torstai 29. elokuuta 2013

Jaoui: "Albert Camus'n elämä" (2009)

Nobel-kirjailija Albert Camus'n kuolemasta tulee tänä vuonna sata vuotta, joten hänen nimensä nousee julkisuudessa esiin varmasti vielä useasti syksyn aikana. Hänen ehkä kuuluisin romaaninsa oli esikoiskirja "Sivullinen" (1942).

YLE Teema näytti torstai-iltana Jaurent Jaouin elokuvan "Albert Camus'n elämä" (2009), jossa kuljetaan läpi kirjailijan viimeiset kymmenen vuotta. Aina siihen asti kunnes hän kuolee vuonna 1960 traagisesti auto-onnettomuudessa lähellä Pariisia.

     *     *     *

Elokuvassa korostuu muutamat seikat hänen elämässään. Camus'n terveys heikkeni uusiutuneen tuberkuloosin takia. Hän suunnitteli useaan otteeseen itsemurhaa niin ampumalla kuin hukuttautumalla, mihin suunnitelmiin kolari toi ironissävytteisen lopun.

Mies piti itseään uskollisena partnerina, vaikka hänellä oli koko ajan rakastajattaria. Tosin vain yksi kerrallaan. Vaimonsa kanssa hän ei ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä, ja elokuvassa on kohtaus, missä Camus kuvaa heidän suhdettaan sisaren ja veljen suhteeksi.

Viimeiset kymmenen vuotta olivat tuotteliasta aikaa, mutta sitä ennen hänellä oli ollut kuuden vuoden putki, jolloin hän ei ollut kirjoittanut - tai julkaissut - riviäkään. Viimeisiin vuosiin sijoittuu myös Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaminen, jonka hän sai 44-vuotiaana. Vain Rudyard Kipling on saanut palkinnon häntä nuorempana.

Myös politiikka on elokuvassa vahvasti mukana. 50-luvulta lähtien afrikkalaiset siirtomaat taistelivat itsenäisyydestään, ja julkisuudessa oltiin kiinnostuneita tunnetun kirjailijan näkemyksistä. Olihan hän Jean-Paul Sartren ja Simone Beauvoirin ohella Ranskan johtavia älykköjä.

Varsinkin vasemmisto syytti Camus'ta konservatiivisista kannanotoista, Sartren johdolla, niin ystäviä kuin he olivatkin. Camus ei liputtanut Algerian itsenäisyyden puolesta vaan hän puolusti olemassaolevaa hallintoa. Hän ei kuitenkaan ollut sen kummemmin Ranskan armeijan kuin algerialaisten vapaustaistelijoiden puolella vaan piti vastakkainasettelua ja aseellista taistelua turhana. Asiat hänen mielestään olisi selvitettävä sovittelemalla. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti