ehkä ole parasta Härötä, mutta luulen, että se miellyttää ihmisiä, jotka ei katso paljon draamaelokuvia vaan vain äksöniä, seikkailua ja jännitystä. Elokuva on onnistunut, romanttinen melodraama.

Tavallisille perussuomalaisille kerrotaan tavallisista perussuomalaisista, jotka tosin ovat suomenruotsalaisia ja asuvat rannikolla, joka on suurimmalle osalle suomalaisia outoa aluetta. Ehkä hyvä niin.

Rautakouria ja multasormia varmaan tökkii (pien)yrittäjyys unelmana, mutta epävarmuuden aikoina jokainen palkkatyöntekijäkin on jonkin sortin yrittäjä. Itsensä täytyy myydä alennettuun kilohintaan.

torstai 26. joulukuuta 2013

Halonen: "Prinsessa" (2010)

"Prinsessa" (2010) on suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Arto Halonen ja käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Paavo Westerberg sekä Halonen.

Elokuva kertoo todellisesta henkilöstä, Anna Lappalaisesta (1896–1988), joka on diagnosoitu maanis-depressiiviseksi ja skitsofreniseksi. Elokuva kertoo hänen erityisestä elämästään Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa Kellokosken prinsessana. (Wikipedia)

     *     *     *

Vaikuttava kertomus hieman hullusta naisesta, joka ei sitten lopulta ollutkaan ehkä niin hullu millaiseksi hänet oli tehty.

Käsikirjoittajat Pirjo Toikka, Arto Halonen, Paavo Westerberg ovat saaneet kertomukseen yhteiskunnallista syvyyttä. Prinsessan kautta on kurkistettu koko mielisairaanhoidon mielekkyyteen.

Merkittävin elokuvaan upotettu tarina koskee lobotomia-leikkauksia, joita tehtiin Prinsessan aikaan Kellokoskenkin sairaalassa. Juonikkkaasti ja onnekkaasti Anna Lappalainen täpärästi välttää joutumasta itse leikkauspöydälle, jolloin tarina Prinsessasta ja hänen elämästään olisi jäänyt torsoksi.

Prinsessalla on kaiken hulluutensa keskellä tai juuri siitä syystä loistava taito saada kontakti ihmisiin, ja monet sellaiset ihmiset, jotka hoito olisi henkisesti ja fyysisesti vammauttanut, pääsivät Prinsessan käsittelyn jälkeen jopa kotiutumaan. - Tällä toiminta tietysti koetteli lääkäreiden hermoja, itsetuntoa ja ammattiylpeyttä.

Eläväksi legendaksi Anna Lappalainen alias Prinsessa pääsee karattuaan toisen potilaan kanssa Helsinkiin, missä he pääsevät samaan lehtikuvaan oikeiden Tanskan kuninkaallisten kanssa.

     *     *     *

Prinsessan legenda huipentuu hänen kuolinvuoteellaan Nikkilän mielisairaalassa, jonne hänet on viimeisiksi vuosiksi siirretty.

Viimeiset sanat ovat yhtä yllättävät, kun koko Prinsessan tarina. Kun hoitajat kutsuvat Anna Lappalaista Prinsessaksi, hän toteaa, ettei hän mikään Prinsessa ole vaan Anna Lappalainen.

Aivan lopussa hän siis ikään kuin myöntää, että koko Prinsessana oleminen on ollut yhtä suurta spektaakkelia ja esittämistä. Ehkä tätä voisi pitää Prinsessan suloisena ja hyväntahtoisena kostona koko suomalaiselle mielisairaanhoidon (ja köyhäinhoidon) instituutiolle, joka oli kohdellut ihmisiä kaltoin vuosisatojen ajan.

Pelleiksi elokuvassa joutuvat myös sielunhoitajat, jotka eivät tiedä ihmisestä ja hänen sielustaan paljon paskaakaan. Vähemmän kuin heidän kaitsemansa lampaat.

     *     *     *

Sairaanhoidon kehityksen kuvaaminen on kiinnostava sivujuonne elokuvassa. Vaikka niin eristäminen, pakkopaidat,  insuliinishokit ym. ovat menneisyyttä, sähköshokkeja annetaan edelleen esimerkiksi psykoosipotilaille.

Hoidot ovat kaikesta kehittyneisyydestään huolimatta vasta alkutekijöissään, sillä ihmisten aivojen toimintaa ja ohjausta ei tunneta edelleenkään kovin hyvin. Tänä päivänä - mistä elokuvassa ei kerrota - hoito painottuu lääkehoitoon ja erilaisiin (keskustelu)terapioihin.

Annan aikana potilaita vasta alettiin vähitellen kuunnella, eivätkä lääkärit ja hoitajat olleet suinkaan aina hoidettaviaan viisaampia. Lääkärit oppivat Annalta mm. sen, millä tavoin puhellen ja keskustellen ja ennen muuta potilasta kuunnellen voi saada paljon parannusta ihmisten mielen vaivoihin.

Onkeli: "Ahmattien yö. Kekriseikkailu" (2013)

"Ahmattien yö" (2013) on seikkailukirja kekriyöstä, jolloin aika on erilaista ja maailman rajat ohuet. Kirja kertoo kutkuttavan tarinan siitä, mitä kaikkea tapahtuu, kun serkukset Kake, Liisa ja Tapsa vauhdikkaine goottimummoineen kohtaavat eriskummallisia asioita suomalaisen maalaiskylän syksyisessä yössä.

Kreetta Onkelin lasten- ja varhaisnuortenromaanin on kuvittanut Jussi Kaakinen, "Ahmattien yön" julkaisija on Talonpoikaiskulttuurisäätiö, jonka tavoitteena on edistää uutta talonpoikaiskulttuuria, kuten kekrijuhlaperinteen tuomista nykypäivään. (Maahanki -sivusto)

     *     *    *

Tällaiset kirjat ovat tänä päivänä harvinaisuuksia, mutta merkittävää kansankulttuurityötä. Kreetta Onkeli on kirjassa "Ammattien yö" (2013) tarttunut merkittävään aiheeseen: suomalaisten tärkeimpään juhlaan kekriin ennen kuin (kristillisen) joulun annettiin jyrätä Euroopan yli.

Lähtökohta on haastava, sillä  vaarana on, että vanhan perinteen henkiin herättäminen jää kuolleeksi kirjaimeksi. Onkeli on kuitenkin onnistunut yrityksessään kohtalaisen hyvin. Hän on saanut kekrin näyttämään kiinnostavalta myös tämän päivän lapsen ja nuoren silmin. Goottimummon hahmo tekee kirjasta kiinnostavan myös vanhemmille lukijoille.

Päätön kekripukki on toinen kiinnostava goottilainen hahmo, joka tuo mieleen tunnetun legendan päättömästä ratsastajasta. Myös muut kaksi haudasta kekriyöksi herännyttä oliota, isän haamu ja zombitäti, tuovat mieleen perinteisen goottilaisen kauhun hautausmaineen. Kiinnostavista kauhuhahmoista oikeastaan vain vampyyrit ja ihmissudet puuttuvat, mutta ne ovatkin astetta kauempana tavallisista vainajista, jotka kuuluvat kekriperinteeseen.

     *     *    *

Jotain urbaaneille legendoille tuoksahtavaa on kirjan tarinassa tai pienissä tarinoissa myös aimo annos mukana. Kehyksenä on kertomus kaupungissa elävästä mummosta lastenlapsineen, jotka ovat menossa vanhalla Volvo Amazonilla mummon mökille kekriviikonloppua viettämään.

Kun auto sammuu pimeälle metsätielle, alkavat kirjan tapahtumat riistäytyä käsistä, ja ollaan hetkessä aidossa, muinaisessa kekritunnelmassa. Kekrit alkavat - ja oikeastaan myös vietetään - aluksi autossa. Kukaan ei tiedä mitä tehdä, ja koska auto on täynnä herkkuja, aletaan syödä.

Kestit loppuvat aikanaan, ja porukka hajaantuu. Kake (10) ja Liisa (8) lähtevät hortoilemaan metsään, Tapsa (18) jää rämppäämään auton kanssa ennen kuin lähtee itsekin apua etsimään ja mummo menee omille teilleen.

Kake ja Liisa kohtaavat kylänmiehen, ja päätyvät aitoon maalaiseen kekrijuhlaan. Tapsa sen sijaan eksyy läheiseen kartanoon, jonka isäntä vapaaherran von Lapio viettää omia yksityisiä kekrijuhliaan omien vainajiensa kanssa. Mummo muuttuu jonkinlaiseksi noidaksi, joka ratsastaa sialla ja tapaa mm. hautausmaalla ratsastaessaan miesvainaansa. Mummo löytää itsensä lopulta oudon, puritaanisen Visujen viljelijäperheen oven takaa, jotka eivät päästä häntä sisään.

Vasta aamulla Kake ja Liisa, Tapsa ja mummo kohtaavat toisensa uudelleen. Lapset ovat nukkuneet kylätalolla, aamulla Volvokin taas käynnistyy ja Tapsa ilmestyy auton kanssa kylätalon pihaan, minne mummokin saapuu. Erityisesti Tapsan seikkailut kartanossa ovat tietysti kiinnostavaa kerrottavaa. - Seuraavana iltana, edellispäivän seikkailuihin osallistuneet, kutsutaan mummon mökille jatkoille.

Kaiken kukkuraksi tielle jäänyt auto oli lähes mummon mökin vieressä. Pimeässä mummo vain ei tunnistanut tuttuja paikkoja ja maamerkkejä.

     *     *    *

Jälkikäteen ajateltuna kerrotun tarinan tai tarinat voisi kertoa toisinkin. Ehkä mummo oli suunnitellut kaiken etukäteen? Ehkä kaikki oli tehty pienimpien lasten Kaken ja Liisan viihdyttämiseksi. Ehkä heidät oli tarkoituksella lähetetty pienen metsälön läpi kylätalolle jne.

Tapsan tarina kartanonherra von Lapiosta ja mummon tarina pappa-vainaasta ja mm. löytämästään kekripukin päästä sopivasti täydentävät toisiaan. - Uusi urbaanilegenda tai ainakin hieno tarina kekrien vaihtoehtoisesta viettämisestä on valmis kerrottavaksi eteenpäin myös tulevina vuosina.

Uudelleen kerrottuna tarina tietysti muuttuu hieman... Mutta mukana ovat vainaat ja seikkailu heidän kanssaan, ylenpalttinen mässäily - ja itse tarinoiden loputon kertominen. Mitä kauhempi tarina sen parempi.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lawrence: "Nälkäpeli – Vihan liekit " (2013)

"Nälkäpeli – Vihan liekit" (2013) on Francis Lawrencen ohjaama
tieteisseikkailuelokuva, joka perustuu Suzanne Collinsin samannimiseen romaaniin. "Vihan liekit" on 'Nälkäpeli'-elokuvatrilogian 2. osa ja elokuvan "Nälkäpeli" (2012) jatko-osa. (Wikipedia)

      *      *     *

Ensimmäisen osan Nälkäpeli päättyi dramaattisesti - ja oli kohtalokas keskusvallan Capitolin kannalta. Pelin voittaneiden Katniss Everdeenin ja Peeta Mellarkin uhkaus tehdä 'Romeo & Julia' -tapainen itsemurha sudenmarjoilla pelin päätteeksi nostatti kapinamieltä kaikilla 12:lla Capitolin alistamalla vyöhykkeellä.

Kaikki olivat nähneet Nälkäpelin suorana tosi-TV-lähetyksenä omista vastaanottimistaan. Capitolin presidentin Snown oli tehtävä jotain rauhoittaakseen kansalaisia. Kun Katniss ja Peeta  palasivat kotiin vyöhykkeelle 12., he saivat heti huomata, että peli ei ollut oikeasti vielä ohi eikä se päättyisi ehkä koskaan.

Katnissin ja Peetan aloittaessa voittajakiertueen, he saavat tiukkasävyisen ohjeistuksen presidentti Coriolanus Snow'lta, joka jopa vierailee Katnissin luona. Hän kertoo Katnissin marjatempun Nälkäpelissä lietsoneen kapinamieltä vyöhykkeillä ja käskee Katnissin esittää rakastunutta, mikä selittäisi hänen käyttäytymistään Nälkäpelissä.

Voittajakiertueen juna pysähtyy ensimmäiseksi vyöhykkeellä 11, missä Katniss ja Peeta pitävät  henkilökohtaisen puheen mikä saa aikaan voimakkaan reaktion yleisössä. Ensin mies yleisössä viheltää Katnissin ja heidän oman edesmenneen tribuuttinsa Ruen sävelmää ja tekee kolmen sormen käsimerkin, joka kuvastaa toivoa ja rakkautta. Yleisö seuraa miehen esimerkkiä, kunnes rauhanvartijat ampuvat miehen kuoliaaksi.

Katnissin ja Peetan ohjaaja Haymitch Abernathy puuttuu tilanteeseen, ja sanoo, että heidän on jatkettava entistä uskottavammalla tavalla parisuhteensa esittämistä. Katniss ehdottaa julkista kihlausta Peetan kanssa, mitä juhlitaankin Snown kotona Capitolissa myöhemmin. Snow ei ole kuitenkaan tyytyväinen tilanteeseen.

Palattuaan kiertueen jälkeen kotiinsa Katniss varoittaa ystäväänsä Galea Capitolin presidentin Snown uhkauksesta tappaa heidän molempien perheet. Sanojenva vahvistukseksi Snow lähetttää rauhanvartijat vyöhykkeelle 12 ja Katnissin rakastettua Galea ruoskitaan julkisesti tämän hyökättyä päärauhanvartijan kimppuun.

Kun mikään muu ei tunnu auttavan, Snow julkistaa tiedon, että Nälkäpelin aiempien voittajien täytyy kilpailla toisiaan vastaan seuraavassa 75. Nälkäpelissä neljännesjuhlan kunniaksi. Tribuuttien valintatilaisuudessa Katniss arvotaan vyöhykkeen 12 naistribuutiksi, sillä muita ehdokkaita ei ole. Haymitch arvotaan miestribuutiksi, mutta Peeta ilmoittautuu vapaaehtoiseksi hänen tilalleen.

Peliä edeltävän päivän TV-showssa Katniss on pukeutunut hääpukuun, jota olisi pitänyt yllään hääpäivänään. Kun hän pyörähtää esitellessään pukua yleisölle, puku syttyy tuleen ja muuttuu kuvastamaan Matkijanärheä, millä Katniss tietämättään taas uhmaa Capitolia.

Kun peli alkaa Katniss liittoutuu Peetan lisäksi vyöhykkeen 4 tribuuttien Finnickin ja Magsin kanssa. Mags uhraa itsensä tappavaan myrkkysumuun, sillä hänestä vanhuksena ei ole apua muille pelissä, ja hän pelastaa teollaan Peetan. Toisen kerran Peeta pelastuu täpärästi, kun vyöhykkeen 6 naistribuutti, uhraa itsensä paviaanien hyökätessä. Peli ei mene ihan Capitolin suunnittelmalla tavalla, kaikkien taisteluna kaikkia vastaan.

Joukkio joka toimii yhdessä kasvaa, kun vyöhykkeen 3 tribuutit liittyvät mukaan. Heidän lisäkseen pelissä on mukana enää kaksi muuta. Loppuhuipennus tulee, kun yksi naistribuuteista Johanna käy Katnissin kimppuun tai ainakin näyttää siltä, mistä tämä selviää täpärästi. Johanna katoaa ja Katniss palaa takaisin muiden luo suuren puun juurelle, mutta kaikki ovat mystisesti kadonneet tai kuolleet.

Katniss on pelissä kahden jäljelle jääneen tribuutin kanssa, ja aavistaa että Snow haluaa päästä hänestäkin eroon. Viimeisenä tekonaan hän kiinnittää rautalangan nuoleensa ja ampuu sillä kohti salamaa, mikä tuhoaa kupolin alla olevan areenan.

Katniss herää tekonsa jälkeen ilma-aluksessa tajuttomana. Paljastuu, että osa tribuuteista ja pelinjohtaja ovat olleet salaliitossa Capitolia vastaan, mitä ei oltu kerrottu Katnissille. Peeta ja Johanna ovat otettu vangeiksi ja kuljetettu Capitoliin.

Lopussa Katniss kuulee Galelta, joka on myös ilma-aluksessa, että vyöhyke 12, jossa he ovat asuneet, on tuhottu, mutta esimerkiksi Katnissin perhe on pelastunut.

Ross: "Nälkäpeli" (2012)


"Nälkäpeli" (2012) on Gary Rossin ohjaama tieteiselokuva, joka on tehty samannimisen Gary Ross Suzanne Collinsin romaanin pohjalta.Elokuva on 'Nälkäpeli'-elokuvasarjan 1. osa. (Wikipedia)

      *    *     *

Elokuva käy täysin yksiin Collinsin kirjan kanssa, mikä osoittaa miten visuaalinen "Nälkäpeli" -kirja on. Tosin myös aihe on hyvin konkreettinen.

Vaikka kirja on silkkaa fiktiota, tällaisena tosi-TV-ohjelmien verisen taistelun aikakaudella luulen, että kaikki on mahdollista. Jopa tämänkaltaiset ohjelmat. Ehkä tässä on kyse tieteiskirjallisuudesta / -elokuvasta, joka eräänä päivänä on todempaa kuin  saatamme edes uskoa.

Hieman tämänkaltaisia pelejä, tosin ei TV:ssä, varmasti pelataan jo nyt. Äärimmäinen, vaikkakin perusteeton pelko, ruokkii kaikenlaisia ääritekoja. - Tärkeää on huomata, että tällaisia pelejä pelaavat ennen muuta ne, joilla on valta yhteiskunnassa ja koneistot hallussaan (oikeuslaitos, supo, poliisi, armeija, vakoilu).

Uhkien varjolla ne, joiden pitäisi puolustaa kansalaisia, kääntyvätkin heitä vastaan.

     *      *     *

Pohjois-Amerikan raunioista on syntynyt Panem-niminen valtio, joka muodostuu 13 vyöhykkeestä. Aikanaan vyöhykkeet olivat kapinoineet vaurasta pääkaupunkia Capitolia vastaan, mistä rangaistukseksi kolmastoista vyöhyke hävitettiin ja kehitettiin julma tositelevisiotapahtuma nimeltä Nälkäpeli.

Peliin arvotaan jokaiselta vyöhykkeeltä yksi poika- ja yksi tyttötribuutti. Kun 16-vuotiaan Katniss Everdeenin 12-vuotias pikkusisko Primrose valitaan Nälkäpeliin, hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi siskonsa tilalle. Katnissilla on edessään elämänsä kovin haaste: selviytyä voittajaksi pelissä, jonka voittaminen merkitsee mainetta ja rikkauksia ja häviäminen varmaa kuolemaa.

Areenalla Katniss liittoutuu pienen 12-vuotiaan Rue tytön kanssa. Kun peli on edennyt jo puoleen väliin, Katniss löytää vakavasti haavoittuneen Peetan ja pelastaa tämän verenmyrkytykseltä. Kun tribuutteja on enää kolme jäljellä ja heidät ajetaan yhteen Runsaudensarvelle. Siellä Katniss tappaa Caton, joka oli vainonnut häntä alusta asti.

Sääntö kahdesta voittajasta kumotaan ja Peeta käskee Katnissia tappamaan hänet, mutta Katniss ojentaakin Peetalle myrkyllisiä sysimarjoja. He aikovat tappaa molemmat itsensä niillä, mutta juuri ennen nielaisua Claudius Templesmith esittelee Nälkäpelin voittajat Katniss Everdeenin ja Peeta Mellarkin.

Lear: "Mielikuvituksellinen matka maailman ympäri" (1980)

Hertta, Petteri, Kai ja Kalevi lähtevät maailmanympärysmatkalle. Ensin seikkaillaan isolla sinisellä veneellä maailman toiselle laidalle ja takaisin ratkiriemukkaalta retkeltä palataan maata pitkin sarvikuonon selässä.

Edward Learin 1800-luvulta peräisin oleva yhä tuore tuotanto koostuu hupaisista loruista, hokemista ja rytmikkäästi etenevistä, runomuotoa lähenevistä kertomuksista, jotka yllätyksellisinä ja valloittavasti rönsyillen tarjoavat lukijalleen huimaa mielikuvituksen lentoa. (Takakansi)

    *     *      *

Vaihtoehto virtuaalimatkailulle ja Jules Vernen kirjalle "Maailman ympäri 80 päivässä" [1873].

Edward Learin kertomus "Mielikuvituksellinen matka maailman ympäri" (1980) on yhtä mielikuvituksen ilotulitusta, eikä olekaan ihme, että tämän nonsense-tarinan on kääntänyt Kirsi Kunnas suomeksi.

Neljä lasta saa päähänsä kiertää maailmaan ympäri, ja mikäpä heitä siinä estää, joten sanoista tekoihin. He hankkivat ison veneen ja lähtevät matkaan.  Lasten lisäksi veneessä on valtava teepannu, johon lapset mahtuvat sisään, kissa ja vanha ruoanlaittaja Kenkula-Venkula.

Lopulta he saapuvat saarelle, jossa ei ole kuin yksi tasan 150 metriä korkea puu, minkä lisäksi saarella ei ole kuin karkkeja ja vasikankyljyksiä, joita lapset ottavat matkaevääkseen. Lapsilla on läheinen suhde kaloihin, joita sekä syödään että joille Hertta neuloo villapaitoja kylmissään kun ovat.

Matkalla he kohtaavat monenlaisia muitakin eläimiä, jotka ovat inhimillistettyjä olioita, joilta he saavat aina ruokaa mukaansa. Ja heille sattuu aina kaikenlaista outoa ja hassua.  Jostain syystä pisimpään kerrotaan tarinaa pulloissa elävistä Sini-kärpäsistä, jotka elävät osteripasteijoilla.

Ja kuu loisti lempeänhempeästi öiseltä tähtivöiseltä taivaalta, ja sen valo toistui ja loistui Sini-pullokärpästen selkien ja siipien sinertävän himertävässä sädehdinnässä, johon koko luonto verhoutui sinen syvässä sinisyydessä

    *     *      *

Kun lapset vihdoin lähtevät sinikärpästen luota, he vaihtavat kärpästen kanssa lahjoja keskenään. Hurjien seikkailujen jälkeen lapset saapuvat vihdoin maailman laidalle, ja joutuvat jatkamaan matkaansa takaisin ilman venettä. Meri-Lurkki näet tuhosi veneen puremalla sen säpäleiksi.

Onnekseen he kohtaavat Sarvikuonon, jonka päällä he saattavat taivaltaa matkaa maitse kohti kotia. Matkaan heiltä kuluu kolmanneksen enemmän aikaa Jules Vernen seikkailijoilla eli noin 120 päivää, eikä koko maailmaa edes tullut koluttua läpi sen takia, kun he olivat menettäneet sen veneensä. 

Linkki:

'The Story of the Four Little Children Who Went Round The World'. Kirjassa:  Edward Lear. 1894. "Nonsense Songs, Stories, Botany, and Alphabets". Project Gutenberg

tiistai 24. joulukuuta 2013

Wuolijoki: "Joulutarina" (2007)

"Joulutarina" (2007) on suomalainen Juha Wuolijoen ohjaama elokuva, joka kertoo tarinan Joulupukin lapsuudesta ja siitä, kuinka Joulupukista tuli Joulupukki. Elokuva on kuvattu suureksi osaksi Utsjoella.

Elokuvan käsikirjoittaja on Marko Leino, joka on aikaisemmin kirjoittanut muun muassa elokuvat "Vares" ja "Matti".  (Wikipedia)

     *     *     *

Elokuva sijoittuu muutaman vuosisadan takaiseen Lappiin, jossa orpo Nikolas-poika joutuu asumaan huutolaisena vuorotellen kylän kaikissa perheissä aina vuoden kerrallaan, joulusta seuraavaan jouluun.

Kun hän on asunut kaikissa uudessa kylän perheissä yhden vuoden, tulee nälkävuosi ja hän lähtee kylästä Hullu-Iisakiksi kutsutun erakon oppipojaksi, ja hänestä tulee Iisakin opastuksella puuseppä.

Vähäisinä vapaa-aikoinaan hän tekee jätepuusta leluja kylän lapsille, jotka hän jakaa jouluyönä. Iisakki auttaa lelujen kuljettamisessa kylään. Kun Iisakista tulee vanha, hän jättää mökkinsä ja verstaansa Nikolakselle ja muuttaa etelään kahden poikansa luokse.

Tässä vaiheessa Nikolas päättää ryhtyä kokopäiväiseksi leluntekijäksi, minkä mahdollistaa Iisakin jälkeensä jättämä suuri omaisuus. Nikolasta alkaa auttaa Ada-niminen tyttö, joka on Nikolaksen lapsuuden ystävän Eemelin tytär.

Kun Nikolaksesta itsestään tulee liian vanha joulu-ukkona olemiseen, hänen perinnettään jatkaa Ada miehensä Mikon kanssa. Tosin aivan lopussa Nikolaksesta tulee myyttinen, poroilla lentävä, Coca-Cola joulupukki USA:n markkinoille.

      *     *     *

Kirjailija Marko Leinon rakentama tarina joulupukin menneisyydestä on varsin onnistunut ja uskottavan tuntuinen. Yhtä uskottava kuin joulupukki itse. Lasten huijaus voi jatkua tämän elokuvan jälkeenkin.

Muutamat seikat kertomuksessa pistävät silmään ja muuttavat aiempaa näkemystä joulupukista. Nikolaksella ei ollut muoria eikä tonttuja apuna. Lahjoja hän alkaa jakaa kiitollisuudesta perheitä kohtaan, joiden luona hän sai olla, kun hänen vanhempansa ja Ada-sisko yhtenä jouluna hukkuivat. Vanhemmat olivat viemässä Adaa lääkärille tai parantajalle. Kuoltuaan Ada Nikolaksen mukaan muuttuu vedenhaltiaksi, jolle hän myös vie joka joulu lahjan. Tosin Adaa ei koskaan näytetä.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 270: "Joulu"

...

Joulu

Joulu on .. sana. J-o-u-l-u. Jou-lu. Joulu.

Joulu on ollut satoja, tuhansia vuosia ihmisille ennen muuta päivä, jolloin päivä oli lyhimmillään. Joulu oli vuoden pimein päivä. Tätä päivää kutsutaan nykyään Talvipäivänseisaukseksi.

Tänä vuonna talvipäivänseisaus oli tarkalleen ottaen:
21. joulukuuta klo 19:11.

Joten kirjaimellisesti ottaen se oli ohi 19:11,01. Viime vuonna se oli 21. joulukuuta klo 13:12 ja ensi vuonna 22. joulukuuta klo 01:03. Joulu ei ole siis joka vuosi samalla kellonlyömällä.

     *     *     *

Yule ja joulu olivat  Euroopan pohjoisten kansojen keskitalven juhla. Kristityt viisaudessaan tai vallanhimossaan muuttivat eurooppalaisten kansojen muinaisen pyhäpäivän omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Suomen kielen 'joulu'-sana tulee tästä germaanisten kansojen talvijuhlasta yulesta. Englannin kielen sana 'yule' tarkoittaa sekin joulua.

Joulukuusi ja kynttilät ovat lähtöisin yule-juhlasta, joka oli rauhan ja valon palaamisen juhla, sillä tästä päivästä eteenpäin päivät alkavat taas pidentyä.

Protestantit, joita luterilaisetkin ovat, olivat joulun viettoa vastaan. Joulun vietto oli jopa kokonaan kielletty Englannissa 1600-luvulla.  Charles Dickensin romaani "Joulutarina" (1843) elvytti ihmisten hiipumassa olevan kiinnostuksen juhlaan. Samoin esimerkiksi joulukorttien lähettämisen yleistyminen.

     *      *     *

Roomalaiset viettivät 17.-23. joulukuuta Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisaus roomalaisen kalenterin mukaan oli 25. joulukuuta, joka oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä. Kristityt keksaisivat 350-luvulta lähtien alkaa viettää tätä päivää Jeesuksen syntymäpäivänä.

Ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri ja hänen isänsä Constantius suosivat kummatkin Sol Invictusta. Constantius oli suvaitsevainen kristittyjä kohtaan, siksi että Sol Invictuksen kultilla ja kristinuskolla oli monia yhtäläisyyksiä. Vaikka Konstantinus kääntyikin kristinuskoon Mulviuksen sillan taistelun jälkeen, ei hän kuitenkaan hylännyt Sol Invictusta.

     *     *     *

Sol oli roomalaisessa mytologiassa auringonjumala, joka yhdistettiin aikoinaan Janukseen. Sabiinikuningas Titus Tatius toi Sol-kultin Roomaan 700-luvulla eaa. Vanhimmat kulttipaikat sijaitsivat Circus Maximuksen lähellä ja Quirinalis-kukkalalla Roomassa.  

Sol Invictus -jumalasta tuli keisari Aurelianuksen aikana valtakunnan pääjumala vuonna 274. Kuvio oli sama, joka toistui myöhemmin kristinuskon kohdalla: kun keisari uskoi tietyn Jumalan auttaneen häntä taistelussa, hän teki tästä Jumalasta valtakunnan pääjumalan.

Kun Aurelianus kukisti Roomasta irtautuneen Palmyran valtakunnan vuonna 273, hän ajatteli voittonsa olevan Sol Invictus-jumalan ansiota, ja hän rakennutti suuren temppelin Roomaan Sol Invictukselle.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Jackson: "Hobitti – Smaugin autioittama maa" (2013)

"Hobitti – Smaugin autioittama maa" (2013) 2. osa Peter Jacksonin ohjaamasta 'Hobitti'-elokuvatrilogiasta, joka pohjautuu J. R. R. Tolkienin fantasiaromaaniin "Hobitti eli sinne ja takaisin". Se on elokuvan "Odottamaton matka" jatko-osa ja sitä seuraa elokuva "Sinne ja takaisin". Kolme elokuvaa yhdessä edeltävät Jacksonin "Taru sormusten herrasta" -elokuvatrilogiaa. Jackson käsikirjoitti elokuvan Fran Walshin ja Philippa Boyensin sekä Guillermo del Toron kanssa.

Elokuva jatkaa siitä mihin "Odottamaton matka" päättyi. Bilbo Reppuli matkustaa Gandalf Harmaan ja 13 kääpiön kanssa Thorin Tammikilven johtamana kohti Yksinäistä vuorta läpi Synkmetsän ja Esgarothin kohdatakseen lohikäärme Smaugin, mihin toinen osa päättyy. (Wikipedia)

     *     *     *

Tapahtumat alkavat siitä, kun kääpiökuningas Thorin Tammikilpi ja velho Gandalf Harmaa tapaavat Briissä Pomppivan Ponin majatalossa. Gandalf suostuttelee Thorinin etsimään retkikuntaansa yhden jäsenen lisää, jonka tehtävänä on noutaa lohikäärme Smaugin valtaamasta Ereborista valkoinen Arkkikivi. Tämä jäsen on Bilbo Reppuli.

Vuosi edellisestä retkikunta on vihdoin matkalla kohti määränpäätään. Monien vaiheiden jälkeen Bilbo ja kääpiöt pääsevät perille. Galdalf on lähtenyt omille teilleen ennen Synkmetsää. Galdalfin tarinaa kuljetetaan rinnakkain kääpiöiden tarinan kanssa, mutta ne eivät elokuvassa kohtaa. Galdalf joutuu lopulta Sauronin vangiksi.

      *     *     *

Metsässä Thranduilin haltiat ottavat kääpiöt vangiksi, mutta Bilbon ja sormuksen avulla he pääsevät pakoon. Kaksi haltiaa Legolas ja Tauriel lähtevät kääpiöiden perään suojaten heitä örkeiltä, jotka ovat samaan aikaan haltioiden maan muureilla. Tauriel lähtee itseasiassa kääpiö Kílin perään, johon on ihastunut ja jonka tietää haavoittuneen örkkien nuolista. Ja Legolas puolestaan Taurielin perään.

Thorinin retkikunta saapuu Synkmetsän jälkeen järvikaupunki Esgarothiin, missä he tapaavat Bard Jousimiehen, Laakson viimeisen kuninkaan. Kääpiökuningas Thorin lupaa Bardille osan aarteista, jos nämä auttavat heitä mihin tämä suostuukin. Näin kääpiöt pääsevät jatkamaan matkaansa.

Ereborin juurella retkikunta saapuu salaisen sisäänkäynnin luokse ja saa auki sen. Bilbo lähtee vuoren sisään etsimään Arkkikiveä ja hän löytääkin kiven, mutta herättää samalla lohikäärme Smaugin. Bilbo ja kääpiöt yrittävät surmata Smaugin hukuttamalla tämän sulaan kultaan. Mutta Smaug pääsee ulos vuoresta ja Bilbo katsoo kauhuissaan kun se lentää kohti Esgarothin kaupunkia uhaten polttaa sen poroksi. Kuningas Bardilla on kuitenkin jousi, jolla hän ehkä pystyy pelastamaan kaupungin...

Särkkä & Norta: "Jumalan tuomio" (1939)

"Jumalan tuomio" (1939) on Toivo Särkän ja Yrjö Nortan ohjaama elokuva. Särkän käsikirjoitus perustuu Arvi Pohjanpään näytelmään "Jumalan käskynhaltija" (1937). Särkkä ja Norta ohjasivat yhteistyössä yksitoista elokuvaa, joista tämä on viimeinen.

"Jumalan tuomiota" on pidetty alleviivaavana elokuvana, jossa on moniselitteisiä uskonnon, rakkauden ja vallan teemoja. Se on kriitikon mukaan julistava ja jylhän paatoksellinen melodraama. Ansa Ikosen roolisuoritusta uhrautuvana kanslistina pidetään "pakahduttavana". (Wikipedia)

    *      *     *

Häiritsevä kertomus oikeuslaitoksen toiminnasta, jossa uskonto ja oikeus ovat sekoitettu toisiinsa, niin kuin ilmeisesti vielä tänä päivänäkin yleisesti tapahtuu. Protestantit julistavat elokuvassa ylimmäksi tuomarikseen omatuntonsa, ja sen kautta välttävät vastuunsa niin Jumalansa kuin oikeuden edessä.

Elokuvan yhtenä kehyksenä on sisällissodan jälkeinen aika, jolloin kihlakunnan- tai käräjäoikeuden laamanni on väärin perustein, vaikkakin puhtain omatunnoin tuominnut punaisiin kuuluneen Pentti Talpian kuolemaan. Laamanni on ylimielinen ja itseään erehtymättömänä pitävä, mutta joutuu myöntämään, että hän on tässä yhdessä tapauksessa tuominnut väärin. - Ja omatunto on päätöksen oikaisun jälkeen - zadam - taas puhdas.

Laki - ainakin 20-luvulla - edellytti, että kuolemaan  (tai elinkautiseen) tuomittu myönsi rikoksensa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt. Tuomari oli luottanut kahteen todistajaan. Myöhemmin kuitenkin paljastui, että murhan oli tehnyt toinen mies. Katsojalle syntyy sellainen vaikutelma, että tuomaria ei tulla syyttämään virkavirheestä. Hän selvittää asian vain Jumalansa kanssa ja se on siinä tms.

    *      *     *

Jumalan tuomio liittyy elokuvan toiseen tapaukseen. Laamannin poika Aarne rakastuu Pentti Talpian sisareen Helenaan, joka sattuu olemaan kaiken kukkuraksi laamannin sihteeri.

Aarne kuksii Helenaa ja tekee tämän raskaaksi, eikä hänellä ole aikomustakaan mennä naisen kanssa naimisiin niin kuin tuohon aikaan oli tapana. Vanhemmat olivat löytäneet hänelle omista piireistään sopivan morsiamen Karinin ja nöyränä poikana Aarne suostuu menemään kihloihin tämän kanssa.

Helena on kuitenkin tullut raskaaksi, eikä hän halua pilata suhteitaan työnantajaansa ja tämän poikaan vaan vaikenee raskaudestaan.

Heti synnyttämisen jälkeen lapsi kuolee tapaturmaisesti, putoaa kaiteettomalta sillalta veteen ja kuolee. Helena syyttää onnettomuudesta itseään, sillä hän oli monena iltana ennen lapsen syntymää rukoillut Jeesusta, että tämä ottaisi lapsen pois häneltä.

Kun lapsi sitten hukkuu, Helena kuvittelee sen olleen vastaus hänen rukouksiinsa ja hän pitää itseään lain ja Jumalan edessä syyllisenä lapsen kuolemaan.

    *      *     *

Helenaa ollaan jo tuomitsemasta lapsenmurhasta, kun paljastuu, että hän ei ollutkaan murhannut lastaan. Pehtoorin äiti oli samaan aikaan sillalla Helenan kanssa ja näki tapahtuman. Helena oli ollut synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa, ja lapsi oli luikahtanut hänen sylistään veteen, eikä hän pystynyt sitä enää pelastamaan.

Ilman todistajaa Helena olisi saanut kuolemantuomion tai elinkautisen, mutta todistajan lausunnon ansiosta hän vältti tuomion. Itse hän oli tunnustanut murhan, ja halusi oikeudelta, jota johti lapsen isä Aarne, tuomion. Aarne ei tosin tiennyt ennen kuin oikeudenkäynnin aikana vasta siitä, että hän oli lapsen isä. Tyhmä kun oli.

Vihoviimeinen Jumalan tuomio on se, että Helena hukuttautuu palatessaan oikeuskäsittelystä kotiinsa. Laamannin ja hänen poikansa Aarnen ja tämän kihlatun Karinin elämä jatkuu sen jälkeen kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan... Ainakin melkein. Omatunto on taas puhdas.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 50 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Jatkoin tänään siitä, mihin eilen jäin - ja jouduin vahingossa Jimille. Tosin vain vähäksi aikaa. Ja sarja jota hetken aikaa intensiivisesti katsoin oli "Maailman vaarallisimmat tiet".

Jos jotkut miehet ja naiset ovat tämän päivän arjen supersankareita, niitä löytyy tästä sarjasta. Ehkä se on osin omaa rajoittuneisuuttani ja rekkakuskeihin kohdistunutta eksotiikkaa, mutta en voi olla vaikuttumatta, kun pieni, sievä blondi ajaa kapealla vuoristotiellä 13 tonnin rekalla ja renkaan vieressä on 300 metriä suoraa pudotusta alaspäin. Kaiteista ei ole tietoakaan.

    *     *     *

Tämä on yksi tunteellisimpia lauluja joita tiedän, rakkautta elämään ja sen jokaiseen hetkeen! Eli Karman & Kari Tapion 'Hyvää huomenta Suomi'.

Ajan yössä, tulen tuolta kaukaa.
Silmät turtuu, selkää kolottaa.
Uinuu Putaa, Konginkangas, Laukaa.
Yössä kylän läpi jyrään, melkein nolottaa.

Kun toiset nukkuu vuoteessaan,
mä usvaa putkeen panen vaan.
Kumi laulaa, ääni on se työn.


 Linkit:

Matti Esko. Rekkamies. YouTube
Karma. Hyvää huomenta Suomi. YouTube 
Tapio Rautavaara.Yölinjalla. YouTube 

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 269: "Jouluna syntyy sikoja - vai miten se oli?"

Jos Itämaan tietäjät olisivat kääntäneet katseensa tallin nurkkaan, he olisivat huomanneet, että siellä oli myös muita kuin hevonen, lampaita ja se kaukalokäärö avovanhempineen. Siellä oli myös sikoja, joita aina jouluksi lahdataan. Se mikä toisille on syntymän ilo, on toisille muutama ylimääräinen rasvakilo. Jos sikoja syötäisiin niin kuin sitä ruumista, vain symbolisesti, säästyisi niin pienten, söpöjen possujen henki kuin keväiset verenmakuiset laihdutuskuurit.

      *      *     *

Juice Leskisen joululaulua 'Sika' ovat jotkut pitäneet eläinten vapautusliikkeen lauluna, sillä siinä määrin laulussa puolustetaan possuparkoja ihmisen, jumaliste, julmuutta vastaan.

Hämmästyttävää onkin, että heti ilmestyttyään laulusta tuli todellinen joulun hitti, ja jälkikäteen onkin mietitty, miksi ihmiset oikeastaan ovat pitäneet siitä. Sen sanoma kun on kuitenkin mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tosin mitään uutta suomalaisessa kansanperinteessä ei ole pinnallinen ja ulkokohtainen suhtautuminen asioihin. Samalla tavallahan sitä suhtaudutaan kristinuskon perinteisiin.  Kukapa nyt oikeasti uskoisi, mihinkään Jeesukseen, ainakaan persoonallisena Jumalana, joka saattaa tänä päivänäkin, maailmanlopun alla, kuljeksia pitkin Hämeenlinnan katuja tai jossain muualla.

Vastenmielinen koko ajatus, marttyyriksi heittäytyneestä juutalaismiehestä, joka tapetaan rikoksentekijänä, mitä hän lain ja oikeuden nimissä olikin. Öykkäri mikä öykkäri, joka meni kirkkoonkin pieksämään jo poikasena suutaan fariseuksille, kyllähän sen tietää mitä siitä tulee, kun kuritta kasvaa niin kunniattahan sitä kuolee. Jollei sitten keksi julistaa itseään joksikin elämää suuremmaksi, niin kuin rock-tähdet tms.

      *      *     *

Yle Radio Suomen ohjelmassa "Hitin kaava" musiikkitohtori Olli Heikkinen ja laulava lauluntekijä Heikki Salo keskustelivat Juicen joululaulusta ja arvioivat jälkikäteen, millainen hittipotentiaali 'Sika'-biisissä oli. Laulussa ei heidän mielestään ollut aineksia hitiksi, mutta sellainen siitä kuitenkin tuli.

Miesten ja juontavan toimittajan keskustelussa ei tullut esiin mitään sellaista, mitä kuka tahansa ei voisi muutenkin päätellä, joten yritän hetken aikaa jatkaa keskustelua. Mietin nyt vain sanoja.

Laulusta tekee heti ensikuulemalla kiinnostavan ainakin kaksi seikkaa:

Juice kertoo laulussa kiinnostavan tarinan, joka on kaikille hyvin tuttu, mutta jota Juice tarkastelee hieman vinosti sian näkökulmasta niin kuin Salo ja Heikkinenkin totesivat.

Sikaa syövät ihmiset nimetään laulussa puolihuolimattomasti, mutta selvästi tarkoituksellisesti, sioiksi, mikä on huvittavaa. Lapsikin tietää, että sika on sika ja ihminen on ihminen. Jouluna tosin ihmiset ovat 'äidin pieniä porsaita'.

Sanoitus menee pidemmälle kuin yleensä joululauluissa, sillä lihansyöjiä myös arvostellaan, mikä sai Heikki Salon hämmästymään laulun suosiota. Miten laulu, jossa ihmisiä suoraan suomitaan ja arvostellaan, voi olla suosittu?

Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää
Kadulla adventti sohjoa kyntää
Joku ihmistä katsoo, kääntää pään
Kun ihminen rypee läävässään
Ja lapset laulaa: jouluntähti on ehdoton


Oikeastaan paljon pahemmin ei voisi joulua mollata, mutta tarina menee läpi sellaisenaan. Juttu on oikeastaan paljon yksinkertaisempi kuin saattaisi kuvitella, sillä 'suuret sanat eivät suuta halkaise' ja 'haukkuva koira ei pure'.

Juice on kuin entisaikojen hovinarri, joka latelee suoria totuuksia, mitä kohteet kuuntelevat korvat punaisina, mutta vain viihdyttääkseen itseään. Jokainen tietää, ettei mikään tule kuitenkaan muuttumaan, sillä puheet ja teot ovat eri asioita.

Vain poikkeuksellisen tyhmät ihmiset, pikkuporvarilliset moralistit ja uskovaiset tms, reagoivat sanoihin, ja tekevät niistä suuren numeron. Vastaavasti: esimerkiksi tällaisten laulujen kuuntelija voi tuntea ylemmyyttä siitä, että hän sisimmässään ymmärtää mistä tässä on kyse, mutta hänen ei tarvitse välittää siitä.

Linkki:

Hitin kaava: Juice Leskinen: Sika. Yle Radio Suomi 21.12.2013 
Juice Leskinen. Sika. Ylen Elävä arkisto 22.12.1980
Juice Leskinen. Sika. YouTube

Hellstedt: " Kuka lohduttaisi Viiviä?" (2001)

Viivi on ajautunut vanhempien erottua varhain aikuisten maailmaan. Hän on muuttamassa Lontooseen poikaystävänsä Nipan kanssa. Yllättäen Nipa jättää, ja samalla ystävät pettää. Viivi päättää lähteä Nipan perään. Rahaa saadakseen hän lähtee äitinsä Riitan luokse, jonka luona ei ole eron jälkeen käynyt. Kun isä hummaa maailmalla ja äiti on hippinä napapiirin lähettyvillä ei voi luottaa kuin itseensä - vai voiko? (DVD:n kansi)

      *      *      *

Kertomus nuoresta, ei-ihan-vielä aikuisesta Viivistä, joka on jättänyt lukion kesken, ja siis muuttamassa poikaystävän luokse Lontooseen. Viivi on asunut isänsä luona, koska eron yhteydessä hän oli joutunut isälle. Äiti oli eron yhteydessä sekoboltsi hippi, anorektikko ja vaikka mitä, ja paljon miestään nuorempi - ja isä vain otti Viivin uuden kumppaninsa kanssa.

Mikään ei mene Lontooseen lähdön kanssa odotusten mukaan. Edellisenä päivänä, kun Viivin on tarkoitus lähteä Lontooseen, Nipa on jättänyt jääkaapin oveen lapun, jossa hän vain ilmoittaa 'sorry mulla on toinen'. Ja se on siinä sitten. Viivi ei kuitenkin luovu alkuperäisestä suunnitelmastaan noin vain, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Rahaakaan ei ole, eikä hän oikeastaan edes tiedä missä Nipa on.

Äiti oli pyytänyt häntä kotikaupunkiinsa Ouluun taideleirille ohjaajaksi, mistä Viivi kieltäytyi Lontoon matkan takia. Viivi joutuu ottamaan äitiin nyt uudelleen yhteyttä tienatakseen matkarahat. Hän ei kuitenkaan kerro sen kummemmin äidilleen kuin kavereilleen, miten hänen oikein oli käynyt.

      *      *      *

Oltuaan viikon verran leirillä, hän ilmoittaa, että nyt hän on lähdössä, ja kertoo samalla, ettei hänellä ole riittävästi rahaa, eikä varsinkaan lippua Lontooseen. Touho-äiti ei osaa kuunnella tytärtään vaan ostaa tyttärelleen lipun ja lupaa viedä hänet autolla Helsinkiin, niin kuin myös tapahtuu.

Missään vaiheessa äiti ei oivalla, miksi Viivi oikuttelee. Lopulta kuitenkin selviää totuus, ja Viivi palaa äitinsä kanssa Ouluun, taideleirille, jossa hän on leirin loppuun asti. Ja todennäköisesti jatkaa siellä lukion loppuun eli muuttaa isän luota äidin luokse koulun ajaksi.

lauantai 21. joulukuuta 2013

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 268: "Elämän kerjäläinen tomumajassaan"

Motto:

[This time she is drinking her third bottle of beer at home and knocking her forehead to the kitchen table, and at the same time she is singing a sad song for herself:]

"Sä olet yksin yksinäinen
Mä olen yksin yksinäinen
Mä olen onnen kerjäläinen,
kurjuuden kuningas
"

(Kurjuuden kuningas) 

      *      *      * 
ALMUJEN ANTAMINEN. Vivian tuntee itsensä vain harvoin hyväksi, hyväksi ihmiseksi. Ja sitten hän muistaa, ettei hän olekaan ihminen, ainakaan kokonaan, vaan maahinen.

Niin kuin hyvät ihmiset, tänäkin vuonna hän on kerännyt suuren kassillisen vaatteita. Hänellä on mielessään tietty Pelastusarmeijan joulupata, johon hän on taas viemässä vaatteita, joista suurin osa on ostettu kirpputoreilta ja '2nd hand shopeista' vuoden aikana.

Muutenkin Vivian pitää itseään aika hyvänä, niin hyvänä kuin muutkin ovat tai vähän parempana. Hän antaa rahaa, ei paljon, mutta vähän, useaan kertaan vuoden aikana, hyviin tarkoituksiin. Ja on hänellä kummilapsikin, tyttö, Afrikasta, jolle hän antaa säännöllisesti muutaman kympin.

Vivian kuitenkin epäilee, että koko homma on yhtä itsepetosta. Hän tietää, ettei maailmassa muuteta mitään almuja antamalla.  - Se on vähän sama asia kuin antaisi itsensä yhdeksi yöksi jollekin, joka heti seuraavana yönä on vonkaamassa lisää. Joten on parempi olla antamatta kelleen mitään. Ihmisille ei riitä mikään. Pysyvä muutos lähtee ihmisestä itsestään.  Se on sitä, ettei vonkaa enää mitään vaan on tyytyväinen siihen mitä on - tai mitä ei ole. Jos joku kuolee nälkään, se on sen kohtalo.

LUOPUMINEN. Vivian pitää elämänsä suurimpana ihmeenä syntymistään. Mikään muu ei sitten enää ole mitään verrattuna siihen. - Miten epätodennäköinen kenen tahansa ihmisen syntymä onkaan! Vivian filosofoi. Miljoonat siittiöt yhden munasolun kimpussa ja vain yksi voi voittaa kilpailun. Puhumattakaan siitä,  että kaiken takana on kaksi sattumalta toisensa kohdannuta oliota, jotka sattuvat tietyllä hetkellä ja tietystä paikassa yhtymään keskenään. Jos se olisi tapahtunut viisi minuuttia ennen tai myöhemmin, olisi lopputulos ollut erilainen.

Hedelmöittymisen jälkeen, kaikki on yhtä loputonta luopumista alkutilasta. Ja kaikki päättyy lopulta Grande finaleen,  jonka jälkeen ei ole Vivianin kannalta enää mitään. Loputtomien valintojen tuloksena: ei enää yhtään mitään. Miten hirveää tuhlausta! Vivian onkin ajatellut, että yhtä hyvin elämästään voisi luopua koska tahansa, sillä loppu on joka tapauksessa edessä. Ja varsinkin, jos ei suunnittele jatkavansa sukuaan, elämä on täysin turhaa... Kuin ruusu joka ei siementäisi.

HYLKÄÄMINEN. Pahinta mitä Vivian tietää on hylätyksi tuleminen. Kaiken muun voi vielä kestää, mutta ei sitä, että toinen ottaa ja jättää. Se on elämän suurin tragedia, suurin pelko ja kauhein kokemus, jonka voi kuvitella osakseen. Se ettei elämällä ole enää mitään merkitystä. Se että oma lapsi kuolee ennen minua.

Ongelmaan on hyvin yksinkertainen ratkaisu: jos ei ota, ei voi myöskään jättää tai tulla hylätyksi. Nerokasta, kuin suoraan Einsteininin suhteellisuusteoriasta.  Tietysti yhtälössä ovat omat rajoitteensa, mutta periaatteessa asiat tapahtuvat kaavan mukaan.

Ja kun on niin kuin on, kaikki elämässä on yhtä saamista - ja hallittua vallankäyttöä toisia kohtaan, missä ei ole mitään sääntöjä. Voi tehdä omissa rajoissaan, vapaasti, mitä tahansa, piittaamatta kenestäkään muusta kuin itsestään. Ei ole velkaa kelleen, eikä tarvitse tuntea, jos ei halua, vastuuta kenestäkään. Paremmin ei voisi olla.

Linkki:

Tuomari Nurmio. Kurjuuden kuningas. YouTube

Shyamalan: "The Happening" (2008)

"The Happening" (2008) on yhdysvaltalainen jännityselokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut M. Night Shyamalan.

Päähenkilönä on Elliot Moore, joka vaimonsa Alman ja parhaan ystävänsä tyttären Jessin kanssa pakenee Pennsylvanissa outoa, äkillistä, paikallista ekokatastrofia. Kasvit alkavat tuottaa voimakasta hermomyrkkyä, joka saa ihmiset käyttäytymään itsetuhoisesti.

Tapahtumat alkavat New Yorkin Central Parkista, jossa eräänä päivänä joukko ihmisiä eri tavoin samanaikaisesti tappaa itsensä. (Wikipedia ym)

     *     *     *

Elokuvana on ehkä keskinkertainen, mutta aiheena mielenkiintoinen: miten ihmisen toiminta vaikuttaa Maapallolla. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen tällaiset elokuvat, joissa pohditaan muitakin kuin terrorismi-vaihtoehtoja globaalien ympäristökatastrofien syiksi ovat yleistyneet.

Elokuvassa vilahtavat myös mehiläiset ja mm. Albert Einsteinin tunnettu lausahdus siitä, että ihmisellä on enää neljä vuotta aikaa sen jälkeen, kun mehiläiset ovat kadonneet.  - Ja tässä elokuvassa ollaan tietyllä tavalla juuri siinä tilanteessa, seuraavassa vaiheessa, kun luonto tai kasvit alkavat kostaa ihmisille - ja tuottaa tappavaa hermomyrkkyä. Ajatus ei ole sikäli utooppinen, että kasvit tai levät tuottavat merissä toisinaan vaarallisia hermomyrkkyjä.

     *     *     *

Niin elokuvan kuin kasvien kostamisen voi nähdä varoitukselle ihmiselle muuta luontoa tuhoavana lajina. Vielä on toivoa, mutta ihmisen on otettava vakavasti se, miten hän toiminnallaan vaikuttaa muuhun luontoon.

Päähenkilö Elliot Moore on opettaja, joka opettaa lapsille koulussa luonnontieteitä ja ympäristöoppia, joten hän on sopiva sankari elokuvalle. Tai oikeastaan tässä elokuvassa sankarina on luonto. Moore toimii vain tulkkina muiden ihmisten ja luonnon välillä.

Ihmisten arkiset ongelmat ja keskiset ristiriidat tuntuvat aina vain pienemmimmiltä ja mitättömimmiltä, kun katastrofi etenee kulovalkean tavoin - vain pysähtyäkseen yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.

King: "Kuulolla" (2007)

Lokakuun ensimmäisenä päivänä sarjakuvapiirtäjä Clayton Riddell kulkee pitkin Bostonin katuja lähes pompahdellen. Hän on juuri allekirjoittanut sarjakuvasopimuksen, joka takaa hänelle mukavan toimeentulon. Tulevaisuus näyttää valoisalta.

Valon tilalle tulee kuitenkin pian synkkä pimeys. Clayton piipahtaa jäätelölle puistoon ja yhtäkkiä puolet hänen ympärillään olevista ihmisistä sekoaa. Hämmennystä ja kauhua aiheuttaa ilmiö nimeltä Pulssi, joka leviää kännyköiden kautta. Se tuhoaa aivot ja tekee ihmisistä villejä, zombien kaltaisia petoja.

Clayton ja muutamat muut yrittävät sinnitellä maailmanlopun tunnelmissa. He matkaavat kohti pohjoista, Claytonin kotiseudulle Maineen. He huomaavat, että Pulssin vaurioittamat ihmiset eivät jää lopullisesti eläimellisiksi tappajiksi, vaan heistä alkaa kehittyä jotain uutta ja hirvittävää...

King ei päästä lukijaa helpolla. Hän luo eteemme pelottavan vision siitä, mitä tapahtuisi, jos meille niin elintärkeä teknologia kääntyisikin meitä vastaan. Entäpä jos puhelimesi tuhoaisi aivosi ja tekisi sinusta alkukantaisen pedon?

Stephen Kingillä ei ole matkapuhelinta.
(Takakansi)

     *     *      *

Takakannen kuvaus on pahempi kuin itse kirja. Kirja puolestaan on joissain suhteissa ristiriitainen, mihin ehkä on syynä se, ettei kirjailija Stephen King ole valitettavasti ehtinyt ajatella kaikki kirjan yksityiskohtia aivan loppuun asti. Huono ei tämäkään kirja silti ole vaan se on taattua king-laatua.

Yksi suuri ja ihmisen käyttäytymiseen liittyvä kysymys on, miksi ihmiset jatkavat kännykansan murhaamista, vaikka näistä ei ole heille enää mitään haittaa. Tappaminen nimittäin pudottaa ns. tavalliset, terveet ihmiset käynnykansan tasolle, ainakin väkivallan suhteen. Kännykansa tappaa lopulta vain kostaakseen heihin kohdistuneet iskut.

     *     *      *

Kaikki alkaa niin kuin muissakin vastaavanlaisissa dystopia-kuvauksissa yhtäkkiä. Ihmiset, joilla on kännykkä, ja jotka puhuvat siihen, muuttuvat zombien kaltaisiksi olioiksi, jotka alkavat vaellella ympäri Bostonia ja käyvät muiden kuin kaltaistensa kimppuun pyrkien tekemään heistäkin zombeja. Kyse on eräänlaisesta uskonnollisesta käännyttämisallegoriasta, joka korostuu kirjan loppua kohti mentäessä ja kännykansan normaalistuessa.

Ajatuksena on, että kännykän kautta ihmisten aivoihin latautuu tietokoneohjelma, joka poistaa vanhan käyttöjärjestelmän pois päältä ja alkaa itse toimia ihmisten aivoina. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, jäljelle jääneet vähitellen arvelevat, että ohjelmassa on virus eikä kopioituminen tapahdukaan koko ajan yhtä onnistuneesti.

Lisäksi ohjelma on tekoälyohjelma, joka mahdollistaa oppimisen tai sitten ihmisten aivojen rakenne mahdollistaa sen. Joka tapauksessa kännykansan käytös vähitellen muuttuu. Esimerkiksi kun he aluksi harhailevat yksinään, jonkin ajan kuluttua he kulkevat parvissa. Ennen muuta heidän keskinen kommunikaationsa ja kykynsä telepaattisesti vaikuttaa ihmisiin kehittyy mm. siten, että jotkut ihmiset vapaaehtoisesti liittyvät kännykansaan.

     *     *      *

Kingin tarina on melko lohduton alusta loppuun asti. Kehyksenä on miten päähenkilö Clay alkaa etsiä entistä vaimoaan ja poikaansa, vain huomatakseen, että kummatkin ovat muuttuneet. Vaimo Sharon samalla tavalla kuin suurin osa muistakin kännykkää käyttämällä ja poika Johnny pakkokäännyttämällä.

Clay ei liiku yksin vaan omassa pienessä parvessaan, itselleen vieraiden ihmisen kanssa, joka sekin vaihtelee, sillä ihmiset tekevät kaaoksen keskellä kukin omia valintojaan ja jotkut kuolevat.

Bostoniin Clay ja hänen seurassaan olevat Tom ja Alice eivät voi jäädä, sillä alkuvaiheessa koko Boston liekehtii zombien riehuessa ja ihmisten panikoidessa. Tapahtumaa verrataan Katarina-hirmumyrskyyn ja syyskuun 11. päivän tapahtumiin, mitkä ovat pientä hetkessä käynnistyneen uuden katastrofin rinnalla.

     *     *      *

Lopulta jäljelle jääneet ihmiset suuntaavat kulkunsa kohti Kashwakia, joka on syrjäinen alue missä kännykät eivät poimi. Eri puolille kaupunkia on nopeaan tahtiin maalattu graffiteja, joissa on teksti 'Kashwak - EI-PU', mikä on tulkittu viestiksi pyrkiä kohti tätä paikkaa.

Kulku kohti epämääräistä määränpäätä on hyvin väkivaltaista. Ihmiset tappavat matkalla kännykansaa, vaikka siihen ei ole mitään välitöntä syytä. Toisin sanoen käynnissä on jonkinlainen sisällissota - tai ennemmin kännykansan vainoaminen.

"Kuulolla" -kirjassa pohditaan moneen otteeseen ihmisen luontaista aggressiivisuutta ja mihin se eri tilanteissa johtaa. Esimerkiksi Clay tajuaa äkkiä yhdessä tilanteessa olevansa joukkomurhaaja.

Loppupuolella yksi Clayn ryhmään kuuluvista Jordan, joka hallitsee hyvin ohjelmoinnin ja tietotekniikan tarkentaa näkemystään siitä, mikä kännykansan tilanne oikein on. Ovatko he todella niitä zombeja, mitä heidän on kuviteltuja aluksi olevan vai jotain muuta. 

Yksi vaihtoehto on, että aivoihin asennetun ohjelman voi kenties poistaa ihmisten aivoista, ja heidät voi palauttaa entiselleen, sellaisiksi ihmisiksi, mitä he olivat olleet ennen järjestelmäsovelluksen asentamista kännykän avulla.

Tämä tietysti asettaa kaiken massamurhaamisen ja vihamielisyydet jälleen kerran aivan uuteen valoon.