torstai 29. elokuuta 2013

Sillitoe: "Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun" (1962)

Mielestäni on suotta tähdennelty tämän esikoisteoksen päähenkilön "nuorta vihaa" ja kapinallisuutta, sillä se kauna, mitä tämä työläisnuorukainen tuntee olevia oloja tai tehdastyötään kohtaan, on lopultakin vain nulikkaiästä miehuuteen siirtyvän riehakkaan pojan purnausta ja vikurointia, kun hän totuttelee elämän asettamaan vastuuseen ja yhteiskunnan säännöksiin. Ei edes nuorukaisen taipumus suhteisiin naimisissa oleviin naisiin ole missään mielessä yhteiskuntakaunan sävyttämä, koskapa hän aikanaan on sangen sävyisästi valmis sopivan tytön tavattuaan ottamaan perheenisän aseman ja vastuun. Romaani on värikäs ja sangen mehevä kuvaus kohtalaisen hyvin toimeentulevan työläisluokan elämänarjesta, tarpeista ja tyydykkeistä. Tämä osuus on siinä parasta, täyteläistä, osuvaa ja jopa paljon sanovaa. (Kerttu Manninen, Arvosteleva kirjallisuusluettelo 6/ 1962)

     *     *      *

Tämä on kiinnostava kuvaus ensimmäisen kapinallisen nuorisosukupolven, lättähattujen ajan nuorista. Kirjan päähenkilöä Arthuria yhdessä kohdassa nimitellään lättähatuksi, vaikka tuskin hän mikään sen kummoisempi lättähattu oli. Elokuvissa hän kuitenkin kävi ahkerasti, ja oli varmasti nähnyt 'James Deaninsa'. Käytös oli pääasiassa röyhkeää ja törkeää, ja se oli kostautua, sillä lopulta kahden naisen miehet hakkasivat 24-vuotiaan Arthurin melkein sairaalakuntoon, mistä hän selvästikin oppi, että kannattaa keskittyä omaan tyttöystävään Doreeniin. Ja juopotellakin voisi ehkä vähän vähemmän.

     *      *     *

Vaikka kirjassa kuvataan 50-luvun nuoria aikuisia, yhtä hyvin kirja voisi olla tätä päivää. Tosin ehkä tämän päivän työläisnuoret ovat enemmän kiinnostuneita koulutuksesta ja omasta elämänurasta. 50-luvulla tällaiset asiat eivät tulleet senkään takia mieleen, koska mahdollisuuksia oli vähemmän - ja sodan jälkeen kaikilla aloilla oli huutava työvoimapula.

Kirja panee miettimään ja ihmettemään, miten pienissä ympyröissä elämä oikein pyörii - tai voi pyöriä - suurella osalla ihmisistä. Töihin - kotiin /pubiin - töihin. Ja viikonvaihde yhtä ryyppäämistä ja juhlimista aamusta iltaan. Sekö tekee elämästä mielekästä?

Kesäviikonloppujen jäljiltä oman taloni roskikset ovat täynnä oluttölkkejä, niitä on todella paljon. Enemmän kuin koskaan. Määrät joita tässä talossa juodaan ovat niin valtavia, etten uskalla edes arvioida määrää. 

Olen ehkä rajoittunut, mutta en vain ymmärrä miksi niin pitää tehdä. Toki ihmiset samalla seurustelevat, riitelevät - harvemmin tappelevat, itse asiassa hyvin harvoin on mitään sellaista, mitä Sillitoen kirjassa "Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun" (1962) tapahtuu. Ihmiset eivät käy toisiinsa kiinni, vaikka aina puhutaan miten väkivaltaisessa maassa elämme. Tosin neljän seinän sisällä voi tietysti tapahtua mitä tahansa, mutta tämä kesä on ollut ainakin sen suhteen hyvin siisti. - Poliiseja ei ole näkynyt kuin partioimassa Hämeenlinnan pahamaineisimmalla asuinalueella.

- Vai ryyppäämään! huudahti Brendan ystävätär. Varmaan ette pysty juomaan niin kuin tuo Arthur Seaton - hän nyökkäsi Arthurin pöydänpäätä kohti. Vasta kakskymmentäyks ja pystyy imemään kuin kala. Mä en ymmärrä, mihin se saa sen kaiken mahtumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti