torstai 11. heinäkuuta 2013

Freud: "Johdatus psykoanalyysiin" (1964)

Minkä kirjojen luulette muuttaneen eniten suomalaisten elämää? Kun Lukukeskus julkaisi aiheesta v. 2013 kirjan ja teki radio-ohjelmasarjan, hajonta oli suurta. 

Yksi suomalaisten elämää muuttaneista kirjoista oli Sigmund Freudin "Johdatus psykoanalyysiin" (1964).

     *     *      *

Vain vuosi sen jälkeen, kun tämä kirja ilmestyi, se paloi iloisesti Saksan kirjarovioilla. Freud tutkimuksineen herätti vanhoillisissa piireissä ja kansallis-sosialisteissa vihantunteita. Vaikka esimerkiksi luterilainen kirkko paheksui Freudia, psykoanalyysi nosti huomion kohteeksi ihmisen henkisyyden, psyyken. Aiemmin oli ajateltu, että mielen ongelmat olivat osoitusta ihmisen fyysisestä ja perinnöllisestä rappeutumisesta.

Psykoanalyytikot oivalsivat, että keskustelemalla eri tavoin ihmisten kanssa heidän ongelmistaan ahdistukseen ja pelkoihin voitiin vaikuttaa. Paikalle ei tarvinnut kutsua pappia Raamattuineen manaamaan pois riivaajaa tms. Ja viimeistään sotien jälkeen Euroopassa oivallettiin, ettei jumala ylipäätään ollut kiinnostunut enää luomakuntansa asioista.

Johdatus psykoanalyysiin - kirja on koottu Freudin luennoista, ja sitä on kenen tahansa helppo lukea. Freud antaa mm. vinkkejä siitä, miten itse kukin voi tarkkailla omaa mieltään, jossa liikkuu paljon sellaista, joka ei ole omassa hallinnassa. Monet asiat kiertyvät seksin ja seksuaalisuuden ympärille, eikä Freud moralisoi perverssinä pidettyjä tunteita vaan pyrkii löytämään niille mielen. Synti on ihmisen keksintöä niin kuin laitkin, mielessä ja mielikuvituksessa kaikki on mahdollista ja sallittua.
 

"Kirja joka muutti elämäni" (2013) – kirjassa psykiatri Jari Sinkkonen (s. 1951), jonka äiti hoiti pientä sivukirjastoa, sai heti tuoreeltaan lukea kirjan, kun se oli käännetty suomeksi. Se mullisti jo siihen mennessä satoja kirjoja lukeneen 14-vuotiaan pojan mielen. Kirjassa puhuttiin asioista, joista Suomessa edelleenkin vaietaan mm. lasten seksuaalisuudesta, joka ei juuri näy esim. lastenkirjoissa. 

Linkki:

Hämeeninnan kaupunginkirjasto - Hameenlinna City Library. Facebook

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti