perjantai 22. maaliskuuta 2013

Winman: "Kani nimeltä Jumala" (2012)

Vapaalla oleva sairaanhoitaja auttoi minut maailmaan vanhempieni makuuhuoneessa arpajaisissa voitetun untuvapeitteen päällä. Nopean kahdenkymmenenkahden minuutin synnytyksen jälkeen pääni tuli näkyviin ja hoitaja käski ponnistamaan ja isäni käski ponnistamaan, ja niinpä äitini ponnisti ja minä pullahdin kevyesti tuohon tarunhohtoiseen vuoteen. Kun Pariisin kadut vallattiin. Kun Vietnamissa tehtiin Tet-hyökkäys. Kun Martin Luther King kuoli unelmansa puolesta.

Tarina lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheestä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä väliltä.

"Kani nimeltä jumala on ihana kirja. Se on ihana, koska vaikka siinä tapahtuu paljon ja kauheaa, kerrotaan kaikesta lämpimästi - elämässä vaan tapahtuu väistämättä kaikenlaista." – Katja, luminenomena.blogspot.fi 28.9.2012 (Tammen sivusto)

     *     *     *

Tästä kirjasta tulee välittömästi mieleen Mary Wesleyn "Kamomillapiha" (1992), joka tuli Suomessa tutuksi 2000-luvulla samannimisen TV-sarjan kautta. Sarah Winmanin "Kani nimeltä Jumala" (2012) voisi olla melkein sen jatko-osa.  Myös tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Cornwalliin, ja tässäkin kirjassa ihmisten väliset suhteet ovat epätavallisia, mutta 2. maailmansota ei enää juuri vaikuta 60-luvun lopulla syntyneiden ihmisten elämään tai sen tilalla ovat uudet kansainväliset konfliktit kuten Vietnamin sota ja Lähi-idän kriisi.

Ns. terrorismin vastainen sota tuo kirjan loppupuolella sodan teeman hyvin toisenlaisesta näkökulmasta elämään mukaan, kun WTC-tornit romahtavat. Päähenkilö ja kirjan kertoja Eleanor Maud luulee veljensä Joen kuolleen iskun yhteydessä.

     *      *     *

Kirja on hyvin pitkälle Eleanorin kehityskertomus, mutta hänen kauttaan kerrotaan monista muistakin ihmisistä - ja koko perheen lähipiiristä. 80-luvulla hänen vanhempansa perustavat Cornwalliin majatalon, jonka ympärillä elämä pyörii. Monista asukkaista tulee lähes perheenjäseniä, ja isänsisko Nancy viettää kaikki juhlapyhänsä perheen kanssa. Vanhempien ja Nancyn välillä on erikoinen kolmiodraama, kun Nancy on rakastunut Eleanorin äitiin.

Eleanor ei ole ihan tavallinen pikkutyttö vaan joutuu koulussa opettajansa hampaisiin ennen muuta siksi, että ei usko jumalaan. Vanhemmat eivät painosta tyttöä käymään pyhäkoulua, jonka hän yllättäen jättää kesken, kun pappi erehtyy suutuspäissään sanomaan, ettei jumala rakasta häntä. Pieni tyttö ei jää pitkäksi aikaa haikailemaan jumalan perään, ja vanhempien suostumuksella lopettaa pyhäkoulussa käynnin. Eleanorin veli hankkii siskolleen lohdutukseksi kanin, jonka tyttö nimeää Jumalaksi. Mitä opettaja koulussa pitää tietysti jumalanpilkkana, mitä tytön on vaikea ymmärtää.

Sekä Joen että Eleanorin seksuaalisuus on heteronäkökulmasta katsottuna ilmeisen ambivalenttia, ja heille vasta vähitellen kirkastuu oma homoseksuaalisuutensa tai ennemmin se, että he ovat kiinnostuneita niin miehistä kuin naisista tai että he eivät tee eroa ihmisten välille sukupuolen perusteella. Kummallakin sisaruksella tärkeimmäksi ihmissuhteeksi osoittautuu lapsuudenaikainen ystävyys. Joe ja Charlie löytävät NYC:issä toisensa, ehkä ennemmin ystävinä kuin rakastavaisina. Vastaavasti Eleanor vuosikymmenen jälkeen sattumalta alkaa kirjeenvaihdon uudelleen Jenny Pennyn kanssa, joka on istuvat vuosikausia vankilassa siksi, että on tappanut aviomiehensä.

Kirjassa varsin hienolla tavalla kuvataan, miten elämän traagisimpienkaan tapahtumien ei tarvitse romuttaa elämän perusteita. Jotenkin elämä vain täytyy rämpiä läpi, eikä onnellisuus edellytä sitä, että elämä on koko ajan kovin ruusuista. - Kirjan kerronta itsessään jo antaa viitteitä siitä, mikä on elämän suola, ja ne ovat pienet tarkat osuvat ja upottavat havainnot ympäristöstä ja koomisen ja ironisen näkeminen kaikessa minkä kanssa on tekemisissä. Kirjasta huokuu tietynlainen terveeseen järkeen perustuva älyllinen ja ymmärtävä suhtautuminen ympärillä oleviin asioihin ja niin ihmisten erilaisuuden kuin muun elollisen luonnon arvostaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti