sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

RUNO ON VAPAA. Osa 169: "Kirjoittaa ja kirjoittaa intohimoisesti intohimoista"

Harjoitus. Kirjoittaminen intohimoisesti.

"Syvästi ja intohimoisesti kirjoittaminen vahvistaa niin luovuutta kuin paranemista.

Kokeile seuraavaa:

1. Kirjoita vapaasti jotain luonnosta; jotain sellaista joka herättää intohimosi. Mikä metafora, mielikuva, elämys, ääni vangitsee sen? Käytä yhtä tai kahta elementtiä, jotka saat sanoillasi houkuteltua esiin.

2. Kirjoita jotain - rakkausruno tai raivokas vuodatus - joka ilmaisee halusi ja tuo esiin vahvat tunteesi.

3. Puhu intohimoisesti pelostasi, vihasta, surusta tai menetyksestä. Kuvaa tätä tunnetta konkreettisin kuvin kuten viittaamalla esimerkiksi muuriin, tuleen, villieläimeen, kukkaan joka pudottaa terälehtensä tai jäähän. Anna mielikuvan edustaa tunnettasi tai antaa ääni tälle tunteelle."

(Kirjasta: John Fox. 1997. "Poetic medicine. The healing art of poem-making")

     *     *     *

En ole oikein missään vireessä - ja varsinkaan sellaisessa vireessä, että voisin tehdä jonkin tällaisen tehtävän. Mutta kirjoittaja kirjoittaa, missä tahansa tilanteessa mitä tahansa. Se on kirjoittamiseen liittyvää (ammatti)taitoa, jos sitä sitten on...

No, ensiksi pitäisi kai määrittää se, mistä .. taudista (?) sitä haluaa parantua. Sen voi varmaan myös keksiä, sillä fiktiossa on kaikki mahdollista ja sallittua.

Arkinen kieli itsessään on metaforista, täynnä mielikuvia ja kuvia, joten tässä mielessä on sama mitä kirjoittaa.

1. Valitsen ensimmäisenä mieleeni tulevat asiat a) hengityksen äänen ja b) ruumiin / kehon lämmön.

2. Entä sitten se intohimo ja tunne? Tunteena voisi olla pelko / kauhu ja intohimo edellyttää kohteen. Kohde voisi olla esimerkiksi rajun kolarin uhri, joka tekee kuolemaa. Hän on lentänyt ulos autosta ja lojuu jonkin matkan päässä autostaan niin, ettei pelastushenkilöstö huomaa häntä vaan hänet jätetään yksin, kun muut uhrit on viety sairaalaan.

3. Oletetaan, että uhri on nainen, joka on loppuun asti täysin tietoinen siitä, että hänellä ei ole kuin vähän elinaikaa enää jäljellä. Jenni ei tunne kipua vaan miellyttävä lämpö virtaa ympäri kehoa ja hän kuulee / kuuntelee krohisevaa hengitystään, joka tuntuu koko ajan aina vain vaikeammalta, mikä nostaa hetkittäin voimakkaita kauhun tunteita. Kuolemaa hän ei sinänsä pelkää vaan tukehtumista.

     *     *     *

RITUAALI

Katsoin itseäni metrin päästä,
     en uskonut silmiäni

Punainen veri pulppusi päästä,
     en uskonut silmiäni

Silmäni olivat muurautuneet umpeen
    en nähnyt mitään silmilläni

Oli selvästi tajuton mutta elossa
    en voinut nähdä silmilläni

Hengitin raskaasti ja kiivaasti
     en tuntenut kipua tai tuskaa

Ei ollut kylmä eikä kuuma
    olo tuntui miellyttävältä

Tajusin ajattelevani että
     tuntuisipa kuolema tältä

Tajusin etten tajunnut että
     minua ei kohta enää ole

Nostin katseeni vielä kerran
     ylös, yli puiden taivaisiin

Sanoin hyvästit itselleni
    ja katseeni painui kohti maata
         Maassa ryömiviin muurahaisiin.

Sitten en muista enää mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti