maanantai 14. huhtikuuta 2014

James & Friedman: "Surun työstäminen. Toimintaohjelma kuoleman, surun, eron tai muiden tunneperäisten menetysten työstämiseen" (2010)

"Aika parantaa haavat." "Ole vahva lasten vuoksi." "Elämän on jatkuttava." Kliseet suremisesta ja surusta ovat monet ja tunnetut, mutta ikävä kyllä, tehottomat. Kuinka tehdä, kun rakastamani kuolee tai karkaa jonkun toisen syliin?

Lähtökohtanaan omat sekä muiden ihmisten kokemukset kuvaavat kirjoittajat, mitä suru on ja kuinka on mahdollista työstää suruaan, saadakseen takaisin menetetyn tarmonsa ja elämänhalunsa. Kirja antaa mahdollisuuden oppia hyödyntämään hyväksi todettua ja toimivaa toimintaohjelmaa surun työstämiseksi sekä tunnepohjaisesta tuskasta toipumiseksi menetyksen jälkeen. Periaatteet, jotka havainnollistetaan kirjassa, voivat auttaa kaikkia ihmisiä, jotka haluavat takaisin elinvoimansa.

"
Tämä kirja tarjoaa hyvin käyttökelpoisen ja käytännöllisen metodin surutyön tekemiseen. Käytän sitä lähteenä säännöllisesti opetustyössäni ja voin myös suositella kirjaa lämpimästi työvälineenä sekä yksityishenkilöille että ammattiauttajille, jotka ammattiroolissaan kohtaavat surevia." (Lehtori Katarina Mannheimer, Tukholman yliopisto)

John W James ja Russell Friedman ovat työskennelleet surevien parissa yli 35 vuotta. He ovat toimineet myös neuvonantajina tuhansille ammattiauttajille, jotka tekevät työtä alalla. Heillä on seminaareja ja surutyönohjaajakoulutuksia kaikkialla Amerikassa ja Kanadassa.
(Takakansi)


      *     *     * 

Tämä kirja on tähän mennessä paras suomeksi kirjoitettu / käännetty teos surusta, jonka olen saanut käsiini. Tosin en ole näitä mitenkään erityisesti etsinyt, mutta niitä on viime vuosina kirjoitettu useita. Ainoastaan Sigmund Freudin klassikkoteos "Murhe ja melankolia sekä muita kirjoituksia" (2005) tulee mieleeni lukemisen arvoisena teoksena.

John W James ja Russell Friedmanin kirja  "Surun työstäminen" (2010) antoi minulle monia 'ahaa'-elämyksiä, mikä kyseenalaistaa mm. uskontoihin perustuvat tavat käsitellä surua. Jumala ja monet terveen järjen uskomukset on parempi siirtää sivuun, kun puhutaan tunteista ja niiden käsittelystä.

Kirjassa on käyty läpi useita virheellisiä tapoja suhtautua suruun:

1. Älä ole surullinen
2. Korvaa menetyksesi
3. Sure yksinäisyydessä
4. Aika parantaa haavat
5. Ole vahva
6. Löydä tekemistä

Mikään näistä ei vie surun käsittelyä eteenpäin, vaikka ne voivat tietysti hetkellisesti helpottaa. Miksi sitten jääräpäisesti saatamme uskoa, että aika parantaa haavat? Esimerkiksi vanhempamme tai kummitätimme saattaa väittää jotain tällaista.

Jopa asiantuntijoista kuten terapeuteista saattaa joskus olla haittaa surun käsittelyssä. Jotkut saattavat uskoa, että surua ei voi alkaa käsitellä heti esimerkiksi omaisen kuoleman jälkeen. Kirjan kirjoittajat vertaavat tätä siihen, että jalassa olevan haavan parantamiseen alettaisiin hakea sopivaa ajankohtaa, mikä on tietysti järjetöntä. Mielenkin haavoja voi alkaa parantaa heti, kun ne ovat syntyneet.

      *      *     *

Yksi keskeinen ero esimerkiksi kirjallisuusterapeuttisiin lähestymistapoihin on siinä, että tässä kirjassa korostetaan asioiden puhumista niiden oikeilla nimillä, ei kielikuvin (metaforin). Sama koskee uskonnollista ajattelua, jossa myös käytetään kielikuvia.

"Isäsi on kuollut ja uskomme, että hän on mennyt Jumalan luokse kuolemansa jälkeen." (s. 46)

Tällainen ei edistä surun käsittelyä. Ei myöskään se, että jumalasta tehdään syntipukki tapahtuneeseen ja sillä perusteella luovutaan omasta uskonnosta. Kysehän on loppujen lopuksi samasta asiasta eli uskon soveltamisesta surun käsittelyyn. Toisaalta usko tai siitä luopuminen voivat tietysti helpottaa tilanteessa oloa.

      *      *     *

Kirjan lähtökohtana on selvittää, miten tunnepohjaisista menetyksistä on mahdollista selvitä ja miten menetykset ovat käsiteltävissä.

Jos esimerkiksi joku läheinen kuolee, menetys liittyy jollain tavoin tähän henkilöön. Eri ihmisille menetys ei ole sama asia vaan kyse on hyvin henkilökohtaisesta kokemuksesta.

Mistä siis oikein on kyse ja mitä on tehtävä?

Ensimmäinen asia on hahmottaa se, mikä on surun kohde, mitä on menettänyt. Kun on tajunnut menetyksen merkityksen itselleen, on mahdollista alkaa käsitellä surua.

Toiseksi on päästävä selvyyteen kenen kanssa, vaiko yksin, menetystä alkaa käsitellä. Yleensä on helpompaa puhua ja keskustella siitä jonkun toisen kanssa.

      *      *     *

Oletuksena on, että surua käsitellään yhdessä jonkin toisen kanssa, tässä ja nyt, kasvokkain useamman kerran peräkkäin. Eli tilanne on sama kuin sarjassa terapiaistuntoja. Lähtökohta on sikälikin sama kuin terapiaryhmässä, että ensimmäisellä varta vasten sovitulla tapaamisella sovitaan pelinsäännöistä.

1. täydellinen rehellisyys
2. vaitiololupaus
3. yksilöllisyyden kunnioitus

Keskeistä on, että kaikki mitä tapahtuu ihmisten välillä, jää ihmisten väliseksi asiaksi eikä kuulu kelleen muille. Muuten vuorovaikutukselta putoaa pohja.

Ensimmäisellä kerralla käydään läpi aiemmin mainittuja virheellisiä tapoja suhtautua suruun. Jokaisella on käsityksiä, jotka eivät vie surun käsittelyä eteenpäin - ja niistä on hyvä olla tietoinen.

Toisella kerralla on tarkoitus keskustella yleensä surusta, siitä miten kummatkin ovat aiemmin toimineet tällaisessa tilanteessa.

Kolmannella tapaamisella keskustelujen ytimessä ovat asiat, jotka helpottavat hetkellisesti surun käsittelyä. Näistäkin on hyvä olla tietoinen, jotta niitä pystyy käyttämään silloin, kun suru tuntuu ylipääsemättömältä.

Neljännellä kerralla kumpikin esittää oman surunsa historian, menetysdiagrammin, jonka esittää aikajanalla toisilleen. Ja samalla kumpikin kertoo mistä kussakin menetyksessä oli kyse.

     *     *      *

Edellisen prosessin jälkeen on mahdollista jatkaa ratkaisuvaiheeseen. Keskeistä on ymmärtää menetyksiin, viimeiseen menetykseen, liittyvät tunteet ja se, että surun käsittely on vielä kesken. Pyrkimyksenä on yrittää vähitellen jättää suru taakseen ja päästä eroon menetyksen vaikutuksista tunteisiin.

Ongelma ei siis ole menetys sinänsä vaan siihen liitetyt voimakkaat ja hallitsemattomat tunteet. Silloin kun jokin tietty menetys, nykyinen tai aiempi, on käsitelty loppuun, siitä pystyy esimerkiksi puhumaan kuin mistä tahansa asiasta elämässä.

Viidennellä kerralla muistellaan menneitä esimerkiksi menetettyyn ihmiseen liittyneitä hyviä ja huonoja asioita. Tarkoitus on sekä yrittää antaa anteeksi teot, joita on vaikea antaa anteeksi ja vastaavasti myös pyytää anteeksi tekoja, joita ei voi enää pyytää anteeksi. Kyse on siis välien lopullisesta selvittämisestä tämän henkilön kanssa.

Vihoviimeinen vaihe on jäähyväiskirjeen kirjoittaminen, jossa keskitytään suhteeseen liittyneisiin iloisiin ja myönteisiin asioihin - ja lopulta sanotaan lopulliset hyvästit tuolle toiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti