lauantai 31. elokuuta 2013

Byatt: "Riivaus. Romanttinen kertomus" (2008)

A. S. Byattin tunnetuin teos "Riivaus" (2008). Romanttinen kertomus on omaperäinen ja rikas romaani, rakkaustarina ja jännityskertomus, joka sijoittuu kahteen eri aikakauteen ja moneen eri maailmaan.

"Riivaus" kertoo 1800-luvulla eläneistä englantilaisista runoilijoista, Christabel LaMottesta ja Randolph Henry Ashista, sekä kahdesta nuoresta 1980-lukulaisesta kirjallisuudentutkijasta, Maud Baileystä ja Roland Michellistä. Bailey ja Michell löytävät sattumalta runoilijoiden välisen kirjeenvaihdon, joka paljastaa intohimoisen, salaisen rakkaustarinan. Tämä löytö vaikuttaa ensin ainoastaan Baileyn ja Michellin akateemiseen tutkimukseen, mutta joutuessaan syvemmälle unohtuneen rakkaustarinan maailmaan vaikutukset näkyvät heidän elämässään yhä voimakkaammin.

"Riivaus" on hämmästyttävän monitasoinen kudelma rakkaudesta, omistamisesta ja pakkomielteistä. Kriitikoiden ja lukijoiden kiittämässä romaanissa sadut, runot, myytit, viktoriaanisen ajan Englanti ja nykyaika, sekä kaikenmuuttava rakkaus hengittävät sivuilla elävästi.

Byatt taituroi eri aikakausien ja tyylien välissä päästämättä lankoja käsistään hetkeksikään. Arkinen maailma limittyy kirjallisuudentutkimukseen, vallan halu ja intohimoinen rakkaus säilyvät samanlaisina vuosisadasta toiseen. Riivaus on romaani ihmisen loputtomasta kaipuusta johonkin – kunniaan, toisen lähelle, eri aikakauteen, osaksi jotain suurempaa. (Teos -kustantajan sivusto)

      *     *     *

'Booker' -palkittu teos, joka on siten nostettu nykykirjallisuuden arvoasteikossa korkeimpaan mahdolliseen kastiin. Koin kirjan lukemisen työlääksi, ja pääsin siihen sisään vasta sadan ensimmäisen sivun jälkeen. En tiedä, miten suhtautuisin tällaisiin kirjoihin, mutta hyvin mielenkiintoinen tapaus tämä joka tapauksessa on; ja Byatt on käsittämättömän taidokas kirjoittaja. Mutta, mutta - ajatellaanko tässä lukijaparkaa ollenkaan? Onko kirjan muoto sellainen, jonka keskivertolukija (kuka, mikä? = minä) pystyy kohtuudella lukemaan. Ei, ei ole. Ei tätä kirjaa ole tarkoitettu ihan jokaiselle luettavaksi, vaan niin kai on mahdollista sanoa mistä tahansa kirjasta.

Joten joudun palaamaan lähtöruutuun. Jos olet kiinnostunut runoudesta, lyyrikoista ja heidän elämästään ja elämänkerroistaan, ehkä myös kirjallisuuden tutkimuksesta, silloin tämä kirja on sinulle.  Kirja hienolla tavalla valaisee sitä, miten jotkin runot voidaan löytää uudelleen kymmenien vuosien kuluttua - ja ne osoittautuvat tuoreiksi ja ajankohtaisiksi, mitä ne eivät ehkä omana aikanaan olleet. Tällaisia olivat A.S. Byattin "Riivauksen" (2008) fiktiivisen 1800-luvun puolivälin runoilijan Christabel LaMotten runot, joita on mahdollista lukea kirjan sivuilta, tosin Byattin sepittäminä.

Lukija on mielenkiintoisessa tilanteessa suhteessa romaanin kuvaamaan todellisuuteen. Kirjassa kuvataan toisaalta tämän päivän kirjallisuuden tutkijoiden elämää, ja sitä miten he tutkivat lyriikkaa. Fiktion sisään on siis upotettu fiktiota ja kuvitteellista kirjallisuuden tutkimusta. Tekstit ovat vähintään kaksinkertaisesti sepitteellisiä. Lisäksi ne ovat kuvatun aikakauden pastisseja, ts. ne olisivat voineet olla runoja, joita 1800-luvulla on kirjoitettu. Eniten lukijaa tietysti hämmentää Byattin taito kirjoittaa hyviä toisen aikakauden runoja.

Tämän kirjan kanssa lukija ei todellakaan pääse helpolla, vaan lukija joutuu miettimään mikä lopulta on totta ja todellista. Mitkään yksioikoiset näkemykset eivät toimi tässä tapauksessa. Lukija joka on fiksoitunut johonkin kapea-alaiseen maailmankatsomukseen ei pysty tätä kirjaa lukemaan. Kirjailija pakottaa lukijan ottamaan jopa mielikuvitusolennot tosissaan!!

     *     *     *

Kirja on alaotsikkonsa mukaisesti, hieman ironinen, rakkauskertomus, mutta myös dekkarimainen jännityskertomus, jossa ei kuitenkaan tehdä murhia kuin ehkä symbolinen murha, tosin kuolleiden kanssa ollaan tekemisissä ja jopa hautoja kaivellaan. Siis kirjan lajityypin määritys on oikeastaan mahdoton tehtävä niin kuin yleensäkin tämän tason romaaneissa.

Kirja on myös ilmeisen postmoderni. Se on täynnä eri tyyppisiä tekstejä, mistä syntyy päällisin puolin pirstaleinen vaikutelma. Monet tekstit eivät liity juoneen juuri mitenkään, mutta kuitenkin sopivat kokonaisuuteen ja ovat itsessään kiinnostavia.

Tapahtumat, joita tutkijat sata vuotta myöhemmin tutkivat, käynnistää toinen kirjan fiktiivisistä runoilijoista eli Randolph Henry Ash ja hänen teoksensa "Ragnarök" (1840), joka pohjautuu muinaisskandinaavisiin myytteihin, Edda-runoihin ja Saagoihin. Ash ja LaMotte alkavat kirjeitse keskustella muun muassa näistä runoista.

Christabel LaMotte kirjoittaa kirjeessään Ashille seuraavasti:

"Teidän suuri runonne Ragnarök aiheutti minun yksinkertaisessa uskonelämässäni suorastaan pahimman kriisin, mitä olen milloinkaan kokenut tai haluaisin kokea. Ettehän Te koko runossa missään kohden hyökkää Kristillistä uskoa vastaan - joka itse asiassa jätetään runossa kokonaan mainitsematta." (s. 233)

Myöhemmässä kirjeesssään LaMotte kysyy Ashiltä:

"Sanokaa, että Te tiedätte - ja ettei asia ole yksinkertainen - eikä sitä voi yksinkertaisesti vain torjua - sanokaa, että Mielikuvituksen totuus on olemassa."

Niin R.H. Ashin runoelma kuin Christabel LaMotten omat taruolennot, erityisesti "Keijukainen Melusina" [1860], panevat naisen miettimään, mikä loppujen lopuksi on totta. Voiko keksitty tai sepitetty olla myös totta? LaMotte eksyy jopa poluille, joihin harvoin törmää kirjallisuudessa. Hän epäilee jopa, onko protestanttinen usko muuttanut kristinuskon totuuden toiseksi, ohjannut sen kaupallisuuden kautta materialismin ja ateismin suuntaan.

Vastaavasti myyttinen hahmo Melusina on niin Ashille kuin LaMottelle kuin kirjallisuuden tutkijoille Roland Michelille ja Maud Baileylle totta. Se ei ole vain runoilijan keksintöä vaan vaikuttaa heidän elämäänsä. Keijuja on olemassa siinä missä ihmisiä, jumalia tai kristinuskon Jumala. Ja kaikkein olennaisinta on, että keijut ja taruolennot elävät samalla tavoin kuin kaikki muutkin elävät olennot, eivät vain ihmisen päässä (saduissa, tarinoissa, runoissa ym.), vaan myös luonnossa.

 R.A. Ashin "Ragnarök" (1840) on sen sijaan, että se on vain runoutta, jossa on käytetty aineksina islantilaisten saagoja, myös kertomus muinaisten viikinkien jumalien ja kristinuskon jumalan välisestä taistelusta, jonka viikingit hävisivät - ja heistä tuli tavanomaisia, norjaa ja islantia, puhuvia eurooppalaisia samoine, omituisine, vieraine, suuhun sopimattomine "Raamatun" [136] tarinoineen.

     *     *     *

R.A. Ashin ja Christabel LaMotten aiemmin muuta kuin kirjojen sivuilta tuntematon, salattu maailmaa, paljastuu heidän kirjeenvaihdostaan, jonka tutkijapari vahingossa löytää LaMotten entisestä kotitalosta, jonka lähelle runoilija on myös haudattu. Itse asiassa tutkijat tekevät kirjassa salapoliisityötä, joka alkaa British Museumin kirjastosta, kun Roland löytää vahingossa kirjan välistä paperin, joka antaa viitteitä, että kahdella kirjailijalla kenties oli suhde, josta ei aiemmin tiedetty mitään.

Kirjan aikana Roland ja Maud kulkevat pitkin Englantia 1800-luvun runoilijoiden jalanjäljillä ja tekevät mielenkiintoisia havaintoja. Sen lisäksi että runoilijoiden maailmankuvaan kuuluvat olennaisina osina mm. Grimmin saduista tutut taruolennot, joita he käyttävät runoudessaan, myös se, että varsinkin R.A. Ash kiinnostuu luonnosta myös luonnontieteellisestä ja -historiallisesta näkökulmasta. Tiede ja myytit alkavat tarinoissa vähitellen sekoittuvat toisiinsa, runot rikastuvat uudella tieteellisellä tiedolla.

Tärkeää on, ettei tähän keitokseen tarvita "Raamatun" viisauksia, jotka ovat ennemmin häiritseviä tekijöitä, jotka eivät kuulu alun perin eurooppalaiseen ajatteluun ja uskomuksiin. Maud ja Roland uppoavat niin tutkimiensa runoilijoiden maailmaan, että unohtavat samalla ympäröivän maailman. Ja heille käy samalla tavoin kuin runoilijoille - hekin rakastuvat toisiinsa, mutta eivät esimerkiksi harrasta seksiä keskenään, vaikka saattavat nukkua ja istua kiinni toisissaan.

Myös rakkaustarinan loppu lienee samankaltainen. Rakastuneet eivät ehkä koskaan lopullisesti löydä toisiaan, vaan jatkavat omaa elämäänsä, omien partnereidensa kanssa. Ikuiseksi salaisuudeksi R.A. Ashille jää, että hänellä oli myös tytär, jonka hän sai Christabelin kanssa. He kun olivat päättäneet, etteivät enää yhdessä vietetyn ajan ja kirjeenvaihdon jälkeen tapaa toisiaan.

      *      *     *

Lopussa paljastuu, sen  lisäksi että runoilijaparille syntyi yhteinen lapsi, että toinen tutkijoista Maud Bailey on sukua kummallekin runoilijalle. Sen hän tiesi jo etukäteen, että oli monen sukupolven takaa sukua Christabelille. Nyt hän sai tietää olevansa sukua Ashillekin.

Byattin kirjassa vainajat heräävät mielenkiintoisella tavalla yli sadan vuoden jälkeen  uudelleen eloon, ja alkavat vaikuttaa tämän päivän ihmisten elämään. Sykäyksenä heräämiselle on kirjan välistä sattumalta löytynyt lappunen, joka johtaa koko kirjeenvaihdon löytymiseen toiselta puolen Englantia.

Vainajista tulee itsestään, uusien sukupolvien roolihenkilöitä, jopa esikuvia ja ihanteita, jotka alkavat elää samanlaista elämään kuin heidän runojensa ja kirjojensa taruolennot.

Jos joku vielä väittää, ettei kirjoilla ja kirjallisuudella ole merkitystä, A.S. Byattin "Riivaus" todistaa, että tämä ei pidä paikkaansa, ainakaan tässä tapauksessa. Kaikille ihmisille ja vaikkapa maahisille kirjallisuudella, vanhemmilla, ja esivanhemmilla ei ehkä ole merkitystä. Jotkut tyytyvät zombimaiseen Kristukseen tai vain itseensä ja omaan peilikuvaansa.

     *      *      *

Näin alkaa Byattin mukaan  Christabel LaMotten runoelma:

KEIJUKAINEN MELUSINA 

Hän mikä oli siis - tuo Keiju Melusina?
Kerrotaan, että öisin linnantornin luona
tummuva ilma värjyy, lepattaa, kun sitä
lentävän, pitkän madon siivet hämmentää
pyrstönsä jäntevän ja sulkain nahkaisten
taivasta ratki haljennutta paukuttaessa,
pilvien riekaleisten myötä kiitää se
tummunpuhuvana niin - ja kohta taas
viiltävän, puistattavan huudon tuuli tuo:
tuskan ja menetyksen vaikerruksen -
viimasta kieppuu hetkisen, ja poissa on.

1 kommentti:

  1. "Ikuiseksi salaisuudeksi R.A. Ashille jää, että hänellä oli myös tytär, jonka hän sai Christabelin kanssa."

    Minä tulkitsin sen jälkikirjoituksen niin, että Ash ja tytär olisivat tavanneet...

    VastaaPoista