torstai 28. helmikuuta 2013

Dominguez: "Paperitalo" (2006)

"Paperitalon" (2006) tapahtumat alkavat, kun nainen nimeltä Bluma Lennon kulkee kadulla syventyneenä juuri ostamaansa kirjaan, kävelee epähuomiossa autotielle ja jää auton alle. Hän on kirjan ensimmäinen varoittava esimerkki siitä, mihin kirjahulluus saattaa johtaa. Pian lukija on keskellä mustan huumorin sävyttämiä ihmiskohtaloita, jotka kaikki ovat seurausta liiallisesta kiintymisestä kirjoihin.

Paperitalo on runollinen, koskettava ja vinksahtaneen riemukas teos kirjahulluudesta. Kirja lumoaa unenomaisella tyylillään ja filosofisella syvällisyydellään ja sopii kaikille, jotka ovat lukeneet kirjoja ja tunteneet niiden vaikutuksen - niin hyvässä kuin pahassakin. (Takakansi)

     *     *      *

Kirja osui käsiini kirjastossa tänä päivänä. Se kutsui minua ottamaan itsensä käsiini, ja minä toteutin sen toiveen. Carlos Maria Dominguezin pienoisromaani "Paperitalo" (2006) on maaginen ja realistinen.

Kirjallisempaa kirjaa tuskin olisin voinut käteeni ottaa, sillä pääosassa tässä kirjassa ovat ihmiset, jotka ovat tavalla tai toiselle kietoutuneet kohtalokkaasti kirjojen maailmaan. Niin kuin takakannessa jo todettiin Bluma Lennon kuolee lukiessaan Emily Dickinsonin "Runoja" kävellessään kirjakaupasta ulos. Myöhemmin paljastuu ironinen yksityiskohta Lennonin elämästä. Tapa jolla Bluma kuoli oli juuri sellainen kuin hän halusikin.

Kirjan kertoja on Bluma Lennonin seuraaja espanjan kielen ja kulttuurin laitoksella. Lennon oli ollut 45-vuotias professori. Kirjan tapahtumat kietoutuvat kirjeen tai paketin ympärille, jonka seuraaja saa yliopistolle. Uruguaysta tullut lähetys on osoitettu Bluma Lennonille, mutta anonyymi kertoja avaa paketin ja löytää sieltä sementtipölyisen ja rähjääntyneen kirjan ja alkaa selvittää kirjan alkuperää.

Kertojalle selviää, että lähettäjä on Carlos Brauer -niminen mies, bibliofiili, jonka kanssa Blumalla oli ollut lyhyt romanssi jonkin kongressin aikana. Bluma oli lahjoittanut kirjan miehelle, ja nyt Carlos jostain syystä palautti kirjan takaisin.

     *     *     *

Bluman seuraaja, jonka lukija voi päätellä olevan häntä nuorempi mies, matkustaa Uruguayhin ja tapaa siellä lähinnä sattumalta miehen, joka tuntee Carlos Brauerin, joka on tunnettu kirjojen keräilijä Montevideossa.

Bauer paljastuu ahnaaksi kirjojen lukijaksi. Hän ei osta kirjoja vain kirjojen itsensä vuoksi vaan lukeakseen niitä. Kirjat hän on luetteloinut tarkoin ja kirjat ovat täynnä hänen tekemiään merkintöjä. Kertojan jäljittämä toinen bibliofiili Agustin Delgado tuntee tarkoin Brauerin kohtalon ja kertoo miehen tarinan. Molemmilla miehillä on kirjoja tuhansittain.

Delgado paljastaa vähitellen Carlos Brauerin traagisen kohtalon, ja osoittautuu, että samoin kuin Bluma Lennon, Carlos Brauer on kuollut.

      *      *     *

Myös Brauerin kohtaloksi muodostuivat kirjat tai oikeastaan tulipalo, joka tuhosi hänen kortistonsa. Tapahtuman jälkeen Brauer ei pystynyt käyttämään enää valtavaa kirjastoaan. Tosin hänellä alkoi olla ongelmia kirjojensa kanssa ennen tulipaloakin. Kirjoja oli yksinkertaisesti liikaa, ja hän tunsi olevansa niiden vanki.

Ilmeisesti Brauerin mielenterveys järkkyi kortistonsa tuhoutumisesta niin että hän myi asuntonsa ja muutti rannikolle kirjoineen, joita oli monta rekka-autollista.  Agustin Delgado vertaa Brauerin tilannetta muistinsa menettäneeseen ihmiseen.  Tieto on varastoitunut aivoihin, mutta niitä ei saa sieltä ulos silloin kun haluaa.

Syrjäisessä kalastajakylässä Brauer palkkaa rakennustyömiehen, joka rakentaa hänelle talon kirjoista. Kirjat ovat ikään kuin tiiliä, joista seinät pystytetään. Tässä paperitalossa mies elää erakkona paikallisten ihmisten ihmeteltävänä useita vuosia. Sitten hän saa kirjeen Bluma Lennonilta, joka pyytää lahjoittamansa kirjan takaisin. Ongelmana on vain se, että kirja on talon yhtenä tiilenä, jossain kohti seinää.

Carlos alkaa lekalla puhkoa reikiä talonsa seiniin - ja lopulta löytää kirjan, jonka lähettää Blumalle Cambridgeen tietämättä, että nainen on kuollut. Ja kun kirjan kertoja saapuu tapaamaan Carlosia osoittautuu, ettei häntäkään enää ole. Mies oli vain kadonnut jonnekin.

Mies ei voi muuta kuin palata kirjoineen takaisin Cambridgeen...

Minulla ei ollut sydäntä jättää kirjaa sinne. Varjelin teosta kohtalon armottomalta ja rujolta kouralta, joka tosin lopulta perisi niin minut kuin kirjankin, sillä kaikki, mikä on joskus noussut meren saastaisesta limasta ja hakeutunut maan päälle, käy viivytystaistelua, ja vaikka kaikki onkin pelkkää sinnittelyä ja verkkaista väistymistä, toiset jatkaisivat sanan vaalimista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti