perjantai 28. kesäkuuta 2013

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 7 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
 Seuraava tarina on mukaelma todellisesta tapahtumasta, jonka kuulin tänään. Se ei ole ehkä samalla tavalla ihmeellinen kuin edelliset, mutta omalla tavallaan se on vielä muitakin ihmeellisempi.

Venäläisellä ihmesadulla - niin kuin yleensäkin kansansadulla - on oma rakenteensa, mitä on mahdollista käyttää soveltaen myös omien tarinoiden rakentamiseen. Olkoon tämä jo neljäs kokeilu siihen suuntaan...

      *     *    *

MILIISIN POIKA JA TYTTÖ

Silloin elettiin aikaa jolloin poliisit – tai miliisit miksi niitä myös kutsuttiin – eivät vielä osanneet lukea ja kirjoittaa. Joten ei ole ihme, että jotain sellaista tapahtui mitä tapahtui, vaikka olen kuullut, että vielä tänä päivänäkin tapahtuu tällaista, mutta se on jo toisen tarinan paikka.

Se tapahtui, sanotaan yksinkertaisuuden vuoksi, erään yläkoulun bileiden aikana. Ei, ei! Älkää luulko, että näissä juhlissa oli poliiseja mukana, mutta sen toisen poliisin poika oli. Tiedättehän, se kiltti poika siellä tanssisalin nurkassa, joka vähän viinaa saatuaan unohtaa estonsa ja pilaa viimeisetkin mahdollisuutensa.

Poliisin poika tuli myöhään kotiin mustelmilla, silmät mustana kuin Mustanaamiolla. Ensin riemastui äiti, sitten isä siitä, mitä oikein oli tapahtunut. Poika sanoi lakonisesti Liisan lyöneen häntä. Ei poika osannut siitä paljon enempää sanoa, jotain riitaa oli kai ollut. Eivät pitäneet muutenkaan toisistaan.  Aina sanailivat koulussakin keskenään, eivätkä voineet sietää toisiaan. Poliisin poika ja kirjastovirkailijan tytär, sen yksinhuoltajan.

Isä, poliisi kun oli, ei halunnut jättää asiaa sikseen. Täytyihän asialle voida tehdä jotain. Ei poliisin poikaa – tai ketä tahansa – voi noin vain lyödä saamatta siitä asianmukaista rangaistusta. Oikeusvaltiossa – jos sellaisesta voi tässä yhteydessä puhua (ennemmin poliisivaltiosta) - täytyi oikeudenmukaisuuden toteutua niin isossa kuin pienessä asiassa. Eikä tämä ollut poliisin mielestä edes pieni asia, sillä koskihan se häntä itseään henkilökohtaisesti. Alekseilta olisi voinut mennä silmä tai mitä tahansa olisi voinut sattua. Poika olisi voinut kuolla.

No, poliisi otti yhteyttä opettajaan ja vaati Liisan erottamista koulusta - tai ainakin siirtämistä toiseen kouluun. Hän ei halunnut, että hänen poikansa joutui enää mihinkään tekemisiin tällaisten väkivaltarikollisenalkujen kanssa. Opettaja lupasi selvittää asiaa, ja järjestää yhteistapaamisen, jossa olisivat läsnä niin Liisan äiti kuin Aleksein vanhemmat sekä opettaja ja rehtori.  Poliisi olisi halunnut välittömiä toimenpiteitä, mutta tyytyi sitten opettajan ehdotukseen.

Sitten tuli se päivä, jolloin Liisan kohtalo oli määrä ratkaista. Pyöreän pöydän ympärillä olivat poliisit (sillä Aleksein isä oli ottanut vaimonsa sijaan toisen virka-asuisen miliisin mukaansa), opettaja, Liisan äiti ja rehtori. Lapset odottivat neuvotteluhuoneen ulkopuolella, Aleksei opettajanhuoneessa ja Liisa luokassa. Heitä näet saatettaisiin vielä kuulla asiassa.

Aleksein isä aloitti: Joko Liisa on siirretty toiseen kouluun. Ei tällaisen jälkeen lapsia voi enää pitää samassa koulussa. Ja jotenkin Liisaa on rangaistava. Aleksei on saanut muutenkin traumoja tapahtumasta, ja kärsii nyt sitten vielä siitä, että joutuu päivittäin näkemään Liisan koulun käytävillä ja pihassa ja kuuntelemaan tämän suunsoittoa.

Opettaja kysyy isältä tyynesti: Niin, mitä se Aleksei oikein kertoi siellä koulun bileissä tapahtuneen? Jos kerrattaisiin vielä.

Isä:  Eiköhän tätä asiaa ole puitu jo riittävään moneen kertaan. Aleksei on sanonut sanottavansa ja hänen sanansa pitää. Onhan hän sentään minun poikani, poliisi poika.

Opettaja: Niinpä, ja sitä suuremmalla syyllä kysynkin, mikä on Aleksein tarinan viimeisin versio.

Isä: Väitätkö poikaani valehtelijaksi?

Opettaja: En väitä mitään. Haluan vain tietää, onko hänen näkemyksensä muuttunut viikon varrella.

Isä: Minä en halua kuunnella tuollaista. Rehtori, sanokaa jotain tuolle naiselle. Hän halventaa virkavaltaa.

Rehtori: Krhm. Niin, opettajalla uskoakseni on ollut syytä hieman esitutkia tätä asiaa, eikä luottaa vain yhden osapuolen ja hänen tovereidensa puheisiin.

Isä: Vaadin että esitätte todisteenne, jos teillä on jotain asiaan liittyvää, jotain sellaista jota en vielä tiedä.

Rehtori: Opettaja varmaan kertoo tietonsa, kun sen aika on.

Opettaja: Kyllä kerron. Halusin vain ensin kuulla mitä Alekseilla ja hänen isällään on sanottavana. Mitä uutta on ehkä tullut esiin, mitä olisi ehkä palautunut viime päivien aikana Aleksein mieleen.

Isä kärsimättömästi: Pyydetään Aleksei sisään. Hän saa itse toistaa sen, mitä on tähänkin asti sanonut.
 

Aleksei tulee sisään ja isä kehottaa häntä puhumaan: Onko sinulla, Aleksei, vielä jotain sanottavaa tähän asiaan.

Aleksei hämmästyneen näköisenä: Miten niin, isä?

Isä: Oletko kertonut kaiken, mitä silloin perjantai-iltana koulun bileissä tapahtui?

Aleksei: Kyllä, kai… Kaikki mitä muistin. Olen voinut muistaa jotain väärinkin…

Isä sanoo ärsyyntyneenä: No, mitähän se väärin muistaminen voisi sitten olla.

Aleksei epävarmana: Siellä oli pimeää. Ja sellaista. En nähnyt kaikkea ihan tarkkaan.

Isä kääntää katseen pöydän ympärillä oleviin aikuisiin ja sanoo: Eiköhän selvitetä tämä asia. Olen pojan isänä jäävi käsittelemään tätä asiaa, mutta otin virkavallan edustajan mukaani, miliisi Syreenin. Hänen läsnäolollaan haluan korostaa tapahtuman selvittämisen merkitystä. Väkivaltaan, jota koulussa esiintyy, on heti puututtava ennen kuin paha saa vallan. Mikäli vanhemmat ja koulu eivät pysty kasvattamaan lapsiaan, on poliisin puututtava asioihin.

Opettaja: Olen ihan samaa mieltä siitä, että vanhempien olisi tarkemmin tiedettävä, miten heidän teininsä vapaa-aikaansa viettävät ja mitä myös siitä kertovat niin vanhemmille kuin opettajille. Poliisille nämä asiat eivät kyllä mielestäni kuulu. Aleksein isä paisuttelee ja liioittelee yksittäistä tapahtumaa koulun bileissä.

Isä kuohahtaa ja nousee ylös lähteäkseen ulos: Syreeni, puhu sinä järkeä näille ihmisille, kun minua ja lastani ei kuunnella. Minun täytyy nyt valitettavasti poistua hetkeksi rauhoittumaan. Harkitsen vakavasti oman poikani poistamista tällaisesta koulusta, jossa asioihin ei suhtauduta vakavasti.

Opettaja ei voi olla sanomatta puoliääneen: Saattaa olla kannatettava ajatus…

Isä kuulee opettajan sanat ja mulkaisee, ja mennessään ulos läimäyttää oven kiinni.

Miliisi Syreeni: Niin, tuota.  Jos Liisa olisi ollut vain vähän vanhempi, olisi asiasta tehty miliisin esitutkinta ja tapaus olisi mennyt syyteharkintaan..

Liisan äiti: Vai vielä käräjille olisitte vieneet, jos olisitte voineet. Ja kattia kanssa! Myös minä luotan tyttäreeni, ja hän on yksiselitteisesti sanonut, ettei ole ollut missään tekemisissä bileiden aikana poliisin pojan kanssa. Piste.

Miliisi Syreeni: Teidän on vihdoinkin ymmärrettävä, hyvä nainen, ettei tässä ole kyse ollenkaan, että punnittaisiin sanaa sanaa vastaan. Meillä on selkeä näyttö siitä, mitä Liisa on tehnyt. Olen itse henkilökohtaisesti jutellut Aleksein kavereiden kanssa. He eivät usko Aleksein valehtelevan.

Liisan äiti: Miten niin eivät usko? Eihän tämä ole mikään uskon asia niin kuin itse sanoitte. Missä on näyttö siitä, että juuri Liisa olisi tehnyt jotain sellaista, mitä poliisin poika väittää.

Tässä vaiheessa opettaja puuttui peliin.

Opettaja: Ehkä minun on tässä vaiheessa syytä kertoa, mitä olen saanut selvitettyä haastateltuani niin koululla tuolloin olleita valvovia opettajia kuin oppilaita.

Kukaan ei ollut nähnyt Liisaa koko illan aikana lähelläkään Alekseita, joten Aleksei ei jostain syystä nyt puhu totta vaan päästää sammakoita suustaan. Totta on vain se, että jotenkin Aleksei on saanut silmänsä mustiksi. Kaikki muu on hänen kuvitteluaan. En väitä, että Aleksei tahallaan valehtelee. Hän ei vain ehkä tiedä, miten hän oli saanut silmänsä mustiksi.

Valitettavasti Aleksein isä ei nyt ole paikalla, mutta sanon muille läsnäolijoille, muutamia tietooni tulleita seikkoja, jotka ehkä hieman valottavat tapahtumia.

Ensiksikin Aleksei käyttäytyi jossain vaiheessa iltaa sopimattomasti muutamia tyttöjä kohtaan. Tytöt myös kertoivat Aleksein hengen haiskahtaneen alkoholille. Joten Aleksei on voinut juovuspäissään kävellä vaikka seinää päin, eikä ehkä muista mitään.

Illan aikana Aleksei oli pitkään yhdessä tytön kanssa, jonka nimi on Anna. Tapahtuma jota nyt puimme tapahtui juuri sinä aikana, kun Anna ja Aleksei olivat yhdessä. Edes Anna ei huomannut mitä ja milloin tapahtui. Hän vain äkkiä huomasi, että Aleksein silmät alkavat turvota ja muurautua umpeen. Anna auttoi sen jälkeen Alekseita, juotti tälle muun muassa kahvia ja pyysi hänen kavereitaan viemään Aleksein kotiin ennen kuin tapahtuu mitään pahempaa.

Jotkin seikat saivat minut epäilemään, että Aleksei oli ehkä hieman ihastunut Liisaan, ja halusi tehdä tähän vaikutuksen. Ja kun ei saanut muuten huomiota, järjesti tällaisen aika ikävän draaman. Kenties Liisan pukeutuminen bileisiin provosoi Alekseita, sillä Liisa ei todellakaan koko illan aikana suonut silmäystäkään Alekseihin. Ja Liisa itse oli oikea bileiden prinsessa, jota pojat koko ajan pyysivät tanssimaan ja juttelemaan kanssaan. Aleksei luultavasti oli hieman mustis muille pojille.

Ja voin kai sen tässä sanoakin: Aleksei myönsi minulle kahdenkeskisissä keskusteluissa olevansa ihastunut Liisaan, mutta lupasin, etten kerro sitä kelleen. Nyt se on kai syytä sanoa ääneen.


Liisan äiti: Vai, sillä tavalla. Enpä olisi sitä ihan heti arvannut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti