torstai 31. lokakuuta 2013

Wallden & van der Steen (toim.): "Mikä moka!" (2013)

Mikä on karmeinta, mitä voit kuvitella? Kesken uimahyppyelvistelyn nilkkoihin valahtavat vermeet? Ehei, pahempaakin voi sattua...

"Mikä moka!" (2013)  -kirjassa osansa saavat niin koulupäivien kompuroinnit, sosiaaliseen mediaan lipsahtaneet tunnustukset kuin ensitreffien jäätävät avausrepliikit. Ja osaavatpa ne jumaloidut julkkiksetkin mokaamisen jalon taidon. Mukana mokailemassa ovat mm.: Alexander Stubb, Matti Vanhanen, Antti Ruuskanen, Mikko Kuustonen ja Minna Haapkylä.

'Sarjakuva-Finlandia' -ehdokas Anni Nykäsen mustavalkopiirroksin kuvitettu kirja julkaistaan Kansainvälisenä epäonnistumisen päivänä 13. lokakuuta, jolloin häpeällistä häröilyä on luvassa myös lehdissä, radiossa ja televisiossa. Paljasta sinäkin noloimmat tikkisi osoitteessa mikamoka.fi (WSOY:n sivusto)

       *       *       *

Olen muutamia kuukausia odotellut tätä kiinnostavalta vaikuttaa kirjaa, mutta se ei aivan täyttänyt odotuksiani.

Ensimmäinen ajatus lukaistuani nämä suurimmaksi osaksi anonyymit mokat läpi, etteivät suomalaiset uskalla kertoa häpeällisistä tapahtumista tai jos jotain kerrotaan, se on sieltä lievimmästä päästä. Raja näyttää kulkevan siinä, että pissimisestä ja paskomisesta housuihin voi vielä kertoa, seksi, väkivalta ja rikollisuus ovat pannassa. Toki on niin että kirja on suunnattu lähinnä nuorille, ei niinkään aikuisille.

Toki nuorille voisi kertoa muitakin kuin hassuja ja harmittomia tarinoita. Kirja on tehty yhteistyössä Suomen lasten ja nuorten säätiön kanssa. Ehkä jatko-osa, jos sellainen syntyy, on suunnattu aikuisille.

      *      *      *

Kirjan kirjoittajat ja kuvittaja kertovat myös omista mokailuistaan. Esimerkiksi kuvittaja Anni Nykänen kertoo, miten hänelle uimareissun aikana tuli iso hätä, ja hän meni soitti tuntemattoman ihmisen ovikelloa, ja pääsi kuin pääsikin plöräyttämään vieraaseen pönttöön. Perhe oli juuri syömässä, pienessä asunnossa, ja Anni töräytteli vieressä oikein kunnolla.

Näyttelijä Minna Haapkylä kertoo teinikokemuksestaan Ranskassa. Hän oli käynyt shoppailemassa ja hankkinut uuden topin, joka osoittautui aiottua näyttävämmäksi. Minna kulki tavaratalossa toinen rinta paljaana, minkä nuoret miehet tietysti huomasivat.

'Kanin kuolema' on hauska tarina, joka voisi olla - ja ehkä onkin - kaupunkitarina. Nainen oli poikaystävänsä kanssa koirineen mökillä. Koira saapuu äkkiä kani suussaan, ja naapurimökin lapsilla on samanlainen kani. Pari päätyy siihen, että se vie kuolleen kanin vaivihkaa häkkiinsä. Seuraavan kerran kun he tapaavat naapurin, tämä kertoo ihmeellisen tarinan kanista, joka oli herännyt kuolleista - ja mennyt takaisin häkkiinsä vain kuollakseen uudelleen.

      *      *       *

Yksi kirjastokommelluskin "Mikä on moka" -kirjaan on mahtunut ('Kohtaaminen autossa'):

Käväisin kirjastossa palauttamassa kirjat. Juoksin nopeasti takaisin autoon isäni viereen... kunnes katsoin tarkemmin ja näin vieressäni istuvan miehen ja hänen ilmeensä. Olinkin istunut väärään autoon!

... tai itse asiassa olihan siellä toinenkin.

Kirjan lopussa nainen kertoo mokailustaan tarjoilijana, mitä sammakoita hän on päästänyt suustaan.

Miesasiakas kysyi, oliko meillä mitään kylmiä limuja. Valikoimassa oli Jaffaa ja Pepsiä, joten minäpä sitten kysäisin: "Kävisikö kylmä peffa?"

Kallioniemi: "Aaveita ja avaruusolentoja" (2012)

Pamppu näkee Aapeli Käen pihassa syyshämärässä outoja ukkeleita. Ovatko ne avaruusolentoja, joiden kynsistä Aapeli perheineen pitää pelastaa? Ja miksi koulun pihalla juoksee halloweeniltana kaljupäinen hahmo uimahoususillaan ja monta muutakin epäilyttävää ilmestystä?

Yllätyksiä riittää, kun illat hämärtyvät...
(Otavan sivusto)

     *      *      *

Tuula Kallioniemen 'Reuhurinne' -kirjat ovat selkeästi lastenkirjoja, joissa kerrotaan elämästä yhdellä ala-asteella. "Aaveita ja avaruusolioita" (2012) sijoittuu tähän vuoden pimeimpään aikaan, johon kuuluu mm. halloween, joka on tullut vähitellen myös Suomeen.

Kirjailija leikittelee vanhoilla ja uusilla uskomuksilla, perinteiseen kristilliseen tapaan, mikä on oikeastaan aika vastenmielistä ja suomalaisten perinteisiä arvoja loukkaavaa.

Kirjassa on suuri joukko lapsia sekä joitain aikuisia, eikä pelkästään tämän kirjan perusteella saa kovin hyvää käsitystä millaisia kirjan ihmiset ovat. Tosin hahmot esitellään lyhyesti etu- ja takakannessa.

      *      *      *

"Aaveita ja avaruusolioita" on pirstaleinen ja kertoo oikeastaan monia pieniä, muutaman sivun mittaisia tarinoita. Kerronta on sinänsä vetävää, toimintaa ja tapahtumista on paljon, joten lukija tuskin kyllästyy.

Ensin koululle tulee toimitusharjoittelija tekemään juttua 50 vuotta täyttävästä opettaja Aapeli Käestä, mitä kerrotaan ensimmäiset parikymmentä sivua. Tarina on sikäli hauska, että pihalla olevat lapset Tintti ja Pulla luulevat nuorta naisten aluksi prinsessaksi. Nainen paljastuu kuitenkin entiseksi koulun oppilaaksi.

Hauskuutta haastatteluun tuo se, että opettaja kertoo omasta lapsuudestaan mm. ensirakkaudestaan. Opettajan kertomus on lapsista huvittava, ja Aapeli joutuu suorastaan lasten pilkan kohteeksi.

Halloween-tarina lähtee liikkeelle siitä, kun lapset näkevät illalla opettajan pihalla kummallisia olioita, joita ei siellä päivällä ole ollut. Lapset ovat huolissaan opettajansa puolesta ja päättävät joukolla yllättää avaruusoliot - jotka paljastuvat opettajan vaimon pakkasen varalta peittämiksi daalioiksi.

Aapelin lisäksi lasten pilkan tai suorastaan kiusaamisen kohteiksi joutuu koulunkäyntiavustaja Soppa-Nestori ja kiertävä englannin opettaja Mississippi.

     *      *      *

Lasten maailman rajat tulevat vastaan, kun 9-vuotiaat Jaken ja Naken päättävät karata läheiseen metsään, mikä panee poikien mielikuvituksen liikkeelle. Pakanalliset vaistot ja tarinat heräävät. He kuvittelevat itsensä maahisiksi  ja löytävät heti sen jälkeen sohvan keskeltä metsää, mikä ruokkii entisestään mielikuvistusta.

Pojat luulevat kiroamisellaan ja käytöksellään mananneensa metsänhaltian tms esiin ja joutuvat paniikkiin - ja pinkaisevat kauhusta pakoon. Paljastuu kuitenkin, että metsässä oleva olio on naapurin poika Otto Koskinen.

Kirjan loppupuolelle kerrotaan mm. Reuhurinteen ala-asteen pelimatkasta naapurikoululle, jossa he pelaavat sählyä ja sitten sen jälkeistä halloweenin viettoa. 

Opettaja kertoo lapsille halloween-perinteestä ja sen kotimaisesta vastineesta kekristä. "Aapeli tähdentää, että kaikki on kuitenkin pelkkää taikauskoa ja leikkiä." Lapset eivät kuitenkaan ole aivan varmoja siitä, onko aaveita, vampyyreitä ja noitia olemassa - ja illan pimeinä hetkinä tapahtuu kaikenlaista. Mikään ei kuitenkin osoita tai todista, että taruolentoja olisi olemassa muuta kuin lasten omassa mielessä.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 126: "Bengtskärin pookinneito"

Ennen kuin Hiittisten pitäjän ulkosaariston Bengtskärille 1900-luvun alussa rakennettiin majakkaa, se oli pelkästään saaren vedenneidon, pookinneidon valtakuntaa. Pooki on tunnus- tai tunnistusmajakka. Sen avulla laivat onnistuivat luovimaan kapeilla väylillä. Pooki on rakennettu puusta tai kivestä ja se on majakantapainen, valaisematon rakennelma.

Kun ristiretket ulottuivat pienelle, asumattomalle saarelle tai luodolle, pookinneitokin vähitellen hävisi sieltä.

      *      *      *

Neito on asunut nykyisin Saaristomereksi kutsutulla alueella niin kauan kuin ihmisetkin. Eli se saapui sinne noin 6 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen. 

Vuosituhansien aikana Melusineksikin kutsuttu vedenneito eli ja kalasteli samoilla saarilla kuin ihmiset. Lopulta se valitsi pysyväksi asuinpaikakseen karun ja kivisen Bengtskärin luodon, joka ei ihmisiä kovasti kiinnostanut ja jolta saattoi seurata ympäristöä moneen suuntaan.

Kalastajat oppivat arvostamaan tätä pienikokoista, arvoituksellista neitoa, jolla olivat mustat, pitkät hiukset ja joka kuljeskeli luodon rannoilla samaan aikaan, kun kalastajat kokivat pyydyksiään avomerellä. Kalastajat oppivat luottamaan neidon merkkikieleen, sillä silloin kun neito näkyi tai kuului luodolla, oli tosi kyseessä.

Kun myrsky alkoi nousta mereltä, Melusine varoitti miehiä äänellään - ja nämä tiesivät nostaa verkkonsa ja lähteä mereltä kyliinsä odottamaan sään parantumista. Sumuisella ilmalla neito liikkui levottomana luodolla ja valaisi valollaan pientä saarentapaista niin, että kalastajat osasivat suunnistaa oikeaan suuntaan.

      *       *      *

Kun 1000-luvulla ristiretkeläiset rantautuivat Suomeen, oli se lopun alkua kauniille haltianaiselle, joka ei perustanut itseään sortavista papeista ja uskovaisista. Samalla tavalla kuin kristityt vainosivat muitakin haltioita, he vainosivat myös Melusinea.

Kalastajia, jotka puhuivat julkisesti neidosta, pidettiin epäjumalanpalvojina ja pakanoina ja rangaistiin puheidensa perusteella. Heitä istutettiin kirkon jalkapuussa ja pahoinpideltiin julmasti. Papit yrittivät usein väkisin poistaa riivaajaa miehistä, mikä usein auttoikin heitä unohtamaan ikiaikaisen ystävänsä ja auttajansa.

     *       *      *

Kun majakka 1900-luvun alussa rakennettiin Bengtskärille, se ei karkottanut Melusinea kokonaan pois saarelta. Valkopukuinen nainen näkyi edelleen rannoilla, mutta harvemmin kuin ennen.

Ns. sotien välisenä rauhallisena ajanjaksona ihmiset ja haltiat elivät luodolla rauhassa rinnakkain. Tosin saaren naiset eivät olleet kovin ihastuneita tummaan, kauniiseen haltiaan, joka joskus houkutti heidän miehiään.

Viime sodat karkottivat Melusinen niin kuin muutkin haltiat saarelta. Ne lähtivät evakkoon läheisille saarille sotaa pakoon, eikä vedenneito palannut koskaan enää luodolle. Sitä loukkasi erityisesti kristittyjen saarelle rakentama kappeli, jonka se koki sortavan itseään. Se symboloi niitä ihmisiä, jotka halusivat päästä haltioista eroon, mitä Melusinen oli hyvin vaikea ymmärtää. Siinä oli jotain hyvin sairasta. 

Linkit:

Wilson, Paula. 2009. Bengtskär. Majakka, koti ja taistelutanner.
Muumilaakson Tarinoita: Majakka. YouTube
Muumilaakson tarinoita: Vedenneito. YouTube

tiistai 29. lokakuuta 2013

Wilson: "Bengtskär. Majakka, koti ja taistelutanner" (2009)

Bengtskärin majakan valot sytytetiin ensimmäisen kerran 19. joulukuuta vuonna 1906. Mahtavan graniittirakennuksen oli tarkoitus johdattaa valollaan merenkulkijoita ikuisesti. Tuskinpa kukaan osasi tuolloin aavistaa, että jo sadan vuoden kuluttua merenkulkua ohjaisivat aivan toisenlaiset laitteet.

Majakkasaarta piti myös huoltaa, jotta majakanvartijoiden olisi mahdollista elää saarella perheineen. Tarvittiin muitakin rakennuksia kuin torni. Rakennettiin esimerkiksi petrolikellari, puuliiteri, muonavarasto, makeavesisäiliö ja sauna. Vähitellen saarella asuvien ihmisten elämä muuttui melko mukavaksi.

Bengtskärin majakka ei ole kuitenkaan vain ohjannut kulkijoita turvallisesti Hankoon johtavalla väylällä, sillä se sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla. Bengtskärissä käytiin jatkosodassa Lounais-Suomen suurin taistelun, jota käytiin maalla, merellä ja ilmassa.

Sotien jälkeen majakka automatisoitiin, ja rakennus joutui seisomaan tyhjillään. Välillä se oli hyvin huonossa kunnossa. Nyt majakka on taas kunnostettu niin huolellisesti kuin suinkin. Enää siitä ei tehty majakanvartijaperheitten kotia tai sotilaitten vartiopaikkaa, mutta historian voi saarella kuitenkin yhä kohdata. Nykyään Bengtskärin majakka toimii museona ja matkailukohteena, ja sinne saapuu kesäisin ihmisiä läheltä ja kaukaa. (Takakansi)

     *     *     *

Kirjan kirjoittaja Paula Wilson tuntee majakan ehkä paremmin kuin kukaan muu, sillä hän on asunut saarella perheineen kesäisin vuosikausia. Perhe on pitänyt saarella kesähotellia, kahvilaa ja matkamuistomyymällää.

Tätä teosta varten Wilson on kerännyt aineistoa ja kirjoittanut kirjaa kymmenen vuoden ajan, joten kaikki tähdellinen tieto on kerätty yksiin kansiin, samoin valokuvat saaresta. Teksti herättää lukijassa hämmennystä, sillä tarina on ristiriitainen ja rosoinen samalla tavoin kuin sotasankaruuteen ja tappamiseen uskovien suomalaisten mieli.

Wilson unohtaa, mitä lähemmäksi jatkosodan tapahtumia tullaan, miten koko hanke majakasta oli alun pitäen venäläinen - ja koko taistelu saaresta ja majakasta oli turhistakin turhin. Lopputuloshan oli lopulta se, että majakka jäi sodan jälkeen tyhjäksi ja alkoi rapistua ennen kuin sitä harrrastuspohjalta alettiin uudelleen kunnostaa 1990-luvulla.

      *      *      *

Majakkaa korjattiin mm. osan Karjaan kurssikeskuksen ja Turun Aikuiskoulutuskeskuksen korjausrakentamisen kursseilla, jolloin rakennukset saivat vähitellen nykyisen ilmeensä. 

Kunnostustöiden jälkeen Bengtskärin majakka vihittiin vuonna 1995 uuteen käyttöönsä museo- ja vierailumajakkana.

Saari rakennuksiin kuuluu kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden joukkoon ja se on siten osa Suomen kulttuuriperintöä, ja paikkana kaikille avoin.

RUNO ON VAPAA. Osa 125: "Tarinoita Haukkasaarelta"

Tähän on tarkoitus kirjoittaa viime vuosisadan vaihteeseen sijoittuvia roolirunoja entiseen Hiittisten kuntaan ja erityisesti sen Haukkasaareen (Högsåra) liittyvistä kiinnostavista ja tunnetuista henkilöistä, joita ovat mm.

- Keisari Aleksanteri III (Suomen suuriruhtinas)
- Kalastaja Serafina 'Kejsar-Fina'
- Isoäiti Erika (Luotsitupa)
- Vuori-insinööri Johan Sebenius (Taalintehtaan isännöitsijä)
- Pookinneito (Bengtskärin vedenneito)

     *     *     *

Minulla on vielä pitkä matka, että voisin kirjoittaa noita runoja, ainakaan kovin valmiiksi. Ennen muuta haluaisin tuon Claran historiateoksen Högsårasta. Aloitan kevyellä tutustumisella, virtuaalimatkailulla kirjojen ja netin kautta tapahtumapaikoille.

Ideaa näistä runoista olen muhittanut siitä lähtien, kun loppukesällä näin Yle Teemalta dokumenttiohjelman "Keisari ja Suomi", mikä pani mielikuvituksen liikkeelle. Suomalaiset kovin helposti unohtavat läheisen, historiallisen yhteytensä Venäjään ja mikä merkitys sillä on ollut aina tähän päivään asti.

Suhteet Venäjään voisivat olla paremmatkin, jollei Suomi olisi turhaan kalistellut aseitaan mm. viime sotien aikana. Muut Pohjoismaat ovat hyviä esimerkkejä siitä, että toisinkin voi toimia ja on turha kaivaa esiin rajakorttia, sitä että Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen raja. Niin on, niin kuin EU:nkin kanssa, eikä sitä ole koettu ongelmaksi.

     *     *     *

Kansa on aina tukenut ja jopa ihaillut hallitsijoitaan kuten keisari Aleksanteri III:a, vaikka varsinkin yhteiskunnan eliitti on räpiköinyt toiseen suuntaan, oli kyse sitten mistä tahansa poliittisesta suuntauksesta.

Väitän että jopa tänä päivänä tavallisen suomalaisen palkkatyöntekijän  ja pk-yrittäjän kannalta on yhdentekevä asia, ketkä meitä hallitsevat, kunhan ihmisillä on töitä ja hyvinvointipalveluita ym. Suomalaisten kannalta EU ei ole huonompi eikä parempi vaihtoehto kuin Venäjä. Parasta tietysti olisi, ettei rajoja olisi ollenkaan, mihinkään suuntaan ja kaikki keskenään sopisivat keskisen toiminnan pelinsäännöistään.

Aika ennen suuria eurooppalaisia sotia 1900-luvulla olisi voinut avata tien aivan toisenlaiseen maailmaan, missä nyt elämämme. Hyviä tilaisuuksia rauhanomaiseen rinnakkainoloon ei tuolloin käytetty hyväksi.

Keisari Aleksanteri III:n poliittinen toiminta Suomessa muistutti paljon sitä, mikä Suomen tasavallan presidentin asema oli 1900-luvulla. Kun eri poliittiset suunnat riitelivät asioista keskenään, keisari vihelsi pelin poikki ja edellytti, että asioista päästään yhteisymmärrykseen.

Aivan viime vuosikymmeniin asti presidentti-instituutio on jäljitellyt autonomian ajan asetelmaa, jossa keisari / presidentti sanoi valtiopäivillä / eduskunnassa viimeiseen sanan. Ja sitä on pidetty hyvänä aina siihen asti kunnes Suomi liittyi EU:hun. Nyt haikaillaan eurooppalaisen keisarin / presidentin perään. Mikään ei ole siis periaatteellisesti muuttunut.

      *      *      *

Haluan tehdä ajatusleikin.. tai jatkaa tätä leikittelyä. Kun katselin ja kuuntelin "Keisari ja Suomi" -dokumentin tarinaa keisari Aleksanteri III:sta ja hänen perheestään, en voinut olla mielessäni tuomatta tarinaa nykypäivään.

Voisinko kuvitella EU-presidentin samalla tavalla käyskentelevän Högsåran rannoilla, ja samalla tavalla arvostavan Suomea ja suomalaisia. En, en todellakaan. Ja juuri tämä tekee jälkikäteen ajatellen Suomen ja Venäjän suhteesta jotenkin erityisen.

Aleksanteri III tiesi, että hän on .. vain keisari. Virkamies jolla tosi oli paljon - ja vielä perinnöllistä - valtaa, joka ei paljon painanut vaakakupissa, kun Venäjällä tapahtui ensimmäinen vallankumous, joka ei suinkaan ollut sosialistinen niin kuin usein ajatellaan tai halutaan muistaa väärin.

Poliittisten puolueiden tulo politiikkaan, demokratia mahdollisti toisen vallankumouksen, joka nosti V.I. Leninin johtaman bolshevikit valtaan. Kiitos porvarillisten puolueiden, jotka loivat pohjan tälle toiselle kumoukselle.

Tietyllä tavalla Pohjoismaissa sama kumous tapahtui vähitellen, ja niin että porvarilliset puolueet ovat olleet rakentamassa tätä kumousta yhdessä sosialististen puolueiden kanssa. Tänä päivänä puolueita ei juuri erota toisistaan. Kokoomus puolueena on radikaalimpi vasemmisto-oikeisto -ulottuvuudella kuin kommunistit sata vuotta sitten, ainakin joissain asioissa.

       *      *      *

Mutta - miten kävi Venäjällä vuonna 1989, miten käy Euroopassa 2100-luvulla? Valittu tie ei näytä kovin vakaalta ja pysyvältä. Ainoa tie on palata ajassa taaksepäin, kun eteenpäin ei pääse. On palattava mielessä aikoihin ennen puolueita. Keisarien aikaan.

Tuossa ajassa on paljon sellaista, joka ei kestä päivänvaloa ja mikä ei ole kovin ihanteellista. Silti on palattava ajassa niin pitkälle taaksepäin, kun oli vielä rakenne tai rakenteita, jotka vielä toimivat jotenkin. Aikaan ennen mitään kehittyneitä rakenteita.

Aleksanteri III:n aikaan Suomi oli, suhteellisesta rikkaudestaan huolimatta, tämän päivän mittapuilla köyhä maatalousyhteiskunta. Maahan virtasi pääomia Saksasta ja Ruotsista, joita ilman Suomi ei olisi lähtenyt teollistumaan muuta Venäjää nopeammin. Tämä helposti unohdetaan, kun verrataan Suomea muuhun Venäjään.

Miksi Suomeen, joka oli osa Venäjää, sitten alkoi virrata pääomia? Tietysti luonnonvarojen takia (niin kuin tänäkin päivänä). Suomessa oli metsiä ja kaivannaisia, mihin kannatti sijoittaa. Sijoitetulle pääomalle sai hyvän tuoton, kun vielä työvoimakin oli halpaa ja sitä oli paljon tarjolla. (Niin kuin tänä päivänä.) Maaseudun liikaväestö oli yhteiskunnallinen ongelma, mihin teollistuminen toi kivuttoman ratkaisun.

Hiittisten pitäjän alueella toimiva Taalintehdas oli yksi maan merkittävimpiä tehtaita, tärkein raudan valmistaja. Samana vuonna kun Aleksanteri III kävi tehtaalla vuonna 1885, oli perustettu osakeyhtiö, jonka hallinnassa yhtiö oli. Tehtaan johtoon valittiin modernisti ammattijohtaja, vuori-insinööri Johan Sebenius. Em. dokumenttiohjelmassa kuvataan tarkkaan keisarin ja tehtaan isännöitsijän kohtaaminen.

Keisarin käynnillä on ennen muuta symbolinen merkitys. Aleksanteri III oli ylpeä, että hänen valtakuntansa alueella oli tällaisia yrityksiä, mallina ja esimerkkinä muulle Venäjälle! Fyysisesti paikka, jossa keisari perheineen vietti kesiään ei ollut kuin reilun 20 kilometrin päässä Taalintehtaalta, joten ei ollut siksikään merkillistä, että Aleksanteri III vieraili siellä.

     *      *      *

Myös Högsåran saarella oli keisarin kannalta mielenkiintoinen kohde, jonka suomalaiset 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä nostivat yhdeksi venäläistämisen ikoniksi ja se oli luotsiasema. Suomalaiset, poliitikot haluavat nähdä, että venäläistäminen oli pelkästään kielteinen asia, mutta samalla he unohtavat sanoa sen, että kaikki Suomen majakat, joita on paljon, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ovat rakennettu Venäjän valtion rahoilla, mistä ovat hyötyneet ennen muuta suomalaiset porvarit, kaikki jotka harjoittivat ulkomaankauppaa.

Högsåran lähellä laivaväylällä sijaitsevaa Bengtskärin majakkaa ei  ollut vielä Aleksanteri III:n aikana, mutta myös se on venäläisten rahoittama, venäläistämisen tulos, vaikkakin suomalaisten rakentama. Tullessaan Suomeen laivalla Aleksanteri III saattoi itse todeta majakan tarpeen hyvin karikkoisella vesireitillä.

Kävi jopa niin että Aleksanteri III itse laivoineen ajoi kerran Suomeen tullessaan karille, tosin luotsi oli varoittanut häntä vaarasta, mutta laiva ajoi kuin ajoikin kiville, mistä seurasi se, että keisari perheineen pääsi tutustumaan läheisiin saariin ja saaristolaisiin entistä paremmin sillä aikaa, kun laivaa kiskottiin irti.

Yksi Aleksanteri III:n Högsåran saarella kohtaamista henkilöistä oli sittemmin isoäiti Erikaksi -kutsuttu henkilö, joka tuohon aikaan oli vielä nuori nainen, jonka isä oli luotsi.

     *      *      *

Kaikkein tunnetuin henkilö, johon Aleksanteri III perheineen Suomessa tutustui ja ystävystyi, oli nainen nimeltä Serafina, jota alettiin kutsua keisarin Fiinaksi (Kejsar-Fina). Serafina oli tavallinen luku- ja kirjoitustaidon kansannainen, joka sattumalta kohtasi keisarin seurueen tullessaaan veneellään satamalaituriin.

Vuosikausia Serafina toimitti perheelle sen tarvitsemat kalat, ja hänet kutsuttiin jopa vierailulle keisarilliseen laivaan. Keisarinna Maria lähetti Serafinalle postikortteja, vielä vuosikausia sen jälkeen, kun he eivät enää käyneet Högsåran saarella.

Högsåran saaren kautta on kiinnostava tarkastella koko alueen ja Suomen muinaisuutta ja historiaa. Saari on ollut asuttuna pitkään, mahdollisesti se asutettiin pian jääkauden jälkeen. Ruotsalaisasutus, jota saarella oli Aleksanterin aikaan, oli saarella suhteellisen uutta, vaikka sukututkimuksen mittapuun mukaan vanhaa eli tullut saarelle 1500-luvulla. Alkuperäiset asukkaat olivat luultavasti puhuneet muinaissuomea tms, mutta heistä ei tiedetä juuri mitään.


Lähteitä:
Farmors Café. Internet-sivusto   
Henriksdottir Puranen, Clara. 2004. Högsåra vid jungfrusund
Hiittinen. Wikipedia
Högsåra. Wikipedia
Keisari Aleksanteri III. Wikipedia
Lundberg, Stefan. 2003. Saaristokirja.
Museovirasto. 2009. Taalintehtaan historialinen teollisuusalue. Internet 
Opettaja.tv. 2008. Keisarit ja Suomi 4/5. Aleksanteri III. Yle Areena
Puranen, Clara. Serafina ja keisari. Internet (Kemiönsaari-sivusto)
RoHit. Tidning för Hitis skärgård. 2009. Internet (pdf)
Saarenoja, Anne. 2002. Matka Saaristomerellä.

Morrison: "Sinisimmät silmät" (1994)

Nobel-kirjailija Toni Morrisonin esikoisromaani "Sinisimmät silmät" (1994) – viiltävän traaginen kertomus pienenmustan tytön kalleimmasta unelmasta ja sen järkyttävästä toteutumisesta. (Takakansi)

      *      *       *

Toni Morrisonin vahvasti omaelämänkerrallinen esikoiskirja "Sinisimmät silmät" (1994) käännettiin suomeksi sen jälkeen, kun musta amerikkalaisnainen oli saanut kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1993.

Kirjan juoni on yksinkertainen. Se kertoo tarinan köyhästä, mustasta Pecola-tytöstä, ja hänen unelmastaan saada siniset silmät. Sellaiset silmät kuin ovat Shirley Templellä.

Asetelma tuo mieleen toisen tosielämän tarinan eli popidoli Michael Jacksonin, joka halusi hänkin tulla valkoiseksi - ja valkaisi ihonsa.

      *      *      *

Kirja koostuu lyhyistä, välähdysmäisistä tarinoista Pecolan lapsuuteen. Aikaan johon kirja sijoittuu, 40-lukuun, jolloin musta oli mustaa ja valkoinen valkoista. Mustan pikkutytön oli mahdotonta muuta kuin uneksia jostain sellaisesta, mikä oli valkoisille itsestäänselvää.

Nuoresta tytöstä kirjan aikana kasvaa nuori nainen, joka tulee raskaaksi - omasta isästään. Ehkä Pecolan onneksi vauva kuolee, vaikka hän halusikin pitää lapsen. Nuoren naisen elämää varjostaa tapahtuman jälkeen häpeän tunne. Pecolan äiti ei usko tytön tarinaa, sitä että isä oli hänet raiskannut, vaan rankaisee häntä valehtelusta.

Pecola hakee apua Shopheadin kirkosta, mutta häntä huijataan sen sijaan että hän saisi tarvitsemaansa apua. Pappi saa hänet tappamaan koiran, josta ei itse pidä. Isä Cholly raiskaa hänet vielä toisen kerran, ja joutuu lähtemään kotoa.

"Kirjanurkkaus" -blogin kirjoittaja luonnehtii vuonna 2009 "Sinisiä silmiä" tähän tapaan:

Vähitellen Pecolan toive tavallaan toteutuu, mutta sen hinta on kova. Hänen ympärillään elävät ihmiset vaikuttavat osaltaan tytön kohtaloon, mutta kukaan heistä ei ole yksiselitteisesti hirviö, vaan kaikki ovat pelottavan inhimillisiä omassa ymmärtämättömyydessään. Lapsen silmien läpi kuvattu maailma näyttäytyy julman raadolliselta ja karulta paikalta. 

     *      *      *

Vaikka Pecola ei kirjaimellisesti saakaan sinisiä silmiä, hän saa nuken, jolla on sellaiset silmät. Omaksi hämmästyksekseen hän ei osaa iloita nukesta eikä pidä siitä.

Pecolan pakkomielteen sinisiin silmiin on tulkittu symboloivan pyrkimystä kauneuteen ja onnellisuuteen, johon yhteiskunnassa vain keskiluokkaisilla valkoisilla oli mahdollisuus.

Sinisilmäisyys oli sinisilmäisyyttä myös siinä mielessä kuin se ymmärretään sanontana, herkkäuskoisuutta ja sokeutta omia mahdollisuuksia kohtaan, mikä johtaa jonkinlaiseen hulluuteen tai järjettömyyteen.

Englannin kielessä 'silmiin' ja 'minään' sisältyy myös sanaleikki, sillä ne sanoina kuulostavat lausuttuna samanlaisilta. Ja sanotaanhan sitä Suomessakin, että silmät ovat sielun peili...

RUNO ON VAPAA. Osa 124: "Vivi ja elämän eliksiiri"

Vivi, se haamu, on tehnyt Pipilotti Ristin "Eliksiiristä" (1986), sen sinisestä lopputilasta mielenkiintoisen oman stillkuva -versionsa.

Lopputulos on, vähänkään liioittelematta, yhtä tyylikäs kuin esikuvallaan. Tosin Vivi ei ole pukeutunut pikkumustaan, eivätkä hänen rintansa ole paljaina, mitä kuva ei vaadikaan.

Kuvassa Vivi on pysähtynyt, pysäyttänyt ikiliikkumisensa, tanssinsa. Hän seisoo kokokuvassa, ikkunan vieressä, paikallaan ja tuijottaa kameraan, joka on huoneen keskellä, niin kuin Ristin videossa.

Retrolevysoitin on hiljentynyt. Vain kynttilä palaa ikkunalla, mikä on ainoa asia, joka tuo liikettä ja elämää, eliksiiriä kuvaan. Vivin mielessä soi Pon De Pandan esittämä elektroninen coverbiisi ehkä valkohampaisen blondin, tupeeratun Dolly Parton "Jolene".

"Kauneutesi on vertaa vailla -
liekehtii tumma ja tuulinen tukkasi

läpikuultava on ihosi, silmäsi vihreät smaragdit"

Kuvan ironiana on, etteivät haamun silmät ole tietysti aidot vaan utuisen hahmon päälle asetellut muovipalat, sillä eihän haamulla ole silmiä.

Kätensä haamu on nostanut gangstamaiseen tyyliin viistosti voitonmerkkinä kasvojensa eteen siten, että sormien läpi näkyy toinen silmä kokonaan, toinen osittain.

Vivi on pukeutunut kuin siniseen viittaan, jonka alla on valkoinen pandakasvoinen hip hop -huppari. Muutenkin vaatetus on teeman mukaisesti sininen, siniset farmarit ja nilkkurit. Jopa huulissa on sinistä ja ne ovat vahvan lilan väriset. Myös sisustus on sävyltään sinivoittoinen, muuten valkoinen.

Huoneen seinillä on pieniä kuvia, ikkunalla eroottinen, kehystetty valokuva miehestä ja naisesta rakastelemassa seisaaltaan. Miehen ja naisen asento on jäykkä, mies on paljon naista pidempi. Kuva vaikuttaa yhtä luonnottomalta ja keinotekoiselta kuin kaikki kuvassa, myös kaksi muuta seinällä olevaa kollaasimaista valokuvaa.

Vivi voisi olla laulun kohtalokas Jolene, mutta silmät paljastavat petoksen.

Ai niin. Totta kai kuvan oikeassa alalaidassa on signeerauksena Pipilotti Ristin "Elixir" -näyttelyluettelo.

Linkit:

Pipilotti Rist: Elixir - the video organism. YouTube

Elixir: The Video Organism of Pipilotti Rist - interview. YouTube

Pipilotti Rist: I'm Not The Girl Who Misses Much. YouTube

maanantai 28. lokakuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 123: "I'm Not The Girl Who Misses Much"

Tästä en voi sanoa muuta kuin että en ole nauranut pitkään aikaan niin paljon kuin katsoessani Pipilotti Ristin videon "I'm Not The Girl Who Misses Much" (1986).

Ristin töitä on ollut esillä muun muassa Kiasmassa vuonna 2009, mutta kuka tahansa voi katsella hänen videoinstallaatioitaan tuubin kautta, jotka on koottu sikermäksi "Elixir" -otsikon alle, mikä viittaa muun muassa parantavaan ja voimaannuttavaan veteen, joka on monessa työssä mukana.

Nämä videot ovat ennen muuta VISUAALISTA RUNOUTTA. Toki niissä on ääntäkin mukana kuten esimerkkivideossa, jossa tyttö hoilottaa yhtä ja samaa laulua, säettä, tanssien samalla holtittomasti.

Rist tanssii kuvissa kameran edessä pikkumustassa asussa, rinnat paljaana. Kuvat ovat suttuisia ja mustavalkoisia tai yksivärisiä. Välillä kuvaa on nopeuttu, välillä se taas pysäytetään. Lopputulos on yllätyksellinen, koominen, mutta kuvatun naisen kannalta ilmeisen traaginen.

Nainen tanssii kuin pienessä häkissä, humalassa tai vahvasti huumattuna. Laulu on väännös The Beatlesin biisistä "Happiness Is a Warm Gun". Mitä lähemmäksi loppua tullaan, väri muuttuu siniseksi.

Linkit:

Pipilotti Rist: Elixir - the video organism. YouTube

Elixir: The Video Organism of Pipilotti Rist - interview. YouTube

Pipilotti Rist: I'm Not The Girl Who Misses Much. YouTube

Ekholm: "Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava" (2013)

Reppureissaajat ja kaupunkilaiset ottavat aurinkoa Tuomiokirkon portailla kesäisessä Helsingissä. Katseltavaa riittää, sillä viereisen Kansalliskirjaston ovelle kurvaa poliisiautojen jono. Kirjaston kupolisalista on löytynyt kuollut tyttö, joka on taidokkaasti aseteltu kirjameren keskelle.

Tekoa on selvästi suunniteltu pitkään, ja poliisi on ymmällään: Miksi tyttö on tuotu kirjastoon? Ovatko kuollutta tyttöä ympäröivät kirjat jonkinlainen viesti?

Asiantuntija-apua pyydetään kahden hengen etsivätoimistolta: keskeneräisiä tutkintoja keräilevä Kalju elää keski-ikäisen miehen kriisiä, ja chileläissyntyinen Kihara haaveilee rakkaudesta mutta sitä oikeaa etsiessä täyttää yksinäisyytensä kurinalaisella elämällä. Silti juuri karua huumoria viljelevällä kaksikolla on mahdollisuus selvittää kirjastotytön tapaus, joka on täynnä kirjallisia viitteitä. Kalju ja Kihara joutuvat keskelle rikoksia, joiden juuret kaivautuvat syvälle eurooppalaiseen historiaan, loiston ja rappion ytimeen.
(Takakansi)

      *       *       *

Vuosikymmeniä dekkareita intohimoisesti harrastanut Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm hallitsee lajityypin. Ja hän luonnollisesti tuntee työpaikkansa ja sen lähiympäristön, mihin kirjan tapahtumat paljolti sijoittuvat. Kirjasto on yhtenä rikospaikkana tai ainakin aluksi näyttää siltä.

Vähitellen kirja alkaa muistuttaa jännityskirjaa, jossa seikkailut ulottuvat Interpolista Venäjän puoleisen Karjalan kankaille. Viime sotien haamutkin kaivetaan esiin, eikä kirjasta puutu Indiana Jones -tyylistä seikkailuakaan.

Kaikkea on paljon ja ehkä liikaakin. Kirjan aineksista olisi saanut kokonaisen kirjasarjan.

Kuollut mies, hullu professori Hans Baumant herää henkiin ja kostaa sodanaikaisen kohtelunsa. Yksi sodan aikana tehdyistä rikoksista siviilejä vastaan, joita sattui jatkuvasti - ja jotka eivät koskaan löytäneet tietään Suomen tuomioistuimiin - nousee myös esiin.

Ekholmin dekkarissa on monia kiinnostavia teemoja ja kehittelyitä, ja paljon vaivihkaista tietoa historiasta, kirjoista ja taiteesta. Valitettavasti kirjassa on myös asenteellisuutta ja perisuomalaista venäläisvastaisuutta, mitä tasapainottaa saksalaiskritiikki.

      *       *       *

Kokonaisuus säilyy rimaa hipoen kasassa, mutta kirjan hahmot, salapoliisit eivät välttämättä ole kovin uskottavia vaan ennemmin Outsider -tyyppisiä karrikoituja hahmoja, mikä tosin keventää muuten raskasta kirjaa huomattavasti.

Etsivät Kalju ja Kihara, jotka ovat kirjan päähenkilöitä, eivät ole uskottavia. Tai he ovat yhtä uskottavia kuin Pekka ja Pätkä, mutta kiinnostavia hahmoja ne toki ovat.

Kuvia ei kumarrella, kun Suomen arvostetuin taidekauppias ja menestyvä liikemies Gunnar Schwindt pudotetaan jalustaltaan. Julkisuuteen jää kuitenkin aivan toisenlainen kuva miehestä. Paha saa kuitenkin palkkansa, kun mies tapetaan.

"Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava" (2013) oli viihdyttävää lukemista, eikä kyse ollut olleenkaan tavanomaisesta dekkarista. Eniten pidin siitä, että suomalainen kansanperinne ja -tarinat olivat nostettu arvoonsa.

RUNO ON VAPAA. Osa 122: "Minä"

Nukahdin ennen aikojani ja heräsin sitten
levottomana.

Näin unta sinusta.

Uni teki minut levottomaksi. Ei siksi että
näin unta sinusta - ja minusta.

Vaan siksi, siksi...
(kai minun täytyy sanoa se suoraan)
siksi, että pelkään.

Minulla ei ole mitään pelättävää, mutta
pelkään silti.

Pelkään jo sitä hetkeä, kun minun on
jätettävä sinut - ja sinun minut.

Sillä se hetki tulee vääjäämättä joskus.
Sillä se on elämän laki.
Sillä se on totta.

Todellisuutta
joka 
puree.

Myös se ettei ero ole koskaan lopullinen

RUNO ON VAPAA. Osa 122: "Sinä"

Nostat nopeasti kädet kasvoillesi.
Et halua tulla nähdyksi, kuvatuksi.

Vasen kämmen peittää vasemman puolen kasvoistasi.
Oikean käden sormien välistä seuraat tilannetta.

Kun kamera on poissa,
otat kädet kasvoiltasi.

Sellainen sinä olet.

      *     *      *

Istut ikkunaa vasten, ulkona on pimeä.
Mereltä kajastaa valo juuri
siinä samassa, kun kameran salama
välähtää.

Olet hetken aikaa varuillasi.
Pyydät panemaan kameran pois.

Kun olet varma asiasta,
rauhoitut ja otat lasin
käteesi ja juot sen
tyhjäksi.

- Saisinko lisää juotavaa, sanot.
Kurkkuasi kuivaa. 

      *     *      *

Olet saaressa. 
Olet vierailulla
kummitätisi luona.

Tai et sinä häntä ajattele "tätinä".
Hän on vain hyvä ystävä,
joka haluaa ottaa sinusta kuvan.

Hän haluaa vain että sinä alat
elää sellaista elämää kuin
sinä haluat.

      *      *      *

Sinä et vain tiedä mitä sinä
haluat.
Tai
kysyt tädin mielipidettä.

Täti sanoo: Sinä päätät
itse mitä teet.
Mitään ei tarvitse tehdä,
jos sinä et itse sitä halua.

Varmasti. 

      *      *      *

Sanot: Nyt minä olen varma,
mutta en silti tiedä mitä teen. 

Odotanko.. Odotanko vain jotain
tapahtuvaksi.

Täti: Jotain varmasti tapahtuu
ennemmin tai myöhemmin.

Jos sinä et mene hänen luokseen, 
hän tulee sinun luoksesi.

Varmasti.

Ehkä jo ensi viikonvaihteessa.
Ehkä jo silloin.

Sinun täytyy vain pyytää häntä tulemaan, sillä
ei hän muuten tule.

Tiedät miksi.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 121: "Rakkaus"

En tiedä onko seuraava vuodatus runo, ja onko se mitään. Yritän vain sanoa miltä minusta tuntuu. 

     *      *        *

IF (Rakastan sinua AND Sinäkin minua)

  BEGIN 

     (Soitan sinulle OR Soitat minulle)

     IF (Vastaat OR Vastaan)

          Sanot: "Rakastan sinua."

          Sanon: "Rakastan sinua."

     ELSE

          Ajattelemme toisiamme.

     END IF 

  END BEGIN

  WHILE (Olet varma tunteistasi AND Olen varma tunteistani) DO

       BEGIN

            Tulen luoksesi. Tulet luokseni.

       END BEGIN

  END WHILE 

  Rakastan sinua ikuisesti. Rakastat minua ikuisesti.

END IF

RUNO ON VAPAA. Osa 120: "Koiruuksien poetiikkaa"

Tällä tekstillä ei ole varsinaisesti mitään tekemistä runouden poetiikan kanssa vaikka senkin.

Mietin tässä ihmisen ja eläimen (koiran) suhdetta, niin kuin se nykytarinoissa ilmenee. Ja sen kautta missä tahansa tekstissä.

Koira on ollut ihmisen pitkäaikaisin kumppani, jota on aluksi käytetty apuna metsästyksessä. Koira on myös varoittanut uhkaavista vaaroista.

Nykytarinoissa ikiaikaiset merkitykset, joita koirilla on ollut ihmisille, ovat mukana monesti vaivoin tunnistettavassa muodossa.

Esimerkiksi kun metsästyskoira sorsametsällä tuo metsästäjän kohti sorsia heittämän dynamiittipötkön takaisin, sen sijaan että odottaisi räjähdystä, ollaan ajatuksellisesti jo kaukana siitä, että eläin vain auttaa ihmistä. Ihmisestä metsästyksineen on tullut ongelma, minkä luonto koiran välityksellä kostaa.

Toinen samaan teemaan liittyvä tarina kertoo turistista pitkään jalostettuine koirineen, josta ei ole enää suurille petolinnuille vastusta vaan koira jää kotkan tai pöllön herkkupalaksi.

Kummassakin tapauksessa koirasta ei ole ihmisille enää mitään hyötyä, eikä huviakaan.

Tukehtuva dobermanni on vielä suorempi ja karumpi kuvaus siitä, miten koirista hurjimmatkaan eivät pärjää ihmisille kuin vaivoin. 

Mm. opaskoirana koira on nyky-yhteiskunnassa kuitenkin lunastanut paikkansa ihmisen rinnalla. Koiran tarkkaa hajuaistia käytttävät niin poliisit kuin tutkijat hyväkseen.

     *     *      * 

Niin, ja tietysti, koira on ennen muuta lemmikki ja jopa maskotti, jota on jalostettu ihmisten kulloistenkin mielihalujen mukaan loputtomasti.

Nykytarinoissa jostain syystä koira on usein pieni sylikoira, jolle tapahtuu kaikenlaista. Sen päälle istutaan, sen herttaisuuden avulla mainostetaan Taco Bellin tuotteita. Pienen kokonsa takia se saatetaan sekoittaa muihin eläimiin kuten Meksikon viemärirottaan.

Koiran ja ihmisen maailmat myös sekoittuvat keskenään, kun koirasta tulee perheenjäsenen, jonka annetaan tehdä samoja asioita kuin ihmisenkin.

Se on lomamatkalla ihmisten kanssa, ja voi autossa pahoin (ja piikitetään vahingossa kuoliaaksi). Se on lomamatkalla ihmisten kanssa ravintolassa (ja tulee tehdyksi ruoaksi). 

Se elää ihmisen kanssa privaattia elämää neljän seinän sisällä (ja tulee harrastaneeksi seksiä miehen / naisen kanssa). Yhdessä tarinassa kerrotaan jopa koirabordellista. 

Koiraa myös uhkaavat samat vaarat kuin ihmistä. Ravinto tai ympäristö saattaa olla myrkyllinen. Tai koira voi joutua koe-eläimeksi laboratorioon (kuten ihminen voi menettää esimerkiksi munuaisensa).

Kotona koira elää muutoinkin samanlaista elämää kuin muut. Se saattaa vahingossa purra isäntäänsä (siinä missä isäntä / emäntä lyö koiraansa). Ja koira voi tapaturmaisesti kuolla kotona siinä missä muutkin. 

Ääritapauksessa koira voi ottaa ohjat kokonaan omiin käsiinsä ja luikahtaa täysin vieraaseen taloon ilman että kukaan ihmettelee mitään. Tai se voi ikään kuin vahingossa tappaa kuin sarjamurhaaja isäntiään jäämättä kiinni. 

     *     *      * 

Tarinat johtavat ironisesti ajattelemaan, että ihmisen ja eläimen välinen raja on alkanut häilyä ennen muuta siksi, että ihminen ei tiedä eikä tunnista enää paikkaansa ekosysteemeissä.

Ja ihminen viisaudessaan antaa lemmikeilleen yhä enemmän vapauksia ja vastaavasti ottaa yhä enemmän vapauksia lemmikkien suhteen.

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 48 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Väitän että stalinismi elää ja voi hyvin vielä 2000-luvun Suomessa siinä missä vaikkapa vanhollislestadiolaisuuskin.

Ihmiset jotka eivät ole selvittäneet välejään oman menneisyytensä kanssa tuovat sen joka aamu, heti herättyään, työpaikoille ja koteihinsa.

Kumpaakin ideologista ääriajattelua, jotka edellä mainitsin (ja onhan niitä muitakin), yhdistää moni sama asia. Esimerkiksi toisinajattelijoiden ja "muiden" sulkeminen omien pienten kuppikuntien ulkopuolelle. "Me" olemme totuuden puhujia, päästimme sitten mitä tahansa suustamme.

Erityisen ongelmallisiksi tällaisten ihmisten olemisen työpaikoilla tekee se, että usein he ovat johtavissa asemissa, oli kyse sitten yrityksestä, kunnasta tai valtionhallinnosta.

      *      *       *

Päällisin puolin  ääriajattelijat ja -toimijat ovat kuin ketkä tahansa muutkin, mutta heidät on myös helppo tunnistaa massan joukosta. He eivät ole massaa. "Me" olemme jumalan tai sosialismin / liberalismin / konservatismin valittua kansaa ja poikkeusyksilöitä niin  kuin "meidän" lapsemmekin.

Entäpä ne toimintatavat? Jokainen joka on lukenut oppaita työpaikkakiusaamisesta tietää mistä on kyse. Ääritapauksissa kaikki keinot ovat käytettävissä "niiden toisten" savustamiseen ja erottamiseen työpaikoilta. Kaikenlainen juoruilu ja valehtelu on sallittua ja suotavaa. Palkkojen alennukset ja asemien heikentämiset ovat vakiokalustoa tässä toiminnassa.

"Niiden muiden" tekemiset eivät koskaan kestä päivänvaloa. "Ne" tekevät aina kaikki väärin, varsinkin jos ovat toimineet annettujen ohjeiden mukaan. Minkä ohjeiden? Sopivassa tilanteessa kaikki suulliset sopimukset ehdottomasti kielletään ja "ne muut" leimataan valehtelijoiksi ja ilkeämielisiksi pahanpuhujiksi.

      *      *       *

Ei ollut lainkaan sattumaa, että Josif Stalin oli "isä aurinkoinen" ja heidän naispuoliset vastineensa ovat tietysti "äiti aurinkoisia". He ovat aurinkoisia ja valloittavia persoonia, jotka hallitsevat suvereenisti kaikkea keskustelua - eivätkä anna muille suunvuoroa. Tai jos antavat muiden puhua, sitä toista osoitetaan koko ajan sormella niin että kaikki tietävät, että on ihan sama mitä se toinen päästää suustaan. Hänet on jo etukäteen tuomittu korkeimmassa oikeudessa.

Suomalaiset voivat huonosti työpaikoilla. 30-luvussa oli se hyvä puoli, - niin julmaa aikaa kuin elettiinkin - että silloin toisinajattelijat pääsivät nopeasti kärsimyksistään. Tänä päivänä kidutus työpaikoilla kestää pahimmassa tapauksessa 70 ikävuoteen asti. Eikä kukaan tule auttamaan ja antamaan viimeistä armonlaukausta...

Viisaimmat ja asuntovelattomat alkavat todennäköisesti vähitellen sanoa itseään irti työpaikoilta, ja keskittävät huomionsa turhauttavaa palkkatyötä tärkeämpiin asioihin - sukulaisiinsa, lähimmäisiinsä ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtimiseen.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 251: "Lyhyttä legendaa urbaanisti 9 - vielä lisää koirista"


Olen kertonut kahdessa aiemmassa blogikirjoituksessa toistakymmentä koiratarinaa ja tässä tulee vielä lisää.

Täydennystä olen hakenut teoksesta "Encyclopedia of urban legends" (2002).

Luonnollisesti hakuteoksessa on samoja legendoja kuin edellä kerrotut ja hyvin tunnetut tarinat kuten 'Taco Bell -koira', 'Meksikolainen koira' ja 'Tukehtuva dobermanni', mutta myös monia muita.

     *      *      * 

Yksi hauskimmista tarinoista on tarina miehestä, joka tulee vieraaksi paljon itseään varakkaamman perheen luokse - ja tyrii vierailun heti alkuunsa. Miehen tilanteeseen on helppo, ainakin minun, samastua.

* Liiskaantunut koira *

Mies astuu hermostuneena hienoon asuntoon, ja hänet ohjataan odottamaan isäntäväkeään. Odotellessaan hän kaataa mustepullon persialaismatolle tms, ja yrittää peittää jälkensä. Tapahtuman järkyttämänä mies livahtaa vaivihkaa ulos selittelemättä mitään.

Hieman myöhemmin hän saapuu toisen kerran samaan asuntoon. Menneet on unohdettu. Mies viedään hämärästi valaistuun salonkiin, missä hän valitsee istuimekseen muhkean laiskanlinnan, mutta ei huomaa koiraa, joka istuu samalla tuolilla...   

      *      *      *

Myös toisessa tarinassa miehen ja koiran vuorovaikutus ei suju ihan odotusten mukaan.

* Tornitalon koira *

Mies saapuu deiteille korkeaan tornitaloon, ja jää toiseen huoneeseen odottelemaan naista. Huoneessa on naisen pieni sylikoira, jonka kanssa mies alkaa leikkiä. Hän heittelee palloa, joka kolmannella kerralla luikahtaa ovesta ulos parvekkeelle ja pomppaa vielä kaiteen yli. Ja koira perässä.

Loppu onkin sitten legendaa. Jokainen voi itse kuvitella, miten ihastunut deitti on siitä, että koira makaa kuolleena jossain kymmeniä kerroksia alempana...

      *      *      *

Niin kuin edellisissä tarinoissa, myös tässä on outoa, jopa eroottista jännitystä ilmassa.

* Koira ja alaston mies *

Mies on kylpyhuoneessa suihkussa, kun nainen huutaa, että vesijohto on haljennut tms. Mies tulee pois suihkusta ja vielä alastomana yrittää tehdä asialle jotain.

Äkkiä hän tuntee, että hänen takanaan on koira, joka työntää kuononsa hänen takapuoleensa (tai kissa joka tarttuu hänen sukukalleuksiinsa) ja saa aikaan sen, että mies hypähtää ylös ja iskee päänsä niin kovaa, että pyörtyy.

Ensihoitajat jotka kuulevat tarinan saavat naurukohtauksen ja pudottavat miehen paareilta.

      *      *      *

* Kuollut koira varastetaan *

Suurkaupungissa yksin asuvan naisen suuri koira kuolee. Nainen järjestää koiralleen hautajaiset, ja lähtee kuljettamaan koiraa metrossa. Koiran hän panee isoon laukkuun.

Vieras mies tarjoaa naiselle apua raskaan kuorman kanssa, mutta nainen huomaa lipun ostettuaan miehen hävinneen kuormineen.

      *      *      *

* Koiran ateria *

Perhe on lomamatkalla Kaukoidässä, ja ovat menneet ravintolaan villakoirineen. Perhe tilaa itselleen ruokaa, ja haluaa että myös koira ruokitaan.

Merkkikielellä he näyttävät, mitä haluavat. Tarjoilija hymyilee, nyökkää ja vie koiran mennessään. Myöhemmin heille tarjoillaan koira suurelta peitetyltä tarjoiluvadilta paistettuna ja koristeltuna.

      *      *      *

Yksi karmivimpia ja suosituimpia tarinoita on tarina koirasta, joka yöllä lipaisee emäntänsä kättä...

* Nuolaistu käsi *

Teinitytöt viettävät pyjamabileitä yhden tytön kotona. Vanhemmat ovat poissa ja tytöt ovat keskenään. Talon tyttärellä on suuri lemmikkikoira, jonka he ovat hankkineet vahtikoiraksi.

Yöllä kun tytöt ovat menneet nukkumaan, koiran emäntä herää useasti yön aikana, mutta rauhoittuu aina, kun tuntee kädessään lipaisun ja jatkaa yöuniaan.

Aamulla hän herää pöyristyttävään näkyyn. Kaikki vieraina olleet tytöt ovat tapettu. Koiran hän löytää keittiöstä hirtettynä. Verellä on kirjoitettu seinään: "Myös ihmiset nuolevat."

      *      *      *

Seuraava tarinaa kuuluu sarjaan 'luonto kostaa' mistä on lukemattomia variaatioita.

* Ladattu koira *

Tarinassa esimerkiksi koira hakee isännän heittämän, sytytetyn räjähteen ja tuo sen takaisin. Ja huonostihan siinä tietysti silloin käy.

Miesporukka on saattanut olla sorsametsällä, ja pyydystämässä räjähteillä lintuja, mutta koira ehtii ensin! Tavallisesti tarinaan kuuluu se, että eläimiä - kuten tässä tapauksessa myös koiraa - on kohdeltu huonosti.

      *      *      *

* Lemmikin sieppaaja *

Pieni koira, joka kuuluu turistille, on tässä tarinassa vaaran kohteena. Suuri lintu, kotka, pöllö tai pelikaani, sieppaa eläimen - eikä koiraa enää sen jälkeen näy missään.

Tällaiset sieppaukset ovat itseasiassa tavallisia esimerkiksi Australiassa, mutta sieppauksia kerrotaan tapahtuneen myös paikoissa, missä mitään vaaraa ei ole.

Yhdessä tarinan versiossa perhe on katselemassa suurta akvaariota, jolloin suuria haita ruokitaan lihapaloilla. Yllättäen koira pääsee lieasta irti ja syöksyy lihapalan perään - ja joutuu itse hain ruoaksi.

RUNO ON VAPAA. Osa 119: "Ei enää runoja, ei mitään"

En ole kirjoittanut runoja moneen kuukauteen. En ole kirjoittanut runoja. En ole kirjoittanut. En ole. En.

Enkä varmaan kirjoita enää runoja. En kirjoita enää runoja. En kirjoita enää. En enää. En. 

En voi kirjoittaa enää runoja. En enää. Enää en voi kirjoittaa runoja. En enää. Ei enää runoja. Ei enää kirjoittamista. Ei, ei.

Haluan, haluan jotain muuta. Paljon. Hyvin, hyvin paljon.

Haluan nostaa käteni ja pyöräyttää sitä ilmassa kuin suurta lekaa, joka murtaa kaikki ovet ja ovien lukot. Haluan vain mennä sisään - ja tulla sitten ulos.

Mennä kahvilaan, istua kahville ja juoda. Juoda ja lähteä ja palata lekaa heiluttelemasta tietokoneen ääreen kirjoittamaan runoja.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 250: "Lyhyttä legendaa urbaanisti 8 - lisää koirista"


Kerroin aiemmin kolme koiratarinaa ja tässä tukku lisää.

Koiranomistajien yhdistys "St Thomas Dog Owners Association" on koonnut sivustolleen joukon tunnettuja urbaanilegendoja.

     *      *      * 

* Taco Bell koira *

Tarinasta on kaksi versiota, toisen mukaan koira kuoli (kenties kuljetuskoneessa) ja toisen mukaan Taco Bell -pikaruokaketju tappoi koiran sen sijaan, että olisi kunnioittanut mainossopimusta, joka liittyi koiran käyttöön.

Kummatkaan versiot eivät pidä paikkaansa, mikä on tavallista urbaanilegendoille. Usein ne eivät ole totta vaan huhuja, väärää tietoa, huijausta ym.

Totta sen sijaan on, että Gidget -nimisestä koirasta tuli maailmalla kuuluisa, jopa elokuvatähti. Charles Herman-Wurmfeldin elokuvassa "Blondin kosto 2" (2003) Gidget oli päähenkilön Elle Woodsin koiran Bruiserin äiti. Roland Emmerichin "Godzillassa" (1998) chihuahua yritti pyydystää hirviön häkkiin ärsyttämällä sitä "Tänne, lisko, lisko, lisko!"

Totuus Gidgetistä on, että koira kuoli kypsässä 15 vuoden koiraniässä. Ja silloin kun se lensi, se lensi ykkösluokassa mainoskuvauksiin.

Linkit:

Taco Bell. Wikipedia
Taco Bell Chihuahua. Wikipedia

      *      *      *

* Sokea lentäjä *

Välilaskun aikana koneen matkustaja näkee kauhukseen, miten pilotti kävelee mustissa aurinkolaseissa ulos opaskoiran kanssa. Sitä hän ei tiedä, että koiran lentäjä on ottanut toiselta matkustajalta, jonka koiraa hän ulkoiluttaa samalla, kun käy itse ulkona.

Tarina ei siis pidä paikkaansa.

      *      *      *

* Kaakaon kuorikate (Cocoa Mulch) *

Kyse on tavallisesti katteesta, jota käytetään puutarhoissa. Tämä kate vain on tehty kaakaopavun kuorista, ja tuoksuu suklaiselle.

Jokainen koiranomistaja tietää - tai pitäisi tietää -, ettei koiralle saa syöttää määrättömästi suklaata. Koira voi kuolla, sillä kuori sisältää eläimelle myrkyllistä ainetta.

USA:ssa syntyi paniikki, kun ympäri maata levisi sähköposti, jossa varoitettiin kuorikatteesta, jonka kerrottiin olevan tappavaa ja vaarallista. Tämä piti osittain paikkansa, sillä koirat pitävät suklaan mausta ja voivat joskus kuolla siihen.

      *      *      *

* Hercules *

"Guinnessin ennätystenkirjan" mukaan suurin koskaan elänyt koira on, josta on kuva kirjassa. Herkules on englannin mastifffi, jonka kaulan ympärysmitta on 32 tuumaa ja painoa 282 paunaa.

Tassut ovat jalkapallon kokoiset, kuvasi koiraa "Boston Herald" -sanomalehti. Koiran omistaja Mr Flynn kertoo lehden jutussa, että Herkuleksen paino on luonnollinen, eikä sitä ole kasvatettu millään ihmedieeteillä. Se on vain kasvanut yhä suuremmaksi.

Kirjan koira oli tosiaan Herkules, mutta se ei ollut lehdessä kuvattu koira. Vain rotu ja kuva olivat väärin. Kuvan koira on itse asiassa liioitellun suuri, lähes hevosen kokoinen Napolin mastiffi.

      *      *      *

* Koira joka huijasi *

Tämä tarina kertoo koirasta, joka johti emäntänsä miehensä rakastajattaren. Kun mies makasi sairaana vuoteessa, vaimo lähti koiran kanssa ulos - ja se johdatti emännän suoraan toisen naisen luokse.

Nainen avaa oven kuin odottaen jotain tuttua tulevaksi, ja koira kulkee hänen ohitseen suoraan ruokakupille. Näin siis ihmisen uskollisin ystävä voi myös pettää ystävänsä. Tarinan mukaan mitä ei ole koskaan todistettu paikkansa pitäväksi.

      *      *      *

* Tässä tulee morsian *

Häävieraille näytetään erehdyksessä videota, jossa sulhanen harrastaa seksiä naapurin koiran kanssa.

Mies oli lainannut nauhuria yhdelle ystävistään, joka oli kuvannut häät, mutta unohtanut tyhjentää laitteen muistin.

Brittiläinen tuomioistuin ei usko miehen selityksiä siitä, miten nauhalla on vain trikkikuvausta, joita on tehty hänen kavereitaan varten.

      *      *      *

* Tukehtuva dobermanni *

Yksi tunnetuimpia legendoita, jostain syystä, on tarina, jossa kerrotaan tukehtumaisillaan olevasta koirasta, jonka omistaja vie eläinlääkäriin.

Nainen jättää eläimen lääkäriin ja lähtee itse kotiin, mutta saa heti kotiin tullessaan puhelinsoiton - ja kehotuksen lähteä talosta. Dobermannin kurkusta on löytynyt ihmisen sormia.

Tarinasta niin kuin kaikista suosituista tarinoista on useita versioita. Joskus syyllinen on talon sisällä esimerkiksi kylpyhuoneessa paossa koiraa, joka suojelee yksinäistä naista.

      *      *      *

* Bernhardilaisia ruoaksi? *

Länsimaalaisia ihmisiä kavahduttavat tarinat siitä, miten esimerkiksi Kiinassa syödään koiria, mihin tämä legenda perustuu.

Bernhardilaisia lihoiksi pistävät kiinalaiset on vuodelta 2001, ja liittyy nopeaan globaalistumiseen ja siitä, miten vaikea koirien syömistä on hyväksyä.

Tarinassa märehditään koirien julmalla kohtelulla, sen sijaan että otettaisiin tosiasiana se, että muualla koiria käytetään ravinnoksi samalla tavalla kuin lännessä sikoja ja nautoja.

      *      *      *

* Kulkukoiria ostetaan... *

Legenda leikittelee ihmisten kauhistelulla sen suhteen, miten eläimiä käytetään lääke- ja kosketiikkateollisuuden tuotekehittelyssä. Siitä huolimatta, että tarina ei ole totta, eläinsuojelujärjestöt ovat hukkuneet valituksiin.

Taustalla on nettisivusto, johon ilmestyi kyseenalaisia ilmoituksia, mikä tukki ylläpitäjän palvelun.  "Onko sinulla liian monta koiraa? Tai ehkä pesue ei-toivottuja pentuja? Voin auttaa sinua pääsemään niistä eroon ja panna hieman rahaa taskuusi."

Ilmoitus sai ihmiset raivoihinsa, mutta koko ammattimaisesti tehty sivusto osoittautui pilaksi. 

      *      *      *

* Onni-koira opastaa "viheriäisille niityille" *

Onni-koira johtaa neljä omistajansa suoraan kuolemaan. Tarinasta on kerrottu esimerkiksi vuonna 1997 internetin keskustelupalstalle, missä puolestaan kerrottiin, että tarina oli julkaistu vuonna 1993 "Europe Times" -lehdessä Saksassa.

Lehden artikkelissa koiran kouluttaja Ernst Gerber Wuppertalista kertoo toimittajille, miten hiton hyvä opaskoira saksanpaimenkoira Onni on, vaikka onkin vastuussa neljän edellisen omistajan kuolemasta.

"Myönnän, että hän johti ensimmäisen omistajansa bussin eteen, ja toisen laiturilta mereen. Kolmannen omistajansa hän työnsi asemalaiturilla junan eteen, kun Colognesta Frankfurtiin tuleva express juna oli kohdalla ja neljännen omistajan hän jätti rekan alle ennen kuin hänet jätettiin heitteille ja ajettiin pois turvallisuuden takia.

Ja epileptisistä kohtauksistaan huolimatta, hän on rakastettava ja hyväluontoinen koira."

      *      *      *

* Meksikolainen lemmikki *

Tämä on toinen hyvin tunnettu leganda, jonka mukaan on saanut kokonainen kokoelma urbaaneja legendoja nimensä.

Amerikkalainen nainen on lomamatkalla Meksikossa, ja salakuljettaa kotiin tullessaan lemmikin jota pitää koirana. Eläimen sairastuttua hän vie sen kotonaan lääkäriin - ja lääkäri toteaa, ettei lemmikki ole koira vaan meksikolainen viemärirotta.

Tarinan eri versioita yhdistää se, että nainen kuvataan uhriksi. Hän on ikään kuin pelastanut eläinparan Meksikosta USA:an, mutta huomaakin tulleensa petetyksi, vaikka on itse aiheuttanut koko tilanteen.

      *      *      * 

* Koirabordelli (Cathouse for Dogs)*

Mediataiteilija ja pilailija  Joey Skaggs, joutui tämän tempauksen takia vuonna 1976 melkoiseen myllytykseen niin mediassa, yleisön keskuudessa kuin poliisin ja oikeuslaitoksen käsissä. Kyse oli kuitenkin harmittomasta pilailusta. Skaggs kertoo tarinan nettisivuillaan.

Hän pani ilmoituksen Koirabordellista "Village Voiceen", mikä johti arvaamattomaan lopputulokseen.  "Herkullinen valikoima kuumia narttuja..." Mainoksen lisäksi medialle lähetettiin lehdistötiedote, jossa kerrottiin uudesta palvelusta.

Jos koira oli esimerkiksi läpäissyt tottelevaisuuskokeen, sillä oli syntymäpäivä tai se vain oli kiimassa, 50 dollarilla se saisi seksuaalista tyydytystä. "Tämä ei ole ravitsemuspalvelua, vaan silkkaa seksuaalista nautintoa."

Puhelimet alkoivat laulaa, ja sadat ihmiset soittivat ensimmäiselle ja ainoalle koiraparittajalle. Yllättäen palveluja halusivat yhtä paljon muut kuin koirat. 

Joey Skaggs meni vielä paljon tätäkin pidemälle. Hän lavasti tilanteen, johon palkkasi 25 näyttelijää ja 15 koiraa, joiden kanssa he esittivät performanssin 'Yö koirabordellissa'. Kaikki luotiin aidon näköiseksi, ja toimittajia kutsuttiin paikalle. Nartuista tehtiin houkuttelevan näköisiä, ja niihin jopa ruiskutettiin ainetta, joka teki niistä keinotekoisesti kiimaisia.

Paikalla olivat niin valeasiakkaat koirineen kuin vale-eläinlääkäri, joka teki haastatteluita koiranomistajille mm. koirien seksuaalisista mieltymiksistä. Myös ehkäisystä kerrottiin huolehditun. Koirien parittelutavoista kerrottiin asiakkaille ja yleisölle. Kuvaaja oli bordellin puolesta valmiina ottamaan koirista kuvia ennen ja jälkeen seksin.

Kiinnostus Koirabordellia kohtaan performanssin jälkeen vain laajeni. Siitä haluttiin tehdä jakso "Hämärän rajamailla" -sarjaan. New Yorkin myöhäisillan kaapeli TV halusi tehdä seksi-show -ohjelman. Tämä kaikki sai kuitenkin myös osan yleisöstä raivoihinsa.

Kun TV-yhtiö halusi tehdä dokumenttiohjelmaa Koirabordellista, Skaggs kieltäytyi - ja väitti, että heidän oli pakko mennä palveluineen maanalle. Sen sijaan hän kehotti ottamaan yhteyttä kaapeliyhtiöön, joka oli kuvannut performanssin. 

Lopulta mediataiteilija joutui kuitenkin paljastamaan pilansa. Koska palvelun oletettiin olevan todellinen, se valittiin jopa vuoden parhaaksi TV-dokumentiksi mikä titteli huijauksen takia kuitenkin menetettiin. Kohu sai liikkeelle myös viranomaiset New Yorkin poliisiviranomaiset etunenässä.

Ihmiset kuvittelevat vielä tänä päivänä, että jossain päin Sohoa on Koirabordelli...

lauantai 26. lokakuuta 2013

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 249: "Laadukkaita nykytarinoita kirjaston Facebookiin?"

Nykytarinoita eli urbaaneja legendoja kirjaston Facebook-sivustolle? Oman kirjastoni johtaja kyselemättä blokkasi myös nykytarinat sivustolta. Joten se siitä sitten. 

Hänen mielestään ne eivät kuulu sinne. Hän sanoi että julkaisemani tarinat olivat vitsejä (- ja niitähän hän ei hyväksynyt). Totesin hänelle, että ne eivät ole vitsejä vaan kaupunkitarinoita. (- Tiedätkö, mitä ovat kaupunkitarinat. - Olenhan minä sentään kirjallisuuden maisteri... - Niinpä tietysti...)

- Urbaanit legendat, eivät ainakaan kaikki, eivät kuulu kirjaston Facebook-sivustolle. - No, mitkä sitten kuuluvat ja mitkä eivät. 

Siihen en saanut vastausta. No, täytyy yrittää sitkeästi julkaista tarinoita, ja ottaa vastaan lisää perustelemattomia haukkuja. 

Haiskahtaa sensuurille tämäkin, mutta - tottahan se on mitä hän sanoi -, se että voin julkaista tekstejä omassa blogissani niin kuin teenkin.

     *     *     *

Tällaista blokkausta ei saa tehdä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sivustolle:

 * TOTTA TAI TARUA *

Nainen matkusti metrolla Helsingin keskustasta Kontulaan. Hieman ennen Myllypuroa keski-ikäinen mies nappaa naisen kaulakorun. Nainen reagoi nopeasti ja saa puolestaan haltuunsa miehen kaulakorun.

Myöhemmin kultaseppä kertoo, että miehen kaulakoru on täyttä kultaa, kun taas naisen koru oli ollut pelkkää kultadubleeta.

Samaa tarinaa on kerrottu vuonna 1989 New Yorkissa. -af

       *     *      *

Tai edellisen kirjastotoimenjohtaja olisi pitkin hampain saattanut hyväksyä, mutta ei seuraavaa, joka kovasti muistuttaa edellistä. Keksiikö joku mikä on niiden olennainen ero, mikä tekee toisesta toista hyväksyttävämmän?

Toinen on ilmeisesti, kirjatotoimenjohtajan sanaa  'neutraali' käyttääkseni neutraali, ja toinen ei... Minulle tämä logiikka ei kuitenkaan täysin valjennut. 

      *     *     *

 * TOTTA TAI TARUA *

Nainen matkusti Helsingin metrolla - ja näki edessään lattialla kalliin näköisen hansikkaan, hyvin pukeutuneen miehen vieressä, joka oli juuri jättämässä junan.

Nainen nappaa nopeasti käsineen ja heittää sen oven raosta asemalaiturille Toinen matkustaja jää tuijottamaan naista ja kysyy sitten valittavalla äänellä:
- Miksi sinä heitit minun käsineeni ovesta ulos? -af

      *     *     *

Ainoa eroa, jonka itse huomaan, on että  poliittisesti neutraalissa (sic) vitsissä ... siis kaupunkitarinassa, naisen onnistuu ryöstää mies, toisessa hän saa aikaan tälle pelkästään vahinkoa... 

Asiat voi niin halutessaan nähdä monessa eri valossa! mikä tekee näistä tarinoista viehättäviä. Muutamaan lauseeseen saa mahdutettua maailman. 

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 248: "Laadukkaita vitsejä kirjaston Facebookiin?"

Vitsejä kevennykseksi ja pähkinöiksi kirjaston Facebook-sivustolle? Oman kirjastoni johtaja kyselemättä blokkasi vitsit sivustolta heti nähtyään. Hänen mielestään ne eivät kuulu sinne, mutta ei suostunut asiaa sen kummemmin perustelemaan. Ei ollut kuulemma yhteyttä kirjaston toimintaan.

Totesin että kummankin vitsin yhteydessä oli kerrottu kirjaston kokoelmissa olevasta kirjasta, jossa oli vitsejä. Toinen vitsi oli otettu jopa suoraan vitsikirjasta. Ei mennyt läpi. Ei kuulu kirjaston Facebook-sivustolle ja piste.

No, miksi näitä kirjoja sitten hankitaan kirjastoon, kun niiden sisällöistä ei saa kertoa? No... Ei vastausta. Hankitaan mitä hankitaan, ja ihmiset lukevat mitä lukevat...

Silti tehtäväni on edistää kirjojen lainaamista... Haiskahtaa jälkikäteissensuurille, mikä ei taida olla laillista.

     *     *     *

Tällaista blokkausta ei saa tehdä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston sivustolle:

* VITSI! VITSI! *

Hannu haluaa kaiken olevan täydellistä, kun hän ja hänen vaimonsa menevät juhlistamaan 30-vuotishääpäiväänsä samaan hotelliin, jossa he viettivät kuherruskuukauttaan. Siksi hän menee sinne päivän aiemmin valmistelemaan juhlaa.

Illalla hän lähettää vaimolleen sähköpostin, mutta kirjoittaa osoitteen väärin, ja viesti menee vastikään leskeksi jääneelle naiselle. Seuraavana päivänä lesken poika löytää äitinsä pyörtyneenä tietokoneen äärestä.

Ruudulla näkyy viesti: "Vaimokulta, olen juuri saapunut tänne ja kaikki on valmista, kun saavut huomenna. Toivottavasti matkasi sujuu yhtä hyvin kuin omani. P.S. Täällä on tosi kuumaa."

LÄHTEITÄ:

"Maailman yhdeksän parasta vitsiä". Ilta Sanomat
Suomen parhaat vitsit 2014. 2013. 376 s.

      *      *      *

Tällaista ei saanut julkaista siitäkään huolimatta, että se oli tuplasti suositumpi kuin muut samaan aikaan tehdyt bloggaukset. Samoin kuin toinenkin vitseistä.

Toisen vitseistä oli tarkoitus antaa aineksia lukijoille pohtia, mitä juutalaisista saa kirjoittaa ja mitä ei. Asiakkailla - ja henkilökunnalla - oli täysi mahdollisuus kommentoida julkaistua tekstiä, mitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ollut käytetty hyväksi.

      *      *      *

 * VITSI! VITSI! *

Shlomo varasti rabbin kultakellon. Yöllä hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa, eikä hän saanut nukutuksi. Hän päätti, ettei enää valvoisi mokoman kellon takia vaan hoitaisi asian heti seuraavana päivänä. Hän meni rabbin luokse ja tunnusti:
- Rabbi, olen varastanut kellon.
- Mutta Shlomo! Se on kiellettyä. Sinun on palautettava se välittömästi.
- En millään haluaisi.
- Anna se vain takaisin omistajalleen, siinä kaikki.
- No, voisitko sinä ottaa sen?
- En! Sanoin, että anna kello takaisin omistajalleen.
- Mutta omistaja sanoi, ettei halua sitä.
- No siinä tapauksessa sinä voit pitää sen.

LÄHDE

Seppälä, Serafim. 2012. Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotakin : juutalaisen huumorin maailma.

      *      *      *

Lisäksi edellinen vitsi oli linkattu sivustolle, jossa kerrottiin sakkotuomiosta, joka oli annettu juutalaisvastaisesta kirjoittelusta.

Juutalaisvastaisesta nettikirjoittelusta sakkotuomio. Ilta Sanomat 17.9.2013

Sakkotuomiossa uutisoinnissa ei kerrottu, mistä bloggaaja oli tuomittu. Kansalaiset eivät siis tiedä, mitä saa ja mitä ei saa kirjoittaa esimerkiksi Facebookissa, mikä tuntuu erikoiselta.


Juutalaiseen kulttuuriin kuuluu itseironia - ja vitsit juutalaisista - mistä yllä oleva vitsi on esimerkki. Juutalaisten omia vitsejä itsestään voi pitää suorastaan juutalaisvastaisina, jos asian haluaa nähdä siinä valossa!!

Lisäksi on muistettava, että Suomessa on ollut elävä juutalaisvitsien perinne, joka kuoli viime sotien jälkeen. Hämeenlinnassa - kirjaston asiakkaina - on pienen juutalaisseurakunnan jäseniä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Virtanen: "Ellun kana ja Turusen pyssy" (1999)

Mikä elää yhtä hyvin kaupungin asfalttiviidakossa kuin maaIaiskylän hiljaisessa rauhassa? Mikä leviää itsestään maasta toiseen kielirajojen yli? Tässä kirjassa kansanperinteen tuntija, professori Leea Virtanen tarkastelee perinteen alati rönsyilevää kudosta. Runsas ja hauska aihepiiri ulottuu sananparsista tankerovitseihin, loitsuista horoskooppeihin, kalevalaisista lauluista kaupunkitarinoihin. Opimme, että perinnettä on kaikki se, mikä pitää meitä vallassaan. Jokainen meistä on suomalaisen perinteen asiantuntija, sillä kokemuksemme siitä on karttunut elämämme ensi päivästä lähtien.

Mikä on perinteen punainen lanka? Seksuaalisuus, huumori, kauhu ja nauru, vaiko ihmisen ajaton kaipaus onneen? (Takakansi)

      *      *     *

Kun Leea Virtasen esseekirjaa  "Ellun kana ja Turusen pyssy" (1999) lukee syntyy vähitellen ajatus, että peruskoulun opetussuunnitelmat tulisi panna uusiksi. Historiaa ja elämänkatsomustietoa opetetaan päin Brinkkalaa ja eri oppiaineita tulisi ehdottomasti yhdistää.

Länsimaisen ihmisen sairas historia ei ole sellaista, joka on tahkottava läpi kaikkine sotineen vaan sen sijaan on kerrottava siitä, miten ihmiset ovat eläneet ja mitä he ovat ajatelleet. Säätyjen välisistä suhteista on kerrottava, ja siitä miten eliitti eri aikoina on pitänyt kansaa kurissa ja herran nuhteessa.

Mediakasvatuksessa on kerrottava, mikä oli nykyihmisen elämän suurin muutos - ja se oli lehtien, radion ja television tuleminen, mikä vaikutti kaikkeen hyvässä ja pahassa.

      *      *     *

Ennen medioita ihmiset itse viihdyttivät toisiaan, kertoivat toisilleen tarinoita, nauroivat vitseilleen ja lauloivat laulujaan. Uskomustarinat kertoivat ihmisten todellisista uskomuksista, minkä pakosta päällä pantiin valmiiksi katatut uskonnot kuten juutalaisuus ja kristinusko, jotka olivat täysin toissijaisia suhteessa omiin uskomuksiin.

Kansantarinat ovat tulleet medioiden myötä kuitenkin uudelleen, ja ne ylittävät helposti kielelliset ja kansalliset rajat. Nykytarinat tai urbaanit legendat kertovat siitä, mikä milloinkin ihmisten mieltä eniten vaivaa ja mikä on ajankohtaista.

Kun Virtasen kirjaa lukee, huomaa sellaisen yllättävän asian, että monista tarinoista, jotka ovat alun pitäen olleet vain tarinoita, tulee ajan myötä karua ja kauheaa todellisuutta. Toki aivan vastakkaisiakin tarinoita on.

     *     *      *

Yksi tunnetuimpia legendoja on tarina miehestä, joka herää hotellissa ja huomaa munuaisensa kadonneen. Samaan aikaan kun tarina 1990-luvun lopulla syntyi, alettiin myös - tästä tarinasta riippumatta - kertoa siitä, miten katulapsia löytyi Rio de Janeiron kaduilta ja kaatopaikoilta tapettuna. Heiltä oli varastettu elimiä, jotka olivat sitten salakuljetettu rikkaiden amerikkalaisten ja eurooppalaisten ym käyttöön.

Lähemmäksi suomalaista tulee legenda nuoresta naisesta, joka tahallaan tartutti AIDS:ia miehiin. Sama toistuu myös todellisuudessa, kun maahanmuuttajamies Oulussa tartuttaa suureen joukkoon naisia tappavan taudin. Tarinasta on myös light-versio, joka kertoo kauniista liftari-naisesta, joka välttää miesten lähentelyt sillä, että hän aina sopivassa tilanteessa kertoo sairastavansa AIDS:ia.

Kauhutarina liiallisen solariumien käytöstä oli sekin osittain totta. Vaikka sisäelimet eivät sentään kypsentyneet tai iho ei kärventynyt karrelle, solarium ja liiallinen auringonvalo aiheuttaa ihosyöpää ja vanhentaa ihoa huomattavasti jne.

Kaupunkitarinat voidaan kuitata pelkkinä uskomustarinoina, jotka eivät pidä paikkaansa. Jotkut niistä kuitenkin kertovat vaaroista, joita ihmisen elämään liittyy. Toisinaan taas tarinat menevät aivan metsään.

Esimerkiksi puolustusvoimissa pidetään yllä vielä tänä päivänä tarinoita venäläisten ja venäläisten sotilaiden poikkeuksellisesta julmuudesta, joilla luodaan ja ylläpidetään maanpuolustus- ja taistelutahtoa. Nuoret vänrikit ja luutnantit silmät kirkkaina kertovat näitä tositarinoita ja kavahtavat perivihollisen pahuutta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Muste & Kaste: "Suomen parhaat vitsit 2014" (2013)

Suomen suurin vitsikisa on tuottanut uutta materiaalia jo vuodesta 1992. Tämä kisan aineistoista koottu kirja "Suomen parhaat vitsit" edustaa tietojemme mukaan maailman suurinta yhtenäistä vuosittaista vitsikokoelmaa.
 

Kirjan avustajakuntaan kuuluu vitsiniekkoja Singaporesta Buenos Airesiin ja Krasnojarskista Hankoon. Maailmalla kiertävät jutut julkaistaan joko alkuperäismuodossa tai Suomeen sovellettuina. Parhaita vitsailun aiheita ovat yleensä maamme johtavat poliitikot, urheilijat ja muut julkkikset Matti Nykäsestä Hjallis Harkimoon, Paavo Väyrysestä ja Timo Soinista puhumattakaan. (Gummeruksen sivusto)

     *      *      *

Ensimmäinen ajatus, kun silmäilee kirjaa läpi, on: jos nämä ovat "Suomen parhaita vitsejä" (2013), millaisia ovatkaan huonot vitsit...

Kirjastonhoitajana silmäilin vitsikirjasta kirjoihin, kirjastoon ja kirjakauppaan ym liittyvät vitsit, joita oli kymmenkunta.  Heti ensimmäinen osui suoraan Hämeen sydämeen, jossa pykättiin viime vuonna Suomen ensimmäinen (itse)palvelukirjasto.

       *      *      *

"Mikä on palvelukirjasto?
- Se on kirjasto, jossa asiakas saa palvella itse itseään."

Kiinnostavaa vitsissä on, ettei se ole vitsi vaan täyttä totta. Tosin kukaan ei pakota asiakasta tulemaan esimerkiksi Hämeenlinnan pääkirjastoon juuri silloin, kun se toimii itsepalvelu-periaatteella eli sunnuntaisin. Tässä tapauksessa on kyse aukioloajan laajentamisesta sunnuntaihin.

Totta on tietysti sekin, että lainaus- ja palautusautomaatit ovat tulleet eri puolille kirjastoa. Asiakkaan kannalta katsottuna tämäkin on vain uusi mahdollisuus. Enää ei tarvitse jonottaa tiskille, kun palauttaa kirjastoaineistoa.

Pitkällä tähtäimellä ajateltuna vitsi saattaa olla aina vain enemmän totta. Viiden vuoden sisällä suuri osa yleisten kirjastojen työntekijöistä on jäämässä eläkkeelle, ja moniakaan virkoja tuskin tullaan täyttämään. Tällöin mitataan kunnallispäättäjien tahto ylläpitää kirjastopalveluita. Vaihtoehtoina ovat korkeasti koulutetut kirjastoammattilaiset tai automaatit yhdistettynä kaupallisiin palveluihin.

     *      *      *

"-Tiekkö mikskä sanotaan lyhyttä ja pitkää romaania, kysyi Teppo Matilta Teiskon raveissa.
- Juu, kyl mää tierän Masa sano ja jatkoi: - Lyhyt on taskuromaani ja pitkä on jatkoromaani."

No, tämä vitsi ei nyt ole kovin hääppöinen, mutta kuitenkin valittu tähän kokoelmaan.

Ajatus 'taskuromaanista' on ajankohtainen, sillä kirjastoon on tullut vuoden aikana taskuromaaneja, pieniä taskukokoisia kirjoja. Romaaneja luetaan kääntämällä kirja poikittain ja plaraamalla sitä tässä asennossa kirjaa. Kirja on muutamia vuosia sitten keksitty Alankomaissa vastineena sähköisten kirjojen vyörylle kirjastoihin ja kirjakauppoihin.

Olen kysynyt asiakkailta, joiden olen nähnyt joko lukevan tai selailevan taskuromaaneja, miltä ne vaikuttavat - ja saanut yllätyksekseni myönteisiä vastauksia. Kyllähän tällaistakin pystyy lukemaan.

Itse pidän näitä kirjoja lähinnä vitsinä, mutta ehkä ne joissain tilanteissa puolustavat paikkaansa. Halpoja kirjoja, jotka voi heittää roskiin, kun ne on lukenut.

      *       *      *

Kolmas vitsi on blondivitsi. Blondi on ostanut kirjan ja ihmettelee:

"- En ymmärrä, millä perusteella kriitikot kirjoittavat, että tämä kirja on omiaan vähän yksinkeritaisille. Minusta se on loistava."

Vielä tänä päivänäkin, paljosta puheesta huolimatta, kirjat ovat joko laatu- tai viihdekirjallisuutta. Kirjastot ovat profiloituneet lähinnä laatukirjallisuuteen. Kioskikirjoja saa ostaa R-kioskeilta, marketeista ja kirjakaupoista.

Sama koskee lehtiä. Jostain syystä seksi, romantiikka ja viihde eivät ole koskaan kunnnolla sopineet kirjastoihin. Sen sijaan väkivaltaviihdetta kirjastot ovat ansiokkaasti edistäneet.

      *      *      *

Tasa-arvon vuoksi vitsikirjasta löytyy myös vitsi, joka kertoo miehestä, joka menee kirjakauppaan:

"- Mistä löytäisin kirjan nimeltä Mies, talon herra.
- Satukirjat löytyvät lasten osastolta, naismyyjä vastasi."

Puujalkavitsit ovat mitä ovat, mutta niidenkin takana on usein jokin ajatuksen itu. Kirjan nimen tai kannen tai edes takakannen tekstin perusteella ei voi päätellä millainen kirja on. Siitä pääsee selville vain lukemalla kirjan.

Ja tietysti satu- tai fantasiakirja voi olla minkä tahansa niminen kuten "Taru sormusten herrasta". Vitsiksi vitsin tekee se, miten lukija sen lukee, enkä näe siinä vitsinä vitsiä.

      *      *      *

"Suomen parhaita vitsejä" -kirjan loppupuolella on vielä kolme muuta kirja(sto)vitsiä mm. Pikku-Kalle -vitsi ja feministivitsi.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Perttula (toim.): "Hirveä halloween ja 69 muuta karmivaa tarinaa" (1999)

Hautausmaat, kummitustalot, aavehevoset, kuolemanlinnut, kohtalokkaat ennustukset ja muut perinteiset kauhuelementit sulautuvat tämän kokoelman hiuksianostattavissa tarinoissa saumattomasti tämän päivän ilmiöihin.

"Hirveä halloween" (1999) tarjoaa nasevia, nauruhermoja kutkuttavia kauhujuttuja erityisesti pyhäinpäivän aikoihin loka-marraskuun vaihteessa vietettävän halloweenin kunniaksi. Muista myös kauhujuttukokoelmat "Kuolleet eivät kurkistele", "Kehtolaulu luurangolle" ja "Puhelias pääkallo".

      *       *       *

"Hirveä halloween" (1999) on valitettavan keskikertainen kirja, ei aivan loppuun saakka mietittyjä tarinoita lapsille ja nuorille (9 - 13 v). Sinänsä kelvollisetkin tarinat ovat usein kehnosti kirjoitettuja, toki joukossa on sattumiakin.

Häiritsevää on miten eri uskomusjärjestelmiä on sekoitettu keskenään. Esimerkiksi vanhojen kansantarinoiden haamut on ympätty kristinuskon haamuttomaan maailmaan.

Mukana on niin uusia kuin vanhoja kansantarinoita, joista uudet tarinat ovat maailmalla viime vuosikymmeninä kiertäneitä. Jonkin verran alkuperäisiä tarinoita on muunneltu ja sovitettu kirjan käyttötarkoitukseen.

     *      *      *

'Hirveä halloween' on kirjan nimikkotarina, ja sieltä kehnoimmasta päästä, mikä on harmillista. Sekin osoittaa, ettei kertomusten valinnassa ja viilaamisessa ole nähty kovasti vaivaa. Tarinat ovat usein tyylillisesti yhteensopimattomia ja niitä on vain läiskitty yksiin kansiin.

'Hirveä halloween' voisi olla kiinnostavan tarinan alku, mutta se kertoo vain siitä, miten tyttö on jäänyt yksin kotiin. Kellarista kuuluu ääniä, hän menee katsomaan ja löytää koomisen luurangon arkusta. Lukija jää kysymään: mitä sitten?

Monista tarinoita tulee mieleen, ei niinkään Halloween kuin, meksikolainen Día de Muertos - Kuolleiden päivä -, johon kuuluu luurankojen kalistelu ja ilottelu niiden kanssa.

     *     *     *

Puhtaimmin kristillistä symboliikkaa edustavat muutamat suojelusenkelitarinat, mitkä ovat nekin nykypäivänä varsin ambivalentteja tarinoita 1900-luvun veristen sotien ja joukkomurhien jäljiltä. Missä olivat enkelit, kun esimerkiksi Itä-Euroopan romaneja ja työväenliikkeen johtajia tapettiin ja vietiin leireihin? Mikseivät enkelit suojelleet ihmisiä Winston Churchillin, C.G.E. Mannerheimin, Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin kaltaisilta sotahulluilta?

     *      *      *

Perinteisiä, ruumiittomia kummitus- tai haamutarinoita on eniten. Esimerkiksi 'Kotikummitus' muistuttaa kaupunkitarinaa, jossa mies on muuttanut vaivihkaa asumaan vieraaseen asuntoon. Muutamat tarinat ovat ikään kuin osia kaupunkitarinoista kuten 'Katoavasta liftarista', mistä on tehty ainakin kaksi haamutarinaa. 

Väkivaltaista kaupunkitarinaa nuoresta parista, joka autoillessaan kohtaa vankikarkurin, on huomattavasti miedonnettu. Jäljellä on enää karkurin käsi, joka löytyy kun poika vie tyttöä kotiin.

Aivan luokattomia, tuosta vain tekaistuja tarinoita, on paljon, mikä vähentää kokoelman arvoa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 247: "Vivi - urbaanien legendojen haamu"


Motto:

[Vivi, the ghost, is hitchhiking again and again and again, year after year. All the time. Only for the purpose that she could dance the whole night, and to be killed once again by the very best friend of her brother, after she had ended dancing:]

To escape the world I've got to enjoy that simple dance
And it seemed that everything was on my side
(Blood on my side)
 

He seemed sincere like it was love and true romance
And now he's out to get me
And I just can't take it
Just can't break it


(Michael Jackson - Blood On The Dance Floor) 

      *      *      *

Tämä on tuttu tarina liftarista, jollaisia on nähty ympäri maapalloa. Suomessa tarina on tullut tutuksi Helsinki - Tampere - Turku -kolmion sisällä. Eikä tarina ota kuollakseen ja siksi se on urbaani legenda. Italian kielellä 'Vivi' tarkoittaa elämää, ja se on laulajan, taiteilijanimeltään Ghost, hittibiisi. Joten olkoon liftarin, haamun, nimi Vivi. Ja koska on kyse haamusta on sanomattakin selvää, ettei Vivi ole elossa. Tai miten asian nyt ottaa.

Vivi kuoli, tai hän kuolee, aina kun hän lähtee kotoaan, luultavasti Turusta, Tampereelta tai Helsingistä, kohti paikkaa, jossa tanssii. Menomatkalla hän on aina hengissä ja tulomatkalla kuollut. Näin kertoo legenda.

Vuosien, jopa vuosikymmenten, aikana legendasta ovat pudonneet pois tarkat kuvaukset siitä, mitä tanssipaikalla oikein tapahtui. Jotkut ovat epäilleet, että Vivin tappoi hänen toinen veljensä, toiset ovat sitä mieltä, että se oli veljen ystävä. Yhtä hyvin teon tekijä voi olla kuka tahansa, jopa mustasukkainen toinen nainen.

      *     *     *

Varsinainen legenda, tai toinen niistä, kertoo, miten Vivi liftaa yöllä kevyesti pukeutuneena, päällään vain tansseissa käyttämänsä vaatteet. Vivin ottaa kyytiinsä myyntimies tai lääkäri, kuka milloinkin. Ja aina mies suostuu viemään Vivin kotiovelle saakka, vaikka hän joutuu tekemään ylimääräisen mutkan sen takia ja vielä yönselkään.

Vähän ennen kuin Vivi ja mies saapuvat perille Vivin antamaan osoitteeseen Tammikuja 6, hän katoaa mystisesti, mikä saa miehen hämmennyksiin. Joskus mies kuvittelee nähneensä haamuja ja jää yöksi nukkumaan autoonsa ja aamulla selvittää, mitä osoitteesta löytyy. Toisinaan hän menee suoraan ovelle ja koputtaa ovea.

Ovelle saapuu aina ikääntynyt mies tai nainen, joka on Vivin isä tai äiti. He kertovat, että heidän tyttärensä löytyy läheiseltä hautausmaalta, jonne hänet on haudattu, jos mies ei muuten usko heidän kertomaansa tarinaa.

     *       *      *

Toinen urbaani legenda kertoo sen, minkä ensimmäinen jätti kertomatta. Sen mitä Viville oikein tapahtui. Vivi oli mennyt kihloihin miehen kanssa, jota hän rakasti. Miehen nimi oli Armas. Kun Vivi sitten kuoli, hänen kuolemastaan syytettiin Armasta. Eikä vain syytetty vaan Armas joutui sen takia vuosiksi vankilaan, vaikka hän kiisti syyllisyytensä.

Vapauduttuaan vuosien päästä Armas alkoi selvittää, mitä oikein oli tapahtunut. Tällöin paljastui, että murhan oli tehnyt Vivin mustasukkainen veli tai kuka milloinkin. 

Vivin saattaa nähdä myös hautausmaalla, täydenkuun aikaan, mistä legenda itse asiassa on syntynyt. Siitä että Vivi on alkanyt ilmestyä hautausmaalla kulkeville ihmisille. Hän tulee esiin kaikkein pimeimmästä kolkasta.

      *      *      *

Viviä kutsutaan myös 'Veriseksi Mariaksi' (Bloody Mary), jolloin hän saattaa ilmestyä myös kylpyhuoneen peiliin, kun häntä manaa esiin. Tällöin on oltava tarkkana, ettei päästä Viviä yllättämään itseään, sillä silloin voi päästä itsekin hengestään.

Epäselväksi on jäänyt, miksi nuoret naiset manaavat Maryä esiin, sillä ainoa syy voi olla vain se, että he haluavat tuntea hyytävän pelon tunteen ja samalla ottavat suuren riskin - ja voivat päästä hengestään.

Linkki:

Ghost - Vivi e Lascia Vivere (video officiale). YouTube
Michael Jackson - Ghosts (full version). YouTube