keskiviikko 30. lokakuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 126: "Bengtskärin pookinneito"

Ennen kuin Hiittisten pitäjän ulkosaariston Bengtskärille 1900-luvun alussa rakennettiin majakkaa, se oli pelkästään saaren vedenneidon, pookinneidon valtakuntaa. Pooki on tunnus- tai tunnistusmajakka. Sen avulla laivat onnistuivat luovimaan kapeilla väylillä. Pooki on rakennettu puusta tai kivestä ja se on majakantapainen, valaisematon rakennelma.

Kun ristiretket ulottuivat pienelle, asumattomalle saarelle tai luodolle, pookinneitokin vähitellen hävisi sieltä.

      *      *      *

Neito on asunut nykyisin Saaristomereksi kutsutulla alueella niin kauan kuin ihmisetkin. Eli se saapui sinne noin 6 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen. 

Vuosituhansien aikana Melusineksikin kutsuttu vedenneito eli ja kalasteli samoilla saarilla kuin ihmiset. Lopulta se valitsi pysyväksi asuinpaikakseen karun ja kivisen Bengtskärin luodon, joka ei ihmisiä kovasti kiinnostanut ja jolta saattoi seurata ympäristöä moneen suuntaan.

Kalastajat oppivat arvostamaan tätä pienikokoista, arvoituksellista neitoa, jolla olivat mustat, pitkät hiukset ja joka kuljeskeli luodon rannoilla samaan aikaan, kun kalastajat kokivat pyydyksiään avomerellä. Kalastajat oppivat luottamaan neidon merkkikieleen, sillä silloin kun neito näkyi tai kuului luodolla, oli tosi kyseessä.

Kun myrsky alkoi nousta mereltä, Melusine varoitti miehiä äänellään - ja nämä tiesivät nostaa verkkonsa ja lähteä mereltä kyliinsä odottamaan sään parantumista. Sumuisella ilmalla neito liikkui levottomana luodolla ja valaisi valollaan pientä saarentapaista niin, että kalastajat osasivat suunnistaa oikeaan suuntaan.

      *       *      *

Kun 1000-luvulla ristiretkeläiset rantautuivat Suomeen, oli se lopun alkua kauniille haltianaiselle, joka ei perustanut itseään sortavista papeista ja uskovaisista. Samalla tavalla kuin kristityt vainosivat muitakin haltioita, he vainosivat myös Melusinea.

Kalastajia, jotka puhuivat julkisesti neidosta, pidettiin epäjumalanpalvojina ja pakanoina ja rangaistiin puheidensa perusteella. Heitä istutettiin kirkon jalkapuussa ja pahoinpideltiin julmasti. Papit yrittivät usein väkisin poistaa riivaajaa miehistä, mikä usein auttoikin heitä unohtamaan ikiaikaisen ystävänsä ja auttajansa.

     *       *      *

Kun majakka 1900-luvun alussa rakennettiin Bengtskärille, se ei karkottanut Melusinea kokonaan pois saarelta. Valkopukuinen nainen näkyi edelleen rannoilla, mutta harvemmin kuin ennen.

Ns. sotien välisenä rauhallisena ajanjaksona ihmiset ja haltiat elivät luodolla rauhassa rinnakkain. Tosin saaren naiset eivät olleet kovin ihastuneita tummaan, kauniiseen haltiaan, joka joskus houkutti heidän miehiään.

Viime sodat karkottivat Melusinen niin kuin muutkin haltiat saarelta. Ne lähtivät evakkoon läheisille saarille sotaa pakoon, eikä vedenneito palannut koskaan enää luodolle. Sitä loukkasi erityisesti kristittyjen saarelle rakentama kappeli, jonka se koki sortavan itseään. Se symboloi niitä ihmisiä, jotka halusivat päästä haltioista eroon, mitä Melusinen oli hyvin vaikea ymmärtää. Siinä oli jotain hyvin sairasta. 

Linkit:

Wilson, Paula. 2009. Bengtskär. Majakka, koti ja taistelutanner.
Muumilaakson Tarinoita: Majakka. YouTube
Muumilaakson tarinoita: Vedenneito. YouTube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti