sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Buñuel: "Porvariston hillitty charmi" (1972)

"Porvariston hillitty charmi" (1972) on Luis Buñuelin ohjaama surrealistinen elokuva, jossa ohjaaja jälleen ravistelee porvarillista moraalia.

Siinä voidaan erottaa neljä kerronnan tasoa: todellisuus, unelmat, päälle äänitetty kerronta ja kertomus matkasta maalaistiellä. Elokuvassa käytetään ruokaa porvarillisen arvomaailman symbolina: aterian tarkoitus ei ole tyydyttää nälkää vaan osoittaa syöjien asemaa, ja niin jokainen ateria viimeistä lukuun ottamatta on turhauttava kokemus. (Wikipedia)

Surrealilstinen, sarja juonettomia unikuvia, jotka keskittyvät kuuteen yläluokkaiseen ihiseen ja heidän toistuvasti keskeytyneeseen illalliseensa. (IMDb)

     *      *     *

Erittäin viihdyttävä elokuva, vaikka "Porvariston hillitty charmi" (1972) on hyvin kaukana Hollywood-viihteestä tai siitä miten valtavirran TV-sarjoilla ihmisten mieliä turrutetaan. En katsonut elokuvaa kovin tarkkaan ja keskittyneesti, mutta se minkä näin ja katsoin oli harvinaisen onnistunutta elokuvakerrontaa.

Pääosassa elokuvassa on korruptoitunut, kuvitteellisen Mirandan tasavallan suurläheettiläs don Rafael, joka on kutsuttu seurueineen illalliselle varakkaan porvarisperheen luo. Kun kahden miehen ja kahden naisen ryhmä saapuu perille, he kuulevat emännältään Alice Sénéchalilta, että ovat saapuneet vääränä päivänä. Lisäksi Alicen mies Henri ei ole edes kotona vaan toisilla illallisilla ja Alice on yksin palvelijoineen kotona.

Ryhmä ei pitkään mieti mitä tekee vaan päättää lähteä läheiseen ravintolaan, ja he ottavat Alicen mukaan, jolla ei ole päällään kuin ohut oloasu. Alice ei vaihda vaatteita vaan lähtee niine hyvineen nelikon matkaan. Syntyy vaikutelma ihmisistä, joille on kaikki mahdollista, eikä heitä koske samat säännöt kuin muita.
 
     *      *     *

Elokuva on loputonta ja yllätyksellistä vaeltamista paikasta toiseen vain, että jostain löytyisi sopivasti tarjoiltuna ruokaa vaativalle seurueelle. Aina sattuu jotain mikä kaataa yrityksen, ja hyvin nopeasti elokuvassa päädytäänn unenomaiseen, surrealistiseen kerrontaan siitä, mitä kaikkea voikaan tapahtua, kun toistuva epäonni alkaa vaivata.

Tapahtumat huipentuvat siihen, että ryhmä saa lopulta haluamansa aterian - pari päivää myöhemmin -, mutta kesken kaiken paikalle porhaltaa joukko terroristeja tms, jotka listivät koko porukan. Don Rafael onnistuu aluksi luikahtamaan pöydän alle, mutta kun hän hamuaa kädellään lampaanpaistia, hän tulee huomatuksi. Don Rafael ammutaan ruoanhimonsa takia pyödän alle.

     *      *     *

Vaikka elokuva on sinänsä varsin epäpoliittinen, sen sanoma on selvä. Porvarina oleminen on rikollisuutta. Kukaan ei voi kerätä miljoonaomaisuuksia muuta kuin rikollisin keinoin. Ja vaikka keinot olisivat sinänsä laillisia, ökymäinen rikastuminen on rikos ihmisyyttä vastaan.

Vastavetona porvarit leimaamat, pysyäkseen vallassa, muita ihmisiä esimerkiksi terroristeiksi, minkä varjolla muita voi ampua yhteiskunnan vihollisina ja pistää vankilaan tms. Sanomattakin on selvää että armeija ja poliisi ovat näiden rikollisten tukena, ja työväestö on orjalauma, joka joutuu mukautumaan isäntiensä oikkuihin.

Jos ajatellaan globaalisti: se että 185 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin 1 000 000 000 köyhintä, ei vertaus omistamisesta rikollisuutena ole kovin kaukaa haettu. Ja esimerkiksi demokratia varallisuuden uudelleenjako-mekanismina ei voi taata köyhimmille kuin enintäin leivän suuhun jos sitäkään.

     *      *     *

Kuvaava on esimerkiksi tilanne, kun seurue toisen kerran - nyt oikeaan aikaan - saapuu Alicen ja Henrin luokse illalliselle, isäntäpari on juuri esileikkimässä yläkerran makuuhuoneessa, eikä halua vieraiden takia keskeyttää kiihkeitä lemmenleikkejään.

Palvelijaa kehotaan sanomaan vieraille, että nämä tarjoilevat itselleen haluamiaan juomia, mihin tilaisuuteen he myös tarttuvat. Samaan aikaan pariskunta karkaa ikkunasta ränniä pitkin puutarhansa pusikoihin rakastelemaan.

Palvelija näkee karkaavan pariskunnan, ja (ilkeyttään) sanoo sopivassa tilanteessa nähneensä Alicen ja Henrin juoksevan pihalla hetki sitten. - Vieraat olivat ihmetelleet missä isäntäpari oikein viipyy...

Isäntien juokseminen pois taloltaan puutarhaan tulkittiin siten, että he juoksivat pakoon esimerkiksi poliiseja, jotka olivat saaneet vihiä heidän rikollisesta toiminnastaan. Don Rafael toi laittomasti maahan mm. huumeita, joita hänen isäntäparinsa levitti eteenpäin. - Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, ja Don Rafaelin pelot olivat tietysti sikälikin liioiteltuja, että hänellä itsellään ja hänen seurueensa jäsenillä oli diplomaattinen koskemattomuus suojanaan. Silti he irrationaalisesti panikoivat - ja lähtivät suin päin talosta pakoon, mitä isännät tietysti ihmettelivät tultuaan pusikosta takaisin.

Mielenkiintoista on miten esimerkiksi Suomeen ollaan rakentamassa (tai on jo rakennettu) poliisin / supon laitonta kybervakoilun järjestelmää vain siksi, että muutkin saattavat vakoilla verkkojen kautta suomalaisia. Samanlainen liioitteleva, paranoidinen suhtautuminen muiden ihmisten toimintaan kuin elokuvassa - outoa on, miten oman toiminnan mielekkyyttä ja oikeutusta ei epäillä. Sairasta ja inhimillistesti katsottuna täysin tuomittavaa ja rikollista, vaikka ehkä joskus vielä laillista. Tietysti paradoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti