torstai 26. joulukuuta 2013

Onkeli: "Ahmattien yö. Kekriseikkailu" (2013)

"Ahmattien yö" (2013) on seikkailukirja kekriyöstä, jolloin aika on erilaista ja maailman rajat ohuet. Kirja kertoo kutkuttavan tarinan siitä, mitä kaikkea tapahtuu, kun serkukset Kake, Liisa ja Tapsa vauhdikkaine goottimummoineen kohtaavat eriskummallisia asioita suomalaisen maalaiskylän syksyisessä yössä.

Kreetta Onkelin lasten- ja varhaisnuortenromaanin on kuvittanut Jussi Kaakinen, "Ahmattien yön" julkaisija on Talonpoikaiskulttuurisäätiö, jonka tavoitteena on edistää uutta talonpoikaiskulttuuria, kuten kekrijuhlaperinteen tuomista nykypäivään. (Maahanki -sivusto)

     *     *    *

Tällaiset kirjat ovat tänä päivänä harvinaisuuksia, mutta merkittävää kansankulttuurityötä. Kreetta Onkeli on kirjassa "Ammattien yö" (2013) tarttunut merkittävään aiheeseen: suomalaisten tärkeimpään juhlaan kekriin ennen kuin (kristillisen) joulun annettiin jyrätä Euroopan yli.

Lähtökohta on haastava, sillä  vaarana on, että vanhan perinteen henkiin herättäminen jää kuolleeksi kirjaimeksi. Onkeli on kuitenkin onnistunut yrityksessään kohtalaisen hyvin. Hän on saanut kekrin näyttämään kiinnostavalta myös tämän päivän lapsen ja nuoren silmin. Goottimummon hahmo tekee kirjasta kiinnostavan myös vanhemmille lukijoille.

Päätön kekripukki on toinen kiinnostava goottilainen hahmo, joka tuo mieleen tunnetun legendan päättömästä ratsastajasta. Myös muut kaksi haudasta kekriyöksi herännyttä oliota, isän haamu ja zombitäti, tuovat mieleen perinteisen goottilaisen kauhun hautausmaineen. Kiinnostavista kauhuhahmoista oikeastaan vain vampyyrit ja ihmissudet puuttuvat, mutta ne ovatkin astetta kauempana tavallisista vainajista, jotka kuuluvat kekriperinteeseen.

     *     *    *

Jotain urbaaneille legendoille tuoksahtavaa on kirjan tarinassa tai pienissä tarinoissa myös aimo annos mukana. Kehyksenä on kertomus kaupungissa elävästä mummosta lastenlapsineen, jotka ovat menossa vanhalla Volvo Amazonilla mummon mökille kekriviikonloppua viettämään.

Kun auto sammuu pimeälle metsätielle, alkavat kirjan tapahtumat riistäytyä käsistä, ja ollaan hetkessä aidossa, muinaisessa kekritunnelmassa. Kekrit alkavat - ja oikeastaan myös vietetään - aluksi autossa. Kukaan ei tiedä mitä tehdä, ja koska auto on täynnä herkkuja, aletaan syödä.

Kestit loppuvat aikanaan, ja porukka hajaantuu. Kake (10) ja Liisa (8) lähtevät hortoilemaan metsään, Tapsa (18) jää rämppäämään auton kanssa ennen kuin lähtee itsekin apua etsimään ja mummo menee omille teilleen.

Kake ja Liisa kohtaavat kylänmiehen, ja päätyvät aitoon maalaiseen kekrijuhlaan. Tapsa sen sijaan eksyy läheiseen kartanoon, jonka isäntä vapaaherran von Lapio viettää omia yksityisiä kekrijuhliaan omien vainajiensa kanssa. Mummo muuttuu jonkinlaiseksi noidaksi, joka ratsastaa sialla ja tapaa mm. hautausmaalla ratsastaessaan miesvainaansa. Mummo löytää itsensä lopulta oudon, puritaanisen Visujen viljelijäperheen oven takaa, jotka eivät päästä häntä sisään.

Vasta aamulla Kake ja Liisa, Tapsa ja mummo kohtaavat toisensa uudelleen. Lapset ovat nukkuneet kylätalolla, aamulla Volvokin taas käynnistyy ja Tapsa ilmestyy auton kanssa kylätalon pihaan, minne mummokin saapuu. Erityisesti Tapsan seikkailut kartanossa ovat tietysti kiinnostavaa kerrottavaa. - Seuraavana iltana, edellispäivän seikkailuihin osallistuneet, kutsutaan mummon mökille jatkoille.

Kaiken kukkuraksi tielle jäänyt auto oli lähes mummon mökin vieressä. Pimeässä mummo vain ei tunnistanut tuttuja paikkoja ja maamerkkejä.

     *     *    *

Jälkikäteen ajateltuna kerrotun tarinan tai tarinat voisi kertoa toisinkin. Ehkä mummo oli suunnitellut kaiken etukäteen? Ehkä kaikki oli tehty pienimpien lasten Kaken ja Liisan viihdyttämiseksi. Ehkä heidät oli tarkoituksella lähetetty pienen metsälön läpi kylätalolle jne.

Tapsan tarina kartanonherra von Lapiosta ja mummon tarina pappa-vainaasta ja mm. löytämästään kekripukin päästä sopivasti täydentävät toisiaan. - Uusi urbaanilegenda tai ainakin hieno tarina kekrien vaihtoehtoisesta viettämisestä on valmis kerrottavaksi eteenpäin myös tulevina vuosina.

Uudelleen kerrottuna tarina tietysti muuttuu hieman... Mutta mukana ovat vainaat ja seikkailu heidän kanssaan, ylenpalttinen mässäily - ja itse tarinoiden loputon kertominen. Mitä kauhempi tarina sen parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti