keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lauerma: "Tiikerinmetsästäjän koti ja muita tarinoita" (2000)

Viehättävässä museo-oppaassa "Tiikerinmetsästäjän koti ja muita tarinoita" (2000)  Liisa Lauerma esittelee lapsille tarinoiden, värikkäiden piirrosten ja arkistovalokuvien avulla 20 pääkaupunkiseudun museota. Tutuksi tulevat niin kauppias Johan Sederholm, entinen hovinainen Aurora Karamzin, taiteilija Pekka Halonen kuin Kirstinkujan työväen asuntojen Aune ja Rolfkin sekä monet muut historian hahmot eri yhteiskuntaluokista. Museo-opas on suunnattu alle kouluikäisille lapsille tai pienille koululaisille luettavaksi ja katseltavaksi kotona, päiväkodissa tai koulussa joko yhdessä aikuisen kanssa tai itsenäisenä lukukirjana. Viihdyttävä kirja luo myös pohjaa museokäynneille. Värikästä kertomusta entisaikojen ihmisten elämästä elävöittää Ismo Rekolan piirroskuvitus. (Takakansi)

     *     *     *

FM Liisa Lauerman kirja on ehkä viehättävä niin kuin takakannessa luvataan, mutta myös patavanhoillinen, militaristinen ja nationalistinen, mikä ilmeisesti sopii 2000-luvun ihmisten tarpeisiin. Ihmettelen ettei Editan kustannustoimittaja aikoinaan puuttunut joihinkin ylilyönteihin vai onko yksinkertaisesti vain niin, että suomalaisissa elää sitkeästi pieni natsi, joka on koska tahansa valmis lahtaamaan mitä tahansa 'vihollisia' ja metsän 'petoja'.

Kirjan kansi on jo jollain tavalla oireellinen. Siinähän itse C.G.E. Mannerheim on tiikerireppanoiden perässä joko Nepalissa tai Intiassa. Lauermaa lukiessa lukija siirtyy ideologisesti 1800-luvun lopun nuorsuomalaisen nahkoihin, kuningatar Viktorian puritaaniselle aikakaudelle.

Lauerman tarinat ovat taidokkaasti rakennettuja, taustalla on valtava määrä taustatietoa ja kokonaispaketti tarjoillaan lapsen näkökulmasta, mikä tietysti korostaa asenteellisten tekijöiden merkitystä. Se että venäläisistä on tehdään edelleenkin perivihollisia ei mielestäni sovi tällaiseen kirjaan - ja joitain kohtia lukiessa tuntee suorastaan myötähäpeää.

Kirjan parasta antia on Tuusulan taiteilijayhteisön perheiden kuvaukset. Ne tuntuvat välillä jopa loistavilta pienoiselämänkerroilta, joista kuka tahansa tieto- ja kaunokirjoittaja voi ottaa oppia.

      *     *     *

Kirjailija on kiertänyt pienten lastensa kanssa kirjassa kuvatut kohteet läpi, miltä pohjalta museo-opas on syntynyt. Hämmästelen esimerkiksi tapaa, jolla hän kuvaa Suomenlinnaa.

Hän mm. toteaa, että Augustin Ehrensvärdin "makuuhuoneen valtavan paksuseinäisestä ikkunasta voi tarpeen tullen ampua tykillä". Sitä hän ei tosin sano, ettei linnoituksella ole koskaan ollut minkäänlaista sotilaallista merkitystä. Ja että on tyhmää rakentaa tällaisia rakennuksia, ja että aikuisetkin ovat välillä ajattelemattomia.

Kirjan ehkä hölmöin kohta liittyy presidentteihin. Ainoa henkilö, joka lapsille esitellään presidenttinä on Urho Kaleva Kekkonen. Tämä tietysti liittyy siihen, että lasten kanssa on käyty Tamminiemessä.

Mutta on kirjassa aivan ihastuttaviakin kuvauksia kuten esimerkiksi tarina Kristianinkadun ruiskumestari Alexander Wickholmin perheestä. Lainauksessa perheen pikku-Augusta on äänessä:

"Uudessa kodissa on puuhaa niin paljon! Heti aamulla kun on syötettävä nukke, piioille on haettava liiteristä klapeja uuniin pantavaksi, Kustaava-mummoa on käytävä tervehtimässä, ajurin kanssa on annettava hevoselle kauroja, käpylehmät on lypsettävä, isän istumakivi talon edessä on lakaistava puiden roskista."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti