keskiviikko 14. elokuuta 2013

Jokelin: "Matkaopas ei-minnekään" (2012)

Meidän on edelleen mahdollista kokea erällä olemisen tuntu. Jos jaksamme etsiä villiä maata ja kysyä mistä me olemme tähän tulleet, eränkäynti jatkuu vaikka riihimäkeläisen betonilähiön viereisessä metsässä. 

"Matkaopas ei-minnekään" (2012) on syntynyt halusta nähdä mitättömät ja unohdetut paikat vierailemisen arvoisina. Onnea ja merkityksiä ei tarvitse etsiä metropolien kiimasta, viidakon sydämestä, meren syvyydestä tai avaruuden korpimailta. Ekokatastrofin, teknologian ja ikävystymisen aikakaudella etäisyyden ja jännitteen on löydyttävä lähempääkin. Ja ne löytyvät. 

Graffitien maalaaminen, parkour, talonvaltaus, skeittaus, geokätköily ja urbaani löytöretkeily ovat haasteita kaupunkitilalle, jota pidetään kylmänä, masentavana ja autoritäärisenä elinympäristönä. Jantso Jokelinin omapäiseen esikoisteokseen vastapainoa lähiseutulöytöretkikirjoituksille tuovat esseet reppureissaamisesta, turismista ja kaukomaiden mystiikasta. (Takakansi)

     *     *    *

Olen lukaissut päivän aikana pariin kertaan läpi nuoren 25-vuotiaan miehen esikoiskirjaa "Matkaopas ei-minnekään" (2012). Kustantaja tarjoilee kirjaa esseekokoelmana ja sitä nämä tekstit  kai lähinnä ovat. Jotkut teksteistä tosin ovat ehkä ennemmin elämänkertaa, joissain painottuu turismi / matkailu / matkakertomus, popularisoitu kansatiede / folklore, toisinaan taas (luonnon)filosofia ja jopa zen-buddhalaisuus.

Tekstit ovat ehkä hieman hiomattomia ja kieli on jäänyt vähän koukeroiseksi, mutta tällaiset pikkujutut esikoiskirjailijalle suo auliisti anteeksi. Tärkeintähän on kirjan sisältö, mistä kerrotaan ja mitä kerrotaan. Yksi häiritsevä piirre kirjassa on, mikä voi selittyä kirjoittajan iällä, on se että hän pyrkii tarjoilemaan yhtä totuutta. Hän tekee erotteluita siitä mitä hän EI ole, mikä näkyy jo kirjan otsikosta, mikä sekään EI tarkalleen ottaen pidä paikkaansa. Jantso Jokelin on selvästi koko ajan matkalla jonnekin, harvoin hän on paikallaan. Hän ei ole samaa heimoa kuin talonvaltaajat. Hän ei ole myöskään liikkuessaan pitkin maita ja mantuja turisti tai matkailija (travelleri). Hän erottautuu myös lapsuutensa ateismista ja kosiskelee zen-buddhalaisia jne. Ainoa miksi hän tunnustautuu on: URBAANI LÖYTÖRETKEILIJÄ.

     *     *     *

Tuohon oman heimon luonnehdintaan myös liittyvät Jokelinin julistaman ajattelun ja toiminnan suurimmat heikkoudet. Toisaalta hän rinnastaa kävelyn ja siihen liittyvän löytöretkeilyn toisiinsa kolonialismin yhtenä muotona tai jatkeena, minkä hän tuomitsee. Silti hän samaan aikaan kirjan viimeisellä sivulla nostaa sen suorastaan uskonnokseen. Ei ole nuoren miehen ajattelussa logiikan häivääkään, mikä ei tosin menoa haittaa.

Kirja on toisaalta mielenkiintoinen seikkailu Y-sukupolven, hipstereiden, itsensä kieltävän sukupolven maailmaan. Hipstereillehän on tyypillistä, että kaikki tietävät heidän olevan hipstereitä, mutta kun heiltä kysyy asiaa, he eivät tiedä siitä mitään. Eivät ole kuulleetkaan tai ehkä jossain siellä Helsingin Kalliossa tai Punavuoressa, mutta ei meillä täällä Turussa!

Urbaani löytöretkeilijä on myös metsästäjä, jonka aseina on kamera ja kynä. Esseet ovat tuloksia tästä metsästyksestä. Erotuksensa entisaikoijen löytöretkeilijöihin on, että tämän päivän löytöretkeilijä koluaa oman kaupunkinsa hylätyt asuinrakennukset ja teollisuusalueet - ja merkitsee tavalla tai toisella reviirinsä.

Jokelinin omana erityisharrastuksena on ollut Aurajoki ja sen alkulähteen etsintä. Siinä hän on kuuluisan lähestyssaarnaajan ja löytöretkeilijän David Livingstonen jalanjäljillä, joka löysi Sambesi-joen päästä Viktorian-putoukset.  - 2000-luvun suomalaisten  alkuasukkaiden keskeltä Jokelin puolestaan löysi vihdoin sen, mitä hän oli elämänsä aikana halunnut etsiä ja löytää, mutta joka osoittautui öljyiseksi lätäköksi, josta Aurajoki tuntui lähtevän liikkeelle.

Löytönsä kunniaksi mies otti maasta ristinmuotoisen karahkan kuin suomalainen sotilas Edvin Laineen "Tuntematon sotilas" -elokuvan alussa - ja iski sen pystyyn läheiseen kusiaispesään. - Käännetty on, viimeinenkin kivi, olivat kuuluisat sanat tapahtuman jälkeen.

     *     *     *

Seikkailunsa sankarimme aloitti jo varhain Turun kaupungin alueella, mistä hän on vähitellen siirtynyt kaupungin ulkopuolelle. Kävelemisen lisäksi hän on käyttänyt bussia urbaaniin löytöretkeilyyn. Polkupyörän käytön hän on kokenut liian rahvaanomaiseksi ja vaikeaksi varsinkin poluttomilla taipaleilla Aurajoen yläjuoksulla.

Turun lisäksi hän on käynyt ainakin Porissa ja Riihimäellä, jossa ovat todisteena esseet, mutta valokuvia näistä paikoista ei dokumentteina valitettavasti ole, joten täytyy luottaa vain miehen sanaan ja miehen sanaan mies luottaa aina, silloin kuin luottaa.

Ensimmäinen essee alkaa heti ensimmäisestä lauseesta lähtien yllätyksettömästi Aurajoen rannalta, tarkemmin ottaen Tuomaansillan kupeesta, jossa roomalaisaikana sijaitsi kylpylä. Nykyään paikalle sittemmin rakennettu teollisuuskiinteistö on saneerattu liiketiloiksi. Essee sijoittuu saneerausta edeltävään aikaan.  Jantso Jokelinin kuvaamia tyhjiä halleja ja halleihin järjestettyjä aktiviteetteja ei enää ole kuin nostalgisissa muistoissa.

      *      *     *

Kaikista oudoin seikkailu on käynti  Iisalmessa, ja vain siksi, että sieltä löytyi katu, jonka nimessä oli sana 'Impivaara'. Siis asiaan vihkiytymättömän kannalta kerrassaan älyvapaata touhua ja luonnon uusiutumattomien voimavarojen haaskatusta, jos ei Jokelin sitten mennyt liftaamalla Turusta Iisalmeen ja takaisin, mitä epäilen vaan onpahan kaikki aina mahdollista, sekin että kirjoittaja vain unohti mainita asian.

Matkasta ei jäänyt jäljelle kuin muutama sivu esseeseen, mutta tärkeintähän oli tietysti itse elämys. Nähdä että Impivaarantie päättyi umpikujaan ja metsään, jonka päässä olisi voinut olla Aleksis Kiven "Seitsemän veljeksen" se ainoa oikea fiktiivinen Impivaara.

      *      *     *

'Kahdeksas maanosa' -esseessä Jantso Jokelin kertoo monille fantasia-kirjojen ystäville ja ehjä tutun asian, ettei maanosia ole seitsemän vaan kahdeksan. Kahdeksas on se, jonka hän on itse keksinyt päässään. Hieman niin kuin J.R.R. Tolkien "Taru sormusten herrasta" -trilogiassa Keskimaan, joka muistutti erehdyttävästi keskiaikaista Eurooppaa.

 Kahdeksas maanosa osoittautuu ehkä hieman yllättäen urbaanin löytöretkeilijän pääkohteeksi. Tässä Jantso Jokelin on toisen suomalaisen kirjailijan Arvid Järnefeltin jalanjäljillä, joka jahtasi olematonta vuorta kirjassa "Maa kuuluu kaikille". Tämä onkin turvallinen vaihtoehto, sillä pitkin esseetä kirjoittaja muistuttamistaan muistuttaa, että muut maanosat ovat katastrofin partaalla. Vaeltelu mielen aroilla ja autiomaassa sekä ryyppääminen vähän samaan tapaan kuin Pentti Haanpää teki, ovat houkuttelevat vaihtoehto massaturismille.

      *     *     *

Muut kuin edellä lyhyesti käsitellyt esseet kuuluvat kirjan muihin II-V-osastoihin. II-osastossa on esimerkkejä urbaanista löytöretkeilystä tai oikeastaan matkailusta ensin Turussa ja sitten Turun ulkopuolelle. Ensimmäinen essee on eräänlaista koulutusmatkailua, sillä Jokelin kertoo aluksi asumisestaan Raunistulan puisessa rivitalossa, siihen asti kunnes lähti sieltä. Vaihtoehtona olisi ollut asua 'itsemurhayksiöissä' Aurajoen rannalla niin kuin muut opiskelijat. Toinen essee II-osastossa on esimerkki urbaanin löytöretkeilijän / opiskelijan vapaa-ajan käytöstä. Hän tekee esseessä ensimmäisen matkansa Aurajoen alkulähteille, vielä onnistumatta yrityksessään. Vasta kirjan viimeisessä esseessä on dokumentoitu, kustantajankin todentama, löytö Oripään kunnan lähettyviltä.

Kolmas essee on teinien retkeilyä lähimetsiin. Kohteena ovat metsiin ja niiden lähelle kätketyt pornolehdet ja tavoitteena joukkorunkkaus. Kirjoittajan mukaan tytöt harrastivat, ainakin folkloristisen tutkimuksen perusteella, harvemmin tätä löytöretkeilyn muotoa. Viimeinen essee on nostalgia-tarina omien vanhempien ja isovanhempien nostalgiseen työläiskaupunkiin Riihimäelle.

III-osassa on kolme esseetä. Nuoret miehen löytöretket ulottuvat aina vain kauemmaksi, ja eräänä päivänä hän löytää folkloren ja kansatieteen opiskelijana itsensä Utsjoki-Kevolta, jonne Turun yliopistolla on yhteyksiä mm. legendaarisen kansatieteilijän M.A. Castrenin kautta.Kaksi muuta esseetä sijoittuvat Porin seudulle sota-aikaan ja nykyaikaan. IV-osastossa sankarimme seikkailee kahdeksannella mantereella ja Turkissa. Ja lopuksi on sitten se toinen reissu Oripäähän, Aurajoen yläjuoksulle.

      *       *      *

Esseissä on läkähdyttävän paljon nippelitietoa, joten sen määrää vähentämällä ja tekstejä tasalaatuistamalla olisi ehkä päässyt vielä parempaan lopputulokseen.

Toisaalta matka 25-vuotiaan miehen mielessään rakentamalle 8. mantereelle oli mielenkiintoinen matka näinkin, mitä voi suositella myös toisille. Turussa kirjasta saattaa tulla nuorten (naisten) kulttikirja (jollei se sitä jo ole), ja miehellä on varmasti vientiä naismarkkinoilla, niin kuin yksi esseistä on jo osoittanut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti