tiistai 2. heinäkuuta 2013

Birkett: "Word Power. A Guide to Creative Writing" (1983)

Many of us would like to write but find it hard to get going. "Word Power" is an excellent way in to creative writing, providing a mine of colorful, interesting material and practical suggestions to help new writers give shape and substance to their ideas.

A wide range of literary forms, ranging from one act plays and novels to 'shape poems' and sonnets are reviewed and the author explorers many of the basic aspects of imaginative writing, such as the creation of characters, writing dialogue, different ways of using atmosphere and setting effectively. But the emphasis throughout is not on dissection but on doing - an nearly all chapters have lots of suggestions for subject to write about and different ways of approaching them, to help develop writer's skills and critical powers.

Informal, lucid and a good read, this an excellent book for writers' groups, excellent source book for schools, colleges and all those who enjoy, or would like to try, writing for its own sake. (Takakansi)

     *     *     *

Kappale 2. Ideoita kirjoittamiseen.

Olet epätavallinen henkilö tai olio epätavallisessa tilanteessa. Asut kaivon pohjalla tai kaapin takana, tiedät kaiken, ole henki, pyhä, outo hahmo historiassa. Puhu muutaman sivun verran, ja vakuuta lukija olemassaolostasi.

     *     *     *

Tällaiset tehtävät antavat lukijalle / kirjoittajalle luvan olla mitä tahansa ja käyttää mielikuvitustaan vapaasti, mutta tehtävien rajoissa. Mieleen tulee useita viime aikoina lukemiani kirjoja, mutta yritän nyt unohtaa ne, ja keskittyä tähän tehtävään. En ehkä kirjoita paria sivua tekstiä, mutta aloitan tehtävän pohtimisen. Kokeilen miltä tämän kirjan tehtävä tuntuu.

Ensin yritän mielessäni rakentaa hahmon, joka olen. Hahmossa on jotain samaa kuin jumalissa. Toisaalta se muistuttaa hyvin asioihin perehtynyttä historioitsijaa ja jonkun maailmanuskonnon tms. merkkihenkilöä.

Mutta miten tämä henkilö tai olio on joutunut niin tukalaan tai ahtaaseen paikkaan kuin on joutunut, eikä ehkä pääse pois sieltä. Hyvä kysymys. Mielenkiintoinen asetelma. Tietää paljon, mutta voi vain hyvin, hyvin rajallisesti käyttää tietoaan ja ymmärrystään hyväkseen.

Tietämisestä tulevat mieleen tuhansia vuosia vanhat puut jonkinlaisena paralleelina. Ne ovat nähneet paljon, mutta tästä tiedosta ihminen pystyy ymmärtämään vain hyvin vähän. Tai mikro-organismit, sellaiset, jotka ovat olleet vuosimiljoonia tai -miljardeja samanlaisina. Mitä tietoa niiden geeneihin on varastoitunutkaan? Miten paljon ne tietävätkään asioita, kuljettavat paljon enemmän tietoa mukanaan kuin esimerkiksi ihminen, joka on vain tietyn lyhyen kehitysprosessin tulos.

Suomalaisessa kansanperinteessä ovat olleet vahvasti mukana haltiat. Jokaisella ihmisellä on oma henkensä, joka suojelee häntä sairauksilta ja onnettomuuksilta ym. Jos henki jostain syystä lähtee ihmisestä pois, ihmiselle käy huonosti ja hän esimerkiksi sairastuu ja kuolee.

Olkoon tämä henki juuri tällainen, eurooppalaiseen kansanperinteeseen vahvasti kuuluva henki, jonka ristiretkeläiset ym. ovat pakottaneet ihmisistä erilleen - ja mitä ihmeellisimpiin piiloihin kuten astiakaapin taakse tai kesämökin kaivoon, milloin mihinkin. Sellaisiin paikkoihin joissa uskonnon saastuttamat ihmiset eivät sitä näe.

Tämä henki ei luota enää ainakaan eurooppalaisiin ihmisiin, sillä se on monta kertaa tullut petetyksi. Ihmiset ovat mitä moninaisimmin keinoin nuijineet henkeään, aina siihen pisteeseen asti, että koko ihmisen olemassaolo planeetalla on joutunut uhatuksi. Japanilaisiin ja kiinalaisiin henget vielä uskovat, sillä Aasian lukuisissa kansoissa on henkien toivo paremmasta maailmasta, henkien kannalta katsottuna.

    *     *     *

Hengissä on jotain samaa kuin lumimiehissä, jeteissä ja isojaloissa, joita jotkut ihmiset edelleenkin näkevät joukossaan. Nämä ovat ihmisiä joilla henki vielä kulkee ja siksi he pystyvät näkemään näitä olioita ja kommunikoimaan heidän kanssaan.

Tämä henki, minun henkeni, asuu missä milloinkin. Se melkein, mutta ei ihan, luottaa minuun. Minussa saattaa olla jotain sellaista, jota 99,99 %:ssa suomalaisia ei enää ole. He ovat jo hukanneet henkensä, ja hurahtaneet ties mihin uskoon, hukaten itsensä ja pitkän perinteen, joka liittyy heihin itseensä ja tuhansiin sukupolviin heidän takanaan.

     *     *     *

Tällä hetkellä henkeni on kylpyhuoneen kaapin takana. Paikka on aika ahdas, pimeä ja kostea, mutta se ei uskalla tulla sieltä pois. On absurdia, että koko historiani, sukuni historia ja kansani menneisyys (sielu) on jostain ihmeen syystä joutunut johonkin tuollaiseen paikkaan, 50-luvulla rakennettuun kerrostaloon loukkuun.

Nyt, kun Asko kirjoittaa tätä tekstiä, hän ei tarkalleen ottaen kirjoita tätä tekstiä, sillä eihän hän tiedä minusta. Olen siis ikään kuin hetkellisesti poistunut kaapin takaa, tullut ulos kaapista, ottanut riskin ja alkanut Askon kautta kertoa itsestäni.

     *     *     *

Tehtävään kuuluu kertoa jotain itsestään. Mitä minä nyt voin kertoa itsestäni? Lyhyesti.

No, olen näkymätön tai minut näkee, jos minua osaa katsoa ikään kuin hieman sivuun. Näyn eräänlaisena varjona tai haamuna.

En ole pieni, enkä suuri. Oikeastaan olen ihmisen kokoinen, jonka henki olen.

Lisäksi - tämä saattaa kuulostaa oudolta - minua ei varsinaisesti yleensä havaita silloinkaan, kun en ole piilossa. Tapani toimia on vaikuttaa ihmisen kautta, jonka henki olen.

Otetaan esimerkki. Ajat autolla Kolmostietä Hämeenlinnasta Tampereelle. Tielle on tulossa pienen metsälön takaa peura, ehkä peuralauma, jotka ovat tiellä juuri samaan aikaan kuin sinä ajat tietä pitkin.

Jokin sinussa sanoo, että hiljennä vauhtia, katso vasemmalle, katso takapeiliin, onko kukaan tulossa lähellä. Saatat melkein pysähtyä tiellä, vaikka et näe mitään. Ja sitten jostain vain ilmestyy peura, joka menee tien yli. Esimerkiksi Asko ei ehdi tajuta mitään, ja tämä johtuu siitä, että minä, hänen henkensä, olen asialla. Lapissa puhutaan Etiäisistä. Se on yksi meidän tapamme suojella ja palvella isäntiämme ja emäntiämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti