keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kankaanpää: "Ikinä" (2013)

Hannu Kankaanpään runoteos "Ikinä" (2013) avaa läheltä katsoen ajan ja paikan kerrostumia. Kaikkea on lähellä - kauppa, katujen vilinässä puikkelehtivat ihmiset ja meri joka rävähtää ohi. Kaupan kassajonossa kuultu lause herättää uteliaisuuden, ja asenne muuttuu nopeasti torjuvasta myötäeläväksi. Elämä sujuu kuin sujuu, mutta onnen lahjat eivät sittenkään jakaudu tasan ihmisten kesken.

Lähipiiri käy pienemmäksi, ja runojen minä huomaa itsekin harmaantuneensa, ikääntyneensä. Mutta kuinka pitkä aika on ikinä, päättyykö se jo huomenna vai jatkuuko sateenkaaren tuolle puolen? Kankaanpään runot liikkuvat saumakohdilta toisille: "Päivä on öiden sarana, kuolema elämän portti." Ikinä on koskaan ja samalla sukupolvien ketju. Ikinä on muistin mittatikku, joka venyy tarpeen mukaan. (Takana)

    *    *    *

Ennen muuta runojen kirjoittajana tunnetuksi ja arvostetuksi kirjailijaksi tullut Hannu Kankaanpää on viimeisimmässä kokoelmassaan "Ikinä" (2013) huomannut tulleensa ikään, jolloin kaikki ei enää pelaa niin kuin ennen. Ei edes oma pää, mikä näkyy myös runoista. Pohjavire ei ehkä ole melankolia, mutta jonkinlainen dekadenssi tai muu rappeutuminen, joka kirjoittajaa selvästi vaivaa. Nimenomaan oma taantuminen.

Runokokoelma alkaa nimettömällä runolla:

Passikuvassa ei enää saa hymyillä
  eikä hymyyn kyllä aihetta olekaan (..)

Heti ensimmäisestä proosasäkeestä lähtien ollaan keskellä omaa fyysistä rappiota. Ja runossa katse kääntyy nopeasti ulkomaailmaan ja irrationaaliin pelkoon, mitä tulevaisuus tuo runoilijan jälkeen jääville tullessaan. Yhtä tuhoa tuhon perään?

Lapset ovat lähteneet (tai lähdössä) kotoa, sukulaisia ja ystäviä on selvästi kuollut ympäriltä kuin kärpäsiä ja mies joko asuu tai viettää paljon aikaan yksin. Vaeltelee arkisesti asuinalueellaan, kaupassa ja kaduilla ja tekee havaintoja ihmisistä.

Kokoelman toinen osa alkaa runolla 'Vapaus':

Mies kuin olutpullo
pieni pää uljas kaula (..)

Huonosti käyttäytyvä lähiöiden asukki, joka häiriköi bussipysäkillä. Runon nimessä on siten vahvasti ironiaa mukana. Se mikä näyttää vapaudelta on sen olutpullon aikaan saamaa vapauden harhaa.

Kaupan kohdalla runoilija näkee koiran, jonka hän nimeää 'Pilkuksi'. Koiran vapaus on samaa tasoa kuin edellisen miehen. Puhuja kuvittelee - tai kertoo - koiran kurjan tarinan.

Kassajonolla runoilija tuijottaa vanhaa miestä ja mitä tämä ostaa, kotona hän pohtii televisio-ohjelman ihmisihannetta. Lopulta ajatus siirtyy merelle ja meren aaltoihin, niin kuin usein muulloinkin, kun ei jaksa seurata sitä, mitä ympärillä tapahtuu, eikä ympärillä ole mitään, mikä jaksaisi kiinnostaa.

     *     *     *

Runoissa vaivutaan suorastaan paska- ja pieruhuumorin tasolle, runossa 'Vertaus'. Mies (oletan että runoilija puhuu itsestään) istuu paskalla, ja näkee maassa vaeltavan pelokkaan sokeritoukan, jota hän alkaa tuijottaa.

Toukka yrittää päästä piiloon pimeään, mutta mies ehtii ensin. Mies nostaa perseensä pöntöltä ja liiskaa ötökän varpaallaan. Mies kutsuu itseään tilanteessa jumalaksi..

Se jonka jumalat huomaavat
  äkkiä on vainaa

.. ovat runon viimeiset säkeet.

    *     *     *

'Ikinä' -sikermän ruikutuksen jälkeen päästään kirjan kiihdytyskaistaa pitkin loppusuoralle, joka alkaa ironisella 'Työsuunnitelmalla'. Kirjoittaja ei ole selvästi innostunut nuorista, porvarillisista, menestykseen tähtäävistä runoilijoista. Ja hän itse on ilmeisesti runossa kuvaamansa tyypin vastakohta. Näin voi ainakin päätellä. Seuraavassa runossa runoilija toteaa, että hän luopuu palkkiokympistäänkin pörssiyhtiön hyväksi, joten hän ironisoi myös itseään ja kurjuuttaan.

Kirjoittamisen pohjakosketus saavutetaan, kun tietokone - jolla runoja kirjoitetaan - hajoaa. Se ainoa ja ensimmäinen leviää vihdoin viimein; ja uusi kone on tietysti aivan erilainen, eikä hän osaa käyttää sitä.

Loppupuolella mies yrittää vielä skarpata muusansa, joka luultavasti on hänen vaimonsa ja miehen iän saavuttaneen luultavasti poikansa avulla, joille hän on omistanut runojaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti