lauantai 29. maaliskuuta 2014

Vonnegut: "Kuolemaa tylympiä kohtaloita" (1993)

Tässä kirjassa on se mikä on vihastuttanut tai - harvemmin - ihastuttanut Vonnegutia - täyslaidallinen mestarin kynästä. (Takakansi)

Luontaisella vaatimattomuudellaan Kurt Vonnegut antaa "Kuolemaa tylympiä kohtaloita" (1993) -teoksen määritelmäksi "kokoelma puheitani ja kirjoituksiani varustettuna hätäisin omaelämänkerrallisin kommentein jotka toimivat sidekudoksena, lastoina ja laastareina".

Joku toinen voisi sanoa, että kyseessä on tavattoman omaperäinen teos, joka risteilee vapaasti ajassa ja sulattaa yhteen muistot ja mielikuvituksen niin kuin vain mestari osaa. (Etulieve)

    *     *      *

Tämä kirja "Kuolemaa tylympiä kohtaloita" (1993) on siitä erikoinen kirja, että se on samaan aikaan hillittömän hauska ja vakava. Ja todistaa tietysti sen väitteen todeksi, että hyvin, hyvin vakavista asioita ei voi puhua muuta kuin huumorin varjolla.

Vonnegut aloittaa kertomalla sukunsa ja perheensä miehistä, myös äidistä ja siskostaan. Sitten hän siirtyy kirjailijakollegoihin, ja keskittyy yhä enemmän niihin, joiden kanssa on ollut sotimassa Euroopassa 2. maailmansodassa.

Puhe sodasta kiertyy sota- ja sotavankikokemusten kautta Dresdenin tapahtumiin, miltä pohjalta hän Kurt Vonnegut loi ensimmäisen menestyskirjansa "Teurastamo 5", ja Dresdenin kokemukset tuntuvat olevan vielä vuosikymmenten jälkeen tuoreena hänen mielessään.

     *     *      *

Sotateemassa kirjailija pysyttelee pitkään niin Kylmässä sodassa kuin muissakin 2. maailmansodan jälkeen käydyissä sodissa (Vietnamin sodassa ja Persianlahden sodassa) - ja ennen muuta hän keskittyy sotaan valmistautumiseen ja varustautumiseen, mikä viime kädessä tarkoittaa 3. maailmansotaa.

Vaikka Kurt Vonnegutin kirja on kirjoitettu 1990-luvun alussa, se tuntuu vuonna 2014 vielä valitettavan tuoreelta. Maailma ei ole muuttunut 25 vuodessa ainakaan parempaan suuntaan.

Satiirinsa varjolla hän tekee mm. hyvin kannatettavia ehdotuksia sotahulluuteen liittyvän sairauden kitkemiseksi, mikä länsimaisia yhteiskuntia tuntuvat edelleen vaivaavan ja on levinnyt yhä laajemmalle myös naisten keskuuteen. EU selvästi rakentaa tai ennemmin jatkaa Saksan johdolla Saksan keisarien ja valtakunnankansleri Adolf Hitlerin ideoiman 1000 vuotisen valtakunnan rakentamista. Menneisyydestä ei ole opittu kerta kaikkiaan mitään.

     *     *      *

'Hajoita ja hallitse' -periaatetta noudattaen aseita viedään Euroopasta sotaa suunnitteleviin ja käyviin maihin. Persianlahden sotaa käytiin eurooppalaisin asein, ja tässä mielessä esimerkiksi Saksa rahoitti Saddam Husseinin sotaa, siinä missä USA:n armeijaa ja aseteollisuuttakin ja teki niistä hyödyllisiä. Kummatkin osapuolet saivat länsimaiden teollisuudelle ja kansantalouksille tarpeellisen temmellyskentän alueesta, joka oli kaukana kaikesta siitä mikä olisi suoraan uhannut valkoisen miehen etuja.

Miten Kurt Vonnegutin mukaan tällaisista sotaleikeistä sitten päästään eroon? No, ensiksikin Georg Bushin tai Barack O'Baman kaltaisia presidenttejä ei tulisi päästää valtaan. Sen sijaan valtaa tietysti tulisi antaa sellaisille, jotka haluavat purkaa armeijoita ja asejärjestelmiä.

Ennen kuin näin pitkälle on päästy, tarvitaan paljon pohjatyötä. Kaikenlainen nationalismi ja kansallisvaltioajattelu on jotenkin saatava kitkettyä maailmasta, mikä ei ole ihan helppo asia. Yksi utooppinen vaihtoehto olisi vaihtaa Kolmannen maailman ja muiden osia. Esimerkiksi britti-imperialisteille tekisi hyvää olla jonkin aikaa itse altavastaajina ja orjina samalla tavalla kuin he ovat satoja vuosia orjuuttaneet aseillaan muita. No, tähän tuskin päästään, sillä yhteiskunnalliset kokeilut eivät ole olleet 2000-luvulla muodissa.

Realistisempana vaihtoehtona Vonnegut ehdottaa AA:n (anonyymit alkoholistit) -mallia:

"[J]oukossamme on ihmisiä, jotka ovat jääneet traagiseen varustautumiskoukkuun.

Jos kerrotte siihen tautiin sairastuneelle ihmiselle, että sota on tulossa ja meidän on ruvettava varustautuman, niin parin minuutin kuluttua hän on yhtä onnellinen kuin martiniaamiaisensa saanut juoppo tai uhkapeluri.

     *     *      *

"Myöntäkäämme suoraan, kuinka kipeitä sellaiset ihmiset ovat. Vastedes, kun joku kansakuntamme johtajista tai vaikka naapuri rupeaa puhumaan uudesta asejärjestelmästä, joka maksaa vaivaiset 30 miljardia dollaria, meidän pitää avata suumme. Meidän pitää sanoa jotain sen tapaista kuin: 'Herranjumala sentään. En säälisi sinua enemmän vaikka olisit nakannut kurkkuusi kourallisen mustia hurmanappeja ja huljauttanut kyytipojaksi puolikkaan pullon viskiä'. (..)

Tarkoitan mitä sanoin. En vitsaile. Kolmannen maailmansodan pakonomaiset valmistelijat, niin täällä USA:ssa kuin Euroopassa, kärsivät yhtä traagisesta ja - aivan totta - yhtä inhottavasta riippuvuudesta kuin pörssivälittäjä, joka sammuu pää pöntössä Port Authorityn bussiaseman vessaan."

Vonnegutin ehdotus herättää monia kysymyksiä, mistä merkittävin on se, mitä tehdään taudista parantuneille, joita arvatenkin on kymmeniä ja satoja tuhansia pelkästään Suomessa. Jonkinlainen "Nälkäpeli" ilmeisesti on tarpeen niille, jotka haluavat listiä toisiaan, mistä kenties saisi myös kansainvälisesti menestyksekkään ohjelmaformaatin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti