tiistai 31. joulukuuta 2013

Hosseini: "Tuhat loistavaa aurinkoa" (2007)

"Tuhat loistavaa aurinkoa" (2007) on Khaled Hosseinin kirjoittama 3-osainen romaani Afganistanin naisista. Ensimmäinen osa keskittyy Mariamiin, toinen osa Lailaan ja kolmannessa osassa ovat mukana molemmat Rashid-nimisen miehen vaimot Laila ja Mariam.

      *     *      *

Olen muutaman päivän aikana kuunnellut iltaisin tätä Hosseinin kirjaa "Tuhat loistavaa aurinkoa" (2007) äänikirjana, mikä on ollut  koukuttava kuuntelukokemus, joskin mitä pidemmälle kirja on edennyt, sitä tyytymättömämpi olen kirjaan ollut.

En olisi alkanut kirjoittaa koko blogikirjoitusta ellen olisi löytänyt yhtä toista blogikirjoitusta, joka oli samanhenkinen oman luku- tai kuuntelukokemukseni kanssa. "Morren maailma" -blogin kirjoittaja suhtautuu hänkin kriittisesti kirjaan.

USA:ssa asuvan Hosseinin maailmankuva on aika mustavalkoinen. Ihmiset ovat joko hyviä tai huonoja. Huonoja olivat ensin kommunistit, sitten talebanit ja kun talebanit kukistuivat, mihin kirja päättyy, ollaan taas hyvällä tiellä. Näinhän ei kuitenkaan ollut, mikä voidaan jälkiviisaasti todeta.

      *     *      *

Kirja avaa ikkunan vieraaseen kulttuuriin, joka päällisin puolin näyttää toisenlaiselta kuin on juutalais-kristillinen länsimainen kulttuuri. Loppujen lopuksi kirjan tapahtumat olisivat voineet tapahtua yhtä hyvin vaikka 1900-luvun alun Euroopassa. Kirja alkaa kertomuksella Mariamista.

Mariam asuu  kaksin äitinsä kanssa. Isä Jalil on varakas mies joka asuu kaupungissa kolmen vaimonsa kanssa, mutta käy viikottain tapaamassa tytärtään. Kun Mariam on 15-vuotias hänen äitinsä hirttää itsensä, ja isä naittaa hänet kauaksi Kabuliin yli 40-vuotiaalle suutari Rashidille. Rashidin 1. vaimo ja pojat tästä liitosta ovat kuolleet, joten Rashid ei halua mitään niin paljon kuin uusia poikia, mitä Mariam ei pysty hänelle antamaan, mikä kiristää pariskunnan välejä ja Rashidista tulee väkivaltainen.

Heidän naapurissaan asuu toinen perhe, jonka 15-vuotias tytär Laila jää  20 vuotta myöhemmin yksin, kun Afganistanin sodan alettua pommia putoaa talon päälle. Laila ja Rashid hoitavat tyttöä, ja Rashid lopulta nai orvoksi jääneen tytön. Miehen tietämättä Laila on tullut raskaaksi lapsuudenystävälleen Tariqille, joka on lähtenyt sotaa pakoon Pakistaniin oman perheensä kanssa. Napiton pano ennen lähtöä ei sisältänyt lupauksia tulevaisuudesta.

Laila synnyttää Tariqin lapsen Aziza-tytön ja jonkin ajan päästä Zalmain. Rashid kohtelee yhä huonommin vaimojaan ja epäilee myös, onko Azizan isä. Hän tietää Lailan ja Tariqin romanssista ennen miehen lähtöä maasta. Kurjan tilanteen takia naiset yrittävät kerran karatakin, mutta jäävät kiinni, mistä seuraa se, että mies hakkaa naiset melkein hengiltä.

Taliban-hallinnon aikana perhe köyhtyy, ja naisten on mm. vietävä Aziza orpokotiin, koska ruokaa ei riitä kaikille. Kurjuuden keskelle saapuu yllättäen Tariq, joka ei tiedä mitä Kabuliin kuuluu. Hän juttelee pitkään Lailan kanssa, ja kun Rashid saa tietää vaimostaan ja miehestä, hän yrittää tappaa Lailan. Mariam ehtii kuitenkin ensin - ja tappaa miehen lapiolla, sillä seurauksella, että joutuu murhasta vankilaan, missä hänet teloitetaan.

 Laila ja Tariq pakenevat lasten kanssa Pakistaniin. Kun talibanien valta romahtaa, he palaavat Afganistaniin. He käyvät Mariamin lapsuudenkodissa ja Laila löytää Jalilin Mariamille jättämän paketin: Pinokkio-videon, vähän rahaa ja kirjeen. Laila lukee kirjeen, jossa Jalil kertoo katuvansa Mariamin lähettämistä pois. Laila ja Tariq jäävät Kabuliin, jossa he korjaavat sodassa tuhoutuneen orpokodin.

      *     *      *

Kriittinen lukija voi kaivaa kirjasta pointteja, jotka eivät siitä itsestään nouse esiin. Esimerkiksi sen, ettei Hosseini mitenkään korosta sitä, miten itse asiassa kommunistihallinnon aika oli loppujen lopuksi parasta aikaa naisten kannalta koko Afganistanin vuosituhansien historian aikana. Tämän asian olisi voinut alleviivata kirjassa.

Sen sijaan kirjailija syyllistyy länsimaita mielistelevään nationalismiin ja länsimaisten vapauksien korostamiseen. Tämä tulee esiin ennen muuta kirjan lopussa, jossa Laila saa voimakkaasti äänensä esiin. Hänestä tulee jonkinlainen uuden Afganistanin ikoni, mikä tuntuu oikeastaan aika naurettavalta, sillä hän on joka tapauksessa perinteisen yhteiskunnan tuote alusta loppuun asti.

Laila sen kummemmin kuin Mariamkaan ei ollut niitä naisia, jotka saivat kommunistihallinnon aikana mahdollisuuden käydä kouluja ja kouluttaa itseään aina yliopistoja myöten. He olivat perinteisiä arvoja edustavia naisia, jotka kulkivat burqat päällä kaupungin kaduilla, kun vapautuneet naiset astelivat pää pystyssä meikattuina farkuissaan shoppailemassa länsimaisia tuotteita autoillaan ostoskeskuksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti