maanantai 30. syyskuuta 2013

Kishiro: "Gunnm 1. Ruostunut enkeli" (2006)

"Gunnm" on Yukito Kishiron vuonna 1991 aloittama yhdeksänosainen mangasarja, joka julkaistiin alun perin Shueishan kustantamassa Business Jump -antologialehdessä. Sen englanninkielinen käännös on nimeltään "Battle Angel Alita". Heinäkuusta 2001 alkaen ilmestynyt "Battle Angel Alita: Last Order" jatkaa tarinaa korvaten alkuperäisen lopetuksen.

Sarja sijoittuu synkkään tulevaisuuteen. Sarjan päähenkilö on muistinsa menettänyt kyborgityttö Gally. Gally hallitsee voimakkaan Panzer Kunst -taistelutyylin, jota hän joutuu käyttämään taistellessaan erinäisiä vastustajiaan vastaan.

Kustantamo Punainen Jättiläinen on suomentanut koko sarjan suoraan japanista. Ensimmäinen osa "Ruostunut enkeli" ilmestyi marraskuussa 2006. James Cameron on kertonut tekevänsä mangaan pohjautuvan elokuvan "Battle Angel", joka tulee keskittymään sen neljään ensimmäiseen osaan. Hän on kertonut ohjaavansa sen "Avatar"-elokuvan kahden jatko-osan jälkeen, joista jälkimmäinen valmistuu 2015. (Wikipedia)

      *      *      *

Ensimmäisen mangasarjakuvakirjan lukeminen oli kiinnostava kokemus. Aluksi niukka verbaalinen kerronta ja monitulkintaiset kuvat tuottivat tuskaa, mutta kun tarinaan pääsi sisään, lukeminen oli suhteellisen vaivatonta.

Itse tarina herätti ristiriitaisia ajatuksia ennen muuta siksi, että "Gunnm" on äärimmäisen väkivaltainen. Se on niin väkivaltainen, että jää kysymään, onko tämä suorastaan väkivallan parodiointia.

Kirja jakaantuu kuuteen osaan, joista jokainen on nimetty taisteluksi, ja taisteluita niistä totta vie käydäänkin. Ja taistelijana supersankari, nuori muistinsa menettänyt kyborginainen Gally.

Alussa Gallyä ei ole oikeastaan nyky-ymmärryksen mukaan edes olemassa. Robottien rakentelija Ido löytää sattumalta kyborgin osia, joista alkaa rakennella jonkinlaista kokonaisuutta. Hän ilmeisesti tykästyy 'Gallyksi' nimeämänsä otuksen päähän, ja päätä enempää tästä ei ole yhtenä könttänä edes olemassa.

     *      *      *

Sarjakuvaa lukiessa tulee vääjäämättä mieleen, ainakin aluksi, että ihmisen ja kyborgin ydin on hänen puhuvassa päässään. Tosin Gallyn kohdalla tämäkin seikka on hieman kyseenalainen. Päästäkään ei ole jäljellä ihan kaikkea. Toinen silmä retkottaa ja pää on kalju.

Idosta tuleekin sittemmin rakastamansa naisen, kyborgitaistelijan luoja. Eikä luominen tapahdu vain kerran vaan hän joutuu luomaan tämä jopa kahteen kertaan. Ensimmäinen versio tuhoutuu taistelussa, ja Ido joutuu rakentamaan paljon vahvempaa tekoa olevan toisen version.

Berserkkisoturina Gallyn päävastustaja on jonkin sortin voittamaton mestaritaisteilija, metsästäjäsoturi Kinuba, joka lopulta häviää Gallylle, mihin ensimmäien osa "Gunmm"-sarjaa päättyy. Gallysta on siten tullut itsestään superhero. 

      *      *      *

Mielenkiintoista on, mihin suuntaan Gallyn identiteetti kyborgina kehittyy. Mitä mahtavampi hänestä taisteluijen jälkeen tulee, sitä enemmän hän tuntee itsensä ihmiseksi. Tuntuu jonkin sortin paradoksilta oliolta, joka on aivojaan lukuunottamatta kone ja täysin muiden osista rakennettu.

Darabont: "Usva" (2007)

"The Mist – usva" (2007) on Frank Darabontin ohjaama yhdysvaltalainen kauhuelokuva, joka pohjautuu Stephen Kingin pienoisromaaniin "Usva". 

Raju myrsky iskee pikkukaupunkiin Mainen osavaltiossa. Rajun myrskyn jälkeen koko kaupunki peittyy usvaan ja joukko ihmisiä jää loukkuun pieneen elintarvikemyymälään, mukanaan taiteilija David Drayton ja hänen viisivuotias poikansa Billy. Pian ihmiset huomaavat, että usvan varjoissa liikkuu verenhimoisia olioita toisesta ulottuvuudesta. (Wikipedia)

     *     *     *

Stephen Kingin tarina on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Hän on sen kautta pystynyt kaivamaan esiin suuren joukon ihmisen mielen synkkiä puolia. Synkimpänä niistä sotakoneistot, jotka demokraattisten yhteiskuntien takapihoilla puuhastelevat kaikkea sellaista mikä ei kestä päivänvaloa. Hyvästi hienot ihanteet!

Kingin tarinassa on hänelle luonteenomainen rinnakkaistodellisuus, johon tällä kertaa armeija onnistuu epäonnistuneesti puhkaisemaan aukon ja saamaan hetkellisesti aikaan kaaoksen ainakin osaan USA:ta. - Jurakauden hirviöt kuten valtavat hyönteiset, hämähäkit, tursaat ja ravut uhkaavat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia, ja ihmiset joutuvat linnoittautumaan mm. marketeihin, joissa sattuvat sillä hetkellä olemaan, kun sumu nopeasti leviää kaikkialle.

      *      *      *

Vain kahdessa päivässä noin 20 ihmisen yhteisö on jakaantunut kahtia. Toisella puolella tavalliset keskiluokkaiset amerikkalaiset, toisella puolen uskovaiset, jotka tunti tunnilta ovat yhä fanaattisempia ja lopulta ovat valmiita tappamaan ei-uskovaiset. Kahdessa päivässä! - King nerokkaalla tavalla osoittaa mm. kristinuskon ja uskontojen vaarallisuuden ja miten nopeasti uskovaisten ihmisten moraali murenee tiukan paikan tullen.

Samalla tavalla kuin Rooman valtakunnassa kristityt onnistuivat pääsemään kaikkien muiden niskan päälle, sama toistuu nyt pikakelauksella amerikkalaisen marketin sisällä. Hyi helvetti! voiko mitään vastenmielisempaa ja alhaisempaa olla kuin orjakapina.

      *      *       *

Tarinassa ei ole mitään varsinaista juonta. Juoni on oikeastaan vain se mitä ympäristössä tapahtuu. Ihmisten liikkumavara on ääritilanteessa äärimmäisen vähäinen, mikä korostaa sitä, mitä valmiuksia ihmisillä on reagoida vaikeissa tilanteissa, kun aikaa harkintaan ei ole kovin paljon. - Ei ole loputonta ja uuvuttaa demokraattista päätösmekanismia, joka vain satunnaisesti 50%:n todennäköisyydellä johtaa johonkin hyvään.

Yksi pöyristyttävimpiä kohtia on, kun kristityt lahtaavat sotilaan, joka on pilannut heidän jumalansa Tuomiopäivän. Paljastuu näet, että marketissa olevat sotilaat ovat tienneet, että sumu ja kaikki kaaos heidän ympärillään on USA:n armeijan aikaansaannosta. Tätä on uskovaisten vaikea niellä, kun he ovat tuntikausia julistaneet sitä, miten heidän jumalansa on tehnyt sitä ja tätä. Seurauksena on että sotilas tapetaan, ja syötetään ulkopuolella oleville jurakauden otuksille. Hyvällä omallatunnolla ja kostonhimosta.

     *     *      *

Ryhmä on jakaantunut oikeastaan kolmeen leiriin, sillä osa porukasta lähtee omille teilleen ennen kuin tilanne marketissa on kärjistynyt äärimmilleen. Tätä ryhmää johtaa päähenkilön David Draytonin (jonkinlainen Stephen Kingin alter ego kenties) naapuri musta lakimies Brent Norton, joka on käräjöinyt naapuriaan vastaan, mutta hävinnyt prosessin.

Nyt hän uhittelee uudelleen naapurilleen ja väittää, että David yrittää saada hänet vain naurunalaiseksi muiden silmissä, kun hän vaatii uskomaan suuriin tursaisiin, jotka ovat muka tappaneet miehen. Nortonin johtama joukko miehiä, joka ei usko, että mitään hirviöitä on olemassakaan, vaan kaikki on pelkkää huijausta, päättää lähteä sumun keskelle. He eivät usko edes silmiinsä vaan pitävät varastohuoneen traagisen tapahtuman jälkiä lavastuksena. - Myöhemmin he itse löytyvät kuolleina apteekista, jossa valtavat hämähäkit ovat syöneet heidät.

     *     *     *

Eri ryhmien välinen ideologinen vastakkainasettelu on mielenkiintoinen. Oikeuden puolustajat Nortonin johdolla ottavat verbaalisesti yhteen ennen lähtöään myös uskovaisten kanssa, joita johtaa lopulta lähes profeettana esiintyvä ja pidetty Mrs Carmody.

Siinä missä oikeuden puolustajat piiloutuvat lakipykäliensä taakse, eivätkä usko omia silmiään, uskovaiset piiloutuvat Raamatun lauseiden taakse, eivätkä edes yritä ajatella omilla aivoillaan.

Kaikkein heikoimmilla yllättäen ovat ihmiset, jotka ajattelevat omilla aivoillaan ja yrittävät saada tilanteen kaikkien kannalta mahdollisimman hyvin hallintaan.

      *       *      *

Elokuvan loppu on lohduton. David Drayton ja hänen pieni Billy-poikansa sekä kuusi muuta henkilöä onnistuu vaivoin pääsemään ulos marketista uskovaisten kynsistä, jotka yrittävät murhata koko joukon.

Marketin parkkipaikalla hämähäkit ja muut otukset käyvät heidän kimppuunsa, mutta suurin osa pääsee Davidin autoon. Ja niin alkaa viimeinen matka, yritys päästä läpi sumun. He ajavat ensin Draytonin talolle ja huomaavat Davidin vaimon joutuneen hämähäkkien syömäksi.

Tämän jälkeen he lähtevät ajamaan poispäin sumusta ja toivovat, että se joskus loppuu. Aikansa ajettuaan autosta loppuu bensiini, ja he jäävät jumiin keskelle tietä sumun sekaan. Valtavat dinosauruksen näköiset otukset liikkuvat heidän ympärillään, eivätkä he voi poistua autosta.

Jäljellä on enää yksi vaihtoehto. Davidilla on ase, jossa on neljä panosta. Hiljaisella, yhteisellä päätöksellä hän ampuu kaikki muut - ja astuu itse ulos autosta otusten tapettavaksi.

Mutta jostain syystä ensimmäistäkään hämähäkkiä tai valtavaa hyttystä ei saavu mistään. Sumun seasta sen sijaan puikahtaa USA:n armeijan panssarivaunu ja joukko sotilaita, jotka ovat onnistuneet vähitellen häivyttämään sumun tai se on alkanut itsestään hälvetä.

David tajuaa heti hirveän virheen, jonka hän oli hetkeä aiemmin tehnyt, kun oli ampunut ystävänsä Amandan, josta oli tullut hänen pojalleen Billylle jo kuin toinen äiti sekä takapenkillä istuneet vanhukset.

Loppu oli Davidin kannalta monin verroin pahempi kuin kuolema.

Pääkkö: "Kadonneen omainen" (2013)

Tämä teos on monitasoinen kertomus ihmisen katoamisesta ja tapahtuman vaikutuksista lähipiiriin. Se kuvaa omaisen muuttunutta todellisuutta, mutta havainnollistaa lisäksi konkreettisen esimerkin avulla asiallisen tietopohjan merkitystä vanhoissa ratkaisemattomissa katoamisissa. Ovatko tapauksia koskevat viranomaistiedot nykytiedon valossa riittäviä ja paikkansapitäviä?

Tosipohjainen teos etenee kahta toisiinsa lomittuvaa polkua. Asiatiedon polku hakee vastausta tiedolliseen epäselvyyteen, jollainen omaiselle jää, kun viranomaisten oletukset ja oma näkemys ovat ristiriidassa. Omaistiedonpolku kuvaa tapahtuman merkityksen kadonneen läheisille sekä yksilötason toimia käsitellä psyykkisesti raskas asia loppuun.

"Kadonneen omainen" (2013) -teos on aiheeltaan tärkeä. Se nostaa esiin omaisen tilanteen sekä tämän roolin ja merkityksen kadonneen elämänpiiriä tuntevana, ja myös roolin kadonneen etsintöjen kannalta. Lähestymistapa saa osaltaan läsnä olevaksi myös kadonneen henkilön, kadonnut on enemmän kuin "kadonnut". Jokaisella on oma henkilöhistoriansa ja persoonansa, myös oma katoamiseen liittyvä tarinansa. Teos toimii aiheen osalta avauksena aihetta käsittelevään kirjallisuuteen ja etenkin vertauskokemuksia kaipaavalle lukijalle. (Takakansi)

      *      *     *

Tein kirjasta tällaisen bloggauksen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebook-sivustolle:

KYMMENIÄ KATOAA VUOSITTAIN 

Vanhuuteen kuoleminen kohtaa meitä kaikkia. Jotkut menehtyvät sairauksiin ennenaikaisesti. Auto-onnettomuudet ovat tavallisia.

Sitten on joukko ihmisiä, jotka jäävät niin omaisille kuin viranomaisille mysteereiksi. Vuosittain 2000 ihmistä ilmoitetaan kadonneiksi, ja heistä 20-40 henkilöä katoaa lopullisesti.

50-luvulta lähtien tällaisia tapauksia on kertynyt KRP:n kortistoihin 500 tapausta. Eija Pääkön kirja Kadonneen omainen (2013) kertoo kaikesta siitä mitä ihmisen katoamisesta aiheutuu ennen muuta omaisille.

LÄHTEITÄ


Eija Margareta Pääkkö. 2013. Kadonneen omainen.  


Kadonneen omaiset. Kadonneen Omaiset ry:n kotisivu

Adonis: "Tomun taikuri" (2007)

Adonis on arabiankielisen nykylyriikan tärkein edustaja ja suunnannäyttäjä. Hänen laaja tuotantonsa on luettavissa useimmilla eurooppalaisilla kielillä. Profeetallinen poljento ja ajankohtaisaiheet risteävät ilmaisussa, joka on palkittu monin kansainvälisin tunnustuksin. Adonista on kaavailtu myös Nobel-ehdokkaaksi. (Annukka Peura, Kiiltomato.net)

     *      *      *

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookissa on veikkailtu  vuoden 2013 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi Haruki Murakamia, mikä onkin aivan mahdollista. Murakamia pidetään yleisesti vahvimpana ehdokkaana. Oma veikkaukseni osuu syyrialaiseen Adonikseen.

     *     *     *

Joten tein tällaisen bloggauksen:

Nobel-ehdokas : ADONIS

Yksi vuoden 2013 Nobelin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaita on
syyrialainen runoilija Adonis. Valikoima hänen runojaan Tomun taikuri (2007) on käännetty myös suomeksi. Runojen kääntäjä Jaakko Hämeen-Anttila pitää Adonista arabialaisen maailman tärkeimpänä nykyrunoijana.

Esimerkki hänen runoistaan:

KUOLLUT JUMALA

Tänään poltin lauantain, perjantain kangastuksen.
Tänään heitin menemään temppelin naamion,
vaihdoin sokean kiven jumalan ja seitsemän päivän jumalan
kuolleeseen jumalaan.

LÄHTEITÄ:

Adonis. Wikipedia
Nobelin kirjallisuuspalkinto. Wikipedia


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Bowman ym: "Painajaisia ja unikuvia - Stephen Kingin kokoelmista" (2006)

"Painajaisia ja unikuvia" on valikoima vuonna 2006 esitetyn TV-sarjan jaksoja, jotka on tehty Stephen Kingin kahden novellikokoelman "Yksinäinen sormi" (1999) ja "Anteeksi, oikea numero" (2000) tekstien pohjalta.

RUUMIINAVAUSSALI NUMERO 4
Howardia on purrut käärme, jonka myrkky on lamauttanut hänet tilapäisesti. Hänen kuitenkin luullaan olevan kuollut. Howard ei pysty mitenkään ilmaisemaan itseään, ja jännitys tihentyy ja muuttuu painajaiseksi.

Jakso tapahtuu suurimmaksi osaksi otsikon mukaisesti salissa, jossa tehdään ruumiinavauksia. Jännitys ja pelko syntyvät siitä, että katsoja odottaa, milloin operaatiot oikein alkavat - ja nehän eivät ehdi alkaa.

SIELLÄ ON MUUTEN HELVETIN HYVÄ BÄNDI
Clark ja Mary ovat automatkalla Oregoniin. Eräässä risteyksessä Clark valitsee toisen tien kuin minkä Mary olisi valinnut. Tie kapenemistaan kapenee ja taivas tummenee. Mary näkee metsässä välähdyksiä oudosta hahmosta... Kaupungista ei ole tietoakaan.

Vihdoin nuoripari kuitenkin saapuu kaupunkiin nimeltä Rock and Roll Taivas, ja kaupunki on nimensä mukainen, ja täynnä edesmenneiden kuuluisuuksien haamuja, jotka ilta toisensa jälkeen rokkaavat. Clarkille ja Marylle kaupunki muodostuu kohtalokkaaksi, katsojalle jää vaikutelma siitä, että heistä tulee haamujen orjia hieman samalla tavalla kuin yhdelle baaritytölle oli käynyt.

KOKO SOTKUN LOPPU
TV-toimittaja tallentaa juhlitun elokuvaohjaaja Howard Fornoyn viimeiset tunnit. Tuona aikana mies kertoo uskomattoman tarinan lahjakkaasta nuoremmasta veljestään Bobbystä, joka on tunnettu tiedemies. Bobby aikoo päästä eroon ihmiskuntaa riivaavasta pahasta, sodasta ja väkivallasta ikuiseen rauhaan, mutta ei ihan onnistu yrityksessään.

Elokuvassa vesi on elämän eliksiiriä, joka pelastaa maailmaan pahalta, mutta sivuvaikutuksena ihmiset alkavat ennen aikojaan dementoitua. Selviääkö maapallo parantajiltaan, se jää avoimeksi tämän tarinan jälkeen.

MAANTIEVIRUS MATKALLA POHJOISEEN
Viisikymppinen Richard on bestseller-kirjailija, jonka elämä muuttuu, kun hän löytää kirpputorilta merkillisen maalauksen, joka muuttaa itsekseen muotoaan ja aiheuttaa kaikenlaista karmivaa

Hyytävää kauhua, jonka aiheuttaa maaginen itsekseen maalautuva taulu, joka on yhteydessä maalausta esittävään hahmoon, jotka kummatkin alkavat seurata kirjailijaa varjona ja vaikuttaa hänen elämäänsä. 

VIIDES NELJÄNNES
Jackson palaa vankilasta kotiin vaimonsa Karenin ja tyttärensä Jacksonin luokse oltuaan yhtäjaksoisesti seitsemän vuotta poissa. Hänen sellikaverinsa Barney on asunut joitain vuosia hänen perheensä luona sinä aikana, kun hän on itse ollut vankilassa ja saapuu illalla vertavuotavana ja kuolemaatekevänä. Barney kertoo keikasta, jonka hän oli tehnyt kolmen muun miehen kanssa. Jacksonista tulee tahtomattaan ryhmän viides jäsen...

Tässä on jotain hitchcockmaisen riipivää. Vaimo on uskollisena odottanut miestään kymmenen vuotta, joista puolitoista vuotta hän on ollut vapaalla jalalla vankilasta. Uskollisuus tosin on ollut suhteellista, sillä vaimolla on ollut lohtusuhde miehen sellikaveriin Barneyyn. 

Mies ei ehdi olla seitsemän yhtäjaksoisen vankilavuoden jälkeen kuin vajaan vuorokauden vapaana, kun häntä taas syytetään vakavasta rikoksesta. - Vaimon tilanne sen sijaan on parempi kuin koskaan. Suuren pankkiryöstön tehnyt kopla on illan aikana kuollut ja vaimo on saanut haltuunsa miljoonasaaliin, aivan yksin käyttöönsä. 

TAISTELUKENTTÄ
Salamurhaaja tappaa teksasilaisen lelutehtaan omistajan. Palattuaan kotiin hän yllättyy saatuaan postista erän lelusotilaita. Sotilaat katoavat jonnekin, eikä mies ole huolissaan niistä ennen kuin ne alkavat tulittaa häntä sohvan alta

Huikea tarina palkkamurhaajan ja lilliputtisotilaiden yhden illan kestävästä verisestä taistelusta, joka johtaa miehistötappioihin molemmilla puolin. Taistelut käydään miehen huoneistossa.

ESIKAUPUNKIELÄMÄÄ
Työnarkomaani aviopari Lonnie ja Doris kutsutaan ilallisille Crouch Endiin. Heti saavuttuaan perille he huomaavat, että he ovat tulleet outoon kissoja täynnä olevaan kaupunkiin. Kissoilla on lasten kasvoja ja epämuodostuneita raajoja ym. Outoja ja pelottavia asioita alkaa tapahtua.

Maailmankuulun brittien haamutarinakerronnan modernisointia. Aviopari joutuu haamujen rinnakkaistodellisuuteen, jossa tapahtuu kaikkea outoa. Pariskunta ei koskaan pääse päivällispaikkaansa vaan epätoivoisesti vaeltelee kuolleen kaupunginosan tyhjiä katuja. 

Painajaismainen kulkeminen nopeaan tahtiin murentaa varsinkin Lonnien mielenterveyden, ja hän jääkin haamujen maailmaan kun taas Dosi onnistuu pakenemaan sieltä.

UMNEYN VIIMEINEN JUTTU
William H Macy on menestyksekäs rikoskirjailija Sam Landry, joka yhdessä vaimonsa Lindan kanssa vajoaa suruun siksi, että heidän poikansa on hukkunut. Landry on väsynyt elämäänsä ja kaipaa pakoa arjesta. Hän haluaa muuttaa jonnekin muualle, ja päätyy vaihtamaan osia Umney-nimisen fiktiivisen hahmon kanssa, jolloin hän siirtyy 1930-luvun Las Vegasiin

Fantastinen tarina kirjailija Sam Landrystä ja hänen luomastaan hahmosta Umneystä, jotka vaihtavat rooleja, ja kuinka siinä sitten oikein kävikään. 

Minielokuvassa on hienoja kohtauksia, jossa kirjailija esimerkiksi kirjoittaa hahmon läsnäollessa tapahtumia samalla kun ne jo tapahtuvat. - Hän ikään kuin tietokoneen näppäimistöltä ohjaa hahmoa, joka on jonkinlainen robotti - varsinkin siinä vaiheessa, kun Umney on siirtynyt ihmisten maailmaan. 

lauantai 28. syyskuuta 2013

Mitchell: "Rabbitt hole" (2010)

Onnellisen perheen elämä myllertyy, kun heidän pieni poikansa kuolee jäätyään auton alle. (IMDb)

"Rabbitt hole" (2010) on draamaelokuva, jonka pääosissa ovat Nicole Kidman, Aaron Eckhart, and Dianne Wiest. Elovan on ohjannut John Cameron Mitchell. Juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan on siinä, että aviopari Becca ja Howie ponnistelevat selviytyäkseen 4-vuotiaan poikansa Dannyn kuolemasta. (Wikipedia)

     *      *      *

Kaunis kuvaus ihmiselämästä, jossa kaikki olennainen on kerrottu yhden onnettoman tapahtuman kautta. Elokuvan dialogi on poikkeuksellisen hyvää, mutta elokuva onkin näytelmäadaptaatio. Tarina on pääosannäyttelijä Beccan (Nicole Kidman) lempilapsi, sillä hän myös tuottanut elokuvan.

Elokuva on piristävä poikkeus valtavirran elokuvaan, sillä vähäeleisen kerronnan taustalla on vahva yhteiskunnallinen sanoma. "Rabbitt hole" (2010) on viime vuosikymmeninä turhaan parjatun tieteellisen maailmankuvan puolustus, jossa ei ole myöskään tyhjää humanistista hymistelyä, joka kuuluu länsimaisiin tarinoihin turvallisena vakiovarusteena.

Parasta antia ovat äiti Natin (Dianne Wiest) ja Beccan väliset keskustelut, äidin ja tyttären vuoropuhelu sekä rajutkin yhteenotot, jotka eivät kuitenkaan jätä mitään kummankaan hampaankoloon.

      *      *       *

Elokuvan keskivaiheilla Becca soittaa tapojensa mukaisesti äidilleen ja tarjoutuu tällä kertaa tekemään täytekakun sisarensa Izzyn synttäreille. Äiti ei ole aluksi ihastunut ajatuksesta, sillä Izzy pitää ihan tavallisista jäätelökakuista, joita saa kaupasta, mutta ei pane kovasti hanttiin, kun Becca sanoo, että hän todella haluaa tehdä kakun. Synttärit ovat seuraavana päivänä keilahallissa.

Puhelinkeskustelu niin kuin monet äidin ja tyttären yhteenotot päättyvät rakentavan riitaisasti. Äiti kysyy jossain vaiheessa, onko Becca menossa illalla miehensä Howien kanssa itseapuryhmään, jossa he ovat käyneet säännöllisesti keskustelemassa perheen tekemästä surutyöstä.

Becca on kyllästynyt ryhmään ja sanoo, ettei aio käydä siellä enää. Howie saa käydä siellä, jos haluaa. Ja Howie on käynytkin ryhmässä jo kerran yksin. Becca sanoo suoraan, että häntä ärsyttää se, että ryhmäläiset puhuvat niin paljon jumalasta. Jos jumala olisi olemassa, miksi hän olisi halunnut ajaa perheet sellaisiin tilanteisiin, jossa ne ovat. Sitä Becca pitää kohtuuttomana.

Äiti kysyy, että onko Becca ajatellut, jos jumala olisikin olemassa... Beccaa asia ei kerta kaikkiaan jaksa innostaa vaan hän toteaa, että "jumala on sadistinen mulkku", jos sattuisi olemaan olemassa. Eikä äiti halua enää jatkaa keskustelua. Becca kuitenkin toteaa vielä jumalan suulla, että ”palvo minua niin kohtelen sinua kuin paskaa".

      *      *      *

Rabbitt hole astuu kuvaan mukaan synttäreiden jälkeen, kun Becca kohtaa poikansa Dannyn yliajaneen Jasonin. Sen sijaan että hän kävisi itseapuryhmässä, hän käy puistossa juttelemassa nuoren miehen kanssa - ja muun muassa antaa pojalle anteeksi teon, josta tämä tuntee vielä syyllisyyttä, vaikka ei onnettomuus ollut yksinomaan hänen syytään vaikka autoa ajoikin. Danny oli juossut pihasta suoraan Jasonin auton eteen, eikä nuori mies voinut tehdä mitään.

Jason on käsitellyt tapahtumaa omalla tavallaan piirtämällä Rabbitt hole -nimistä sarjakuvaa, jossa ihmiset liikkuvat rinnakkaistodellisuuksien välillä. Becca viehättyy ajatuksesta eri todellisuuksien olemassaolosta, ja lukee sitä käsittelevän kirjankin. Kun Jason on saanut sarjakuvansa valmiiksi, hän tuo sen Beccan luettavaksi tämän kotiin, mistä he myöhemmin puistossa taas keskustelevat.

      *      *      *

Elokuvassa lähdetään terveellä tavalla liikkeelle siitä, että ihmisten on keskenään selvitettävä ongelmansa ja ristiriitansa. Siihen ei tarvita sen kummemmin poliisia kuin viranomaista suurempiakaan auktoriteetteja.  

Tämä on yksi niistä kuvakertomuksista, joka jokaisen aikuisen olisi aiheellista katsoa. Jokaisen sellaisen joka haluaa ottaa itse vastuuta omasta elämästään, eikä syytä kaikesta tapahtuneesta aina toisia ja yhteiskuntaa.

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 43 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Kirpputorilta käsiinä tarttui Albert Pyun elokuva "Nemesis" (1992), joka kertoo kyborgien ja ihmisten välisestä taistelusta maailman-herruudesta. Elokuva ei ole ainoa lajissaan, sillä sillä on tunnettuja esikuvia, ennen muuta James Cameronin "Terminator" -elokuvat, joiden sankarina on tietysti Arnold Schwarzenegger.

Elokuvassa "Nemesis" nousi yksi robotteihin liittyvä piirre, joka jaksaa kavahduttaa eli suhteet, ennen muuta romanttiset suhteet ja seksisuhteet, robottien ja ihmisten välillä. - Japanilaisessa aikuis-animessa tämä on ollut vuosia yksi suosikkiaiheista.

Nyt näistä sarjakuvien, piirroselokuvien ja tieteiskirjojen tarinoista on vähitellen tulossa todellisuutta. Itseltäni on mennyt ohi TV1:ssä useaan kertaan lähetetty Phie Ambon "Mekaaninen rakkaus" -dokumenttielokuva, eikä se ole enää YLE Areenankaan kautta nähtävissä, mutta netistä aiheesta löytyy koko joukko videoklipsejä ja -materiaalia.

     *     *     *

En tiedä, mitä tälläinenkin teknologinen kehitys oikein kertoo ihmisestä. Jotain outoa tässä kaikessa kuitenkin on. Ihmisiä on maapallolla tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta olemassa olevat ihmiset eivät riitä kaikille edes seksikumppaneiksi.  Jotkut haluavat enemmän.

Discovery Health -nettisivustolta löytyy lyhyt "Sex Robot: First Sex Robot" -video ensimmäisestä kaupallisesta robotista, ja samasta robotista kerrotaan myös YouTuben videolla, jossa kehittäjä kertoo rakentamastaan koneesta.

Robotti ei ole vielä kovin kummoinen, mutta se on suunnannäyttäjä. Tulevaisuudessa rakennetaan yhä enemmän ihmisenkaltaisia robotteja, joidenkin ihmisten tarpeisiin. Niille joille ihmiset eivät riitä. Seksuaaliterapeutti Marta Helliesen toteaa videolla, että kyse ei ole siitä, että roboteista haettaisiin ihmisen korvikkeita.

Robotit ovat joillekin (miehille) sitä, mitä he haluavat. He haluavat seksiä ja jopa suhteita robottien, eivät ihmisten kanssa. Heillä robotit ovat siis fetisismi tai liittyvät heidän seksuaaliseen suuntautuneisuuteensa.

Seksin lisäksi kyse on toisten, ihmisenkaltaisten olioiden alistamisesta tai orjuuttamisesta oman vallan alle, mikä tekee äkkiä ajatellen koko asiasta moraalisesti arveluttavan. Toki voidaan sanoa, etteivät he halua orjuuttaa tai käyttää ihmisiä hyväkseen. Kyse on vain roboteista, ei-elävistä olioista tai koneista.

Pyun: "Nemesis" (1992)

Eläkkeellä oleva LA:n poliisissa työskennellyt, kyborgi pakotetaan takaisin töihin eläkepäiviltään. Hänen annetaan ymmärtää, että hänen edellinen partnerinsa on välittänyt tietoja terroristijärjestölle, jonka tarkoituksena on murhata valtion virkamiehiä. (IMDb)

       *      *      *

Hyvin ambivalentti tarina ihmisistä ja roboteista, missä ihmiset niukasti ovat vielä robottien niskan päällä vuonna 2027, mutta millainen onkaan tulevaisuus...

Päähenkilö Alex oli ennen  yhteenottoa kyborgien kanssa 85 %:sesti ihminen, mutta paradoksaalisesti muuttuu lähes roboksi, kun hänet kursitaan kokoon. Hänen identiteettinsä myös alkaa vähitellen muuttua, eikä hän ole ollenkaan varma siitä, että on enää ihminen. Häntä ei esimerkiksi kiinnosta seksi ihmisten kanssa...

Muutenkin kaikki maailmassa tuntuu olevan yhtä sotkua. Kumman puolella Alexin oikein tulee olla? Ketkä ovat hyviä ja ketkä pahiksia?  Alexille kuntoutumisensa aikana vähitellen selviää, etteivät pahiksina pidetyt terroristit Punaiset vasarahait olekaan niitä, jotka ovat ihmisiä ja ihmisyyttä vastaan. Ongelmana onkin hänen oma Los Angelesin poliisilaitos hänen ex-esimiestään Farnsworthia myöten.

      *      *      *

Poliisi yrittää saada eläkkeellä olevan puolikyborginsa takaisin töihin, mutta Alex panee hanttiin. Hänelle riitti se, että häntä paikkailtiin puoli vuotta, minkä jälkeen hän tosin sai toimintakykynsä entistä ehostuneempana takaisin. - Eläkkeellä Alex sortuu rikoksen poluille Etelä-Amerikassa, mistä hänet haetaan väkisin takaisin.

Vasta äärimmäinen uhkaus tehoaa Alexiin. Hänelle kerrotaan, että hänen sydämeensä on asennettu pommi, joka räjähtää automaattisesti kolmen päivän sisällä, jollei Alex suorita hänelle annettua tehtävää. Vaihtoehdot ovat siis vähissä, ja Alex suostuu lähtemään Jaavalle.

Alexin tehtävänä on tappaa entinen kollegansa ja rakastettunsa Jared, joka on kyborgi. Lisäksi Alexille kerrotaan, että Jared on vaihtanut puolta eli hän on luovuttanut tietoja Punaiset vasarahait -järjestölle. Poliisin tehtävänä ei ole enempää eikä vähempää kuin tappaa Jared ja tukkia tietovuoto.

     *     *      *

Jaavalla Alexille selviää moni hänelle aiemmin hämärä seikka. Punaiset vasarahaiden johtaja paljastaa miehelle, että kaikki ei ole ihan sellaista miltä näyttää. Hän kertoo, että LAPD:n johdossa ei olekaan Farnsworth, joka on itseasiassa tapettu, ja nykyinen Farnsworth on vain hänen tarkka klooninsa ja siis kyborgi.

Alexille käy samoin kuin Jaredille oli käynyt, että hänkin vaihtaa puolta ja taistelee Jaavalla roboja vastaan. Kaiken kukkuraksi myös Jared on hänetkin tuhottu ja hän on olemassa vain mikrosirulla, jonka Alex saa haltuunsa ja jota hän yrittää varjella tosin huonolla menestyksellä.

Suurin osa elokuvan lopusta on perusteetonta räiskimistä, jossa hyvikset ja pahikset taistelevat. Alexin kumppanina on pieni joukko Punaiset vasarahait -järjestön militantteja. Kummatkin puolet kärsivät tuntuvia tappioita, eikä kumpikaan puoli ole toista vahvempi.

      *     *     *

Molemmat osapuolet perustelevat toimintaansa suurin piirtein samanlaisin argumentein. Sekä ihmiset että kyborgit katsovat, että he ovat oikeudenmukaisuuden asialla. Erona on se, että ihmiset puolustavat ihmisiä ja robot roboja.

Kyborgien komentaja, LAPD:n johtaja, sanoo, etteivät he ole pahiksia. Ongelma hänen mielestään on siinä, että heitä kohdellaan esineinä, pelkkinä koneina. "Ihmiset eivät ymmärrä että mekin ajattelemme ja tunnemme. Ei ole meidän syymme että olemme elossa."

Kummatkin haluavat puoli-ihmisen, puolikyborgin supersankarin Alexin puolelleen. Elokuvan lopussa Alex näyttää vaihtaneenkin toistamiseen puolta. Hän on taas poliisin palveluksessa, mikä on viittaus siihen, että poliisin johto on puhdistettu roboista. Ja ihmiset ovat taistelussa vallasta niskan päällä...

Ottman: "Urban legends : Final cut" (2000)

Elokuvakoulussa alkaa tapahtua murhia kaupunkitarinoiden tyyliin samaan aikaan, kun niiden pohjalta tehdään elokuvaa. Elokuva on jatkoa, mutta ei ole jatko-osa, alkuperäiselle "Urban legends" (1998) -elokuvalle. (IMDb)

    *     *     *

Elokuvan ei aina tarvitse olla hyvä ollakseen hyvä. Sellaisia elokuvia ovat ainakin "Urban legends" -elokuvien toinen ja kolmas osa.

Toisessa osassa "Final Cut" sukelletaan syvälle, hieman Hitchcock -tyyppiseen kauhukerrontaan. Itse asiassa nuoret, elokuvan tekemistä opiskelevat opiskelijat, tähtäävät Hitchcock Award -palkintoon, joka mahdollisesti avaa tien tähtiin ja menestykseen Hollywoodissa.

Kaksi koulun opiskelijaa on koulun historian aikana voittanut palkinnon, ja kolmas on tilauksessa. Vahvimmilla on Travis Stark -niminen nuori mies, mutta hänet blokataan yllättäen ulos palkintokisasta minkä lisäksi hänet vielä murhataan.

Travisin lisäksi myös muita hänen filmiryhmäänsä kuuluvia aletaan yksitellen, urbaanilegendojen tyyliin, murhata. Motiivia murhille, joita pitkään luullaan onnettomuuksiksi tms, ei löydy. Ennen kuin Travisin kaksoisveli Trevor oivaltaa, että kaikki murhatut ovat olleet tekemisissä hänen veljensä kanssa.

     *     *      *

Tapahtumien taustalta löytyy koulun opettaja Mr Salomon, joka ohjaa oppilaita heidän lopputöissään. Salomon kertoo loppukohtauksessa motiivinsa teoilleen.

Hän on entinen koulun oppilas, jonka työ koki saman kohtalon kuin Travisinkin työ, jota hän ohjasi opettajana. Opettaja halusi keplottelemalla saada vihdoin voiton itselleen Hitchcock Award -kilpailussa. (Tässä kohtaa juoni hieman ehkä ontuu, sillä miten opettaja voi osallistua opiskelijoille tarkoitettuun kilpaan... Vai oliko kilpailu avoin kaikille.)

Toisin sanoen ohjattavan työstä tulikin ohjaajan työ. Jostain ihmeen syystä, Salomon alkaa murhata kaikkia Travisin (ja oman) elokuvan tekoon osallistuneita.

     *     *      *

Samat ihmiset jotka osallistuivat Travisin elokuvan tekoon osallistuvat myös Amy Mayfieldin elokuvan tekemiseen. Aluksi Amy ja muut luulevat, että murhat liittyvät häneen ja hänen elokuvansa tekemiseen. - Murhat tehdään samalla tavalla, urbaanien legendojen mallin mukaan, kuin millaisia ovat elokuvan kohtaukset.

Vasta kahden pojan Dickin ja Stanin murhat havahduttaa Travisin veljen Trevorin ja Amyn, jotka jonkinlaisina dekkareina yrittävät selvittää murhia. Pojat eivät ole viimeisen vuoden opiskelijoita, toisin kuin muut murhatut. He eivät ole vielä tekemässä kilpailutöitä.

Dickin ja Stanin yhdistää Travisin ja Samanthan töihin vain se, että he ovat olleet tekemässä myös Travisin elokuvaa.

     *     *      *

Kaiken huipuksi paljastuu, että murhaajan, opettaja Salomonin tarkoitukseni itse asiassa oli Travisin ohella murhata myös Samantha. Motiivi tytön murhaan oli kuitenkin toinen.

Samanthan isä oli vieraillut elokuvakoululla siihen aikaan, kun Salomon itse opiskeli siellä. Isä Taylor oli vaikuttanut siihen, ettei Salomon sinä vuonna voittanut Hitchcock Award -palkintoa. Tämän epäonnistumisensa hän nyt kosti Taylorin tyttärelle Amylle.

Traagisessa loppukohtauksessa Amy vahingossa ampuu Salomonin, jolloin paha on saanut palkkansa.

    *      *      *

Loppukohtauksen jälkeen on vielä toinen loppukohtaus - palkintojen jako. Palkinto jaetaan Trevor Starkin muistoksi hänen työlleen.  Palkinnon jakamisen aikana joku yrittää vielä ampua Amyn, mutta aina valpas vartija Reese ampuu ampujan, mihin kohtaus päättyy.

Kohtauksen jälkeen paljastuu, että kohtaus kuuluu Amy Mayfieldiin elokuvaan - jota koko elokuva oli ollut. Toisin sanoen elokuvan sisällä oli koko ajan tehty elokuvaa, jonka sisällä on tehty elokuvaa! Ketään ei oltu oikeasti murhattu tai edes yritetty murhata. Kaikki oli (elokuvan maailmassa) pelkkää sepitettä.

     *       *      *

Tässä "Urban legends" -elokuvassa varsinaiset urbaanit legendat ovat sivuosassa tai niiden rinnalle on nostettu erilaiset elokuvalliset keinot luoda jännitystä. Elokuva on leikkisän hauska, mutta vain sen takia, että tarinat ovat urbaaneja legendoja.

Yhdessä kohtauksessa, joka on ennen muuta elokuvallinen, nuori nainen tapetaan huumaamalla hänet ensin baarissa. Amy on tämän kohtauksen näyttelijä. Hän löytää itsensä jäiden seasta kylpyhuoneesta - ja huomaa, että hänellä on viilto kyljessä. Sitten hän näkee läjän sisäelimiä kylpyhuoneen pöydän päällä ja tajuaa, että ne ovat hänen omiaan.

Kauhuisssaan Amy nousee ylös ammeesta, mutta kompastuu ja kaatuu, jolloin murhaaja havahtuu ja nainen yrittää paeta lukitsemalla ovet ja hivuttautumalla ikkunasta ulos. Ulkona on kuitenkin susikoira, jonka lieka ulottuu juuri ikkunaan asti.

Amy onnistuu ujuttautumaan toisesta ikkunasta puolittain ulos ennen kuin murhaaja pääsee murtautumaan kylpyhuoneeseen ja alkaa kiskoa häntä jaloista sisään. Kun hän ei saa vedettyä naista jaloista sisään, hän survaisee kätensä sisään vielä verestävästä haavasta ja kiskoo Amyn väkisin sisään.

Samalla kylpyhuoneen ikkuna rämähtää kiinni joka giljotiinina pudottaa Amyn pään pihalle samaan aikaan, kun ruumis läjähtää kylpyhuoneen lattialle. Palkinnoksi vahtimisesta koira saa ruoakseen Amyn maksan tai joitain herkullisiä sisäelimiä, joita se alkaa tyytyväisenä napostella.

Kyse on siis kohtauksesta Amyn elokuvan sisällä. 

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lambert: "Urban legends : Bloody Mary" (2005)

Iltana jolloin juhlitaan lukiolaisten (high school) valmistumista kolme nuorta naista päästää laulullaan, joka on oikeastaan loitsu, vapaaksi vuonna 1969 väkivaltaisesti samana päivänä samassa koulussa kuolleen Verisen Maryn hengen, mistä on kohtalokkaita seurauksia. (IMDb)

     *     *     *

Kolme nuorta naista ja kolme poikaa ovat tietämättään vuosikymmeniä sitten Maryn tappaneen ja kaksi muuta raiskanneen jalkapallojoukkueen viiden jäsenen jälkeläisiä. Mary haluaa herättyään kostaa tekojen tehneiden miesten jälkeläisille kaiken silloin tapahtuneen - ja kostaakin.

Lopulta nuorista vain yksi eli Samantha selviää hengissä. Hän löytää - Maryn opastuksella - tämän muumioituneen ruumiin koulun varastosta ja kuljettaa sen hautausmaalle, mikä lopulta rauhoittaa Maryn.

Samanthan apuna puolestaan on hänen veljensä David, ja heitä puolestaan avustaa ainoa vielä hengissä oleva nainen vuoden 1969 kaltoinkohdellusta kolmikosta, tummahipiäinen ikihippi Grace. Grace jopa pelastaa Samathan hengen hautausmaalla.

     *      *      *

Elokuvan juoni on yksinkertainen. Kun kolme nuorta naista Samantha ja hänen ystävänsä Pam ja Heather vahingossa manaavat Verisen Maryn henkiin, viidestä nuoresta yksi toisensa jälkeen alkaa kuolla - jonkin kaupunkilegendan mukaisella tavalla. Näistä legendoista nuoret keskustelivat samalla, kun manasivat Maryn esiin.

Ensin kuolevat pojat. Roger käristyy solariumiin, kun Mary sorkkii säädintä. Tom virtsaa suurjännitejohtoon, kun Mary kytkee virran päälle. Ja Buck löytää koiransa hirtettynä vaatekaapista ja kuolee itsekin Maryn kuolettavaan suudelmaan. Heatherin poskeen kaivautuu yön aikana hämäkki, jonka jälkeläiset tuhoavat hänet.

     *      *       *

Elokuva on tietysti pinnallinen, mikä ei tee siitä huonoa, ja viihdyttävä. Kaupunkilegendat panevat aina kysymään, mikä niitä synnyttää ja pitää hengissä jopa vuosikymmeniä.

Kyse on tietysti kauhun synnyttämästä nautinnosta, ja vanhojen kummitusjuttujen modernisoinnista. Usko kummituksiin on ehkä vanhinta uskoa, mitä ihmisillä on ollut, uskoa vainajien henkien vaellukseen ja vaikuttamiseen. Ihmisen elämiseen jossain muodossa vielä kuolemansa jälkeen.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 237: "Facebook - kokeilua"

Olen heinäkuussa ja syyskuussa kokeillut, miten kauno- ja tietokirjallisuutta on mahdollista blogata Facebookissa, ja millaisen vastaanoton tällaiset tekstit saavat.

Kirjojen bloggaus on saanut hyvän vastaanoton, jopa jonkin verran kommenteja, joita perinteisesti kirjastoblogeista ei Suomessa ole juuri esiintynyt.

Ainakin Hämeenlinnassa suosituimpia ovat erilaiset kirjalistat (myydyimmät, lainatuimmat, parhaat kaunokirjat) sekä kirjauutuudet.

Kirjat (tieto- ja kaunokirjat), jotka ihmiset ilmoittivat sellaisiksi, jotka olivat vaikuttaneet heidän elämäänsä, keräsivät myös paljon huomiota.

Erilaiset ihmisen terveyteen ja muuhun toimintaan liittyvät kirjat olivat järjestyksessä seuraavina ja vähiten kiinnostivat ikiklassikot - ja luontokirjat.

     *     *     *

Toki kuva ei ole näin ristiriidaton. Jotkin klassikot ovat hyvin suosittuja. Lisäksi erot eri aineistolajien välillä eivät ole kovin suuria. Kaikkia postauksia luetaan niin paljon kuin postauksia Facebookin kautta nyt luetaan.

Kiinnostavaa oli, että suhteessa tavanomaiseen tapahtumista ja toiminnasta tiedottamiseen ym, lyhyitä kuvauksia kirjoista luettiin mieluummin.

Joten kirjojen mikrobloggaamista Facebookissa kannattaa jatkaa ja kehittää. Viimeisin kirjabloggaus Jari Tervon "Esikoisesta" (2013) oli kaikkein suosituin postaus tähän mennessä. Se keräsi parissa päivässä liki 400 lukijaa.

      *     *      *

Tällaista Facebook-kehittelyä on helppo vähätellä ja pitää lyhyitä kuvauksia esimerkiksi kirjoista ja kirjailijoista pinnallisina. Tärkeää onkin että lyhyiden tekstien perusteella Facebook-ystävien tieto ja ymmärrys lisääntyy- ja he ehkä saavat kirjasta ja kirjailijasta jonkin uuden oivalluksen.

Lisäksi kaikki pitkätkin tekstit ovat tietysti pilkottavissa lyhyiksi, joten väittäisin jopa, että onnistuneiden lyhyiden postausten tekeminen on haastavampaa kuin pitkien tekstien kirjoittaminen.  Ainakin siinä tilanteessa, että käsissä on pitkä teksti, josta pitäisi puristaa vajaa puoli liuskaa asiakkaita kiinnostavaa ja heidän kannaltaan ehkä merkityksellistä ydinasiaa.

      *      *     *

Tervo-teksti on puristettu kokoon 15-minuutin haastattelusta "Aamun kirja" -ohjelmasta. Postaus tietysti näyttää mitättömältä, mitä se onkin. Muutama rivi satunnaista tekstiä.  Mietin kuitenkin pitkään eri vaihtoehtoja, minkä pätkän ja millä perusteella valitsen. Ja uskon että tein aika hyvän valinnan.

Tarkoitukseni oli yksinkertaisesti kirjoittaa anekdootti, jolla on yleisempääkin merkitystä. Tällaisia anekdootteja löytyy esimerkiksi kaskukirjoista.

Arponen: "Terve mies sairastuu suolistosyöpään" (2013)

Tietokirjailija Antti O. Arponen on kirjoittanut omakohtaisista kokemuksistaan kirjan "Terve mies sairastuu suolistosyöpään" (2013). Kirja on koskettava, totuudenmukainen ja selkokielinen. Arponen ei ole unohtanut myöskään huumoria. Kirjan lukemista elävöittää Kirsikka Ruohosen taidolla tekemät kuvat.

     *     *     *

Tein kirjasta tällaisen lyhyen mikrobloggauksen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookiin.

SYÖPÄSAIRAAN PÄIVÄKIRJA

"Olen tavallinen perusterve mies. Yli 40 vuoden työurani aikana en ole ollut kuin kerran 3 päivän sairaslomalla. Kaikki muuttui marraskuussa 2010, kun minulla havaittiin suolistosyöpä."

Suunnilleen näin kirja alkaa.

Kirja alkaa kun mies päättää vihdoin ottaa yhteyttä lääkäriin ja päättyy hoitojen jälkeen. 40 viikon sairausloman, 5 viikon sädehoidon, 23 viikon sytostaattihoidon ja 25 vuorokauden sairaalassa olemisen jälkeen.

"En ole enää sama ihminen kuin vuosi sitten. Syöpään sairastuminen oli valtava järkytys. Elämä ei kuitenkaan pysähdy syöpään, jos se havaitaan ajoissa. Olet nyt palannut työelämään. Elämä jatkuu." 

Stevenson: "Kävelyretkistä" (2013)

Skotlantilainen kirjailija Robert Louis Stevenson (1850-1894) on tunnettu klassikkoromaaneistaan. Hän oli myös mainio esseisti.

Kävelyretkistä on uusintapainos Jack-in-the-boxin julkaisemasta esseekokoelmasta. Stevenson pohtii kolmessa esseessä kävelyn filosofiaa, maisemaestetiikkaa ja lähes kaikkea mahdollista aina piipunpolttoon asti.

Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän valohämyisen illan paras palkinto.


      *     *     *

Tein kirjasta tällaisen lyhyen mikrobloggauksen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookiin. 

Kävelyä, polttelua ja kellottomuutta? 

Mitä sanoisit, jos joku ehdottaisi sinulle pitkiä päivittäisiä kävelyitä ilman kelloa? Ja kun olet aikasi kuljeskellut yksin, alat poltella piippua kiven tai kannon päällä. Kellon olet heittänyt hu
ut helkkariin.

Herrasmies Robert Louis Stenvensonin esseet ehdottavat tällaiseen elämäntyyliin.

Kävellessä voi myös hyppelehtiä, mutta siinä ovat omat vaaransa:

"Tunsin kerrran miehen,joka pidätettiin karanneena mielipuolena, koska hän - täysikasvuinen mies - hyppeli kulkiessaan kuin lapsi."


 

Rönkä: "Viikon luontokysymys : tietoja ja tilannekuvia lähiluonnosta" (2009)

Miksi varpunen koputtaa ikkunaan?

Pihapiirissä tapahtuu ympäri vuoden kaikenlaista kiinnostavaa ja mieltä askarruttavaa. Mikä musta toukanpötkylä tuijottaa suurilla silmillään? Selviävätkö myöhäiset pääskynpojat etelänmatkalle? Asteliko pihallani ilves? Tämä kirja vastaa näihin ja moniin muihin kansalaisten vuosien varrella esittämiin luontokysymyksiin.

Kysymysvalikoima, vastaukset ja akvarellipiirrokset perustuvat Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa ilmestyneiden sanomalehtien luontopalsta-aiheisiin. Vuodenaikaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä ja vastauksia on muokattu siten, että ne soveltuvat koko Suomen alueelle, kaikenikäisille luonnonystäville.

Akvarellipiirroksiin on valittu tekstiin liittyviä tunnelmia, tilanteita, lajikuvia ja yksityiskohtia. Runsaan kuvituksen ansiosta kirja sopii myös katselukirjaksi ja innoittajaksi akvarellimaalauksen pariin. Kirjan äärellä on mukava yhdessä muistella itse kunkin parhaita luontohetkiä.

     *     *     *

Tein kirjasta tällaisen lyhyen mikrobloggauksen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookiin. 

"VIIKON LUONTOKYSYMYS 

Mikä on Suomen suurin etana?

Suomessa on tavattu liki sata erilaista maakotilolajia. Kuorettomia
kotilolajeja kutsutaan etanoiksi ja kuorellisia kotiloiksi.


Vastaus: Kookkain etana on 20 cm:n mittaiseksi kasvava ukkoetana. Se ei ole harvinainen, mutta tätä etanaa ei silti nähdä kovin usein. Ukkoetanat kun liikkuvat hämärän aikaan.
"



Tällaisiä luontokysymyksiä, myös omia, voisi olla tietysti viikottain Naamakirjassa!

Salmia: "Pohjolan uhanalaiset orkideat" (2013)

Kirjassa esitellään kuvin ja tekstein kämmekkäkasvien heimosta (Orchidaceae) kaikki Pohjolassa kasvavat lajit, alalajit ja variaatiot (muuntumat). Kasvupaikat, uhanalaisuus ja sen syyt ovat kirjan keskeisiä teemoja. Vielä ei ole liian myöhäistä suojella Pohjolan orkideoita, vaikka suurin osa niistä on nyt uhanalaisia tai silmälläpidettäviä jossain osassa Pohjolaa.

Kirja etenee biotoopeittain, oman lukunsa ovat saaneet tunturialueiden, metsien, niittyjen ja soiden kämmekät sekä liuskakämmeköiden vaikea suku. Kirja esittelee myös yli 40 luontokohdetta eri puolilta Pohjolaa, joissa kämmeköitä eli Pohjolan orkideoita voi vielä nähdä.

     *     *     *

Tein kirjasta tällaisen lyhyen mikrobloggauksen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookiin.

"Suomalaisia ORKIDEOITA - maariankämmekkä ja moni muu

Jos haluat saada sydämentykytyksiä luonnon pienimuotoisesta kauneudesta, tartu tähän kirjaan!

Itselleni näistä uhanalaisista orkideoista oli vain muutama entuudestaan tuttu: tikanko
ntti, yövilkka, valkolehdokki... Kaikkiaan uhanalaisia orkideoita Suomesta löytyy niinkin monta kuin 37 kappaletta.

Maariankämmekkä ei muuten sitten ole uhanalainen vaan se on kohtalaisen yleinen kosteilla paikoilla, soiden laidoilla ja järvien rannoilla ym.
"

Jostain syystä luontoaiheet eivät ole lukijoiden suosiossa, siinä missä kaunokirjallisuus ja muu tietotokirjallisuus.

Koivula: "Arvon ansaitsette. Ikäihmisten virikekirja" (2013)

Ohjaajien käyttöön tarkoitettu, valmista virikeaineistoa sisältävä kirja. Sen tarjoamat muisti- ja aistiharjoitukset, hauskat tietovisat, leikkimieliset kisat ja tehtävät, pienet esitykset ja hupailut ovat mitä parhainta piristystä kaikenkuntoisille arvon ikäihmisille kerhoihin, päivätoimintaan ja palvelutaloihin.

      *      *      *

Tein kirjasta tällaisen lyhyen mikrobloggauksen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookiin.

"VIRIKEKIRJA VANHUSTYÖHÖN 

Lyhyiden tarinoiden kertomista vanhuksille? Miksipä ei. Suomi on pullollaan uskomustarinoita, kansantarinoita, legendoja, kaupunkitarinoita ym.

Tässä kirjassa tarjotaan muutamaa, aika kehnoa tarinaa, mutta its
e idea on hyvä. Ihmettelen vain, mikseivät ikäihmiset itse kerro elämäntarinoitaan? Joku voisi jopa kirjata näitä tarinoita ylöskin?"  


Bloggauksesta tykättiin, ja se oli syyskuun kolmen kärjessä bloggauksestani, lyhyydestään huolimatta tai juuri sen takia.

Kormákur: "Meri" (2002)

"Meri" (Hafið, 2002) on islantilaisen Baltasar Kormákurin ohjaama elokuva. (Wikipedia)

Pikkukaupungin yksinvaltias patruuna, rikas kalanjalostustehtaan omistaja kirjoittaa omaelämänkertaa, jossa aikoo paljastaa synkimmätkin salaisuutensa. Sitä ennen hän kuitenkin kutsuu kolme lastaan luokseen, ja jokainen haluaa häneltä jotain ... perinnöksi. (IMDb)

      *      *      *

Thórdur Ágústsson kirjoittaa vimmaisesti muistelmiaan, ja saa päähänsä kutsua aikuiset lapset luokseen. Jokainen tuleekin, kuka mistäkin Thórdurin ja hänen toisen vaimonsa Krístin luoksen, joka on lasten täti. Myöhemmin paljastuu, että lapsilla on traumaattisia muistoja isästä ja tädistään. Äiti kuoli pitkällisen sairauden jälkeen, ja isällä oli koko ajan kiihkeä suhde kälynsä kanssa.

Krístin tuli jopa raskaaksi Thórdurista, mutta lapsen isä oli vaiettu salaisuus, vaikka kaikki tiesivät, että Marían isä ei voinut olla kukaan muu kuin Thórdur.

Perheen talossa asuu tapahtumahetkellä Thórdurin ja Krístinin lisäksi miehen vanha isoäiti Kata ja heidän yhteinen tyttärensä María. 

Tytär Regnheidur saapuu miehensä Mortenin kanssa ökyautollaan ilmeisesti Reykjavikista. Ágúst lentää raskaana olevan naisystävänsä Françoisen kanssa Ranskasta. Veli Haraldur on vaimonsa Áslaugin kanssa ikänsä asunut pikkukaupungissa, ja johtaa perheyritystä.

     *      *       *

Perheiden elämää seurataan yhden illan ja toisen päivän ajan, jolloin ehtii tapahtua paljon. Ihmissuhteisiin liittyvät salaisuudet paljastuvat yksi toisensa jälkeen. Niistä yksi kiinnostavimpia on Ágústin ja Marían kiihkeä rakkaussuhde. Toisena iltana pari karkaa muilta ja löytää toisensa lämminvesialtaasta ulkoa rakastelemassa.

Myös Haraldurin vaimo Áslaug katoaa salaa harjoittamaan seksiä paikallisen pankinjohtajan kanssa. Hän uskoo siten edesauttavansa vaikeaa taloudellista tilannettaan, mutta erehtyy.

Illan aikana myös Regnhildur löydetään seksikohtauksessa paikallisen poliisin Bóbón kanssa - tai mies yrittää raiskata naiseen. Voimakkaan naisen onnistuu kuitenkin häpäistä mies. 

Yhteen kokoonnutaan syömään, jolloin sanailu on julmaa ja pilailevaa, mitä kaikki eivät kestä. Pilaa tehdään varsinkin Regnhildurista, jolla oli nuorena ollut ongelmia seksuaalisuutensa kanssa. Häntä ei pidetty kovin haluttavana.

Kaiken karun ja julman leikittelyn taustalla on kuitenkin myös sisaruusrakkautta. Yhdessä lauletaan lapsuudesta tuttuja lauluja kaulailleen, tiiviisti yhdessä. Ilon pilaa kuitenkin Thórdur joka ilmoittaa, että lisää äidinperintöä ei ole enää tiedossa, ja lapsilleen mies ei aio testamentata mitään. Tämä ei kuitenkaan latista tunnelmaa, mutta se aloittaa kaoottisen illan ja sekoilun.

     *     *      *

Vielä saman illan tai yön aikana Thórdur kutsuu kotiinsa pahimman kilpailijansa Mang Bön, jolle antaa käyttöön kalastuskiintiönsä. Hän pitää jopa tätä luotettavampana yhteistyökumppanina kuin omia lapsiaan. Thórdur oli pannut kaiken toivonsa nuorimpaan poikaansa Ágústiin, mutta hän liittoutuu yhdessä muiden sisarusten kanssa isäänsä vastaan, ja haluaa toimittaa tämän vanhainkotiin tms Reykjavikiin.

Kostona isälleen Ágúst menee yöllä Marían kanssa kalanjalostustehtaalle, ja sytyttää sen palamaan. Palokunta ei ehdi sytyttää laajalle levinnyttä paloa vaan rakennus palaa maantasalle.

Elokuvan loppuratkaisut jäävät avoimiksi. Tehdasta johtanut Haraldur ei tiedä aamulla isänsä sopimuksesta kilpailijansa Bön kanssa, ja kuvittelee voivansa vielä viimeisenä tekonaan myydä perheyrityksen kalastuskiintiöt suurelle troolareita omistavalla yhtiölle. 

Tuhopolttajaa ei ole saatu tai ei ehkä saada koskaan kiinni. Palokunta löytää sammuneen Marian nukkumasta tehtaan konttorista, mutta hän ei muista yöstä mitään. Hän on ilmeisesti Ágústin kanssa ryypännyt rajusti sen lisäksi, että he harrastivat seksiä öisellä uima-altaalla.

      *      *      *

Yön aikana perheen elämä on mennyt uusiksi, eikä kukaan tiedä miten uusiksi. Thórdurin kaikki lapset ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, mutta saavat selvitä niistä omin nokkinensa.
 
Paras tilanne on Ágústilla, mutta hän ei ole vielä tehnyt lopullista valintaa Marían ja  Françoisen välillä, eikä ehkä teekään... Luultavasti nainen jättää hänet, mikä näytti varmalta jo elokuvan alussa.

Kaikesta huolimatta - tai kaiken tapahtuvan takia - Reignhildul totesi edellisenä iltana ennen yhteisellä illallisella ennen kaaoksen alkamista, että "vain meri on paikoillaan samoin vuoret - seuraavaan lumivyöryyn asti". 

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Asher & Mackler: "Sinä ja minä sitten joskus" (2012)

On vuosi 1996. Emma saa uuden tietokoneen, jolta löytyy outo ohjelma. Ystävänsä Joshin kanssa hän saa selville, että kyseessä on tulevaisuuden keksintö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset voivat kirjoittaa internetiin päivityksiä omasta elämästään; urastaan, valinnoistaan, parisuhteestaan.Emman aikuiselämä näyttää tilapäivitysten valossa masentavalta, Joshin puolestaan lupaavalta. Pian he huomaavat, että heidän vuonna 1996 tekemänsä valinnat vaikuttavat heidän tulevaisuuden Facebookpäivityksiinsä, jotka alkavat vähitellen muuttua. Minkä suunnan Emman ja Joshin elämä ottaa - ovatko he viidentoista vuoden päästä yhä ystäviä? Vai kenties jotakin muuta? (Takakansi)

     *     *      *

Mielenkiintoinen nuorten aikuisten kirja, jossa on sopiva ripaus fantasiaa mukana. Kirja on kokonaisuutena ottaen tulkittavissa kannanotoksi siihen, mikä merkitys sosiaalisella medialla on - tai tulee olemaan - kirjan päähenkilöiden erityisesti Joshin ja Emman elämässä kaukana tulevaisuudessa.

Kaikki alkaa niin kuin kirjan takakannessa on todettu siitä, kun Emma saa vuonna 1996 uuden tietokoneen ja naapurinsa, ystävänsä Joshin avulla siihen nettiyhteyden. Asennuksen yhteydessä selaimeen ilmestyy kummallinen linkki, joka johtaa sovellukseen, jonka nimi on Facebook. Profiili, jonka sisällä Emma on, on hänen omansa, mutta hän ei edes tiedä, mistä siinä on kyse.

Vähitellen Emmalle ja Joshille paljastuu, mikä on on sovelluksen toimintaperiaate. Emma ja Josh saavat Naamakirjan avulla tietää, mikä on heidän ja heidän ystäviensä tilanne 15 vuoden kuluttua, kun he ovat 31-vuotiaita.

Aluksi he fatalistisesti uskovat siihen, että se mitä Emma ja Josh ym kirjoittavat Facebookiin on ainoa totuus. Muutaman päivän kuluttua he tajuavat, että he ovat koko ajan tekemisillään vaikuttaneet kohtaloonsa. Siihen mitä Facebookiin lopulta viimeiseksi ilmestyy.

Tietoisena siitä millainen tulevaisuus on, Emma pystyy muuttamaan tulevaisuuttaan. Hän on muutaman päivän aikana naimisissa useamman eri miehen kanssa. Kaikki se mitä hän tekee, vaikuttaa siihen millaiseksi tulevaisuus muotoutuu.

     *      *      *

Jossain vaiheessa Emma elämä kolmikymppisenä on aika lailla sekaisin, ja hän harkitsee luopumistaan koko Facebookista. Samaan aikaan Emman elämä teininä on yhtä lailla sekaisin, mutta vähitellen collegen lopulla selkenee. Samalla Facebook-kirjanmerkki häviää hänen selaimestaan, ja Emma huokaisee helpotuksesta. Hän ei selvästikään halua tietää yhtään enempää, millaiseksi hänen elämänsä muotoutuu tulevaisuudessa.

Ainoa asia mikä tuntuu varmalta on, että hänen tulevaisuutensa on toisenlainen kuin miltä se näytti Facebookissa.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 236: "Facebook - kirjallisuutta"

Syksyn Verkkospurtti -kurssit lähestyvät Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa, ja olen mm. päivittänyt Facebook -kirjalistaani. Ensimmäisen listan tein viime keväänä.

Lokakuun 30. päivä on neljän tunnin Facebook ja Twitter -asiakaskoulutus. Ennakkotiedoissa korostetaan Facebookia sosiaalisena mediana, mutta olen tällä kertaa päättänyt painottaa kurssia sisällöllisesti. Eli kysyä ja kertoa millaisten sisältöjen tuottamisen Facebook mahdollistaa.

Kirjallisuus antaa jo paljon osviittaa, mihin kaikkeen ja miten Naamakirjaa on käytetty.

     *     *    *

Facebook - kirjoja 13.3.2013:

- Ei menny niinku Strömsössä. 2010. Koottu Facebook-ryhmän kuvista ja teksteistä

- Haasio, Ari. 2009. Facebook-opas. Valitettavasti vanhentunut. Facebook näyttää nyt toisenlaiselta kuin kirjassa

- Juslén, Jari. 2013. Facebook-mainonta.

- Kettula, Kari J.. 2012. Outo hohto : facebooktarinoita. Omia Facebook-bloggauksia. Millaisten tarinoiden kertominen on tässä ympäristössä mahdollista ja mielekästä.

- Lacy, Sarah. 2009. The facebook story. Median historiateos in english.

- Leikola, Markus. 2012. Naamakirja. Runoja jotka tehty Fb:n inspiroimana

- Myydään käytetty tussi : parhaat Facebook-mokat 2. 2012. Koottu www.feissarimokat.com

- Netti ei vaan toimi! : parhaat Facebook-mokat. 2011. Koottu www.feissarimokat.com

- Nummelin, Juri. 2009. Päivitysten kirja : yksitoista kuukautta Facebookissa. Tekstit julkaistu aiemmin Facebookissa 2008-2009

Olin, Kristian. 2011. Facebook-markkinointi : käytännön opas 

- Ridell, Seija. 2011. Elämää Facebookin ihmemaassa : sosiaalinen verkostosivusto käyttäjiensä kokemana. Käyttäjätutkimus

- Sutinen, Ville-Juhani. 2009. Taikuri joka sai yleisönsä katoamaan : kirjeitä utopiasta, kapinasta ja taiteesta. Kirjassa on jakso, jossa käsitellään Facebookia nyky-yhteiskunnan viestintävälineenä

       *      *      *

Lista on saanut hieman täydennystä 24.9.2013:

Alasilta, Anja. 2013. Kirjoituskoulun vuosikirja 2 : Kirjoituskoulu a´la Alasillan oppihetket 11.4.2011-4.4.2012. Vinkkejä työelämään 

Asher, Jay. 2012. Sinä ja minä sitten joskus. Romaani

Catfish. 2011. Dokumentaarinen elokuva

Johansson, J. K. Laura. 2013. (Palokaski : 1). Dekkari

Overstreet, Wylie. 2013. Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin

Senja opettaa sinulle ruotsia. 2012

Hämäläinen & Karjalainen: "Neidonkorennot" (2013)

Neidonkorennot ovat purojen ja jokien varsilla eläviä “lentäviä jalokiviä”, kauneimpia kaikista hyönteisistä. Kirja tutustuttaa lukijansa neidonkorentojen kiehtovaan elämään asiantuntevan tekstin ja loistavien valokuvien avulla. Euroopan lajien lisäksi kirja esittelee maailman neidonkorentosuvut sekä neidonkorentojen lähimmät sukulaiset. Kirja on syntynyt tunnustetun valokuvaajan ja lukuisia tieteelle uusia neidonkorentolajeja löytäneen tutkijan yhteistyönä. (Takakansi)

     *      *     *

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Facebookiin kirjoitin tällaisen lyhyen esittelyn kirjasta:

"VEDEN JUMALA - ELÄVÄ FOSSIILI

Olen viikkojen ajan ihmetellyt yhtä kirjaa uusien kirjojen hyllyssä, sillä se ei tunnu kiinnostavan ketään muuta paitsi minua.

Teos on yhtä kaunis kuin olento, josta se on kirjoitettu. Japanissa mustaa tämän lajin edustajaa on pidetty jopa vedenjumalana ja aikoinaan koko Japania on kutsuttu tämän taitavan lentäjän nimellä.

Keskiaikana Euroopassa käsikirjoituksia jostain syystä koristeltiin näiden kaunokaisten kuvilla, joten niillä on ollut jotain uskonnollistakin merkitystä. Tai sitten ne ovat vain olleet niin kauniita...

Neidonkorentoa, josta tässä on kyse, olen ihaillut Katumajärven rannalla useina loppukesän lämpiminä päivinä, kun ne paistattelevat rantakivillä päivää, lentävät kosiolentojaan ja parittelevat.

Dinosaurukset ovat nuoria näiden rinnalla, sillä korennot ovat kaksi kertaa dinoja vanhempia, joten niitä voi pitää todellisina selviytyjinä. Kun ihminen 10 000 vuotta sitten alkoi viljellä maata, oli se suotuisaa näille siivekkkäille, jotka lentelevät avoimilla joen- ja järvenrannoilla." 

tiistai 24. syyskuuta 2013

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 235: "Tolon - in balance?"


Motto:

[Tolon is little bit tired, and he has no sensible ideas in his mind. He heards some kind of mantra in his head, and he starts ecstatically humming:]

" 
Koyaanisqatsi 
Koyaanisqatsi
Koyaanisqatsi
Koyaanisqatsi
Koyaanisqatsi
Koyaanisqatsi
Koyaanisqatsi 
"
(Philip Glass - Koyaanisqatsi)

      *      *      *

Toukokuun puolivälistä saakka hän oli käynyt uimassa muinaisessa järvessä, eikä vanhempaa järveä löydy, sillä järvi on vanhan loppuun kuluneen vuoriston laaksossa peruskallion päällä.

Hän oli kerran, kaksi, kolme kertaa päivässä, joka päivä uskollisesti kulkenut samaa reittiä pitkin samaan rantaan ja lipunut veteen - ja oltuaan aikansa pyhässä vedessä, hän oli noussut sieltä ylös ja kulkenut samaa reittiä takaisin.

Yhä uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

Heti jäiden lähdettyä, heti kun aurinko oli säteillään lämmittänyt veden ilman lämpöiseksi, hän otti pyyhkeensä ja tuli rantaan. Tuli ja astui veteen. Astui askeleen, astui toisen ja jäi hetkeksi seisomaan ja katsomaan miten vesi siveli hänen pohkeitaan.

Vesi oli kuin suuren suuri, järven kokoinen, eläin joka tervehti häntä. Kehotti tulemaan ja olemaan vedessä, josta hän, maahinen, oli kerran lähtenyt liikkeelle. Kauan, kauan aikaa sitten. Ennen kuin järveä oli kunnolla ollut edes olemassa.

      *      *       *

Henki ja järvi olivat syntyneet ajallisesti oikeastaan samaan aikaan. Henki ei voinut vaeltaa maan päällä ennen kuin oli maata, jonka päällä vaeltaa. Ja vain maan päälle saattoi sataa makea vesi, josta syntyivät ensimmäiset järvet, tämä järvi ensimmäisenä.

Samalla kun henki vaelsi maan päällä, se vaelsi myös veden päällä, sillä maan ja veden välillä ei ollut muuta eroa kuin vesi, joka oli järvessä. Ja samalla tavalla kuin makea vesi oli syntynyt maan päälle, myös henki kohosi auringon säteilyn vaikutuksesta ilmaan ja alkoi elää elämäänsä maan päällä.

Aluksi maahiset olivat pienen pieniä henkiä, mutta ajan myötä ne kasvoivat, ja niistä tuli ilmaa raskaampia. Tällöin ne alkoivat liikkua maan päällä. Lopulta niitä oli maan päällä niin paljon, että niitä oli suorastaan liikaa. Tällöin osan täytyi mennä maan alle suojaan ja jotkut pakenivat vesiinkin.

Silloin syntyivät Tolonin esivanhemmat maan- ja vedenkansoista. Hänessä oli kumpaakin, ja hän saattoi valita kumpaa oli kulloinkin. Veteen mennessään hän muuttui vedenhaltiaksi. Maalla hän oli tavallinen maahinen.

      *      *      *

Kuluneen kevään, kesän ja syksyn Tolon oli veteen mennessäänkin jättäytynyt maahiseksi. Hänellä ei ollut yksinkertaisesti enää voimia muuttaa muotoaan niin kuin oli ollut ennen.

Se teki Tolonin hieman surulliseksi, mutta eipä sillä olla mitään väliä, oliko hän iloinen vai surullinen. Tällaisilla asioilla kun ei ole väliä silloin, kun vaeltaa rantaan ja takaisin yksin. Oikeastaan kävelykin oli yhdentekevää, mutta järven vedellä oli lohduttava vaikutus. Vesi osasi lohduttaa silloinkin, kun ei ollut syytä tai tarvetta siihen.

      -      -      -

Tolon sukelsi sukkulana järven pohjaa hipoen, pyörähti sitten ympäri ja nousi pintaan tulosuuntaan päin. Ui pari vetoa ja oli samassa laiturilla.

Vesi tuntui syyskuun viimeisellä viikolla jo hyvin vilpoiselta. Kaakkoistuuli puhalsi viileästi melkein järvensuuntaisesti ja nostatti kohtalaisen aallokon. Tolon katseli hetken aikaa liikkuvaa vettä, ja ui sitten jonkin matkaa aaltoja viistäen. Aallot keinuttivat häntä uidessa ja se tuntui aika hauskalta.

Ikään kuin joku olisi töninyt häntä vasempaan kylkeen ja samalla heittänyt vettä säännöllisin väliajoin pään yli. Vesi näytti uidessa hieman vihertävältä ja se oli täynnä haavan ja koivun keltaisia ja punertavia lehtiä. Kuin puut olisivat muuttaneet maalta veteen.

Kun Tolon oli uinut pari minuuttia, lämpö alkoi kulkea hänen suonissaan, ja vesi tuntui lämpöisemmältä kuin tuulisella laiturilla. Ja seuraavan parin minuutin kuluttua hänestä tuntui, että hän voisi jäädä veteen ikuisiksi ajoiksi.

Tapojensa orjana Tolon kuitenkin tälläkin kertaa nousi ylös vedestä ehkä kymmenen minuutin kuluttua, ja jäi toiseksi kymmeneneksi minuutiksi värjöttelemään rantaan ja katsomaan syksyistä veden pintaa, jossa ei näkynyt mitään muuta kuin aaltojen levotonta liikettä.

Jostain kauempaa kuului vesilintujen viheltävä ääni kuin metsästäjän pillistä, sillä lintuja ei näkynyt missään. Luultavasti ne uivat ryhmänä jossain keskellä järveä, mutta niitä ei voinut erottaa rannalta.

Linkki:

Philip Glass - "Koyaanisqatsi". YouTube
Philip Glass - "The Light". YouTube 
Philip Glass - "Labyrinth". YouTube 

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 42 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Yle Femillä tuli kesän lopulla dokumentti "Kaia ja Sigvart - saariston lapset" (2012), missä kerrottiin kahdesta 10-vuotiaasta sisaruksesta, jotka asuvat perheensä kanssa kaukana rannikosta pienellä saarella. Ohjelma kertoi elämästä vuoden aikana loppukesästä seuraavaan vuoden loppukevääseen.

Saaren nimi on Sörburöya, ja se sijaitsee paljon suuremmasta Fröjan saaresta pohjoiseen Tröndelagin rannikon ulkopuolella.

Kaian ja Sigvartin lisäksi perheeseen kuuluu pikkuveli Johannes sekä vanhemmat äiti Line ja isä Hans Olav. Heidän sukunimensä on Brendberg. Vanhemmat ovat opettajia. Äiti on koulun rehtori. Alakoulussa on yhdeksän oppilasta. Yhteensä saarella asuu 40 ihmistä ja koko joukko eläimiä.

     *     *     *

Mitään kovin ihmeellistä dokumentissa ei kerrottu, arkisestä elämästä pienellä saarella. Perhe asuu pienessä punaisessa talossa suojaisessa poukamassa aivan meren tuntumassa.

Vaikka saari on pieni, etäisyydet tuntuvat pidemmiltä kuin kaupungissa, sillä talolle ei ole esimerkiksi tietä. Kauppaan on matkaa parisen kilometriä, ja kun ohjelmaa tehtiin tien tekemistä oltiin vasta aloittamassa.

Kauppatavarat jouduttiin kuljettamaan kotiin kantamalla kivikkoista rantapolkua pitkin. Samaa polkua pitkin mentiin myös kouluun, jonne oli kaupalta matkaa kilometrin verran.

     *      *      *

Saarella ei ole yhtään autoa, ei hampurilaisravintolaa eikä elokuvateatteria. Ei mitään sellaista mitä on Fröjan saarella, puhumattakaan kaupungista. Saarella on satamalaituri, jonka yhteydessä on kauppa Sörburöy koop ja posti. Ja lisäksi on tietysti koulu ja pallokenttä. Ja joukko asuinrakennuksia kuten iso valkea talo ja Ole Hermannin talot.

Sörburöyan saarella ei voi harrastaa mitä tahansa, joten kaikki koululaiset harrastavat torvisoittoa, ja kuuluvat Sörburöyn torvisoittokuntaan. Dokumentissa seurataan soittokunnan valmistautumista keväiseen esiintymiseen Fröyan saarella. Esiintyminen tapahtuu kansallispäivänä.

Kun juhla, esiintyminen ja ruokailu Fröyan keskustassa Sistrandassa on ohi, palataan takaisin kotisaarelle, jossa esiinnytään toisen kerran. Ja taas juhlitaan, mihin ohjelma loppuu. Kulkue lähtee satamasta ja kulkee kohti koulua, vaikka sataa vettä.

      *     *      *

Kaia ja Sigvart viihtyvät hyvin saarella, eivätkä kaipaa kaupunkiin, ainakaan vielä. Jossain vaiheessa, viimeistään yläkoulun alkaessa, he joutuvat lähtemään saarelta. Tällaisia asioita ei dokumentissa kuitenkaan pohdittu.

Kaia on eläinrakas ja hänellä on kaksi lemmikkirottaa Dumbo ja Stripa, jotka ovat rotiksi vanhoja ja vaivaisia. Dumbo kuoleekin vuoden aikana, ja Kaia hautaa sen. Hän pitää myös hevosista, ja toivoo oppivansa ratsastamaan ja hoitamaan hevosia. Lähimmät hevoset ovat Fröyan saarella.

Kaia pitää myös kasveista ja eläimistä - ja hän tarkkailee keväällä kiikarilla muuttolintuja. Hän kertoo myös tarinan siitä, miten erään kerran kohtasi kotkan.

Hän oli mennyt ulos ja äkkiä huomannut, että kolmen metrin päässä hänestä istuu valtavan suuri, hirviön näköinen lintu. Tämän hän sanoo nauraen iloisesti. Sitten lintu levittää siipensä niin, että maahan, jossa on vähän lunta, jää siivenjäljet.

Sitten lintu lehahtaa lentoon - ja Kaia jää katselemaan sitä. Tällaista elämystä ei voisi kokea missään muualla kuin tällaisella pienellä, syrjäisellä saarella.

Johansson: "Laura" (2013)

16-vuotias Laura Anderson nähtiin viimeksi lauantaina 13.8. kello 23 Palokasken uimarannalla juhlimassa ystäviensä kanssa. Laura on hoikka, keskipituinen, hänellä on mustaksi värjätty tukka, siniset silmät ja kadotessaan hän oli pukeutunut mustiin shortseihin ja huppariin. Kaikkein pienimmätkin vihjeet pyydetään kertomaan poliisille numeroon 071-583 4819 tai osoitteessa www.facebook.com/missäonlaura.

Kun Miia Pohjavirta eroaa poliisin some-konsultin työstä
Facebook-riippuvuutensa takia ja palaa lapsuudenkouluunsa Palokaskeen erityisopettajaksi, hän ajattelee elämän rauhoittuvan. Mutta koulun oppilas Laura Anderson on kadonnut. Kaikilla on oma teoriansa siitä, missä Laura on, ja eniten tuntuu tietävän Miian oma veli, Nikke Pohjavirta, joka työskentelee samassa koulussa psykologina. Mistä Nikke ja Laura ovat puhuneet pitkissä keskusteluissaan? Intiaanikesä hauduttaa Palokasken lähiötä kun Miian paluusta kotimaisemiinsa tulee painajainen. (Tammen sivusto)

     *     *      *

Salanimen J.K. Johansson takaa löytyy tukku ammattikirjoittajia, jotka eivät halua paljastaa nimeään, mikä tekee tuotoksesta tietysti mielenkiintoisen. Kenties tämä kirja antaa suuntaa yleensäkin dekkari- ym. kirjoittamiselle. Ryhmässä kirjoittaminen on tulossa muotiin.

Mitään uutta tällainen ryhmäkirjoittaminen ei ole, sillä televisioon on esimerkiksi juuri dekkarisarjoja kirjoitettu iät ja ajat kollektiivisesti, puhumattakaan muista sarjoista. - Johanssonin "Lauran" (2013) kohdalla automaattisesti tulee mieleen, ovatko kirjoittajat ajatelleet, että kirja filmatisoitaisiin.

Dekkari on kuvallinen, ja sen pohjalta on helppo rakentaa kohtauksia, joten epäilen, että viimeistään sarjan kolmannen osan valmistuttua, siitä aletaan tehdä jollekin kanavalle sarjaa.

      *      *      *

Kirja on perinteinen dekkari, ei mitenkään erityinen tai erityisen hyvin kirjoitettu, vaikka sitä on ollut useampi henkilö lukemassa ja kirjoittamassa. Yksityiskohtia on selvästi mietitty paljonkin, ja jonkinlaista markkinahenkisyyttä "Laurassa" on mukana.

Silmiinpistävää on miten sosiaalisen median ennen muuta Facebook on otettu mediana mukaan. Lauran elämästä on paljon jälkiä Naamakirjassa. Kun Laura katoaa, vanhemmat perustavat Facebook-ryhmän, johon halukkaat voivat ilmoittaa vihjeitä, mikä on virhe tai ainakin se saa aikaan kirjoitusten vyöryn, mistä katoamisen selvittämisen kannalta ei ole mitään hyötyä. Kun Laura löytyy kuolleena, vanhemmat perustavat Facebookiin muistosivuston.

Selvimmin Facebook tulee kirjassa esiin sen päähenkilön Miia Pohjavirran kautta. Hän on nimittäin ennen opettajaksi siirtymistään ollut nettipoliisi, joten kirjassa ehkä liikaakin alleviivataan yhtä sosiaalista mediaa ja sen käyttöä.

     *      *     *

Sosiaalisen median lisäksi älypuhelimet kameroineen ja videoinnit ovat vahvasti kirjassa mukana. Esimerkiksi Miia pelkäsi tyttöjen illan jälkeen, että joku Palokasken yläkoulun oppilas tai joku muu oli ottanut heistä kuvia ja pannut verkkoon. Pari vuotta aiemmin, kun hän oli vielä nettipoliisi, hänestä ole netissä pyörinyt seksivideo, joka ei ollut aito. Silti hän kuuli asiasta erityisopettajana kuittailua ikään kuin pornotähtenä esiintyminen olisi ollut totta.

Myös 15-vuotiaan Lauran katoamiseen näytti liittyvän video, joka oli edellisenä vuonna kuvattu paikallisen bändin Trigger Happyn harjoitustiloissa. Kyse saattoi olla videosta, jossa Laura raiskattiin tai vain muuten harjoitti seksiä bändin poikien kanssa. Video tai sen taustat ei kuitenkaan liittynyt tytön katoamiseen niin kuin aluksi oletettiin. Tosin lukiopoikien harjoittama seksi nuoren tytön kanssa oli tietysti rikos, vaikka yksi heistä oli ilmeisesti hänen poikaystävänsä. Lauran katoaminen ja kaikki siihen liityvä tuntuu olevan yhtä sotkua mm. siksi, että nuoret sekoilevat niin paljon huumepöllyssä.

    *      *      *

Parasta kirjassa on ehkä se, että siinä realistisella tavalla kuvataan, miten järjettömiä tällaiset dekkarit ja niissä kuvatut asiat ovat. Yhtäkkiä pienen yhteisön kaikki jäsenet ovat epäiltyjä rikoksesta, vaikka kukaan ei edes tiedä, onko mitään rikosta tapahtunut.

Varsinkin poliisi käyttäytyy vainoharhaisesti ja etsimällä etsii syyllistä olemattomaan rikokseen. Poliisin uhriksi joutuu tällä kertaa koulun psykologi Nikke, jonka poliisi iskee brutaalisti rautoihin. Näin poliisi saa osoitettua medialle, että sen tutkinta on tuottanut tulosta.

Ihmisen yksityisyys ja yksilön vapaudet ovat kevyttä tavaraa, kun nykyinen poliisivaltio alkaa jyrätä. Todennäköisesti Nikkekin päätyy poliisin mustalle listalle, vaikka ei ollut tehnyt mitään, mitä voi pitää vähäisimmässäkään määrin rikollisena. (Ja kuka voi ehdottoman varmasti sanoa mikä on mitäkin.) Miian veli Nikke oli vain tehnyt työtään, ja ollut ehkä hieman ihastunut teinityttöön.

maanantai 23. syyskuuta 2013

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 41 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Luin pariinkin kertaan viime viikonvaiheeessa sosiaalipsykologian emeritus-professorin Antti Eskolan viimeisimmän eli neljännen kirjan "Vaikka en niin kuin kirkko opettaa" (2013), jossa hän edelleen vatkaa samoja asioita ja omien puheidensa mukaan elämänsä hamaan loppuun asti. Tosin periprotestanttiseen tapaan hän jättää - ja sanoisinko huvittavasti - portin auki myös sille, että koko 'uskonnollinen usko' josta hän puhuu on pelkkää fiktiota. Ota siitä sitten selvää...

Kirjan lopussa hän esittää eläytymismenetelmän, jonka hän sanoo kehittäneensä vielä työelämässä ollessaan vuonna 1988. Samanlaisia menetelmiä löytyy loputtomiin mistä tahansa esimerkiksi luovan kirjoittamisen oppaista, joten mitään uutta ja ihmeellistä siinä ei ole.

Esiteltyään menetelmän Eskola heittää viimeisellä sivulla pallon lukijalle: "[E]ntäpä jos kirjoittaisit tällaisia kertomuksia oman uskosi sisäisestä logiikasta ja sen suhteesta menneisyyteesi, nykyiseen elämääsi ja tulevaisuuden odotuksiisi, jos et paperille, niin ainakin mielessäsi."

Professorimme olettaa, että lukija haluaa kategorisoida itsensä jollain tavalla joko kristityksi, uskonnottamaksi tai "mikä nyt oletkin" -ryhmään. Miksi näin tulisi tehdä? Eskola väittää, että tällainen itsetutkiskelu voisi olla valaisevaa ja hyödyllistä, parhaimmillaan jopa vapauttavaa ja voimaannuttavaa.

     *      *       *

Eskolalle voisi yhtä hyvin heittää vastakysymyksen ja -tehtävän: minkä takia työnorja tai työtön ei tekisi samanlaista introspektiota uskostaan länsimaiseen demokratiaan, suomalaiseen työyhteiskuntaan ja pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon? Luulisi yhteiskuntatieteilijän ensin suuntaavan ihmisten huomion muihin kuin jumalisiin asioihin? Ai, niin. Arvon professorilla on toinen jalka haudassa, joten hän ei ole kiinnostunut kuin itsestään ja tuonpuoleisesta. Aika halpamaista.

Sitä paitsi hän on ollut ainakin aikuisuutensa yhteiskunnan hyväosainen, ja saanut kaiken mitä ihminen voi vain akateemiselta uralta odottaa. Paitsi tietysti ikuista elämää ja vapaamatkustajuutta tuonpuoleisuuteen, sillä teknologia ei ole vielä kehittynyt aivan niin pitkälle. Ehkä 50 vuoden kuluttua tilanne on toinen. On hyvin mahdollista, että Eskola niin kuin kaikki epäilijät joutuvat helvettiin, jos jumala sattuu viimeisellä tuomiolla olemaan huonolla tuulella.

Onneksi jumalia on muitakin kuin kristinuskon jumala. Jos toinen tuomitsee helvettiin, toinen voi päästää Paratiisiin lukuisten neitsyiden ja enkelten seuraan, ja luulisin Eskolankin pitävän enemmän tästä vaihtoehdosta, vaikka Koraanin lukeminen tuottaakin hänelle tuskaa ja vaikeuksia. Hän kun on lapsesta lähtien tottunut lukemaan Raamattua eikä mitään muita pyhiä kirjoja.

      *      *       *

Niin, minun piti kai kirjoittaa sisäisestä uskostani. Vai pitikö? Uskonko sisäisesti johonkin vai olenko sisäisesti uskonnoton vai kuulunko johonkin sosiaalipsykologiseen kaatoluokkaan?

Miettisin aluksi tuota Eskolan yksinkertaista, yksioikoista jaottelua ja käytän uskontoa ulkoisesti. Hänhän jakaa ihmiset pääasiassa kristittyihin ja muihin. Luterilaisella logiikalla ajateltuna kukaan suomalainen ei voi välttää - Eskolan ilmaisua käyttääkseni - 'Raamatun diktatuuria'. Kaikki olemme uskosta tai sen puutteesta huolimatta jumalan armon kohteita, mikä on tietysti julmaa ja katalaa, sillä samalla tavalla kuin meidät kastetaan kyselemättä meidät myös otetaan kyselemättä jumalan lapsiksi kirkon toimesta.

Välillä hänen ajattelussaan hahmottuu myös toisenlaisia asetelmia. 'Uskonnollisesti uskovat' eli uskovaiset ja uskonnottomat on toinen vastakohtapari. Tällöin juutalaisuus, muhamettilaisuus ja kristinusko ryhmitellään samaan kategoriaan. Tärkeysjärjestys on tietysti: 1) kristinusko, 2) juutalaisuus ja 3) muhamettilaisuus ja 4) idän uskonnot ym.

Pakan pohjimmaisena ovat aina mieleltään köyhät ja huono-osaiset eli uskonnottomat. Muun muassa siksi kristityt tämän päivän Euroopassa eivät piittaa pitkäaikais- ja nuorisotyöttömistään. Heidän päässään kun täytyy olla vikaa, kun he eivät ole pääseet samanlaiselle työ- ja elämänuralle kuin muut. Heistä ei tule sosiaalipsykologian professoreita, vaikka kaikillahan siihen on mahdollisuus.

      *      *      *

Antti Eskola niputtaa ateistit ja uskonnottomat samaan kastiin, mikä ei tee oikeutta kelleen. Itse asiassa on äärimmäisen epätasa-arvoista ja öykkäröivän ylimielistä tehdä jotain tällaista.

Jokaisella uskonnolla ovat omat ateistinsa. Ei ole ateismia yleensä. Kristinusko on itse asiassa synnyttänyt monenlaista ateismia. Eskolan kirjassa viitataan Karl Marxin "Kommunistisen manifestin" ym. kirjoitusten ateismiin, joka - aivan oikein - ei ole kristinuskon vastaisuutta. Uskonnolla on ollut ennen idealistista ja materialistista filosofiaa paikkansa yhtenä tapana ajatella mm. yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sitten on esimerkiksi ateismi, joka liittyy esimerkiksi romantiikan ajan kaunokirjallisuuteen (Donne, Milton, Blake ym) ja vaikkapa satanismiin.

Se mistä Antti Eskola ei puhu mitään ovat ihmiset, joita tällaiset 'uskonnollista uskoa' koskevat kysymykset eivät kerta kaikkiaan kiinnosta. Uskonkysymyksillä ei ole heille merkitystä muuta kuin sen kannalta, että uskovaiset ihmiset eri tavoin vaikeuttavat ja tuhoavat heidän elämiään ym. Voi hyvin kuvitella, että esimerkiksi Antti Eskola on arvovallaan tuhonnut monen nuoren itseään lahjakkaamman tutkijan uran. En tiedä, onko näin tapahtunut, mutta voin kuvitella niin tapahtuneen, sillä siinä määrin kielteisesti hän suhtautuu uskonnottomina pitämiinsä ihmisiin.

     *     *      *

Uskonnottomuutta voi sitäkin olla painotuksiltaan monenlaista. Marx oli joissain poliittisissa kirjoituksissaan ateisti, mutta hänen materialistinen filosofiansa oli uskonnotonta. Idän uskonnoista buddhalaisuus ja monet elämänfilosofiat ovat pohjimmiltaan uskonnottomia siinä mielessä, etteivät ne tarvitse sellaista persoonallista jumalaa kuin on Eskolan arvostamilla uskonnoilla.

Myös esimerkiksi Pohjoismaiden muinaisuskonnot ovat osa tätä uskonnottomuuden perinnettä, minkä Eskola on myös unohtanut. Se kun on pakanallista ajattelua kristinuskon kannalta. Perinteinen suomalainen usko haltioihin ja vainajien henkiin ei ole uskontoa. Ihmiset ovat todella eläneet vielä ainakin 1950- ja 1960-luvulle asti haltioidensa kanssa ainakin maaseudulla ja syrjäisillä seuduilla.

Luonnonjumaliinkin on uskottu, mutta niistä on vähitellen luovuttu, koska niitä ei ole enää tarvittu. Eikä kyse ole siitä, että kristinusko olisi syönyt esimerkiksi suomalaisten muinaiset jumalat. Niitä ei enää yksinkertaisesti tarvittu samassa määrin kuin aiemmin, sillä ihmisten käsitys maailmasta vähitellen muuttui sitä mukaa, kun he saivat yhä enemmän tietoa maailmasta ja teknologiaa elinympäristönsä hallitsemiseksi.

     *     *     *

Mihin olen päätynyt tämän omituisen, epäsuoran introspektion tuloksena? Blogiani viime aikoina seuranneille ei ole varmasti yllätys, että olen päätynyt jälleen kerran haltioihin.

Meillä jokaisella on oma haltiamme, mistä kristityt tekivät 'suojelusenkelin'. Se että olemme pohjimmiltamme haltioita, emmekä mm. kristinuskon mukaisia fyysisiä ja psyykkisiä kokonaisuuksia vaan, ennen muuta henkiä tekee meistä erityisiä, iättömiä ja ajattomia.

Antti Eskolalle muutumme hengiksi vasta kuoltuamme, mikä on surullinen ja elämänkielteinen näkemys ihmisestä. Lisäksi olemme hänen näkemyksensä mukaan henkiä vain niiden mielessä, jotka ajattelevat meitä. Jos kukaan ei ajattele esimerkiksi Antti Eskolan edesmenneitä vanhempia, he lakkaavat olemasta henkinä. - Aina siihen asti, kun tuntemamme maailma loppuu ja Jeesus saapuu sinivalkoisin siivin tuomitsemaan suomalaiset itään tai länteen.

Viimeistään jouluna haltiausko, joka ei siis ole uskoa ollenkaan, iskee meihin. Odotamme joulupukkia, joka Coca Cola -purkkeineen saapuu kuin nakutettu jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan. Samalla viimeistään tuolloin heräävät tontut niin maalla kuin kaupungeissa, ja alkavat tihrustaa ikkunoista sisään. "Onkos siellä kilttejä lapsia? Mitä tapahtuukaan tuolla pikku Liisan huoneessa?"

Kansantarinat, ennen kristinuskon tuhoisaa vaikutusta, pursuvat uskomustarinoita haltioista ja muista taruolennoista. Toivon, että Antti Eskola älyää herättää tontut henkiin ennen kuin heittää itse henkensä, eikä jatka enää tuota tonttuiluaan ja jeesusteluaan. Se tie on kuljettu loppuun