lauantai 30. marraskuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 133:"Ensin jotain (ja pop cornia ym), ja sitten V-- ja ----- ja sitten The End ja lopputekstit (ja ehkä itkua tai naurua)"

Tähän kirjoitan... kirjoitan... kirjoitan. Huiskis vaan. (Kirjaimilla sanoja siivitän.) 

Kolme kirjainta... Tatta-ta-taa. (Ei, neljä kirjainta, joista ensimmäinen on V ja sitten loput.) 

Ja, ja... Sitten vielä jotain muuta... muuta.  (Ja jotain muutakin, joka sopii tarinaan.)

En vielä tiedä, mitä kirjoitan... Kohta vaihtuu kuukausi... Vielä 10 minuuttia... Sitten alkaa jälleen yksi joulukuu. Joulukuun 1. päivä, 2. päivä... Vuosikin vaihtuu. Zadam! Ja ollaan vuodessa 2-0-1-4. 

Vuoden 2014 jälkeen tulee pitkä, PITKÄ rivi vuosia. Ja sitten minä kuolen. V ei. V:n jälkeen jäävät (suremaan kuka ties) V:n lapset, jotka eivät luultavasti ole minun, mutta jonkun jos eivät sitten ole tehty keinotekoisesti DNA-rihmoista jotenkin väsäämällä.

      *     *      *

Nyt kuukausi vaihtuu. Ja olen siksi kuin uusi ihminen ja annan uuden kuun lupauksen. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että en luovuta koskaan. Paitsi silloin kun kuolen... Ei, en luovuta silloinkaan. Lupaan saapua haamuna hakemaan ... oikeutta? Jotain kuitenkin, tai vain seurailemaan niin kuin haamut tekevät. Ne seurailevat elävien toilailuja.

Ne, haamut, istuvat rantojen kiville. Voivat istua pitkäänkin, jos eivät tee muuta. Sitten tekevät jotain muuta. Nousevat ylös. Tai eivät haamut nouse ylös vaan ne lähtevät lipumaan veden pintaa pitkin... jonnekin. Tai sitten ne kulkevat pitkin rantaa... tai rannasta poispäin... Ne kiipeävät ehkä korkealle vuorelle tai jos vuori on matala niin sille. Vuorelta näkee paremmin... mitä nyt sitten sieltä katseleekin.

Ne, haamut, eivät enää - oikeasti - piittaa ihmisistä. Ne eivät enää ole ihmisiä. Ne ovat kääntyneet kehityksessä, sanoisinko, taaksepäin. (On vaikea löytää oikeaa sanaa.) Tiedäthän, sen ihmisen koodin niissä kromosomeissa. Tämä liittyy siihen koodiin.

On katsos niin, että ensin oli arkkieläimiä ja bakteereita. (Näin niitä eilen televisiossa havainnekuvina. Niitä oli otettu Islannin kuumista lähteistä, kiehuvasta vedestä.)

Ja sitten tapahtui ihme, vähän samanlainen kuin nisäkkäillä, kun ne menevät sillain, sisäkkäin. Mutta tämä tapahtui ihan eka kerran. Se oli vähän niin kuin luomiskertomuksen elämän syntymisen ihme, ja ihmeestä tässäkin tapauksessa oli kyse. Monisoluisten eliöiden synnystä ja kehityksestä.

No, tässä ei ole sinänsä mitään kovin kiinnostavaa muuta kuin että me olemme sukua näille ensimmäisille eliöille, sillä meidän DNA:ssa on jälkiä ihan ensimmäisistäkin eliöistä. Kaikki elävät oliot Maapallolla ovat siis sukua keskenään.

Meidän jokaisessa soluissa on jälkiä kauas, kauas taaksepäin. Jokainen solu kalvoineen on se ensimmäinen arkkieläin ja se ensimmäinen bakteeri, joka antoi arkkieläimen kehitykselle poweria.  Eliö tunkeutui eliöön ja WAU syntyi jotain paljon enemmän kuin mitä oli pelkkä arkkieläin tai pelkkä bakteeri. Sellaisia me ollaan joka solultamme. Ikivanhaa arkkieläinmössöä. Ja kun ruumis alkaa hajota, jäljelle jää vain koodi, joka sekin kuroutuu aina vain lähemmäksi kaiken alkua...

Ja ne haamut, ne haamut. Ne ovat niitä jotka ovat palanneet - PUFF vaan - alkutilaan. Ja haamujen takana ei sitten ole enää mitään. Jos nekin poksahtavat puhki, on jäljellä enää kuollutta ainetta. (Tai ei se ole varsinaisesti kuollutta vaan raaka-ainetta uudelle elämälle, eikä kuolemaa oikeastaan ole. Tai ei sitä ole ainakaan kovin paljon. Ainakaan Maapallolla. Maapallo on yhtä elämää. Sen ulkopuolella tosin on paljon tyhjää ja kuollutta. Maapallon ja sen miljardien eliöiden kannalta katsottuna.)

Linkki:

'---------'. Encyclopedia of Urban Legends. 2012.

Hitchcock: "Vertigo – punainen kyynel" (1958)

Alfred Hitchcockin jännityselokuvaa "Vertigo – punainen kyynel" (1958) pidetään yleisesti Hitchcockin parhaana elokuvana, jonka maine on vain kasvanut sen uusintaensi-illan jälkeen 1983.

Samuel A. Taylorin ja Alec Coppelin käsikirjoitus perustuu Boileau-Narcejacin romaaniin "
D’entre les morts".  James Stewartin esittämä päähenkilö John Ferguson on sairauseläkkeellä oleva poliisi, joka kärsii korkeanpaikan kammosta ja siitä johtuvasta huimauksesta. Kim Novakilla on kaksoisrooli Madeleinena ja Judyna. (Wikipedia)

     *     *     *

Alussa Scottie Ferguson (James Stewart) joutuu eläkkeelle työtapaturman vuoksi. Scottien vanha tuttu Gavin Elster (Tom Helmore) palkkaa tämän tietoisena tämän vammasta varjostamaan menneisyyden haamujen vainoamaa naista, jota väittää Madeleine-vaimokseen. Scottie rakastuu toimeksiannon kohteeseen, mitä entinen tyttöystävä Midge (Barbara Bel Geddes) seuraa voimattomana sivusta.

Erinäisten vaiheiden kautta Madeleine (Kim Novak) saa Scottien houkutelluksi vanhalle lähetysasemalle. Lähetysasemalla Madeleine kiipeää torniin, mutta Ferguson ei pysty huimaukseltaan nousemaan perässä. Hän kuulee kirkaisun ja näkee Madeleinen putoavan maahan. Itse asiassa putoaja onkin Elsterin kuristetun vaimon ruumis.

Scottie-parka joutuu vuodeksi pahaan depressioon ja harhailee kaupungilla toivoen näkevänsä Madeleinen jokaisessa vastaantulijassa. Lopulta hänen silmänsä kiinnittyy kadulla naiseen, Judyyn, jota hän eteerisen oloisena seuraa hotellihuoneeseen. Ferguson yrittää epätoivoisesti muuttaa Judyn (Kim Novak) menettämänsä naisen kaltaiseksi tietämättä, että kyse on samasta henkilöstä. Judy päättää olla pakenematta, koska on itsekin rakastunut Scottieen. Hän tekee kuitenkin virheen pukemalla illallisille edesmenneen Madeleinen korun, josta Scottie tajuaa tulleensa höynäytetyksi.

Scottie pakottaa Judyn takaisin lähetysaseman torniin, jossa Judy, tunnustettuaan osallistuneensa Elsterin suunnitelmaan, yleisessä mielenkuohussa putoaakin oikeasti alas ja saa surmansa. Elokuva päättyy kuvaan, jossa John Ferguson seisoo dramaattisen musiikin soidessa tornin ikkuna-aukossa tajutessaan menettäneensä jälleen kaiken.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 260: "Robotit korvaavat suuren osan työpaikoista lähivuosina"

EU on viettänyt vuodesta 2010 'Robottiviikkoa' (EU Robotics Week).  Tapahtumaviikon aikana (25.11.–1.12.) on tarkoitus edistää tietoisuutta robotisaatiosta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaan, ihmisiin ja liiketoimintaan. Viikon teemat vaihtelevat keinoälystä robotisaation etiikkaan.

Suomi osallistui nyt ensimmäistä kertaa '
Robottiviikkoon'. Tapahtumaviikko sisälsi eri ihmisten, yritysten, koulujen ja muiden oppilaitosten, kerhojen, yhdistysten ja muiden tahojen järjestämiä tilaisuuksia eri paikkakunnilla. (Yle Teeman sivustolta)

      *     *      *

Alla olevan linkin alta löytyy keskusteluohjelma, jota johtaa toimittaja Antti Isokangas. Keskustelijoina ovat TEM:n strategiajohtaja Antti Joensuu, VTT:n robottiasiantuntija Anne Ahkola-Lehtinen ja ETLA:n tutkimusjohtaja Petri Rouvinen.

Moni asia tulee muuttumaan siitä, miten asiat ovat tällä hetkellä. Sen ohjelman perusteella voi sanoa. Nykyisistä työpaikoista noin kymmenen vuoden aikana häviää Suomesta kolmannes - ja kukaan ei tiedä, syntyykö korvaavia työpaikkoja ja mitä ne mahdollisesti ovat.

Lähitulevaisuudessa palkkatyö korvautuu yhä enemmän koneiden ja ennen muuta roboteiden tekemällä työllä - ja niistä tulee ihmisten sijaan luultavasti myös ihmisiä tärkeämpiä veronmaksajia!

     *     *     *

Robotit ovat olleet näkyvistä esillä kuluneen vuoden aikana tiedotusvälineissä. USA:n lennäkit eri puolilla maailmaa ovat tehneet iskuja eri kohteisiin, mikä on robotiikan kehittymisen yksi kääntöpuolista. Tehokkaat taistelurobotit tulevat vääjäämättä korvaamaan esimerkiksi yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat ihmisarmeijat, jollei sitten armeijoista roboteineen päästä kokonaan eroon.

"Robotisaatio ja Suomen strategia" -ohjelman  asetetaan vastakkain hoiva- ja tappajarobotit, ja Suomen tulevaisuus nähdään ehkä hoivaroboteissa, mitä tämä sitten tarkoittaakaan. Keskustelussa viitataan myös nykyiseen tilanteeseen, jossa erilaiset laitteet ja koneet ovat jo korvanneet ihmistyötä eri tavoin hoivatyössä.

Suurin osa ihmisistä, äänestäjistä, suurten ikäluokkien kohta eläkeläisiksi siirtyvistä ihmisistä suhtautuu kielteisesti siihen, että tekniikka korvaa ihmisen. Toisaalta vaihtoehdot ovat vähissä, kun teknologiaan halutaan yhä enemmän panostaa ennen muuta siitä saatavien taloudellisten säästöjen takia.

Kyse ei kuitenkaan ole vain säästöistä vaan myös hoidon ja valvonnan parantamisesta. Rahalla myös saa yhä parempaa kehittyneisiin teknologioihin perustuvaa hoivaa ja hoitoa, mikä taas jakaa ihmisiä uudella tavalla hyvä- ja huono-osaisin. 

Linkki: Robostudio: Robotisaatio ja Suomen strategia. 27.11.2013. Yle Teema.

Krohn: "Hotel Sapiens" (2013)

TULEE TÄHÄN!

Leena Krohnin uusi, odotettu romaani sijoittuu suljettuun Hotel Sapiensiin, jonka asukkaiden tarinoista ja kohtaamisista muodostuu tutkielma ihmisyydestä. Kukaan Hotel Sapiensin asukkaista ei ole aivan kunnossa ja ympäröivä maailma näyttää tulleen tiensä päähän.

Asukkaisiin kuuluu muun muassa sokeutunut silmälääkäri, Arki-ihminen, pilvien tarkkailua harrastanut salaliittoteorioitsija, Higgsin bosoni, mielenterveytensä menettänyt terapeutti ja kuolleen tyttärensä kanssa kirjeenvaihdossa oleva Peik – sekä tietysti kirjavaa asiakaskuntaa alati vahtivat koneet, joiden älykkyys ja moraali ovat jo nousseet luojiensa, ihmisten, tason yläpuolelle.

Hotel Sapiens on ihmisten tarha ja turvapaikka. Hotel Sapiens on hulluinhuone. Se on myös koulutuskeskus ja museo. Se on pakolaisleiri ja evakuointikeskus, koska sinne tulleet tai tuodut ovat paossa maailmasta, jota luultavasti ei enää ole. Hotel Sapiens on sairaala ja lääketieteellinen tutkimuslaitos, sillä talon asukkaita tutkitaan ikään kuin he olisivat harvinaisen taudin kantajia. Ja pahan, parantumattoman taudin kantajia he ovatkin: taudin nimeltä ihmisyys. Krohn on jälleen kirjoittanut häiritsevän hauskan ja syvästi viisaan kirjan.
(Teos -kustantajan sivusto)

Dahl: "Nahka ja muita novelleja" (2007)

”Koko juttu oli liian hirvittävä jotta sitä olisi voinut ajatella. Petomainen suorastaan”. Mustan huumorin mestarin kymmenen tarinaa, jokaisessa karmiva yllätys.  (Takakansi) 

Teoksen novellit on aiemmin julkaistu kokoelmissa "Rakkaani, kyyhkyläiseni" (1961) ja "Joku kaltaisesi" (1970). Niihin novellit on valikoitu kokoelmista Someone Like You (1953) ja Kiss Kiss (1960). (Rising Shadow)

     *     *      *

Roald Dahl on yksi parhaita tarinankertojia, joita tiedän eikä hän tarvitse siihen kokonaisia 250-sivun romaaneja. 'Lampaalla teurastettu' -novellin olen lukenut ilmeisesti "Rakkaani, kyyhkyläiseni" -kokoelmasta, ja se kestää toisenkin lukemisen. Epäilen tosin, että novellin nimi oli joku toinen. Siinä poliisietsivän vaimo Mary tappaa miehensä, ja syöttää murhavälineen eli lampaanreiden tämän tutkijaystävilleen. Ajatus on kutkuttavan hauska. Novellista ei selviä, miksi nainen tappaa miehensä, mutta eiköhän perusteeksi riitä se, että hän on vuosikymmeniä kantanut murhia ja niiden tutkimuksia kotiinsa.

'Tie taivaaseen' on samankaltainen kammottava novelli kuin edellinen. Siinä rouva Foster tosin ei tapa miestään, mutta mies kuolee naisen höseltämisen takia. Tilanne oli yksinkertaisesti niin, että rouva Foster oli lähdössä Englannista Ranskaan tytärtään tapaamaan, ja hänellä oli kiire.

Herra Fosterin oli tarkoitus antaa vaimolleen läksiäislahja, mutta hän ei löytänytkään sitä vaan hän palasi taloon. Hätäinen vaimo ei jäänyt odottamaan miestään vaan kiirehti lehtokentälle. Kun hän palasi takaisin, hissi oli jumittinut kerrosten väliin...

      *     *      *

Dahlilla on myös oma tulkintansa  Georges Franjun elokuvassa "Silmät ilman kasvoja" (1959) kehiteltyyn teemaan kasvojen merkityksestä ihmisen ihmisyyden kannalta. 'William ja Mary' kertoo pariskunnasta, jossa mies on tekemässä kuolemaa, sillä hänellä on haimasyöpä.

William ei kerro vaimolleen, että hän tekee kuolemaa, eikä hän oikeastaan ole kuolemassakaan, ainakaan kirjaimellisesti. Toisin kuin Franjun elokuvassa, tässä ei operoida kasvoja vaan kasvot ovat poistettavien turhien osien listalla, eivätkä vain kasvot vaan kaikki muut ruumiinosat paitsi aivot ja silmät.

Kirurgi Landy ehdottaa Williamille, että tämä suostuisi jättämään aivonsa eloon, kun ruumis on muuten kuollut - ja lopulta mies suostuu tohtorin ehdotukseen. Vaimolla hän kertoo kirjeellä vasta kuolemansa jälkeen asiasta.

      *     *      *

Niminovellissa 'Nahka' tarkastellaan ihmisen arvoa hieman toisesta näkökulmasta kuin 'Willamissa ja Maryssä'. Tässä novellissa ihmiselle - tai oikeastaan vain nahalle - määritellään rahallinen arvo. Kyse ei ole kuitenkaan esim. päänahan metsästämisestä vaan siitä, että tunnettu taiteilija ensin maalaa, ja sitten tatuoi, valtavan naisen kuvan miehen nimeltä Drioli selkään.

No, jokainenhan ymmärtää, että taulun käyttö on hieman hankalaa, mutta lopulta eräs galleristi keksii ehdottaa miehelle tämän palkkaamista itselleen töihin...

Silmieni eteen nousee toisinaan myös Sidney Lumet'n elokuva "Käärmeennahkatakki" (1960), jossa ihmisen arvoa määrittää niinikään arvokas nahka, joka tosin ei ole hänen omansa vaan Barlon Brandon päällä oleva takki.

      *     *      *

Myös muut novellit ovat kiinnostavia, vaikka jotkut voisivat olla ehkä hieman tiiviimmin kirjoitettuja. 'Äänikone' kertoo keksijästä, joka kehittää laitteen, jolla pystyy kuuntelemaan ääniä, joita ihmiskorva ei kuule. Nykyään tällaisia laitteita itseasiassa on olemassa ja käytössä. Ja esimerkiksi lepakon kaikuluotausääniä on mahdollista muuttaa ihmiskorvalle kuultaviksi. Vielä 60-luvulla, jolloin novelli oli tehty, se ei ollut mahdollista.

'Genesis ja katastrofi' on hulvaton tarina Adolf Hitlerin syntymästä, joka tuo Veikko Huovisen veijaritarinan "Veitikka" (1971), joka on kenties saanut kipinänsä tästä tarinasta.
 
      *     *      *

'Vuokraemäntä' on myös tarina, jonka olen lukenut aiemmin toisesta käännöskokoelmasta. Tarina muistuttaa monia urbaaneja legendoja ja keltaisten lehtien revittelevää kirjoitettelua massamurhaajista USA:ssa.

Kaltoinkohtelun kohteena ei ole vuokraemäntä vaan vuokraemäntä tappaa vuokralle tulevia komeita, nuoria miehiä ja täyttää heidät niin kuin eläimiä täytetään.

Nikkilä: "Hämeenlinna" (2013)

Juha Nikkilän ohjaama ja Juha Itkosen käsikirjoittama näytelmä "Hämeenlinna" (2013) on ollut yksi syksyn ensi-illoista Q-Teatterissa.

Esittelyn mukaan näytelmä kertoo helsinkiläisestä ylpeydestä ja ennakkoluuloista, erään perheen valheista ja unelmista. 


Tarina on yksinkertainen.  Helsinkiläinen Hesarin Kuukausiliitteen tähtitoimittaja lähtee juttumatkalle Hämeenlinnaan ja löytää toisenlaisen todellisuuden. Jättimarketit ja omakotiunelmat, Suomen jossa ihmiset tyytyvät vähempään ja kävelevät hitaammin.

"Hämeenlinna" on humoristinen ja karhea näytelmä Helsinkiä pienemmästä kaupungista, jossa ihmiset ihme kyllä elävät elämäänsä enemmän tai vähemmän onnellisina. (Q-Teatterin sivusto)

     *     *     *

Juha Itkosen käsikirjoituksessa on tunnistettavia hahmoja ja kohtia hänen "Huolimattomia unelmia" (2008) novelleistaan ja romaanistaan "Seitsemäntoista" (2011). Esimerkiksi päähenkilö Päivi Paukku on se sama Päivi, joka Hämeenlinnan kaupunginkirjaston matineassa syöksyy kirjailija Julius Ilosen kimppuun, minkä taustalla on loppujen lopuksi silkka väärinkäsitys. Sama Päivi on töissä esimiehenä CM:n vihannesosastolla tms, mutta haluaisi tulla kirjailijaksi, ja on ihastunut kirjoittamisen opettajaansa, keskinkertaiseen kirjailijaan Matti Nielikäiseen.

Näytelmässä on luotu Päivin ympärille uusia hahmoja, joita "Seitsemäntoista" -romaanissa ei ole, mutta joista jotkut esiintyvät novelleissa. Elämässä tai ainakin bisneksissään pahasti epäonnistunut ex-aviomies Martti yrittää ainakin vielä kerran koota perhettä yhteen, jos ei muuta niin syömään Rosso-ravintolaan linja-autoaseman lähelle Sibeliuksenkadun ja Palokunnankadun kulmaan. Lisäksi näytelmässä on Päivin ja Martin kaksi aikuista tytärtä Santtu ja Kati ja toisen tyttären Katin perhe.

Perheen lisäksi näytelmässä on julkkistoimittaja Paula Peltonen, joka tekee reportaasia pikkukaupungin ihmisistä, jotka sattuvat olemaan perhe-Tamminen, jotka hän tuntee entuudestaan. Yksi novelleista paljastaa, millä tavoin Paula on tutustunut Päiviin.

     *     *     *

Näytelmän varmasti monista häiritsevin aihe liittyy Päivi Tammisen vävyyn, ortopedi Jani Lehtoon, joka laivaristeilyllä juovuspäissään vie hyttiinsä 15-vuotiaan tytön, joka jälkikäteen syyttää häntä raiskauksesta. Mitään todisteita raiskauksesta ei kuitenkaan ole eikä löydy, muuta kuin tytön syytökset, ja Jani itse ei muista yöstä mitään. (Novellissa tyttö lopulta myöntää Janille, että hän oli keksinyt koko jutun!)

Martti on ollut taloussotkujen takia vankilassa, ja vapautunut juuri vankilasta, ja hän yrittää hyvittää aiempia virheitään ja laiminlyöntejään, mutta saa toistuvasti todeta, ettei paljon ole enää tehtävissä.

Kolmas tavanomaista arkea särkevä seikka on, kun Santtu aikoo tehdä itsemurhan, mutta Martti ehtii apuun. Santun sijaan ilmeisesti Martti itse kuolee, sillä hän oivaltaa olevansa syypää entisen perheensä vakavaan oireiluun.

Näytelmän lopulla ex-perhe kokoontuu Rossoon syömään - ja oletettavasti muistelemaan aiempaa elämäänsä ja Marttia.

     *     *     *

Kaikkea synkkyyttä ryydittää gonzo-journalistin Hämeenlinnaa analysoiva monologi ja perheen jäsenten usein hulvaton sanailu. Itkosen teksti on niukkaa, toisin kuin hänen proosansa, mikä toimii näyttämöllä mallikkaasti.

Henkilökohtaisesti en pitänyt paljonkaan näytelmästä, mikä on tietysti vain omaa rajoitteisuuttani. Itkosen tapa ja tyyli kirjoittaa ei vain vaikuta minuun, ja teksti on ärsyttävän (pikku)porvarillista ja sievistelevää. 

Usein Itkonen sortuu sisäänlämpiävyyteen ja älylliseen kikkailuun, mistä syystä monet kohdat vain nopeasti vilahtavat ohi jättämättä mitään jälkiä.

torstai 28. marraskuuta 2013

Itkonen: "Huolimattomia unelmia" (2008)

Isän ja pojan ensimmäinen yhteinen reissu jääkiekko-otteluun vie isän suvereenin sankaruuden. Naistenlehden toimittaja hämmentyy, kun muuttumisleikissä onkin tosi kyseessä. Polttariseurueen muilutus riistäytyy käsistä, vaikka sulhanen haluaisi vain kotiin ja naimisiin. 12-vuotias poika päätyy tarkastamaan käsitystään äidin tyttöystävästä lomalla Thaimaassa. 

Juha Itkosen kertomuksissa "Huolimattomia unelmia" (2008) piirtyvä kuva ajastamme on koettu ja tosi - usein tumma, mutta silti herkkä ja armollinen. Suurin on lopulta rakkaus. (Etulieve)

     *      *       *

Juha Itkonen tarkastelee hieman vinosti ihmisiä ensimmäisessä esseekokoelmassaan  "Huolimattomia unelmia" (2008). Kokoelmassa on muutamia mainioita novellia, mutta koko kirja kannattaa lukaista läpi, jos novellit kiinnostavat.

Bagge: "Tuhlaajafaija" (2003)

Eletään 1970-luvun loppua Keravalla. Rikkailla on väritelkkari ja sähkösaunat, köyhillä keittokomerot ja ulkohuusit. Rockabily rule, ja punkkarit ja hämyt saavat kierrellä sivukatuja, ettei tule turpiin.

15-vuotiaalla Jonella on Elviksen otsavoogu. Jone on selviytynyt peruskoulusta ja hänellä on kesäduuni kaupungin puistohommissa mutta tulevaisuutta hänellä ei ole. Tuhlaajafaija nimittäin palaa kalterilomalta ja ottaa asiakseen kouluttaa vanhemmasta pojastaan roiston. Jonella on tasan kaksi mahdollisuutta: totella faijaa - tai itkeä ja totella.

Ensimmäisellä murtokeikallaan Jone kuitenkin tapaa Marun, joka herättää toivon paremmasta. Mutta pystyykö Jone irrouttautumaan rikosten pyörteistä? Vai vetääkö faija mukaansa Jonen ja koko perheen - Marunkin? (Takakansi)

      *      *      *

Tapani Baggen "Tuhlaajafaija" (2003) on kuvaus kahden hyvin erilaisen maailman kohtaamisesta kahden 15-vuotiaan nuoren kautta. Teddyihin kuuluva Jone tulee niin pohjalta kuin vain ihminen suomalaisessa yhteiskunnassa voi tulla, köyhästä rikollisperheestä ja punkkarityttö Marun isä on tuomari, jonka perhe elää yläluokkaista elämää.

Kirjan tarina alkaa siitä, kun Jonen isä vapautuu kolmen vuoden jälkeen vankilasta, mutta sattuneesta syystä palaa varsin pian sinne takaisin epäonnistuneiden ryöstöretkien seurauksena. Isä pakottaa Jonen mukaansa ensimmäiselle keikalle, joka sattuu olemaan Marun koti.

Maru on yksin kotona, ja nuoret tutustuvat aika erikoisessa tilanteessa toisiinsa. Kun Jone on päässyt isästä eroon, hän palaa Marun luo - ja heidän välilleen kehkeytyy romanssi, joka johtaa siihen, että kirjan lopulla Maru muuttaa Jonen ja tämän perheen luo. Isä on siinä vaiheessa jo vankilassa kenties Marun isän tuomitsemana.

Bagge yrittää selvästi valottaa rosvojen ja poliisien helposti mustavalkoiseksi maalattua maisemaa hieman toisilla sävyillä kuin miten tavallisesti tehdään dekkarikirjallisuudessa. Toki pohjaismaiset dekkarit ovat kautta linjan yhteiskunnallisia, mutta valtavirran dekkarit ja erityisesti TV-sarjat ovat varsin yksioikoisia.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 132: "Sigur Rós"

Hartwall-areenalla ensi lauantaina islantilainen Sigur Rós. Kesäkuussa bändiltä ilmestyi Kveikur”-albumi ja viime vuonna "Valtari". Tuubista löytyy kootusti paljon  Sigur Rósin postrockia.

     *     *     *

All Alright

I want him to know
What I have done
I want him to know
It's bad

I want him to know
What I have done
I want him to know
Right now
(..)

     *     *     *

Sanoista tulee mieleen islantilainen legenda 'Avioliitto paholaisen kanssa'.

Nuori kaunis ja varakas nainen on aikeissa ryhtyä nunnaksi, mutta sitten hän tapaa miehen johon rakastuu. Mies on kuitenkin paholainen.

Nainen ja paholainen viettävät häät, mutta siveyden sipuli ei kiihota paholaista, ja hän välttelee hääyönä ja sen jälkeenkin puolisoaan.

Sitten paholainen tapaa nuoren miehen, jonka kanssa tekee sopimuksen. Mies suostuu ottamaan paholaisen puolison omakseen, mutta samalla sitoutuu antamaan esikoisensa, kun tämä täyttää seitsemän vuotta.

Paholainen muuttaa miehen itsensä näköiseksi, eikä vaimo huomaa eroa miehen ja paholaisen välillä.

Seitsemän vuoden kuluttua mies joutuu tunnustamaan vaimolleen, mitä oli tullut tehdyksi. Nainen sanoo kuitenkin rakastamalleen siipalle, että "Tämä tuli vähän myöhään, mutta kyllä me tästä selvitään."

Sovittuna aikana mies vie poikansa sovittuun paikkaan - ja piirtää hänen ympärilleen noitaympyrän, jonka pyhittää pyhällä laululla. Hän evästää poikaansa sanomalla, että tämän on vain pysyttävä yksi yö kehän sisällä, niin kaikki on sen jälkeen hyvin.

Yön aikana poikaa houkutellaan niin makeisilla kuin vanhempien hirveillä uhkauksilla sekä hirvittävillä hirviöillä, mutta poika pysyy kehän sisällä liikkumatta.

Aamulla sopimus paholaisen kanssa on purkautunut, kun tämä ei ollut hakenut poikaa.

Linkki:

Sigur Rós. "Valtari".  YouTube

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 259: "Ähläämistä ja puhlaamista 9-luokkaisten vinkkausten takia"

Mietin juuri kuumeisesti, miten ja mitä kerron kaunokirjallisuudesta 9-luokkalaisille. En ole aiemmin vinkannut heille mitään. Mielessäni on joitain johtolankoja, joita on ollut mielessäni jo pitkään. Olen siis henkisesti valmistautunut, että tällainen tilanne saattaa tulla eteen.

Lisäys 29.11.13. Jäin miettimään vielä ainakin kahta kirjailijaa, jotka eivät ole listassa ja he ovat Riitta Jalonen ja Maritta Lintunen. Ennen muuta Lintusen "Sydänraja" (2012) on otettava mukaan, sillä se on ikään kuin rinnakkaisteos Tapani Baggen "Suden hetkelle". Olli Jalosen olisi voinut vaihtaa Riitta Jaloseen...

     *     *     *

Lähden liikkeelle hämeenlinnalaisista - tai Hämeenlinnassa asuneista - nykykirjailijoista, ja heitä on paljon. Kaupungissa kun on Kirjailijaliiton ns. Larin-Kyöstin talokin.

Tällaiseen kirja- ja kirjailijalistaan olen päätynyt. Mukana ei ole esim. Hanna van der Steenia, koska opettaja sanoi, etteivät he halunneet fantasiaa.

- Tapani Bagge (toim.).2011. "Novelleja nuorille". (Kirjassa: T. Baggen novelli 'Aavejuna' [HML:aan])
- Tapani Bagge. 1999. "Suden hetki". Nuortenromaani. 
- Tapani Bagge. 2003. "Tuhlaajafaija". Nuortenromaani.

- Nelli Hietala. 2009. "39° luoteeseen". Nuortenromaani.
- Nelli Hietala. 2012. "Lintujen käytännöllisyydestä'". Novelleja.

- Vilja-Tuulia Huotarinen. 2004. "Sakset kädessä EI saa juosta". Runoja.
- Vilja-Tuulia Huotarinen. 2011. "Valoa valoa valoa".

- Juha Itkonen. 2008. "Huolimattomia unelmia". Novelleja.
- Juha Itkonen. 2011. "Seitsemäntoista". Romaani.

- Olli Jalonen.2010. "Poikakirja". Romaani.
- Olli Jalonen. 1978. "Unien tausta". Novelleja.

- Kai Kyösti Kaukovalta. 2013. "Puoliunta Pinellan puistossa". Runoja.

- Eino Leino. 1895. "Elämäni kuvakirja". (Kirjassa mm: 'Toverikunnan iltama' [HML:n lyseolla] 

     *     *     *

Jokainen näkee, että lista on hyvin subjektiivinen - ja kirjat ovat suurimmaksi osaksi niitä, joita olen mm. tässä blogissa käsitellyt.

Koska kyse on vinkkauksesta, kehittelen esitykselleni jonkinlaisen juonen - niin kuin missä tahansa tarinankerronnassa.

Eri tekstejä yhdistää jollain tavoin ulkopuolelle joutuminen ja syrjäytyminen, mistä on helppo lähteä kehittelemään erilaisia juonteita. Mukana on tarkoituksellisesti kaksi tekstiä "jotka eivät kuulu joukkoon" eli Leinon ja Kaukovallan tekstit; kummatkin ovat sattumalta ennen muuta runoilijoita ja itseasiassa kertovat teksteissään itsestään ja elämästään.

Leino kertoo lyseolaisten vapaa-ajanvietosta, joka ei ole pohjimmiltaan muuttunut siitä, mitä se oli sata vuotta sitten. Lyseossa oli poikia, ja tytöistä tietysti oltiin kiinnostuneita, ja kaupungissa oli tyttölyseo, joten iltamat oli oiva tilaisuus tutustua nuoriin naisiin.

Kaukovallan runot ovat, sanoisinko, elämässään epäonnisen tai ehkä ennemmin omasta mielestään elämässä hieman epäonnistuneen ihmisen vuodatusta. Silti kirjailija on tehnyt kohtalaisen merkittävän uran kirjailijana ja kirjoittajakouluttajana.

Eino Leinon lyseon iltamakuvauksen ja Kai Kyösti Kaukovallan  kertomukseen istumisesta puistonpenkillä lähellä lyseota välille mahtuu koko ihmiselämä Hämeenlinnan mittakaavassa.

     *     *     *

Kai Kyösti Kaukovallan tekstit ovat sikäli kiinnostavia, että ne murentavat myyttejä rantojen miehistä tai yksinäisistä, asunnottomista alkoholisteista tms.  Vastaavasti nuoren Olli Jalosen novellit "Unien tausta" -kokoelmassa rakentavat tätä myyttiä. Novellien syrjäytyneet miehet ovat mielikuvien miehiä, joilla ei ole paljon tekemistä todellisten ihmisten kanssa.

Yhdessä novellissa kaksi tällaista miestä löytää koiran, josta alkavat pitää huolta. Koiran yli ajaa kuitenkin mies, joka on ökyrikas kaupunkilainen, mistä syntyy konflikti miesten välille. Poliisi asettuu luonnollisesti häiriköiviä renttuja vastaan.

Eräässä toisessa novellissa rikkaan miehen poika - näin voidaan päätellä - tekee raskaaksi köyhän työläistytön. Toisessa novellissa hän melkein raiskaa tämän, koska näkee sen oikeudekseen tilanteessa, jossa he ovat pojan isän mökillä. Tyttö pääsee sillä kertaa pakoon, mutta tapaa taas tanssipaikalla saman pojan tai voihan se olla joku toinenkin...

Eino Leinon  'Toverikunnan iltama' -tarina kertoo yli sadan vuoden takaa samasta ambivalentista tilanteesta, johon tietoisesti hakeudutaan, vaikka se sisältää omat riskinsä varsinkin raskaaksi ja raiskatuksi tulemisesta, varsinkin kun alkoholi on kuviossa mukana.

     *     *     *

Juha Itkosen romaanissa "Seitsemäntoista" on sama herkkä ihmisten välinen tasapaino huomion kohteena kuin edellä kerrotuissa teksteissä. Kuka tahansa voi kohdata koska tahansa kenet tahansa Hämeenlinnan keskustassa, jos ei iltamissa, bileissa, ravintolassa tms paikassa, niin ainakin torilla tai kirjastossa.

9-luokkalaisten opettaja halusi Itkosen kirjan mukaan vinkkaukseen luultavasti siksi, että siinä kerrotaan paljon hämeenlinnalaisten nuorten elämästä, tosin tapahtumat sijoittuvat 90-luvulle.  2000-luvun kuvauksia ei tiedossani ole, joten kaunokirjallisuudessa on selvästi kulttuurista viivettä ennen tietyn ajanjakson tapahtumat pääsevät kirjojen sivuille.

Jos nuoret itse kirjoittaisivat toisille nuorille esimerkiksi lyhytproosaa tai novelleja, voitaisiin pureutua tuoreisiin tapahtumiin ja ajan ilmiöihin.  Edes Tapani Bagge tai tuore Finlandia-ehdokas Juha-Pekka Koskinen eivät ole kuitenkaan kirjoittaneet kuin lapsille.

Joka tapauksessa Itkosen kirjan kuvaus on suhteellisen ajatonta, ja hän on ajatusmaailmaltaan nuoren polven kirjailija, mikä näkyy mm. kirjan rakenteesta ja kirjoitustyylistä. Hän selvästi haastaa vakiintuneet kirjailijat, eikä edes pyri aina kirjoittamaan hyvin, mikä ei ole lukijoiden kannalta välttämättä ihan kiva juttu. He kun eivät tiedä ensimmäisen 150 sivun aikana mistä on kyse, kun kirjassa ei ole käyttöohjetta.
 
     *     *     *

Itkosen paksu kirja jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä kerrotaan poukkoillen ja kuvataan tarkkaan kaveriporukkaa. Vasta myöhemmin paljastuu, että kyse ei ole oikeastaan Juha Itkosen vaan hänen kuvitteellisen romaanikirjailijansa Julius Ilosen tekstistä, jossa kerrotaan vuosien takaisista tapahtumista Hämeenlinnassa, tosin fiktion muodossa.

Kirjan lukee tuoreeltaan Juliuksen entinen esimies tai -nainen Päivi kouluajoilta Anttilan tavaratalosta. Tämä sydämistyy tavasta, jolla kirjailija kirjoittaa heidän yhteisestä ystävästään Henkasta. Vasta kirjan toisessa ja kolmannessa osassa paljastuu, että suurin osa siitä, mitä on aluksi kuvattu, on toissijaista kirjan lopun kannalta, jossa keskitytään Juliuksen kirjaan ja sen saamaan vastaanottoon sekä kirjailijan ja hänen kuvaamiensa henkilöiden välisiin suhteisiin.

Viimeisessä osassa päähenkilönä on Matti, joka vetää Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa kirjoittajakursseja, joilla Päivikin toistuvasti oli mukana. Mattia jää vaivaamaan, mikä Henkan kohtalo oikein oli, jonka katoamisesta Päivi Juliusta syytti.  Lopulta Matin tutkimukset tuovat esiin sen, että Päivi (yli)reagoi turhaan esim. kirjaston kirjallisuusmatineassa siihen, mitä Julius kirjassaan kertoo. Julius ei ollut syypää Henkan katoamiseen vaan hän lähti Suomesta muista syistä 90-luvun laman keskellä.

Lukija jää pohtimaan kirjan luettuaan ennen muuta, mitä kirjassa jäi sanomatta. Mikä oikein oli Päivin suhde Henkkaan ja Juliukseen? Oliko hän itse ihastunut Henkkaan? Vai oliko Päivi kenties kateellinen Juliukselle tämän menestyksestä, hän kun ei itse menestynyt kirjoittajana.

     *     *     *

Itkosen tarina voidaan ajatella myös jokaisen yksittäisen kirjan henkilön kautta. Julius ja hänen kuvaamansa nuoret käyvät peruskoulun ja lukion, ja lähtevät kukin omille teilleen. Vanhempi sukupolvi näyttäytyy paikalleen jämähtäneeltä. Päivi elää Juliuksen kirjan kautta menneisyydessä, jonka Julius on jo ohittanut ja Henkka unohtanut.

Ihmisen biologinen ikä ikään kuin suhteellistuu kirjan julkistamisen ja kirjoittamisen kautta. Ihmisen ikä ei kerro kaikkea, missä tilassa ihmisen mieli milloinkin on. Edellisestä ajatuksesta on luontevaa tehdä hyppäys Vilja-Tuulia Huotarisen palkittuun teokseen "Valoa valoa valoa". Kirjassa kuvataan kahden 80-luvun teinitytön suhdetta, joiden välille kehkeytyy yhden kesän aikana intiimi suhde.

Tytöt ovat keskisen suhteensa kautta jollain tavalla paljon vanhempiaan edellä. He ymmärtävät, oman kokemuksen kautta, että kahden ihmisen, kahden teinitytön välille, voi muotoutua aikuismainen rakkaussuhde, joka on yhtä perusteltu ja oikeutettu kuin kahden aikuisen suhde. Ikä ja riippuvuus vanhemmista asettaa kuitenkin rajat sille, kuinka pitkälle tässä suhteessa voidaan mennä. Lukija kysyy, onko oikein, etteivät tytöt itse saa päättää elämästään? Miten pitkälle aikuisten vallan tulee ulottua? Jos tytöt haluavat asua yhdessä, onko sille tarjottava mahdollisuus.

     *     *     *

Vilja-Tuulia Huotarisen esikoiskokoelma "Sakset kädessä EI saa juosta" käsittelee samoja teemoja kuin hänen nuorisoromaaninsa mutta toisesta suunnasta. Vanhemmat normittavat sen, mitä saa tehdä mitä ei. Samaan aikaan lasten ja nuorten tulisi kuitenkin myös itsenäistyä ja arvioida itse asioita.

Olli Jalosen "Poikakirja" näyttäytyy vanhempien ja koululaitoksen kasvatuksen ja opetusten suoranaisena parodiana. Opettaja on sotaan lähtenyt nuori mies. Sen sijaan, että hän olisi lähtenyt lukion jälkeen opiskelemaan opettajaksi, hän lähtikin rintamalle. Ja viidessä vuodessa nuoresta miehestä tuleekin, zadam, jo vanhus tai ainakin aikamies.

Oppinsa opettamisesta opettaja on hankkinut opettajankoulutuksen sijaan ennen sotaa 30-luvun suojeluskunnissa, jotka olivat käyttäneet pedagogisena oppaanaan sotilaallista Lehväsahon "Poikakirjaa",  jota opettaja lukee päivittäin koulussa jopa lapsille. Kaunokirjallisuuden tuntemus rajoittuu "Vänrikki Stoolin tarinoihin" ja "Seitsemään veljekseen".

     *     *     *

Toisenlaisen näkökulman kasvatukseen tarjoaa Tapani Baggen "Tuhlaajafaija", joka kertoo, mitä tapahtui, kun isä kolmen vuoden jälkeen vapautuu vankilasta, ja alkaa kouluttaa peruskoulun viimeisellä luokalla olevaa poikaansa omaan ammattiin, rikollisen uralle.

Kirjassa kuvataan myös kahden taustaltaan täysin erilaisen nuoren välille kehkeytyvää rakkautta. Paradoksaalista on, miten turva löytyy lopulta etukäteen huono-osaisemman perheen luota. Tuomari heittää punkkari-tyttärensä pois kotoaan ja uusi koti löytyy (rikollis)perheen samanikäisen pojan luota.

Bagge menee teksteissään sujuvasti hyvän ja pahan tuolle puolen. "Suden hetkessä" hän kertoo kettutytöstä, jonka isä on hämeenlinnalainen poliisi. Tytöt ystävineen tekevät iskuja läheisille tarhoille Hauholle. Bagge luonnollisesti nostaa keskusteluun eläinten oikeudet, ja miten minkä tahansa perheen sisältä voi löytyä terroristiksi leimattuja ihmisiä, nuoria, jotka ajattelevat asioita myös muiden kuin ihmisten kannalta. Ja ajattelu voi johtaa myös toimintaan asioiden muuttamiseksi.

Baggen kirjat mielenkiintoisella tavalla käsittelevät oikeuteen ja kohtuuteen liittyviä kysymyksiä, sitä missä määrin ja millä tavoin nuoret voivat irrottautua vanhempiensa ja heitä kahlitsevien arvojen ja normien otteesta niin halutessaan.

     *     *     *

Mielenkiintoisinta irrottelua Baggella on lyhyessä nuorten novellissa 'Aavejuna', jossa mennään hieman harrypottermaiseen tyyliin fantasian puolelle. Nuori mies on tulossa junalla Helsingistä Hämeenlinnaan, ja joutuu ilmastointikanavan tms kautta yllättäen toiseen ulottuvuuteen, jossa ihmisten ja kasvien ym. esineiden osat ovat vaihtuneet. Mieleen tulee, että Bagge on päättänyt mennä vielä jainalaisuudestakin askeleen eteenpäin. Jainalaisethat olivat niitä, jotka halusivat suojella kaikkea elävää, ja välttelivät astumasta muurahaistenkin päälle.

'Aavejunan' tarinan kehittely jää hieman puolitiehen, keskinkertaisen kauhutarinan tasolle, mutta idean pohjalta 9-luokkalaiset voisivat rakentaa omaa lyhytproosaansa... jos ei muuta niin keskustellen.

Nelli Hietalan proosa on tässä joukossa omaa luokkaansa. Hän on armoton mielikuvituksen käyttäjä, tarinaniskijä ja kielellä leikittelijä, jolla ei ole rajoja mihinkään suuntaan. Joten näitä kirjoja voi suositella surutta kaikille, jotka haluavat panna ajatuksensa liikkeelle. Ennen muuta "Lintujen käytännöllisyydestä" pakottaa ajattelemaan mm. sitä, miten järkevää ihmisten arkinen toilailu oikein on, ja voisiko monista rutiineista luopua, jotta ei tapahdu sellaista jämähtämistä kuin Juha Itkosen kuvaamille keski-ikäisille hämeenlinnalaisille kirjassa "Seitsemäntoista".

Lukemisen ja pohtimisen arvoinen on myös Hietalan romaani "39° luoteeseen", jossa nuori tyttö löytää - vuosikausien vaeltamisen jälkeen äitinsä kanssa ympäri Suomea - vihdoin kodin, työtä ja rakastetun pieneltä paikkakunnalta, mutta kuinkas sitten kävikään...

Kirja tarjoaa yllättävän vaihtoehdon nykypäivän koulutuskeskeiselle, vaihtoehdottomalle elämälle. Peruskoulun jälkeisen kouluttautumisen vaihtoehtona voi olla mielekäs työ, jos sellaista sattuu jostain löytymään. Toki tällaisen työn voi kehitellä myös itse niin kuin käy tässä Nelli Hietalan kirjassa.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Ratner: "Family Man – perhe on paras" (2000)

Wall Streetilla työskentelevälle huippumeklarille tarjotaan tilaisuus nähdä vilaukselta, miten elämässä olisi voinut käydä, jos hän olisi valinnut toisin. Eräänä aamuna hän herää ja huomaa Ferrarinsa ja tyttöystävänsä vaihtuneen tila-autoon ja vaimoon. (IMDb)

     *      *      *

Brett Ratnerin elokuva "Family Man – perhe on paras" (2000) tuo mieleen kaksi muuta suosittua elokuvaa, ja on kuin niiden sekoitus. Toinen elokuvista on Frank Capran aina jouluisin TV:stä tuleva "Ihmeellinen on elämä" (1946) ja toinen Brian de Palman "Turhuuksien rovio" (1990).

     *      *      *

On vuosi 1987 ja Jack Campbell (Nicolas Cage) ja Kate Reynolds (Téa Leoni) ovat lentokentällä. Jack on lähdössä Lontooseen opiskelemaan, ja Kate jää Lontooseen lukemaan lakia. Kate haluaisi Jackin jäävän, mutta Jack vakuuttaa palaavansa vuoden päästä takaisin.

Kolmentoista vuoden päästä Jack on rikas pörssimeklari Manhattanilla ja Kate menestyvä lakinainen niinikään New Yorkissa. Kate ja Jack eivät ole tavanneet vuoden 1987 jälkeen. Kummatkin ovat menestyneet elämässään erinomaisesti ja ovat hyvin varakkaita mutta elävät yksin.

Eräänä aamuna Jack herää omakotitalossa nuoruudenrakkaus Kate vierellään. Kaikki on muuttunut. Hieno Ferrari on vaihtunut tavalliseen tila-autoon. Vaatekaapista löytyy tyylikkäiden pukujen sijasta villapaitoja. Työkseen Jack myy autonrenkaita. Jack on hämillään kaikesta. Jackin on vaikea sietää alhaisempaa elintasoa. Lopulta hän sopeutuu uuteen ympäristöönsä ja haluaisi jäädä sinne. Kyseessä on kuitenkin välähdys, joka päättyy aikanaan. Herättyään välähdyksestä, Jack on muuttunut: Ennen kaikki kaikessa ollut raha ei ole enää niin tärkeää, hän rakastaa Katea ja etsii tämän käsiinsä (Wikipedia ym)

     *      *      *

Olin nähnyt tämän elokuvan ainakin kerran aiemmin, mutta en ollut koskaan katsonut sitä alusta loppuun saakka.

Elokuva kepeydestään huolimatta tai juuri sen takia on koskettava. Ainakin minun on vaikea seurata tällaista tarinaa, jossa ihminen julmasti heitetään vaihtoehtoiseen todellisuuteen - ja kerrotaan "katso mitä olet menettänyt!"

Ehkä pahinta oli nähdä lapset, jotka eivät koskaan saaneet elämää, mikä tuntui jostain syystä hyvin epäreilulta, vaikka eihän asioita tietysti sillä tavoin voi ajatella.

Väittäisin että tällainen elokuva, sopivassa tilanteessa esitettynä on .. vaarallinen? Vaarallinen ainakin siinä mielessä, että en ihmettele yhtään, että .. joku sen jälkeen päättää päivänsä .. jollain tavalla  hetken mielijohteesta.

Jalonen: "Unien tausta" (1978)


Rikas mies jolla menee hyvin, kaksi rappioalkoholistia, jotka löytävät koiran, puolimetsittynyt kulkuri, joka elää suuren järven rantamilla sillä mitä huviloissa on asukkaitten jäljiltä, rikkaan miehen poika toistamassa isänsä kuvioita, nuoria ihmisiä, kouluja käyneitä, kouluja käymättömiä, aloittelemassa elämäänsä, armeijassa, työssä, työnsaantivaikeuksissa.

He ovat näiden novellien päähenkilöitä. He tapaavat toisensa sattumoisin, asuvat samalla paikkakunnalla, heidän muistonsa sivuavat toisiaan. Kaikesta tästä kasvaa runsas, värikäs, yllätyksellinen kokonaisuus. Yhteensä nämä novellit ovat kuin sarja tutkielmia saman taulun ihmisistä, jotka elävät ja toimivat samassa maisemassa, kohtaavat toisensa, tietävät toisensa, eivätkä kuitenkaan tunne toisiaan.
 

Olli Jalonen on omaperäinen, taitaviin rakenteisiin pystyvä uusi kirjoittaja, joka tuli esiin Otavan novellikilpailussa. (Takakansi)

     *     *     *

Nuoren Olli Jalosen novellokokoelma "Unien tausta" (1978) antaa ajankuvan 1970-luvun lopun nuoren aikuisen mielenmaisemasta. Tunnistan oman lapsuuteni aikuisten stereotyyppiset käsitykset taustalla.

Jalonen tarkkailee, ainakin näennäisen, kriittisesti ympäristöään, kotikaupunkiaan Hämeenlinnaa. Ajanhenki näkyy mm. kohteiden valinnassa. Vaikka häntä voi tuskin pitää minkään sortin vasemmistolaisena, hän kuvaa yhteiskunnan huono-osaisimpia niin kuin ne tuolloin nähtiin. Kokoelma lähtee liikkeelle rantojen miehistä, asunnottomista alkoholisteista, miehistä joilla ei ole mitään muuta kuin henkensä ja lesti mukanaan Pinellan puistossa.

Kokoelman lopulla henkilövalikoima kiinnostavasti laajenee, ja huono-osaisten kastista löytyy myös nuori nainen, joka on satunnaisen suhteen kautta tullut raskaaksi mutta tekee loppuun asti töitä meijerissä liukuhihnan äärellä. Abortti ei selvästi ollut hänelle mikään vaihtoehto, eikä sitä tuohon aikaan kovin hanakasti tarjottukaan.

Kirjan useita tarinoita yhdistää toisiinsa yksi pikkukaupungin rikkaista Tiikkonen, joka ensimmäisessä novellissa ajaa rantojen miesten koiran yli, ja saa aikaan hämminkiä. Tiikkosen poika puolestaan on selvästi se, joka kirjan viimeisessä novellissa ilmeisesti kiksauttaa nuoren, sievän työläistytön, mutta ei tule koskaan tietämään että on lapsen isä.

     *     *     *

Muutama novelleista liittyy nuoriin aikuisiin. Ensimmäinen novelli liittyy inttiin, missä kerrotaan nuorten mm. nuorten miesten ravintolaillasta. Miehet tapaavat ravintolassa toisen miehen, Lehtimäen, kaverin tyttöystävän Tainan, joka esiintyy poikaystävänsä Johann Terijoen kanssa myös toisessa novellissa. Tainalla ja Johannilla oli ollut riitaa, kun kummatkin olivat juuri sillä hetkellä työttömiä. Yhden oluen jälkeen Taina lähtee etsimään Johannia. Toisessa novellissa kuvataan heidän hieman ankeaa elämää Myllymäessä.

Heckerling; "Äidin uusi poikaystävä" (2007)

Amy Heckerlingin elokuvassa "Äidin uusi poikaystävä" (I Could Never Be Your Woman, 2007) nelikymppinen yksinhuoltajaäiti, käsikirjoittaja ja tuottaja Rosie (Michelle Pfeiffer) rakastuu itseään yli kymmenen vuotta nuorempaan näyttelijä-koomikkoon Adamiin (Paul Rudd). Samaan aikaan äidin varhaisteini tytär Izzie (Saoirse Ronan) rakastuu ensimmäisen kerran poikaan nimeltä Dylan. Kolmantena naisena Luonto Äiti (Tracey Ullman), taruolento sotkeutuu heidän kohtaloihinsa.

Rosie on epävarma ikänsä takia, vaikka hän on ikäisekseen hyvin nuorekas ja hyvännäköinen nainen. Hän ei ole kuitenkaan niin neuroottinen ja huolestunut iästään ja ulkonäöstään kuin muut ihmiset hänen ympärillään. Yksi näistä ulkonäköhuolestujista on Izzien isä ja Rosien eksä Nathan (Jon Lovitz), joka kohottaa kasvojaan ja tekee rasvaimuja ym, mutta on armottoman ikäisensä tai ikäistään vanhemman näköinen toisin kuin Rosie. (Wikipedia ym)

     *     *     *

Elokuvan juoni koukertaa TV-sarjojen maailmassa, missä elokuvan päähenkilöt työskentelevät. Käsikirjoittaja Rosie tutustuu Adamiin, kun tämä valitaan suosikkisarjan tähtihahmoksi.

Adam on kuitenkin näyttelijänä niin hyvä, että hänet lopulta vedetään yhtiön uuteen sarjaan, jonka on tarkoitus korvata Rosien käsikirjoittama sarja, jonka suosio on vähitellen hiipunut suhteessa kilpailevan televisioaseman sarjaan.

Adam ja Rosie puhaltavat kuitenkin yhteen hiileen, ja Adamin ansiosta Rosie löytää itsensä vihdoin uuden sarjan päätuottajana, ja he voivat jatkaa yhteistyötään ja Rosie välttää työttömyyden kirot.

Elokuvan kiinnostavuus perustuu väärinkäsityksiin ja tilannekomiikkaan, jota on joka käänteessä. Kaikki kääntyy kuitenkin aina lopulta parhain päin, ja Adam ja Rosie ovat kuin ovatkin lopulta suorastaan ihanteellinen, toisiaan rakastava ja toisistaan välittävä pariskunta. Iällä tai ikäerolla ei ole mitään merkitystä heidän suhteessaan, ja Luonto Äiti saa pitkän nenän.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Coppola: "Somewhere" (2010)

Sofia Coppolan kirjoittama ja ohjaama "Somewhere" (2010) kertoo yltäkylläisessä tyhjyydessä elävästä Hollywood-näyttelijästä ja tämän tyttärestä. Se on tarkka kuva epämääräisestä elämästä. Elokuva voitti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 2010. Pääosia näyttelevät Stephen Dorff ja Elle Fanning.

Elokuvan päähenkilö Johnny Marco on maailmankuulu nuori elokuvatähti, joka viettää ajelehtivaa elämää tähtien suosimassa Chateau Marmont -hotellissa Hollywoodissa. Joutilaan oleilun "jossakin" keskeyttävät erilaiset elokuvabisnekseen liittyvät tehtävät: käynti pr-kuvauksissa, kipsimaskin teko elokuvaroolia varten, lehdistötilaisuus, palkintogaala Italiassa... Kuuluisuus näyttää keinoelämältä. Marcon 11-vuotiaan Cleo-tyttären saapuminen isänsä hoteisiin ei näytä muuttavan mitään, ainakaan aluksi.

Coppolan tyylilliset esikuvat ovat 1970-luvun alun amerikkalaisessa elokuvassa ja eurooppalaisessa arthouse-elokuvassa. Ohjaaja luottaa pitkiin kuviin ja kerronnalliseen minimalismiin. Juonta tärkeämpi on tunnelma, tarinan kehittelyn sijaan rakennetaan maailmaa. (Yle Teeman sivusto)

      *     *      *

Vaikuttava kuvaus kuuluisan näyttelijä-isän Johnny Marcon (Stephen Dorff) ja hänen 11-vuotiaan tyttärensä Cleon (Elle Fanning) välisestä suhteesta, jota tosin himmentää se, että he eivät selvästikään ole ja ole olleet kovin usein yhdessä niin tiiviisti kuin elokuvassa kuvattuna lomajaksona.

Elokuvassa ei ole perinteisessä mielessä mitään juonta. Juonena on yksinkertaisesti se, että Cleo viettää muutaman viikon kesällä isänsä luona ennen kuin lähtee nuorten kesäleirille.

Isän ja tyttären oleminen lomittuu yhteen sen kanssa, mitä isä joutuu tekemään myös vapaalla ollessaan, mikä ei selvästikään häiritse heidän olemistaan. Päinvastoin. Tytöstä on selvästikin mukava päästä kulkemaan isänsä kanssa paikasta toiseen.

Kun yhteiset päivät ovat huvenneet, tytön surullinen elämä pilkahtaa hetkeksi esiin. Äiti ei ole kovin kiinnostunut tyttärestään ja isä ei ehdi olla hänen kanssaan. Vuoden - ja ehkä koko elämän - parhaita hetkiä ovat elokuvassa kuvatut pienet kohtaamiset ja tekemiset isän kanssa.

      *     *      *

Silmiinpistävää on miten Johnny Marco arvostaa tytärtään ja osaa suhtautua hienosti nuoreen naiseen - ja pitää tätä tasavertaisena kumppanina kanssaan sen aikaa, kun tämä on hänen luonaan.

Ennemminkin on niin, että Cleon läsnäolo saa isän miettimään itseään, ja hän tajuaa jollain käsittämättömällä, pelottavalla tavalla oman mitättömyytensä ja pienuutensa kuuluisuuden keskellä.

Elokuva päättyy hieman oudosti siihen, miten isä on jättänyt tyttärensä - ja jatkaa urheiluautollaan yksin matkaansa pitkin hiljaista valtatietä. Äkkiä hän ajaa auton tiensivuun, tulee ulos autosta - ja alkaa kävellä pitkin tyhjää ja hiljaista tietä. Mitä lienee liikkunut Sofie Coppolan mielessä hänen kirjoittaessa tätä kohtausta?

Loppukohtauksesta tulee mieleen ikoninen Forest Gump, joka juoksee USA:a pitkin poikin tietämättä miksin tekee sitä mitä tekee, mutta tulee siitä kuuluisaksi.

Chomet: "Illusionisti" (2010)

Sylvain Chomet'n "Illusionisti" (2010) on haikean nostalginen elokuva ranskalaisesta taikurista, joka 1950–1960-lukujen taitteessa lähtee esiintymismatkalle Britanniaan. Rokkarit ja muu moderni viihde ovat korvaamassa estradiviihteen, taikurien suosio on hiipumassa. Niinpä taikuri esiintyy kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja päätyy lopulta syrjäiseen skottikylään. Sieltä hänen seuraansa tarttuu nuori Alice, joka uskoo tosissaan taikurin kykyihin ja lähtee tämän perässä Edinburghiin.

Taikuria esittää Jacques Tati, tai ainakin hänen animaatioversionsa, jonka ulkonäkö ja maneerit on muokattu taitavasti illusionistin hahmoon. Yhdessä maukkaimmista kohtauksista piirretty Tati hämmentyy pahemman kerran kohdatessaan valkokangaskopionsa elokuvateatterissa, jossa pyörii Enoni on toista maata. Myös elokuvan tunnelma ja huumori muistuttavat Tatin kiireetöntä ja hykerryttävää tyyliä, joka pettävästi näyttää pelkistetyltä mutta on yksityiskohdissaan tavattoman rikas.

"Illusionisti" ei ole vain kunnianosoitus Tatille. Se perustuu Tatin vuonna 1956 laatimaan käsikirjoitukseen, jota hän ei kuitenkaan koskaan filmannut. Elokuvan paikoin surumielinenkin tunnelma johtunee osaksi siitä, että Tati tiettävästi kirjoitti tarinan eräänlaisena anteeksipyyntönä omalle tyttärelleen, jota hän tunsi laiminlyövänsä. Tarina sijoittui alun perin Prahaan. Chomet muutti tapahtumapaikaksi toisen viehättävän vanhan eurooppalaiskaupungin Edinburghin, jossa hän itse asuu ja työskentelee. (Yle Teeman sivusto)

     *      *      *

Edelliseen esittelyyn ei voi paljon lisätä, mutta jotain olennaista siitä kuitenkin puuttuu. Piirros-Tatin ja Alice-tytön suhde on erityinen, ja se tuo mieleen Charlie Chaplinin elokuvan "Kid" (1921), jonka aikana Charlie ihastuu vain 12-vuotiaaseen Lita MacMurray'in. Kun Lita on 16-vuotias, ja Charlie 35-vuotias, he menevät naimisiin. Tati tosin on huomattavasti häveliäämpi nuoren tytön kanssa.

Oikean Tatin alun pitäen käsikirjoittamassa "Illusionisti" (2010) -elokuvassa Alice lopulta tutustuu Edinbourghissa nuoreen mieheen, minkä jälkeen Jacques vaivihkaa lähtee hotellista, johon he ovat olleet majoittuneina ja eläneet päällisin puolin avioliitonomaisessa suhteessa. Oikeassa elämässä Chaplin tekee Litan raskaaksi ja välttääkseen vankilatuomion menee tämän kanssa naimisiin.

     *      *      *

"Illusionisti" -nimi selvästi viittaa muuhunkin kuin taikuriin, joka elokuvan Tati on. Se on myös keski-ikäisen miehen illuusio siitä, että hän voi elää loputtomiin nuoren tytön kanssa ilman että siitä syntyy ongelmia - syystä tai toisesta.

Taikurin tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että hän on yksinäinen mies ja taiteilija, joka elää toisenlaista elämää kuin muut ihmiset ja on tietyllä tavalla yhteiskunnan ulkopuolinen - ja vielä enemmän jouduttuaan työttömäksi.

Tati ei hakeudu Alicen seuraan vaan Alice seuraa salaa Jacquesia Edinbourghiin, missä he kuitenkin heti asettuvat hotelliin ja asuvat yhdessä. Tati on selvästi imarreltu ja jopa ihastunut tyttöön, ja ostaa tälle kaikkea mihin hänellä on varaa. Hän yrittää jopa tehdä samaan aikaan kahta työtä, jotta hän voisi ostaa tytölle sitä, mitä tämä haluaa. Lopulta se mitä Alice todella haluaa on kuitenkin jotain aivan muuta, minkä Tatikin tajuaa - ja jatkaa matkaansa.

Malick: "Elämän puu" (2011)

Nykyelokuvan suuren visionäärin Terrence Malickin ohjaama "Elämän puu" (2011) tavoittelee kosmisia ulottuvuuksia. Se kertoo maailman alusta ja lopusta, muistista, elämän tarkoituksesta ja yhdestä perheestä 1950-luvun Texasissa. Elokuva voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 2011. Pääosissa nähdään Brad Pitt, Jessica Chastain, Hunter McCracken ja Sean Penn.

"Elämän puu ei muistuta mitään näkemääni", kirjoittaa Ylen elokuvanhankkija Johan Förnäs. "Keskeinen tarina kerrotaan Wacon kaupungin keskiluokkaisissa maisemissa. On kolme veljestä, nuoria poikia, on ankara isä, on hellä äiti. Keskiössä on Jack, jota aikuisena esittää Sean Penn, nuorempi Jack on Hunter McCracken, lapsikatraan vanhin joka haastaa isäänsä jatkuvasti. Isää esittää Brad Pitt. "

Elokuva tuo mieleen "Kubrickin 2001: Avaruusseikkailun" (2001). Tarina sisältää niin elämän ongelmat kuin universumin synnyn ja kehittymisen väistämättömään kuolemaan asti. Assosiatiiviset ja huikeat kuvat avaruudesta alkulimaan. "Miksi tämä näytetään? En voi välttyä ajatukselta, että Malick näkee ihmiselämän toissijaisena tai pikku detaljina kaikkeuden jatkumossa." sanoo Fornäs. (Yle Teeman sivusto)

      *      *      *

Tarina alkaa kaiken keskeltä, kun äiti Mrs. O'Brien saa puhelimitse viestin keskimmäisen poikansa kuolemasta. Asiaa ei elokuvassa käsitellä oikeastaan mitenkään, se jää vain olemaan faktana. Yhtenä syynä voi olla se, että elokuva on pitkälti vanhimman veljeksen Jackin tajunnanvirtaa. Hän käy aikuisena, arkkitehtina läpi elämäänsä mielessään. Hän on juuri keskustellut isänsä Mr O'Brienin kanssa, ja tämä kohtaaminen on ilmeisesti saanut aikaan prosessin, joka näytetään katsojille kuvina.

Perhe elää idyllistä elämää pikkukaupungissa, mutta elämässä paljastuu koko ajan pieniä säröjä. Ongelmat näyttävät kiertyvän autoritaarisen - ja väkivaltaiseksi osoittautuvan - isän ympärille, joka ei ole tarkoituksella paha. Hän vain toimii ikään kuin oppimiensa mallien mukaan. Äiti ei pysty suojelemaan poikiaan vaikka haluaisi ja hän on samalla tavalla alistettu kuin pojat.

Ainoa joka kyseenalaistaa isän vallan on vanhin poika Jack, ja kaiken lisäksi hän huomaa olevansa samanlainen kuin oma isänsä, mistä isä ja poika - pojan ollessa vielä varhaisteini - käyvät keskustelun, mikä parantaa heidän välejään vaikka ei muuten muuta mitään.

      *      *      *

Jack pohtii elämän pieniä ja suuria kysymyksiä laidasta laitaan. Mieli tuottaa mielikuvia ihmisen esihistoriasta, lajeista ennen ihmisiä, joilla on ollut samanlainen tajunta ja moraalitaju kuin ihmisillä. Ihminen ei ole poikkeus lajien joukossa. Jollain dinosaurus-lajilla oli ehkä samanlainen tietoisuus itsestään maailmassa kuin ihmisellä.

Lapsuuden maailmankuva on Jackilla täysin murentunut, vaikka jumala luojana on jollain tavoin vielä mukana. Kirkon ja uskonnon rituaalit näyttävät mielen kuvissa isän patriarkaattisuuden jatkolta. Jackillä näyttää olevan jonkinlainen panteistinen käsitys ihmisestä yhtenä lajina muiden joukossa.

Ihminen on tuottanut omaan mielenmaisemaansa sopivat tavat ajatella asioista. Muista lajeista ei juuri piitata vaan esimerkiksi koiriin suhtaudutaan välineellisesti. Ainoa pyhä paikka on lapsuuden pihassa ollut suuri puu, jossa pojat ovat kiipeilleet ja jonne he ovat rakentaneet majojaan. Äidillä oli tapana vaellella metsissä puiden keskellä, mitä Jack myös muistelee. 

      *      *      *

Keskiluokkainen elämä pikkukaupungissa alkaa suhteellistua ennen aikuistumista, viimeistään silloin kun tehdas, jossa isä oli merkittävässä asemassa menee konkurssiin. Isästä tulee työtön, ja he joutuvat muuttamaan pienempään taloon.

Kenties tässä vaiheessa, perheen vaikeuksien keskellä, tapahtuu traaginen itsemurha, josta ei sen kummemmin puhuta. Sen jälkeen vuodet vain vierivät, ja jossain vaiheessa Jack huomaa olevansa aikuinen, samanikäinen kuin isänsä silloin, kun hänen lapsuuden maailmansa murtui lopullisesti. Ja elämä hulahti johonkin vääjäämättömään uomaan, jossa oltiin sen jälkeen.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Saarenoja: "Matka Saaristomerellä" (2002)

TULEE TÄHÄN!  

Valokuvaaja ja toimittaja Anne Saarenoja vie kirjassaan "Matka Saaristomerellä" (2002) lukijan matkalle halki kesäisen Saaristomeren.

Upeissa valokuvissa pikkusaarten asukkaiden elämä hengittää sulassa sovussa saariston ihmeellisen luonnon kanssa. Jokaisella saarella - Bengtskär, Utö, Jurmo, Dömaskär, Aspö, Långorn, Högsåra - on kuitenkin kätkössään oma tarinansa. Viehättävät rakennukset, huolella kalustetut interiöörit, saaria koetelleet historian käänteet ja syntyperäisten saaristolaisten, etenkin kalastajien ja heidän perheidensä vaiheet iloineen ja suruineen liikuttavat, ihastuttavat ja rikastuttavat kuvaamme ulkosaaristosta.  (Takakansi)

Almodóvar: "Iho jossa elän" (2011)

Pedro Almodóvarin tyylikäs psykologinen trilleri kertoo keinotekoisen ihon kehittäneestä kirurgista ja tämän salaisuudesta, vangitusta nuoresta naisesta. Pääosissa ovat Antonio Banderas, Elena Anaya ja Marisa Paredes.

"Iho jossa elän" (2011) on moderni muunnos hullun tiedemiehen tarinasta. Plastiikkakirurgia esittävä Banderas tekee elokuvassa komean paluun Almodóvarin maailmaan. Hänen roolihahmonsa tavoittelee pakkomielteisesti täydellistä muotoa, ja Alomodóvar toistaa tätä pakkomiellettä elokuvansa liki täydellisessä muotokielessä. Almodóvarin elokuviin olennaisesti kuuluvaa roisia, mautonta huumoria ei kuitenkaan unohdeta.

Elokuva on täynnä viittauksia muihin taiteisiin, Alice Munrosta Louise Bourgeoisiin. Taustalla väräjää myös Georges Franjun klassikko "Silmät ilman kasvoja". (Yle Teeman sivusto)

     *     *     *

Ohjaaja Pedro Almodóvarin  "Iho jossa elän" (2011) on päällisin puolin ilmeinen pastissi Georges Franjun  "Silmät ilman kasvoja" (1959) -elokuvasta. Kerronta poikkeaa kuitenkin täysin alkuperäisestä ja se on hyvin postmodernia, ja katsojalla menevät aikatasot sekaisin. Vähitellen kuitenkin hahmottuu, mistä kaikessa on kyse.

Myös tässä elokuvassa on hullu tutkija-lääkäri Robert Ledgard (Antonio Banderas), joka asuu syrjäisessä talossa ja hänkin tekee ihmiskokeitaan leikkelemällä ihmisiä ja hänellä on nuori kaunis tytär Norma (Blanca Suárez), joka hänkin joutuu eräällä tavalla onnettomuuteen.

Legrand ei ole kuitenkaan kiinnostunut (vain) kasvoista vaan - niin kuin vähitellen paljastuu - ihmisen seksuaalisesta identiteetistä, joka kietoutuu siihen millainen koko hänen kehonsa on.

Mies on tehnyt kokeitaan aluksi hiirillä, ja hän on onnistunut kehittämään sian geenien avulla ihon, joka on vahvempi kuin nykyinen iho. Ihmiskokeessa hänellä, ainakin elokuvan perusteella (!), on vain yksi kohde ja se on nuori nainen Vera Cruz (Elena Anaya). Tai ainakin katsoja pitkään luulee, että kyse on naisesta. Lopulta paljastuu, että Vera oli alun pitäen mies nimeltä Vicente (Jan Cornet).

Samalla tavalla kuin Franjunin elokuvassa tässäkin lopussa lääkäri ja hänen assistenttinsa kuolevat, kun Vera / Vicente tappaa heidät.

     *     *     *

Elokuva alkaa tyttären Norman onnettomuudella, joka ei ole ihan yksinkertaisesti hahmotettava tapaus. Kaikki näyttää kuvattuna aluksi tavalliselta raiskaukselta, mutta ilmeisesti mitään yhdyntää ei edes ehdi tapahtua ennen kuin Norma sekoaa. Sekoaminen johtuu intiimistä tilanteesta, mutta ei siksi, että Vicente olisi häntä raiskaamassa. Tai tilanne on epäselvä, koska kummatkin ovat ottaneet sekaisin erilaisia huumeita. Läheisissä pusikoissa on useita muitakin pareja harrastamassa hervotonta seksiä, joten Norman ja Vicenten tilanne ei ole niissä oloissa mitenkään epätavallinen.

Joka tapaukseksessa tilanne on Normalle liikaa, ja hän kesken kaiken alkaa huutaa kuin Vicente olisi vähintäinkin tappamassa häntä. Myös mies joutuu paniikkiin ja lyö naista sillä seurauksella, että tämä menettää hetkeksi tajuntansa. Vähin äänin Vicente lähtee paikalta, ja jättää Norman makaamaan puun alle. Vicenten onnettomuudeksi Norman isä on lähtenyt tyttärensä perään, ja kuulee Norman huudon. Kun isä Robert Legrand saapuu paikalle, hän näkee moottoripyörän ajavan ohi, ja rekisterikilven perusteella tunnistaa miehen Vicenteksi.

Tyttärensä Legrand löytää sieltä, minne Vicente hänet jätti. Kun isä saapuu paikalle, tytär herää ja luulee isää raiskaajaksi, ja saa samanlaisen hysteerisen kohtauksen kuin alkaessaan rakastella nuoren miehen kanssa. Isä on samassa tilanteessa kuin Vicente, mutta onnistuu hiljentämään tyttärensä. Tapauksen jälkeen tytär jää katatoniseen tilaan ja joutuu mielisairaalaan, eikä enää tunnistaa Robertia isäkseen vaan yhdistää hänet, joka kerta metsän tapahtumiin.

     *     *     *

Elokuvan ironia on siinä, että Norma oli lähtenyt yhdessä isänsä Robertin kanssa juhliin, jossa 'raiskaus' tapahtui. Ja tietyllä tavalla isä itse on syypää siihen mitä tapahtui, mutta hän syyttää tapahtuneesta vain Vicenteä, jolle hän kostaa julmasti tapahtuneen. Ja lopulta siis Vicente kostaa vuorostaan Legrandille sen, mitä tämä oli tehnyt hänelle.

Yhden onnettoman illan takia 1) Norma sekoaa (lopullisesti) ja lopulta tappaa itsensä, 2) Robert menettää ensin tyttärensä ja sitten henkensä samoin kuin assistenttinsa (äitinsä!) ja 3) Vicente tulee leikellyksi miehestä naiseksi.

Tapahtumat kiertyvät Robertin ja Vicenten / Veran suhteen kuvauksen ympärille. Robert luo nuoresta miehestä kauniin, tyttärensä ikäisen, naisen Veran, joka vastaa hänen omaa naisihannettaan (entistä vaimoaan) Galia, joka auto-onnettomuudessa menetti ensin kasvonsa ja teki sitten itsemurhan.

Vicente ei muutu vain ulkoisesti vaan myös mieleltään vähitellen neljän vuoden aikana naiseksi (tai ainakin näyttää siltä).  Veran ja Robertin suhde kehittyy groteskilla tavalla romanttiseksi suhteeksi, sillä Robert rakastuu omaan luomukseensa.

Aluksi näyttää, että myös Vera / Vicente on mukana suhteessa, mutta elokuvan lopulla paljastuu, että Vicente on vain teeskennellyt muuttuneensa naiseksi. Vicenten ainoana tavoitteena on ollut päästä eroon Robertista - ja vapaaksi vankeudesta.

Kun Vicente lopulta pääsee palaamaan kotiinsa, äitinsä ja tämän lesbokumppanin luo, hän joutuu esiintymään naisena jollaiseksi hän on muuttunut...  Katsoja jää elokuvan jälkeen epävarmaksi, haluaako Vicente jäädä naiseksi vai palata mieheksi. Tätä vaikutelmaa tehostaa se, että hän oli alun perin käytökseltään hyvin naismainen.

     *     *     *

Kun Almodóvarin  elokuvaa "Iho jossa elän" (2011) vertaa Georges Franjun  "Silmät ilman kasvoja" (1959) elokuvaan, huomaa helposti yhden olennaisen eron niiden välillä. Uudessa elokuvassa ihmisen elämä on revitty täysin riekaleiksi. Mitään illuusioita ei ole enää jäljellä siitä, millainen ihminen on ja mitä hän saattaa tehdä toiselle ihmiselle vain kostaakseen kokemansa vääryyden, vaikka kyse olisi traagisesta erehdyksestä.

Tällaisessa maaperässä eivät enää tarinat ja legendat elä vaan jumalien jälkeen kuolevat myös kuvitelmat ja toive paremmasta elämästä jossain hamassa tulevaisuudessa.

Franju: "Silmät ilman kasvoja" (1959)

Ensimmäistä kertaa televisiossa! Georges Franjun karmaisevan tunnelmallinen kauhuklassikko kirurgista, joka sieppaa nuoria naisia luodakseen uudet kasvot tyttärelleen. Pääosissa ovat Pierre Brasseur, Alida Valli ja valkoisen maskin peittämä, lähinnä silmillään näyttelevä eteerinen Edith Scob. Vuosikymmenten myötä elokuvan maine on vain kasvanut, ja nykyisin sitä pidetään paitsi kauhuelokuvan myös ranskalaisen elokuvan mestariteoksena ylipäätään.

"Silmät ilman kasvoja" (1959) tarjoaa runollista kauhua ja tyylikästä jännitystä, mutta sillä on myös vaarallisen elokuvan maine. Sen ensi-illassa Edinburghissa seitsemän ihmistä pyörtyi - ainakin legendan mukaan. Suomessa elokuva koettiin niin kauhistuttavaksi, että se kiellettiin kokonaan. Aiemmin elokuva onkin nähty Suomessa vain erikoisnäytännöissä sekä teknisesti melko huonona dvd-julkaisuna.

Tarinassa on myyttisiä ja sadunomaisia aineksia: hullu professori, ikuisen elämän kaipuu, kellarissa haukkuvat koirat, peitetyt peilit, nuoria naisia kaappaava tumma nainen, valkoiseen kaapuun pukeutunut nainen valkoinen naamio kasvoillaan vaeltamassa kartanossa kuin haamu...

Elokuva perustuu Jean Redonin romaaniin, ja käsikirjoitusta on ollut muokkaamassa "Vertigonkin" taustalta löytyvä kirjoittajakaksikko Boileau-Narcejac. (Yle Teeman sivusto)

     *     *      *

Yksi kaikkien aikojen kauhuelokuvia. Täynnä myytttistä ja legendaarista ainesta, johon paneutuminen vaatisi paljon työtä. Nuorten naisten sieppaaminen ja tappaminen tuo tietysti mieleen ennen muuta Lontoossa vaeltaneen myyttisen Viiltäjä-Jackin, joka myös tappoi naisia. Tosin nämä naiset olivat lähinnä köyhiä prostituoituja. Elokuvan naiset olivat hekin köyhiä, köyhiä opiskelijoita. Jotain samaa tarinoissa on.

Molemmissa tarinoissa murhaaja on sivistynyt ja korkeasti koulutettu mies. Viiltäjä-Jackiksi on epäilty mm. tunnettua ja arvostettua kuvataiteilijaa Walter Sickertiä. Niin elokuvan kirurgi tohtori Génessier (Pierre Brasseur) kuin Viiltäjä-Jack nimenomaan viiltelivät tai silpoivat brutaalisti uhrejaan. Génessier tosin silpoi vain kasvoja, mutta hän leikkasi naisilta koko kasvot, minkä jälkeen heidät jollain tavoin tapettiin.

Kirurgin naisassistentti Louise (Alida Valli) kirurgisten toimenpiteiden jälkeen hävitti ruumiit joko yksin tai yhdessä tohtorin kanssa. Toiminta oli kylmäveristä ja laskelmoitua, ja sen tarkoituksena oli vain saada uudet kasvot Génessierin tyttärelle Christianelle (Edith Scob).

     *     *      *

Kertomus on monella tavalla moderni ja nykytarina, heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien. Tohtori Génessierin tytär  loukkaantuu auto-onnettomuudessa, melkein kuolee palavassa autossa, jota kuljettaa hänen poikaystävänsä Jacques.  Ja menettää kasvonsa, vain silmät jäävät vahingoittumattomiksi.

Autoistuminen oli juuri 50- ja 60-lukujen taitteessa nopeampaa kuin koskaan - ja silloin sattui myös suhteessa enemmän vakavia onnettomuuksia kuin tänä päivänä. Liikenteessä kuoli 80-luvulle tultaessa enemmän ihmisiä kuin 2. maailmansodassa! Auto oli historian vaarallisin tappaja ilman että sitä pidettiin sellaisena. Lääkäri, jollainen yksi päähenkilöistä oli, sen sijaan edusti jotain aivan vastakkaista, mutta auton aiheuttaman onnettomuuden takia muuttui sarjamurhaajaksi.

Murhaaja oli myös isä, joka murhasi tyttärensä ikäisiä naisia. Asetelma ei voisi olla ambivalentimpi, oudompi ja groteskimpi kuin se oli.

     *     *      *

Modernin yhteiskunnan epävarmuus ja vaarallisuus oli se, joka tuotti modernit tarinat, nykytarinat eli urbaanit legendatkin, jotka selvästi olivat jo idullaan. Christiane on selvästi legendan Bloody Mary, joka näkyy peilistä kun siihen katsoo. Hän on yhden legendojen legendan hahmo, jossa nuoret naiset käyttäytyvät huolettoman irrationaalisesti - ja joutuvat sen kautta suureen vaaraan joutua Maryn murhaamiksi. Silti he ottavat riskin, vaikka heidän ei tarvitsisi tehdä sitä.

Elokuvassa Christiane itse on nuori nainen, joka on myös pelottava Bloody Mary. Häneltä on piilotettu kaikki peilit, jotta hän ei näkisi itseään peilistä. Eräässä kohtauksessa hän mielessään manaa kammottavan haamun esiin kertoessaan, miten hän näkee rujot kasvonsa milloin mistäkin heijastavasta pinnasta, vaikka peiliä ei olekaan.

Mary on myös vanhojen kauhu- tai kummituskertomusten valkoisiin pukeutunut neito, joka vaeltelee suuressa, syrjäisessä talossa. Hänet on eristetty muulta maailmalta, eikä hän kasvojensa takia pääse liikkumaan talon ulkopuolelle. Hän on käytännöllisesti katsoen kuollut, elävä ruumis. Vain hänen isänsä ja tämän assistentti ylipäätään tietävät, että hän on elossa.

     *     *      *

Tarinassa on monia kiinnostavia yksityiskohtia, joista yksi on se, että Génessierillä on talossaan samanlainen laboratorio kuin Mary Shelleyn "Frankensteinin" Victorilla, joka kehittelee hirviötään. Georges Franjun elokuvan hirviö on tutkijan oma tytär, jonka hän yrittää muuttaa takaisin ihmiseksi epäonnistuen toistuvasti.

Christiane kohtaa peräjälkeen kaksi tragediaa tai oikeastaan kolme. Ensin hän vammautuu vakavasti auto-onnettomuudessa, sitten hän joutuu eroon syvästi rakastamastaan Jacquesista ja kolmanneksi joutuu isänsä ihmiskokeiden kohteeksi. Elämästä on tullut yhtä painajaista, minkä ympärille elokuvan jännite kehkeytyy - ja purkautuu lopulta hyvin väkivaltaisesti.

Kolmannen kasvojensiirron alkaessa Christiane tappaa kirurginveitsellä isänsä assistentin Louiesen ja vapauttaa vangitun ja jo leikkauspöydällä kuolemaa odottavan nuoren, kauniin naisen. Seuraavaksi hän vapauttaa koirat, joita hänen isänsä on käyttänyt eläinkokeissa hyväksi. Kun isä on tulossa salaiseen laboratorioonsa, hän kohtaa koirat, jotka raatelevat hänet hengiltä.

Mary tulee koirien jälkeen ulos talosta, ja lähtee vaeltelemaan pimeään yöhön valkoisessa asussaan kuin haamu, miltä hän valkoinen naamio kasvoillaan todella näyttääkin.

Koirat tuovat mieleen urbaanien legendojen yhden suosikkihahmon, ihmisen uskollisen ystävän koiran, joka pettää isäntänsä. Tosin tässä tapauksessa koirat vain kostavat vangitsijalleen kaltoinkohtelunsa. Niiden todellinen isäntä tai emäntä oli Christiane, joka kävi salaa hoivaamassa niitä pimeässä kellarissa, mistä isä ei tiennyt mitään.

Lundberg: "Saaristokirja" (2003)

Toimittaja Stefan Lundberg ja valokuvaaja Cata Portin vievät lukijan katsomaan mansikkapaikkojaan Saaristomerellä. Kierros alkaa Morgonlandista Hangon edustalla, ulottuu ohi Vänön ja Borstön Jurmon luotojen hyljeparatiisiin sekä edelleen legendaariseen Aspöhön, kuninkaalliseen Gullkronaan ja keisarilliseen Högsåraan. Koemme merkillisiä ihmiskohtaloita, kauneutta ja väkivaltaista kuolemaa, monenlaisia tarinoita ja lämmintä vieraanvaraisuutta.

Lukija saa havaita, että näillä saaristomme helmillä on tarjolla paljon enemmän kuin pelkkiä kauniita ankkuripaikkoja. (Takakansi)

     *      *       *

Ihmiselle joka ei ole ollut kuin kerran jollaa suuremmassa purjeveneessä tällainen kirja on mielenkiintoinen lukuelämys. "Vai tämmöisillä paikoilla ne kiertävät vuodesta toiseen." Lisäkiinnostusta tuo se, että kirjassa on luotoihin ja saariin sekä mereen liittyviä tarinoita, joita Saaristomeren väylillä liikkuvat eivät ole ehkä koskaan kuulleet. On kuin osallistuisi itse lukemalla tätä kirjaa tositarinoihin Itämerellä.

Aiemmin hieman tutuksi tulleiden Dragsfjärdin, Rosalan, Hiittisten, Högsåran ja Bengtskärin lisäksi monet muutkin paikat tulevat hieman tutummiksi. Ja samalla huomaa että tietyt tarinat toistuvat tekstistä ja kirjoittajasta toiseen.

Kirjassa lähdetään veneellä liikkeelle Hangosta, ja Hangoniemen ja Bengtskärin väliltä löytyy ensiksi luoto nimeltä Morgonland, jolla ei asu kuin haahkoja. Luotoon liittyy vain yksi sotajuttu, sillä jostain ihmeen syystä viime sodan aikana siellä tapatettiin sodankin logiikan mukaan turhaan joukko miehiä. Tarina ei kerro, miksi ihmeessä saarelle oli lähetetty joukko suomalaisia ilman venettä.

Väylän lähettyvillä on koko joukko pieniä ulkoluotoja ja kareja, joissa viihtyvät vain linnut ja hylkeet. Jollakin luodolla tosin saattaa olla kalastajamaja ja majassa näkkileipää sen varalle, jos paikalle sattuu joku veneensä menettänyt.

Kirjassa koukataan ulkoluodoilta suoraan Hiittisiin ja Rosalaan ja sieltä lautalla Högsåraan, mistä jatketaan matkaa laivaväylän toiselle puolen pienelle Tumnhamnin saarelle. Vihdoin tullaan veneilijöiden viimevuosikymmenten suosikkikohteeseen Gullkronaan, mistä lähdetään taas ulommaksi merelle Vänön, Borstön ja Björkön ym saarille.  Lopulta saavutaan Jurmoon ja aina Utön majakkasaarelle asti.

lauantai 23. marraskuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 131: "Blue moon - Kuu Sininen"

Koko viikon kuu on paistanut sinisenä korkealla taivaalla.

      *      *     *

Kuu Sininen
Oi, Kuu Sininen. Tässä seison
ja katson sinua, Kuu Sininen.
En yksin vaan kanssasi,
Kuu Sininen.

Tiedäthän, miksi olin siellä
Kuulit mitä hiljaa sanoin. Jotain
jollekin jota todella rakastin.

Ja sitten äkkiä hän ilmestyi kuin
tyhjästä eteeni, suoraan syliini.
Kuulin hänen kuiskaavan: palvon sinua
ja kun katsoin kuuta, se muuttui kultaiseksi.

Kuu Sininen
Oi, Kuu Sininen. Nyt en ole
enää yksinäinen. Sydämessäni
on unelma. Sydämessäni.

Ja sitten äkkiä hän ilmestyi kuin
tyhjästä eteeni, suoraan syliini.

Kuulin hänen kuiskaavan: palvon sinua
ja kun katsoin kuuta, se muuttui kultaiseksi.

Kuu Sininen
Oi, Kuu Sininen. Nyt en ole
enää yksinäinen. Sydämessäni
on unelma. Sydämessäni.

Kuu Sininen
Oi, Kuu Sininen. Nyt en ole
enää yksinäinen. Sydämessäni
on unelma. Sydämessäni.

Linkki: Julie London - Blue Moon. YouTube

'Raskaana oleva myymälävaras'. Kirjassa: Brunvand "Encyclopedia of urban legends" (2012)

"Urbaanien legendojen ensyklopediassa" (2012) kerrotaan legendojen nykytilasta sarjakuvissa, kirjallisuudessa, elokuvissa, musiikissa ja monilla muilla populaarikulttuurin aloilla. Ensyklopedia toimii yhtä hyvin antologiana kuin hakuteoksena nykytarinoihin. (Amazonin sivustolta)

     *      *      *

Yksi ensimmäisiä urbaaneja legendoja, joita ole kuullut - ja jonka kuulee vieläkin toisinaan täällä Hämeenlinnassa - liittyy legendaan 'Raskaana olevasta myymälävarkaasta'.

Legendan mukaan virginialainen nainen oli Arlingtonissa mennyt urheiluliikkeeseen, missä hänet oli pidätetty epäiltynä yrityksestä varastaa koripallo.

Joiden toimittajien ja nykykansatieteen tutkijoiden mukaan tarina ei tuntunut uskottavalta, sillä se muistutti liikaa toista tarinaa, jota ei oltu koskaan todennettu eli se ei pitänyt paikkaansa. Se oli liian hyvä tarina ollakseen totta.

Kaikesta huolimatta tarina oli totta! Toisin kuin tarina 'Pakasteita varastavasta myymälävarkaasta'. Tämän toisen legendan mukaan, tarinasta on lukuisia versioita, esimerkiksi eläkeläinen menee paikalliseen Valintataloon ja piilottaa hattunsa alla pakastekanan. Hienohelma pääsee kassalle asti, mutta pyörtyy, jolloin paljastuu, että kylmä kana oli viilentänyt naisen aivoja siinä määrin, että hän menetti tajuntansa.

'Raskaana oleva myymälävaras' -tarina ei ole yhtä hauska ja dramaattinen. Nainen suuttuu epäilijöilleen ja haastaa heidät oikeuteen, mutta häviää oikeudessa.

     *     *     *

Ei ole yllättävää, että sellainenkin tarina kiertää maailmalla, jossa nainen väittää olevansa raskaana, mutta onkin piilottanut paitansa alle vesimelonin. Tällainen tarina tuntuu enemmän kuin uskottavalta, sillä itse en ainakaan epäile, eikö tällaista olisi joskus jossain ihan varmasti tapahtunut.

Joiden urbaanien legendojen kohdalla toimii myös sellainen logiikka, että legendaa ei ehkä koskaan ole pystytty todistamaan oikeaksi, mutta lopulta tarina osoittautuu kuin osoittautuukin todeksi. Esimerkiksi tässä tapauksessa on hyvin mahdollista, että se mitä ei ole koskaan tapahtunut, tapahtuu  huomispäivänä. Ehkä joku joka kuulee tarinasta, saa päähänsä ja sanoo juuri itselleen, että "hei, miksipä en kokeilisi tuota juttua".

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 258: "Ovatko koirat tärkeämpiä kuin ihmiset?"

Aina välillä jää todella ihmettelemään tämän maailmaan ihmisten ajatuksenjuoksua ja käyttäytymistä.

Tänään yksi henkilö, 35-vuotias psykiatrinen sairaanhoitaja (!) kutsutaan häntä vaikkapa Siniksi haki ystäviltään Facebookissa myötätuntoa itselleen siksi, että hänen koiransa oli saanut aikaan sydänkohtauksen puudeliaan taluttaneelle ikäihmisille.

En aluksi tajunnut, en halunnut ymmärtää, miten hän - ja hänen ystävänsä - ajattelivat tilanteen. Hän ei ollut todellakaan kiinnostunut siitä, mitä oli aiheuttanut toiselle ihmiselle vaan ajatteli tilannetta vain ja ainoastaan omana henkilökohtaisena tragedianaan tms.

Muut esittivät myötätuntoisia ilmauksia ja peukutuksia Sinille, siitä huolimatta mitä hän oli saanut aikaan. Joku epäilevä Tuomas kysyi yllättäen, mitä te oikein peukutatte, ja joutui naisten vihamielisten hyökkäysten kohteeksi. Koiraa ja sen omistajaa ei olisi saanut mitenkään arvostella. Tärkeintähän oli se, että hän avoimesti ja rehellisesti kertoi mitä oli tapahtunut. Rehellisyyshän on se tärkein asia ja vilpittömyys. Jos siitä huolimatta aiheutuu jotain ikävää, mitä sitten? Kaikkeahan sattuu ja tapahtuu.

Ongelman ydin, sanoi Tuomas, oli koiran omistajassa, joka ei ollut riittävästi kouluttanut koiraansa. Sellaisen koiran kanssa, jota ei pysty hallitsemaan, ei tulisi lähteä ihmisten ilmoille. Nainen asui jossain syrjäkylällä koirineen ja lapsineen, mutta ulkoilutti koiraa toistuvasti Vantaan kaduilla ja hän pystyi vain vaivoin käsittelemään koiraa. 

Mikäli koiraa ei pysty enää kouluttamaan - tai mikäli sitä ei kouluteta -, se olisi parempi lopettaa, sanoi samainen Tuomas, mistä naiset verisesti loukkaantuivat. Joku sanoi, että Tuomashan oli sanonut, että ongelma ei ole koirassa vaan sen omistajassa, mihin Tuomas vastasi terävästi toistaen sen mitä oli aiemmin sanonut. 

- Aivan oikein ongelmana on koiran omistaja, joka ei ole riittävän varhaisessa vaiheessa kouluttanut koiraansa. Ja jos hän ei onnistu kouluttamaan koiraansa, on parempi, että koira lopetetaan. Se voi olla vaaraksi ihmisille, jos pääsee irti. 

Susikoiran omistaja reagoi postaukseen siten, että hän totesi, että Tuomas ei voi tuntea hänen koiraansa niin kuin hän sen tuntee, mihin Tuomas vastasi, että hän oli vuoden aikana nähnyt kolme vastaavanlaista suurta koiraa, joiden omistajat olivat samalla tavalla suhtautuneet koiriinsa - ja kaksi koirista oli purrut joko ihmistä tai toista koiraa. Omistajien vakuutteluista huolimatta.

Tilanne päättyi umpikujaan, ja pitkän keskustelun lopuksi Sini ja Tuomas eivät luonnollisesti olleet enää Facebook-ystäviä, sillä Sini ei halunnut sitä, että joku kehtaa ehdottaa hänen rakkaan perheenjäsenensä lopettamista.

     *     *     *

Koiranomistajat ovat valitettavan ajattelemattomia eläintensä kanssa. Tämäkään 35-vuotias nainen, jolla on 2-3-vuotias lapsi, ei ajatellut, että koirasta voisi koskaan olla haittaa hänelle tai hänen lapselleen.

Totuus kuitenkin on, että juuri susikoirat ovat Suomessakin tappaneet jopa isäntiään joissain tilanteissa, kun ne ovat ottaneet perheessä lauman johtajan roolin.

perjantai 22. marraskuuta 2013

RUNO ON VAPAA. Osa 130: "Vivin ajatukset ovat aina vain raskaudessa"

Alla olevassa tarinassa on sujuvasti yhdistelty erilaisiä uskomuksia ja käsityksiä, joita ihmisillä on sivistyneissä länsimaissa raskaudesta.

      *      *     *

Vivi istuu muhkeassa nojatuolissa ja lepuuttaa jalkojaan rahin päällä. Toisella kädellä hän sivelee paljasta, selvästi pyöristynyttä vatsaansa. Vivi haaveilee synnyttämisestä turkoosinvärisessä meressä, jossain Välimeren rannalla, ehkä Ranskan tai Espanjan rivieralla. Hän haluaa kaiken tapahtuvan mahdollisimman luonnollisesti niin kuin merenneidolla.

Äkkiä hän tuntee voimakkaan puristuksen käsivarressaan. Vivin pään läpi juoksee sekunnin murto-osan ajan lukuisa määrä ajatuksia, jotka purkautuvat valtaisaan huutoon. Samassa Vivi huomaa, että se onkin vain hänen siskonsa Sara. Vihaisena Vivi kysyy, miten sinä voit olla siinä. Sinunhan pitäisi olla Turussa. No, sisko nyt joka tapauksessa oli siinä.

-  Nyt vauvalla on nyrkin kokoinen luomi oikeassa käsivarressaan, ja se on sinun syysi.

- Saattaa olla tai saattaa olla olematta. Et olisi aina niin taikauskoinen. Miten voit? Äiti kertoi, että halusit seuraa. Ajattelin tulla pariksi viikoksi.

- Eikö sinun pitäisi olla töissä?

- Minun pitää olla vain siellä, missä minua tarvitaan. Ja nyt minua tarvitaan täällä. Vai etkö halua, että olen täällä?

- Tietysti haluan. Keittäisitkö kahvia? En jaksa nousta näine mahoineni tästä tuolista.

- Ei tuo nyt vielä niin kovin suurelta näytä...

- Ei vai... No, ei niin... Mutta tuntuu!

Sara menee keittiöön ja laskee vettä hanasta. Vivi huutaa hetken kuluttua olkansa yli ja sanoo, että Frederik haluaa varmaan, että ensimmäinen lapsi on poika.

- Miksi?

- Eivätkö miehet sittä halua... poikia?

- Miksi?

- Miksi, miksi! Siksi että he ovat MIEHIÄ.

- Ei minun mieheni ainakaan halunnut .. tai halua poikaa ensimmäiseksi. Hän haluaa vain tyttöjä.

- Minä puhuin nyt Frederikistä. Siitä machoilijasta. You know. Suomenruotsalaista kulttuurisukua. Äh, unohda koko juttu. Tiedätkö, olen jo nyt varma, että se on poika. Maha alkaa pullottaa ulospäin...

- Tietysti se pullottaa ulospäin. Eihän sinulla ole vatsaa, läskejä joihin SE uppoaisi. Ja lantiosi on yhtä kapea kuin miehillä.

- Tuo ei ollut kauniisti sanottu. Ei ollenkaan. Saat pyytää anteeksi.

- Anteeksi. Otatko jotain kahvin kanssa?

- Otan omenan. Kai toit omenia?

- Toin omenia. Monta kiloa punaista Joonatania. Ethän sinä mitään muuta syö.

- En niin. Paljon muuta.

     *     *      *

Vivi vetää t-paidan vatsansa päälle, ja nousee ketterästi ylös tuolista kuin ei mitään, ja hiipii hiljaa keittiön ovelle.

- Pöö!

Pöö itsellesi, sanoo Sara, eikä ole yhtään yllättynyt Vivin tulemisesta.

- Tein sinulle kurkkuvoileivän.

- Kiitos. Ripsit kai hieman suolaa viipaleiden päälle?

- Niin tein.

- Kiitos, sisko. Sinä olet niin kultainen.

Vivi ottaa kaksi juoksuaskelta sisaren luokse ja halaa häntä takaapäin.

- Olisitpa sinä mies niin menisin sinun kanssasi naimisiin.Tiedätkö olen laskenut, että vauvan TÄYTYY syntyä sunnuntaina.

- Sunnuntaina?

- Niin, sunnuntaina. Ja siitä tulee sunnuntailapsi.

- Sunnuntailapsi?

- Niin, sunnuntailapsi. Onnellinen niin kuin vain sunnuntaina syntyneet voivat olla.

- Aha. Mennään istumaan pöydän ääreen.

- Minä voin viedä mukit.

Vivi ottaa tiskikaapista kaksi muumimukia, ja panee toisen itsensä eteen ja toisen Saralle. Sara tulee perästä kannun kanssa ja kaataa kahvia mukeihin.

     *     *      *

- Olisin halunnut että vauva syntyy talvella... mutta toisaalta on hyvä, ettei se syntyy myöhään keväällä.

- Niin, ehdit valmistua. Se on hyvä se. Ja pienen lapsen kanssa on helpompi olla kesällä. Tulet kai minun luokseni Kaarinaan, kun olet valmistunut?

- Katsotaan, sanoi gynekologi. Ehkä minä tulen. Minnepä muuallekaan minä menisin. En ainakaan isän ja äidin luokse.

Vivi on hetken aikaa ihan hiljaa ja syö ahneesti kurkkuleipäänsä, ja Sara katselee häntä pitkään.

- Kyllä sinä olet kaunis. Kauniimpi kuin koskaan ennen. Raskaus kaunistaa sinua.

- Kuka nyt on taikauskoinen?

- Ei, ihan totta. Olet tosi .. viettelevän näköinen. Haluaisin suudella sinua kuin mies ainakin!

- Älä viitsi pelleillä.

- Grrrr..., Sara suutelee Vivia kaulalle ja kutittaa häntä kaunaloiden alta.

- Lopeta, lopeta! Haluatko että tukehdun tähän leipään?

- Ei, sitä riskiä en voi ottaa... lapsen takia.

- Niin, minusta ei ole väliä. Saat tulla nukkumaan minun viereeni ensi yönä.

- Tietysti tulen sinun viereesi, rakas. Haluan rakastella kiihkeästi kanssasi.

- Kyllä muuten... mutta ei vauvan nähden.

- Ai, niin. Täytyy olla varovainen, ja sammuttaa valot.

- Pöh! Sinä sitten osaat olla välillä typerä. Haluan nukkua sinun kainalossasi. Niin kuin silloin lapsena saaressa.

- Niin, niin kuin silloin Saariston lapsina.

Linkit:

10 myyttiä raskaudesta. Iltalehti 31.8.2013

Ihana nettihitti: Syntymän ihme puolessatoista minuutissa. Ilta-Sanomat 12.3.2012

Introducing... [Koko hoito yhdellä videolla]. YouTube

Pregnancy. [Urbaanilegendat] Snopes.com

Virtanen, Leea. 1994. Arjen uskomuksia.

      -     -    -     -     -     -     -     -     -     -

Leea Virtanan: "Arjen uskomuksia", s. 156-158.

Kotona synnyttäminen on miellyttävämpää kuin synnytys sairaalassa.

Kotisynnytys on luonnonmukaista.

Kaikkein miellyttävintä on synnyttää meressä.

Jos miehet joutuisivat synnyttämään, maailman väkiluku laskisi tai synnytyksistä olisi aikaa sitten tehty kivuttomia.

Jos raskaana olevaa naista otetaan kiinni esimerkiksi olkapäästä ja hän pelästyy, lapselle tulee kämmenenkokoinen luomi olkapäähän.

Jos vauva potkii mahassa paljon, se on synnyttyään rauhallinen (ja päinvastoin).

Mies toivoo ensimmäisestä lapsesta poikaa.

Raskaana olevan naisen vatsasta voi päätellä vauvan sukupuolen. Tulossa on tyttövauva, jos äidin lantio on leventynyt. jos vatsa on korkealla, tulossa on poika.

Jos ensimmäinen lapsi on poika, se on äidin näköinen, jos taas tyttö, se on isän näköinen.

Vauva näkee syntyessään tulevän elämänsä. (Tällä selittyy sekin, miksi vauvat aina itkevät syntyessään.)

Sunnuntiana syntyneet 'sunnuntailapset' ovat onnellisempia kuin muut ihmiset.

Kovien pakkasten aikaan syntyneet lapset ovat älykkäimpiä.

Jos sikiö on ollut ei-toivottu ja äiti on murehtinut raskauttaan, sikiö on kuulemma saattanut tehdä itsemurhan.

Monille miehille tulee tarve pettää vaimoaan, kun vaimo on synnytyslaitoksella.

      *      *      *

Pregnancy. Snopes.com

Nainen haastaa lääketehtaan oikeuteen syötyään ehkäisyä edistävää hilloa, mutta tulee raskaaksi.

Tyttö synnyttää lomamatkan jälkeen mustekalan.

Nainen tulee raskaaksi siittiöstä, joita oli ollut luodissa.

Erään kaupungin, jonka asemalla aamujuna pysähtyy, syntyvyys on korkeammalla tasolla kuin muualla.

Tytär käyttää äitinsä ehkäisypillereitä ja korvaa pillerit aspiriinillä.

New Yorkin syntyvyys kasvoi yhdeksän kuukautta vuoden 1965 sähkökatkon jälkeen.

Lakimies jätti suuren omaisuutensa perinnökseen naiselle, joka seuraavan 10 vuoden aikana synnyttäisi eniten lapsia.

Coca Cola tappaa siittiöitä.

Auton törmääminen voi johtaa raskauteen...

Lapsi joka on syntynyt reittilennolla saa matkustaa lopun ikäänsä ilmaiseksi.

'Kanitestiä' on käytetty selvittämään, onko nainen raskaana vai ei. Jos kani kuolee, nainen on raskaana.

Mies jonka vatsaonteloon oli istutettu hedelmöitetty munasolu oli ensimmäinen mies joka synnytti.

Vastasynnyttänyt äiti lähetti vihaisen kirjeen sille joka oli juonut jääkaapista 'erikoismaidon' joka oli tarkoitettu hänen lapselleen.

Raskaana olevaa naista syytettiin koripallon varastamisesta urheiluliikkeestä.

Miehen huijaus huumetestissä paljastuu, kun testi paljastaa hänen olevan raskaana.

Tyttö ei voi tulla raskaaksi ekalla kerrallaan (ja muut tähän liittyvät myytit).

Nainen tulee raskaaksi, koska hänen on vaikea ymmärtää gynekologinsa antamia ohjeita.

Raskaustestin ja kodinputkimiehen sekoituksella on mahdollista ennustaa syntymättömän lapsen sukupuoli.

Lapseton pariskunta keksii, että syy heidän lapsettomuuteensa on seksin puute.

Nuorin äidiksi tullut on vain 5-vuotias perulaistyttö.

Uskomus siitä, että kuukautiskierron vaiheella on merkitystä raskaaksitulemisen kanssa.

Viimeisillään raskaana oleva nainen on tikahtuu nauruun, kun yrittää istua bussissa panemalla alleen kasapäin mainoslehtiä.

Valkoinen morsian synnyttää mustan lapsen yhdeksän kuukauden kuluttua villien polttareiden jälkeen.

Identtinen kaksonen on annettu väärille vanhemmille. Kaksoset kuitenkin kohtaavat sattumalta myöhemmin elämässään.

Liian pitkään raskaana olevia naisia houkutellaan syömään tietyissä ravintoloissa.

6-7-vuotias tyttö esittää koulussa, miten synnytys oikeasti tapahtuu, sillä tavoin joka ei tämän ikäiselle tytölle pitäisi olla mahdollista.

3D-pornofilmin katselu tekee nuoren naisen raskaaksi.

      *      *      *

10 myyttiä raskaudesta. Iltalehti

Tuore amerikkalaiskirja lyttää monta vanhaa uskomusta odotusajasta. Raskauteen ja synnytykseen liittyy joukko myyttejä. Suurin osa raskautta koskevista käsityksistämme perustuu perimätietoon ja uskomuksiin, ei tieteelliseen tutkimukseen.

Women's Health -lehti listasi 10 käsitystä, joista tiede on toista mieltä.

1. Raskaus kestää yhdeksän kuukautta

2. Seksi raskauden aikana on haitallista vauvalle

3. Keisarileikkauksen jälkeen ei voi synnyttää alateitse

4. Vauvan sukupuolen näkee vatsan muodosta

5. Jos äidillä on sukupuolitauti, on se lapsellakin

6. Raskaana ei saa juosta

7. Raskauskilot katoavat synnytyksessä

8. On syötävä kahden edestä

9. Jokainen voi imettää

10. Synnytyksen voi käynnistää seksillä tai tietyillä ruoilla