perjantai 18. tammikuuta 2013

Liksom: "Tyhjän tien paratiisit" (1989)

Novellit ovat nimettömiä.
 

Rosa Liksomin lyhyet, merkilliset tiiviit jutut, liikkuvat Lapista Helsinkiin, Helsingistä Islantiin. Hän poimii tapauksia, tilanteita ja pienoiskohtaloita, jotka kirjoittajan mieli heittää jättiläiskuvina lukijan eteen: kolmen sivun välähdys tuntuu kokonaiselta romaanilta.

Seksuaalisuus, sadismi, masokismi, rakkaus – ne kaikki sekaantuvat hänen tekstissään yhdeksi. Väkivalta, julmuus ja kuolema ovat aina läsnä. Ihminen istuu häkissään kasvatuksensa, ympäristönsä ja vaistojensa kapinassa: ulospurskahdus on usein verinen. Liksomin maailman on irvokas, mutta oivaltava komiikka ja syvä huumorintaju liikauttavat tekstin pois puhtaasta vastenmielisyydestä

Tämä on pohjavirtaa. Päältä Liksomin teksti on julmanhilpeää, kepeää, ilkikurista… (Takakansi)

     *     *     *

Rosa Liksomin novellit - tai ehkä ennemmin lyhytproosa - ovat kuin lehtien pieniä rikos- ym. juttuja kirjoitettuna ihmisten omasta näkökulmasta. Oudot asiat näyttävät entistä oudommilta. Tällaisiakö ihmiset ovat? Miten tähän on tultu?

Lyhyet tekstit on jaettu journalistisesti, lehtimäisesti kolmeen osastoon: Kotimaat, Ulkomaat, Talous ja urheilu. Oikeastaan kaikissa osastoissa on melkein samanlaisia kirjoituksia, mutta onpahan jaettu osastoihin.

Monissa tarinoissa on naisnäkökulmaa, ja kulma on usein rakennettu niin, että vasta tekstin lopulla paljastuu, että kuvattu henkilö ei olekaan mies vaan nainen.

Kokoelma on Rosa Liksomin toinen novelleista, ja kirjailija tuntuu vielä hakevan linjaansa. Monet tekstit ovat kokeellisia, hyvin rosoisia, kaikkea muuta kuin valmiita.

     *      *      *

Toisella kerralla kun luin "Tyhjän paratiisin tien" (1989) -tekstejä mieleen tulevat Petri Tammisen "Elämiä" (1994) kirjan aikalailla samanlaiset kirjoitelmat.

Jokaisessa tarinassa kerrotaan aina eri ihmisestä, jokin anekdootin tapainen heidän elämästään. Ihminen voi itse kertoa omaa tarinaansa tai sitten kertoja on joku häntä lähellä oleva, joka on hyvin sisällä siinä mitä tapahtuu.

Vaikka tekstit ovat tiiviitä, ne eivät ole esimerkiksi proosarunoja mutta panevat miettimään missä proosan ja lyriikan raja kulkee. Jossain teksteissä on dialogiakin. Monet tekstit ovat murteellisia, ja henkilöt puhuvat lappilaisittaan h:n päältä tornionjokilaakson ja Länsi-Lapin murteita, mikä tuuo mieleen mm. Heli Laaksosen murrerunot ja Maria Peuran lyyrisen proosan.

     *     *      *

Kotimaat. Yksi tyypillinen tämän osaston kirjoitus on nuoren naisen 'minä'-muodossa kertoma. Hän kertoo itsestään ja suhteestaan äitiinsä. Ensin syntyy vaikutelma, että kirjoittaja on mies mm. siksi, että hän sanoo: "Mä vihaan kaikkia naisia." Tekstin lopulla paljastuu, että hän on itsekin nainen - ja hänen äitinsä on saanut hänet jotenkin vihaamaan sydämensä kyllyydestä. "Mä olisin valmis poistaa jokaisen liikkuvan naisen maapallolta." Lause "meidän limaiset pillut, vertavuotavat aukot, ammottavat suuja ja haisevat kainolot" vasta paljastaa, että hän on itsekin nainen.

Teksti huipentuu kahteen viimeiseen lauseeseen, jossa hän olisi valmis poistamaan naiset maan päältä.

Teksti on mielenkiintoinen ja siitä on oikeastaan vaikea sanoa, mitä genreä se edustaa, millainen proostateksti on kyseessä. Ainoa asia joka on varma on, että teksti on proosaa. Tietyllä tavalla se on myös runomainen, mitä korostaa tekstin lyhyys ja intensiivinen tunteikas kerronta. Nuori nainen on tunnekuohun vallassa, mutta hän ei selittele mitään tai kerro taustoja siitä, miksi hänestä on tullut sellainen kuin on tullut tms.

    *     *     *

Ulkomaat. Tästä tekstistä tulee mieleen saluuna, pyöreä pöytä ja viisi miestä pelaamassa korttia. Lukijalle ei kerrota ympäristöstä mitään. Yksi miehistä on vanha, joka häviää viimeisen setelinsä. Sitten peli päättyy ja miehet lähtevät ulos. Vanha mies jättäytyy viimeiseksi - ja lopulta kadulla ampuu muita selkään.

Tekstin lopulla varmistuu, että ollaan Villissä lännessä. "Hän [vanha mies] kosketti vyötäröllä roikkuvaa pistoolia, sytytti savukkeen, poltti sen ja vetäisi aseen varovasti esiin."

Kaikki oli nopeasti ohi, mitään ei tässäkään olettu selitää. Se mikä tapahtui, tapahtui. Viimeisessä lauseessa vanhus tappaa vielä itsensä...

     *      *     *

Talous ja urheilu. Rosa Liksomin tekstit tuntuvat vain kärkevöityvän mitä pidemmälle kokoelma ehtii. Seuraava teksti on kokoelman lyhyimpiä, vajaan liuskan, mutta siihenkin on saatu mahdutettua pieni maailma.

Ensimmäinen lause paljastaa jo, ettei kertojaan voi välttämättä luottaa. "Mä otin sen Fennian baaritiskillä." Kukaan on tuskin koskaan ottanut ketään Hotelli Fennian baarissa. Ja kirjoittaja on tuskin edes käynyt koko paikassa.

Toisessa lausessa  mies toteaa, että "sillä oli Valintatalon kaiken paljastava T-paita ja nukkavieru hame", mikä vahvistaa edellistä tulkintaa. Ikään kuin salamaniskusta nainen on, muka, vienyt miehen kotiinsa - ja antanut itsensä miehelle.

Tarinan keskiosassa mies kertoo elämästään, deekuna, asunnottomana, luultavasti työttömänä miehenä - ja hän ikään kuin ansaitsi tuon naisen kovan elämänsä takia. Kuin ohimennen hän heittää tosi oudon lauseen: "Mä olen raiskannut pikkutyttöjä Kaisaniemen puistossa keskellä kovimpia pakkasia, joten mä todella olin ansainnut sen naisen hellän hoivan." Ikään kuin hänellä ei olisi ollut muuta vaihtoehtoa kuin raiskata naisia tai tyttöjä!?

Oli niin tai näin. Mies oli naisen luona muutaman kuukauden ja lähti sitten. Nainen vilkutti parvekkeelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti