torstai 26. joulukuuta 2013

Halonen: "Prinsessa" (2010)

"Prinsessa" (2010) on suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Arto Halonen ja käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Paavo Westerberg sekä Halonen.

Elokuva kertoo todellisesta henkilöstä, Anna Lappalaisesta (1896–1988), joka on diagnosoitu maanis-depressiiviseksi ja skitsofreniseksi. Elokuva kertoo hänen erityisestä elämästään Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa Kellokosken prinsessana. (Wikipedia)

     *     *     *

Vaikuttava kertomus hieman hullusta naisesta, joka ei sitten lopulta ollutkaan ehkä niin hullu millaiseksi hänet oli tehty.

Käsikirjoittajat Pirjo Toikka, Arto Halonen, Paavo Westerberg ovat saaneet kertomukseen yhteiskunnallista syvyyttä. Prinsessan kautta on kurkistettu koko mielisairaanhoidon mielekkyyteen.

Merkittävin elokuvaan upotettu tarina koskee lobotomia-leikkauksia, joita tehtiin Prinsessan aikaan Kellokoskenkin sairaalassa. Juonikkkaasti ja onnekkaasti Anna Lappalainen täpärästi välttää joutumasta itse leikkauspöydälle, jolloin tarina Prinsessasta ja hänen elämästään olisi jäänyt torsoksi.

Prinsessalla on kaiken hulluutensa keskellä tai juuri siitä syystä loistava taito saada kontakti ihmisiin, ja monet sellaiset ihmiset, jotka hoito olisi henkisesti ja fyysisesti vammauttanut, pääsivät Prinsessan käsittelyn jälkeen jopa kotiutumaan. - Tällä toiminta tietysti koetteli lääkäreiden hermoja, itsetuntoa ja ammattiylpeyttä.

Eläväksi legendaksi Anna Lappalainen alias Prinsessa pääsee karattuaan toisen potilaan kanssa Helsinkiin, missä he pääsevät samaan lehtikuvaan oikeiden Tanskan kuninkaallisten kanssa.

     *     *     *

Prinsessan legenda huipentuu hänen kuolinvuoteellaan Nikkilän mielisairaalassa, jonne hänet on viimeisiksi vuosiksi siirretty.

Viimeiset sanat ovat yhtä yllättävät, kun koko Prinsessan tarina. Kun hoitajat kutsuvat Anna Lappalaista Prinsessaksi, hän toteaa, ettei hän mikään Prinsessa ole vaan Anna Lappalainen.

Aivan lopussa hän siis ikään kuin myöntää, että koko Prinsessana oleminen on ollut yhtä suurta spektaakkelia ja esittämistä. Ehkä tätä voisi pitää Prinsessan suloisena ja hyväntahtoisena kostona koko suomalaiselle mielisairaanhoidon (ja köyhäinhoidon) instituutiolle, joka oli kohdellut ihmisiä kaltoin vuosisatojen ajan.

Pelleiksi elokuvassa joutuvat myös sielunhoitajat, jotka eivät tiedä ihmisestä ja hänen sielustaan paljon paskaakaan. Vähemmän kuin heidän kaitsemansa lampaat.

     *     *     *

Sairaanhoidon kehityksen kuvaaminen on kiinnostava sivujuonne elokuvassa. Vaikka niin eristäminen, pakkopaidat,  insuliinishokit ym. ovat menneisyyttä, sähköshokkeja annetaan edelleen esimerkiksi psykoosipotilaille.

Hoidot ovat kaikesta kehittyneisyydestään huolimatta vasta alkutekijöissään, sillä ihmisten aivojen toimintaa ja ohjausta ei tunneta edelleenkään kovin hyvin. Tänä päivänä - mistä elokuvassa ei kerrota - hoito painottuu lääkehoitoon ja erilaisiin (keskustelu)terapioihin.

Annan aikana potilaita vasta alettiin vähitellen kuunnella, eivätkä lääkärit ja hoitajat olleet suinkaan aina hoidettaviaan viisaampia. Lääkärit oppivat Annalta mm. sen, millä tavoin puhellen ja keskustellen ja ennen muuta potilasta kuunnellen voi saada paljon parannusta ihmisten mielen vaivoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti