perjantai 25. huhtikuuta 2014

Jordan: "Merenneito" (2009)

Irlantilainen kalastaja löytää naisen verkoistaan ja uskoo tämän olevan merenneidon tai vesinymfin. (IMDb)

"Merenneito" (2009) on romanttinen irkku-draama, jonka on ohjannut Neil Jordan. Pääosissa kalastajana Colin Farrell (Syracusa) ja merenneitona Alicja Bachleda (Ondine). (Wikipedia)

     *     *     *

Olen nähnyt .. luultavasti vuoden sisällä tämän elokuvan kahdesti. Toisella kerralla näin elokuvan alun, nyt lopun. En tiedä miksi en blogannut tätä ensimmäisellä kerralla .. ehkä siksi, että jätin katsomisen jostain syystä kesken .. en muista miksi.

Ondinekaan ei tunnu aluksi muistavan kuka on ja mistä on tullut. Joka tapauksessa hän siis löytyy kalastajan verkoista, hengissä tietysti. Kalastaja Syracusa tai Circus, miksi häntä kutsutaan tai kutsuttiin vielä pari vuotta sitten juoppona, uskoo hänen olevan meren elävä, eikä se ole ihan uskonasiakaan.

Kukaanhan ei voi selvitä verkoista hengissä, ainakaan muutamaa minuuttia kauempaa; ja Ondinen on täytynyt olla verkoissa - sanotaan nyt - vähintään puoli tuntia. No, jotain Ondine pelkää. Hän ei halua tulla nähdyksi, ja Circus vie hänet äitinsä hylätylle mökille, johon merenelävä kotiutuu nopeasti.

Tytär Annie (10 vee) aavistaa että isukilla on jotain tekeillä, hän näet kertoo tyttärelleen tarinan merenneidosta. Annie oivaltaa heti, että isä peittelee jotain ja että nainen on, ei enempää eikä vähempää, kuin selkie (millä nimellä irkut merenneitoja kutsuvat).

Se tietysti jäi sanomatta, että Annie vanhemmat ovat eronneet, Maura ja Circus, ja Maura asuu skottimiehen kanssa, Circus yksinään. Annie asuu juopottelevan äitinsä ja tämän miehen kanssa. Niin, ja Anniella on vakava munuaissairaus, jonka takia hän käy jatkuvasti dialyysissä ja on sen verran heikkona, että kulkee moottoroidulla pyörätuolilla.

Varmistuttuaan että Ondine on taruolento, Annie lainaa kirjastosta tietokirjoja, Anniestä tulee vesinymfin kaveri. Yhdessä he mm. hautaavat tämän hyljeturkin isoäidin puutarhaan. Ondine opettaa Anniea myös uimaan ja kerran pelastaa hänet varmalta kuolemalta merestä todistaessaan, että Ondine pystyy hengittämään veden alla.

Monien vaiheiden jälkeen Ondine ja Circus lyövät hynttyyt yhteen niin kuin romanttisissa draamoissa tehdään, ja elokuva päättyy siihen, että he menevät naimisiin. Annie muuttaa isänsä ja tämän uuden puolison luokse.

Elokuvan jännite tai jännitys syntyy siitä, että Ondinen selkie-mies, jota kutsutaan pesteksi, etsii häntä ja haluaa häneltä jotain (luultavasti mukaansa). Lopulta hän tietysti löytää naisen, mistä syntyy sotkuinen käsikähmä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin (niinhän se menee).

Jottei kaikki näyttäisi niin ristiriidattomalta ja harmittomalta, Ondine kertoo itsestään borgesmaisen haarautuvan rinnakkaistarinan. Kun Syracusa häntä jossain vaiheessa hieman kovistelee, hän kertoo toisen tarinan. "Okei beibi, mä oon tietysti romanialaisen huumekuriirin huora. Meidät saatiin kiinni veneestä, ja mies pakotti mut meneen veteen kilo heroiinia selkärepussa ja uimaan pakoon. Joo, mä pääsinkin pakoon, mutta mun mies jäi kiinni - ja nyt se on mafia-kavereineen etsimässä mua. Mun oikee nimi ei tietysti oo Odine vaan Joanna."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti