maanantai 27. toukokuuta 2013

Coelho: "Accran kirjoitukset. Sana on aseista voimakkain" (2013)

Vuonna 1099 Jerusalem valmistautuu ristiretkeläisten tuloon ja kreikkalaismies nimeltään Kopti kutsuu kaupungin asukkaat yhteiseen neuvonpitoon. Kristityt, juutalaiset ja muslimit uskovat kokoontuvansa toriaukiolle kuulemaan sodanjulistusta, sillä kaikki merkit viittaavat väistämättömään tuhoon. Vihollinen on vahvempi ja paremmin varustautunut. 

Mutta Kopti ei haluakaan rohkaista kaupunkilaisia taisteluun. Sen sijaan hän pyytää heitä pohtimaan mitä elämä on heille opettanut sekä keskustelemaan jokapäiväisestä elämästään. Ihmiset esittävät Koptille kysymyksiä todellisista vihollisista, häviöstä, yksinäisyydestä. He utelevat taistelusta, muutoksesta, kauneudesta, suunnan valinnasta. Heitä askarruttavat rakkaus, luottamus, kohtalo, seksi, sivistyneisyys, pelko, tuska, viisaus ja tulevaisuus. 

Koptin vastaukset pätevät edelleen, vaikka välissä on ehtinyt kulua tuhat vuotta. Häviäjä ei ole se joka kärsii tappion vaan se joka antaa periksi. (Bazarin sivusto)

     *     *      *

Entisen ja ehkä nykyisenkin hipin Paulo Coelhon kirjat ovat aina kiinnostavia, niin kuin tämä viimeinen "Accran kirjoitukset" (2013). 

Kirja muistuttaa, niin kuin joka päivä itseään kristittyinä pitävien on syytä muistaa, "Raamattu" on toimitettu teos, josta on tietoisesti pudotettu pois tekstejä, joiden ei katsottu tekemisajankohtansa poliittisen ja uskonnollisen tilanteen takia sopivan teokseen.

"Accran kirjoitukset" -teoksesta puolestaan tekee kiinnostavan se, ettei Coelho pyri suoraan jäljittelemään ns. apokryfisiä kirjoituksiakaan vaan kirjailijan vapaudella sepittää uususkontoa, joka on huomattavasti jalostuneempi versio "Raamattua" kuin alkuperäinen, joka on ajatuksiltaan hämärä ja suttuinen. Nykypäivän kustantajat antaisivat sellaisen käsikirjoituspinkan kuin "Raamattu" on,takaisin kirjoittajilleen, ja sanoisivat että kirjoitapa poika tai tyttö kirja uudelleen, niin katsotaan sitten.

     *     *     *

Paul Coelho on itse nostanut kirjastaan yhden teeman ylitse muiden, ja se on rohkeus. Rohkeus elää ja rohkeus kärsiä myös tappioita, sillä tappiot eivät ole voittoja parempia, jos ei lannistu niiden alle.

Painotus on "Raamatun" hengen vastainen, sillä siinä ihmiseltä edellytetään lähinnä nöyryyttä esivallan (lakien) ja kirkon (lakiuskonnon) edessä. Coelhon kertoja, kopti, ei kehota kuulijoitaan Jerusalemin toreilla ja ympäri maapalloa nöyristelemään.

Coelho menee jopa niin pitkälle, että hänen uskonnossaan ei oikeastaan enää jumalaa tarvita mihinkään. Se mitä hän kutsuu jumalaksi on vain voimaa, joka on ihmisissä itsessään. Hän siis astuu ihmiskeskeisen humanismin tielle.

Elämän käyttövoimana on rakkaus, mutta ei mihin hintaan tahansa, sillä rakkaudella ei ole hintaa. Parisuhderakkauden lisäksi rakkaus toisiin ihmisiin, ystäviin, kehen tahansa hallitsee tämän maailmankatsomuksen mukaista elämää.

Elämä hahmottuu moninaisten suhteiden verkostoksi, joka ei aina ole kovin selvä. Elämä on jonkinlaista peliä tai leikkiä, jossa ei aina tiedä missä mennään. Suhteita pitää koossa luottamus toisiin, sillä ilman sitä pelko ja kauhu astuu kuvaan mukaan.

     *      *      *

Keskeisenä arvona Paulo Coelho nostaa seuraavaksi työn, sillä elämää ilman jonkinlaista työtä tai tekemistä on vaikea kuvitella. Tien päässä on ei-toivottu, joka voi olla mitä tahansa. Lopulta tietysti kuolema. Ei-toivottu voi olla myös sitä, että parisuhde ei jostain syystä toimi. Suhde rakastettuun ei toimi, suhde on jostain syystä katkolla tms. Coelho kääntää hetkellisen eronkin välttämättömyydeksi, sillä yksinhän ihminen lopulta kuolemankin edessä on.

Luottamuksen Coelho vie pitkälle. Yhtä pitkälle kuin vaikkapa Venäjällä aikoinaan Rasputin. Hän vastustaa sotaa ja aseiden käyttöä ihmisiä vastaan kaikissa muodoissa. Se ei yksinkertaisesti sovi siihen uskontoon, joka on alkuperäisen kristinuskon hengen mukaista.

Kaikki aseet ovat pahuuden välikappaleita, viisas ei tartu niihin.

Entä millainen on väkivallattoman maailman sankari?

Todellinen sankari ei ole se joka on syntynyt suuriin urotöihin vaan se joka kykenee rakentamaan pienistä asioista luotettavuuden kilven ympärilleen. (..)

Syvästi rakasta ihminen (..) ymmärtää, että toinen osoittaa uskollisuuttaan vain silloin kun on vapaa. Niinpä hän ei pelkää että tulisi petetyksi, vaan kunnioittaa toisen unelmia luottaen siihen, että rakkaus on vahvempi.

Paulo Coelho ehkä hieman psykologisoi ihmissuhteita, mutta ne ovat tietysti aina mukana kaikessa siinä mitä ihmiset tekevät.

Lopuksi Coelho kertojansa sanoin muistuttaa, että maailmassa ei ole ystäviä ja vihollisia. On vain heikkoja ja vahvoja ihmisiä. Heikot lyöttäytyvät yhteen ja käyvät häviäjien kimppuun tietämättä, että tappio on hetkellinen.

     *     *     *

"Accran kirjoitukset"  tuovat mieleen Herman Hessen "Lasihelmipelin", jota on pidetty mm. peliteorian klassikkona. Peliteoriassahan on kyse siitä, miten ihmisten ja koneistojen suhteita hahmotetaan moninaisten vuorovaikutussuhteiden verkostona.

Tähän ajattelutapaan kuuluu mm. sellainen ajatus, että hyväntahtoinen, hyvää tarkoittava toiminta ei aina johda hyviin tuloksiin. Ihmisen tekeminen, kun on yhteydessä siihen, mitä muut tekevät ja miten he tulkitsevat tekojasi ja ajatuksiasi.

Tämä helposti unohtuu, kun itse kukin on uppoutuu katselemaan maailmaa vain omasta näkökulmastaan ja ajatellen omia itsekkäitä tai epäitsekkäänä pitämiään etuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti