sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Nieminen: "Avioliittosimulaattori" (2013)


Vuoden hykerryttävin rakkausromaani ja Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas 2013! Tarina suuresta salamarakkaudesta ja maa-Jussin tuoreesta morsiamesta, joka rikkoo neljän miehen vaiteliaan kotirauhan.

Vilkas itäsuomalainen Aino rakastuu ensisilmäyksellä Jussiin ja päättää muuttaa pojan kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei tosin asu yksin, vaan isänsä, setänsä ja veljensä kanssa. Mutta Aino vain nauraa, hän nyt sopeutuu mihin vain!

Kun morsian saapuu kuukauden koeajoon, pihan yli lähestyy jörö ukko, mulkoilee lippiksen alta ja mutisee "Uggoloi". Mitä se sanoi? Kuka se on? Onkohan edessä sittenkään silkkaa lystiä? No, lukijalle kyllä!

"Unto näyttää melkein hymyilevältä. Se päästää jopa äänen, jota täällä päin varmaan kutsutaan naurahdukseksi. Meillä päin se tulkittaisiin niin, että äijä meinaa tukehtua." (Tammen sivusto)

    *     *     *

Ajatus kirjasta jonka on kirjoittanut Toni Niemisen eksä ei todellakaan kuulosta erityisen houkuttelevalta. Töissä kuitenkin vanhempi naishenkilö, jonka ei kuvittelisi lukevan tällaisia kirjoja oli lukenut kirjan ja totesi, ettei se ollut esikoiskirjaksi ollenkaan hullumpi. - Ei vai? Täytyy kai sitten lukea.

Chic litiä? Romanttista viihdettä? Melodraama? "Maa-Jussille morsian" paperille painettuna? Oikeastaan kaikkien leimojen iskeminen teksteihin on aina aika vaarallista, ennen muuta lukijan kannalta. Häneltä saattaa silloin jäädä jotain huomaamatta verrattuna siihen, että hän olisi lukenut tekstin tekstinä, kuvauksina kuvatuista asioista, mitä ne sitten ovatkaan.

    *     *     *

Kuka Veera Nieminen sitten oikeasti onkaan, hän on kirjallisesti lahjakas. Kirja on ihan luettava ja painokelpoinen, mitä ei voi sanoa lainkaan kaikista tämän päivän kirjoista. Ennen kirjaa ja sen sisältöä kuitenkin mietin sitä, miksi Veera Nieminen on Veera Nieminen ja otti taiteilijanimekseen Veera Nieminen, jos Nieminen ei ollut hänen oikea nimensä vaan hänen kuuluisan eksänsä sukunimi? Asiahan ei minulle tietysti kuuluu, mutta tällaiset asiat minua suuresti ärsyttävät ja luovat ennakkoluuloja.

Kirjan myyntiluvut ovat varmasti pelkän sukunimen takia nousseet, mistä syystä se on valittu myös kirjastoihin, joista suurin osa on Kehä III:n pohjoispuolella, suomalaisella maaseudulla mäen ja nyppylän harjalla jossain kirkon vieressä.

    *     *     *

Kirjoittaja selvästi tietää, mistä kirjoittaa mikä luo luottamusta hänen ja lukijan välille. Maatalo lehmineen, puutarhoineen, peltoineen on hänelle tuttu ympäristö, eikä pelkkä kirjan kulissi.

Aino on aito pikkukaupunkilaistyttö tai ennemmin nuori nainen Itä-Suomesta Imatralta ja Jussi on taas Suomen toiselta laidalta läheltä Turkua mutta maaseudulta. Kaupunki vastaan maaseutu, itä vastaan länsi on herkullinen asetelma. Vähitellen asetelmaksi muodostuu myös tilalla asuvat miehet, ja tilaan eri tavoin kytköksissä olevat naiset, joita ovat edesmennyt Jussin äiti Anita, setä Erkin naisystävä Terhikki, taloudenhoitajan tehtäviä hoitava Kaisa, Ainon kaverin Tiina ja Outi sekä tietysti 25-vuotias Aino itse.

Veera Niemisen taitoa kirjoittajana osoittaa myös se, että äkkiä ajatellen laajalta tuntua henkilögalleria pysyy hienosti kasassa. Tilan miehet Unto, Erkki, Jaakko ja Jussi ovat uskottavasti vähin äänin paperille piirrettyjä urospuolisia otuksia.

    *     *     *

Kirjan tapahtumat etenevät todella rivakasti, ja ajattelen nyt Ainon ja Jussin välistä suhdetta. 48 päivän jälkeen ensitapaamisesta pari jo kihlautuu ja Aino on kuukauden koeajalla Avioliittosimulaattorissa, joksi Aino maatilaa ja siellä olemistaan kutsuu. Pari on rakastunut ensisilmäyksellä, minkä jälkeen täysi vauhti on ollut koko ajan päällä, kumpikaan ei epäile itseään eikä tunteitaan toista kohtaan kuin hetkellisesti.

Tällainen kirja on loistavaa vastapainoa sosiaalisen median aikakauden paperinmakuisille ihmissuhteille. Tässä kirjassa ei toisten ihmisten kohtaamista silmästä silmään kaihdeta, ja samalla osoitetaan, että on eri asia tarttua kaksin käsin elämään kiinni kuin kuljettaa sitä virtuaalisesti mukanaan tyhjinä haaveina ja toiveina tietokoneen näppäimistöllä.

    *     *     *

Kirjassa ei sinänsä, loppujen lopuksi, tapahdu hirveän paljon. Kaikki tapahtuminen koostuu tilanteista ja tilanteisiin usein liittyvästä komiikasta ja peloista, joita Ainolla ja myös muilla on.

Ainon eteen tulee jatkuvalla syötöllä tilanteita, joissa hän ei ole koskaan aiemmin ollut, eikä hän tiedä miten niissä tulee käyttäytyä, mutta hän syöksyy - usein silmät kiinni ja kauhuissaan - kaikkeen uuteen. Elämä on positiivisessa mielessä yhtä vuoristorataa. Ja positiivisuus tulee omasta asenteesta omaa elämää ja tekemisiään kohtaan.

Kirja alkaa siitä, kun Aino aloittaa lyhyen tutustumisensa jälkeen elämänsä Avioliittosimulaattorissa ja päättyy siihen, että hän päättää jatkaa elämäänsä siellä missä on.

Aino ja Jussi, ja kaikki muut kirjan hahmot, olivat miellyttäviä tuttavuuksia. Kiitos niistä, Veera. Päähenkilöt ovat nuoria aikuisia, joihin mielellään tutustuisi, jos he olisivat oikeasti olemassa. Ja toivottavasti maaseutu ja pikkukaupungit ovat pullollaan tällaisia suomalaisia, sillä tämän kaiken kaaokseen keskellä, jossa elämme toivo on siinä, että tällaisia ihmisiä on olemassa. Ihmisiä jotka eivät elä Akvaariossaan niin kuin Anna-Leena Härkösen monet hahmot.

    *     *     *

Tähän loppuun on pakko ottaa satunnainen sitaatti Veera Niemisen esikoiskirjasta. Tällä kertaa keskustelu käy puutarhan ympärillä. Tosin Aino-raukka ei tiedä, mistä se Jussin isä Unto oikein puhuu.

- Laittaskos se plikka vähä tota trekolia joku päivä, ko se o iha heitteil ollu mont vuotta, Unto kysyy ja vetää samalla navettavaatteita päälleen.

Jussi on vessassa. Minä toivon, että se kuuli tuon ja huutaa minulle suomeksi jotain, mistä on apua. Odotan kolme sekuntia, se on normaali repliikkiviive täällä. Apuja ei tule.

- Häh?

Unto katsoo minua. Se varmaan luulee, että en halua laittaa sitä mitä ikinä se pyysi minua laittamaan.

- Ni laittasiks sää, ei sil ny nii kiiru ole.

- Niin millä?

- No tol trekolil.

Jussi kuunteli keskustelua salaa vessassa ja nauroi itsekseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti