torstai 31. tammikuuta 2013

Bukowski: "Jatkuvaa sotaa. Runoja 1977-1984" (2001)

Sammakon Charles Bukowskin runokäännössarja jatkuu. Undergroundlyriikan kuninkaan, amerikkalaisen Charles Bukowskin runot kertovat eletystä elämästä. Bukowski + naiset = Jatkuvaa sotaa, rakkautta ja anarkiaa. "Jatkuvaa sotaa" (2001) sisältää Bukowskin parhaita runoja vuosilta 1977 - 1984.

     *     *      *

Bukowskin runot paranevat vanhetessaan, ja varsinkin tämä valikoima runoja on onnistunut. Runot ovat ehkä ainakin kokonaisuutena parasta Bukowskia. Tässäkin teoksessa ikääntyvä runoilija on suhteissa yleensä itseään 10-20 vuotta nuorempien naisten kanssa, jotka aktiivisesti hakeutuvat hänen seuraansa. Siitäkin huolimatta, että mies on iso, ruma - ja siis vielä kaiken lisäksi, mikä pahinta, vanha.

Poimin muutaman runon.

      *      *     *

TYPERYS.

olemme asuneet 3 tai 4 vuotta kimpassa
ja olen häntä 23 vuotta vanhempi. (..)

hän näyttää minulle
sängynpeitettä: "näetkö tuon tumman
leiman? sinä istuit siinä!
se on paskaa! etkö osaa pyyhkiä
persettäsi?"

"joo..."

"en usko..." (..)

ensitapaamisellamme hän sanoi
minua satumaiseksi miehekseen!

Runossa on muita samanlaisia kohtia, mutta kaiken banaaliuden alta huokuu välittäminen. Vaikka vain jäljistä lakanoissa... rakastelun jälkeen.

      *      *      *

Seuraava runo oli pakko valita... kohta huomaat miksi.

HEI EZRA, TÄMÄ ON SINULLE.

käsittääkseni opin paljon kirjoittamisessta
lukiessani The Kenyon Reviewin numeroita
yli 40 vuotta sitten
nälkäisen kirjastohuoneen valon
langetessa nälkäisten käsieni välistä (..)

opin että sanat
voivat hakata paskat pihalle
mistä tahansa (..)

mutta
eikö olluttkin kummallista
että mitä eniten halusin oli
nostaa kirjastonhoitajan mekkoa ja
katsella hänen muotojaan ja repiä
hänen pikkuhousunsa nilkkoihin?

Melkoisen vahvoja säkeitä, jotka huokuvat nuoren miehen intohimoja ja fantasioita. "The Kenyon Review" on kuuluisa amerikkalainen kirjallisuuslehti, johon mm. Ezra Pound kirjoitti. Ja josta Bukowski otti mallia, niin kuin otti.

      *     *     *

Runoissaan Charles Bukowski pohtii myös omaa runoilijuuttaan. 

HUORAAMASSA.

lukukeikat collegekaupungeissa
olivat tietysti yhtä helvettiä, mutta nautin
lentämisestä, koneissa ryyppäämisestä (..)

se oli typerää huoraamista mutta voitti tehtaat,
pidin naurettavana sitä että minua kutsuttiin
RUNOILIJAKSI
mutta tutkailtuani kollegoideni tuotoksia
en enää hävennyt rahastamista (..)

Niin, minähän Bukowski itseään oikein piti loppujen lopuksi, jos ei runoilijana eikä kirjailijana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti