sunnuntai 27. lokakuuta 2013

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 48 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Väitän että stalinismi elää ja voi hyvin vielä 2000-luvun Suomessa siinä missä vaikkapa vanhollislestadiolaisuuskin.

Ihmiset jotka eivät ole selvittäneet välejään oman menneisyytensä kanssa tuovat sen joka aamu, heti herättyään, työpaikoille ja koteihinsa.

Kumpaakin ideologista ääriajattelua, jotka edellä mainitsin (ja onhan niitä muitakin), yhdistää moni sama asia. Esimerkiksi toisinajattelijoiden ja "muiden" sulkeminen omien pienten kuppikuntien ulkopuolelle. "Me" olemme totuuden puhujia, päästimme sitten mitä tahansa suustamme.

Erityisen ongelmallisiksi tällaisten ihmisten olemisen työpaikoilla tekee se, että usein he ovat johtavissa asemissa, oli kyse sitten yrityksestä, kunnasta tai valtionhallinnosta.

      *      *       *

Päällisin puolin  ääriajattelijat ja -toimijat ovat kuin ketkä tahansa muutkin, mutta heidät on myös helppo tunnistaa massan joukosta. He eivät ole massaa. "Me" olemme jumalan tai sosialismin / liberalismin / konservatismin valittua kansaa ja poikkeusyksilöitä niin  kuin "meidän" lapsemmekin.

Entäpä ne toimintatavat? Jokainen joka on lukenut oppaita työpaikkakiusaamisesta tietää mistä on kyse. Ääritapauksissa kaikki keinot ovat käytettävissä "niiden toisten" savustamiseen ja erottamiseen työpaikoilta. Kaikenlainen juoruilu ja valehtelu on sallittua ja suotavaa. Palkkojen alennukset ja asemien heikentämiset ovat vakiokalustoa tässä toiminnassa.

"Niiden muiden" tekemiset eivät koskaan kestä päivänvaloa. "Ne" tekevät aina kaikki väärin, varsinkin jos ovat toimineet annettujen ohjeiden mukaan. Minkä ohjeiden? Sopivassa tilanteessa kaikki suulliset sopimukset ehdottomasti kielletään ja "ne muut" leimataan valehtelijoiksi ja ilkeämielisiksi pahanpuhujiksi.

      *      *       *

Ei ollut lainkaan sattumaa, että Josif Stalin oli "isä aurinkoinen" ja heidän naispuoliset vastineensa ovat tietysti "äiti aurinkoisia". He ovat aurinkoisia ja valloittavia persoonia, jotka hallitsevat suvereenisti kaikkea keskustelua - eivätkä anna muille suunvuoroa. Tai jos antavat muiden puhua, sitä toista osoitetaan koko ajan sormella niin että kaikki tietävät, että on ihan sama mitä se toinen päästää suustaan. Hänet on jo etukäteen tuomittu korkeimmassa oikeudessa.

Suomalaiset voivat huonosti työpaikoilla. 30-luvussa oli se hyvä puoli, - niin julmaa aikaa kuin elettiinkin - että silloin toisinajattelijat pääsivät nopeasti kärsimyksistään. Tänä päivänä kidutus työpaikoilla kestää pahimmassa tapauksessa 70 ikävuoteen asti. Eikä kukaan tule auttamaan ja antamaan viimeistä armonlaukausta...

Viisaimmat ja asuntovelattomat alkavat todennäköisesti vähitellen sanoa itseään irti työpaikoilta, ja keskittävät huomionsa turhauttavaa palkkatyötä tärkeämpiin asioihin - sukulaisiinsa, lähimmäisiinsä ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtimiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti