keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lhorme: "Saksan propagandakomppaniat" (2012)

2. maailmansodasta on olemassa valtavasti valokuvia ja liikkuvaa kuvaa. Suuren osan tästä materiaalista tuottivat Saksan sodanjohdon alaisuudessa toimineet propagandakomppaniat. Kuvia helposti pidetään lahjomattomana historiallisena todistusaineistona, mutta silloin unohtuu niiden alkuperäinen tarkoitus: propaganda. Viime kädessä kansanvalistusministeri Joseph Goebbels päätti, mitä kamera tallensi ja mitä ei.

Dokumentissa seurataan neljää PK-kuvaajaa, joista yksi on Adolf Hitlerin henkilökohtainen kameramies Walter Frentz. Propagandakomppanian miehet olivat mukana Saksan kaikissa taisteluissa, ja heidän kuvaamiensa filmien oli määrä toimia aseena ja levittää natsien ideologiaa kaikkialle maailmaan. Kuinka paljon niiden vaikutus tuntuu edelleen mielikuvissamme toisesta maailmansodasta? (Yle Teeman sivusto)

     *     *     *

Töistä tullessani avasin TV:n ja aloin katsoa tätä ranskalaista Veronica Lhormen dokumenttielokuvaa "Saksan propagandakomppaniat" (2012), ja sain 'ahaa' -elämyksen. "Hei, tässä on jotain tuttua!" Saman havainnon oli tehnyt joku toinen Yle Teeman sivun blogikeskustelussa. Ilta toisen perään katsellessamme pääministeri Jyrki Kataisen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen naamoja olemme samanlaisen propagandan kohteena kuin saksalaiset vuodesta 1938 lähtien. Ja vielä paljon totaalisemman ja tuhoavamman, piilovaikuttavamman propagandan kohteena.

Tarkoitan sitä, että saksalaiset ja Saksan miehittämien alueiden asukkaat näkivät "Wochenshau" -iltauutisiaan 1930-40 -luvuilla vain keskimäärin kolme (3) kertaa viikossa elokuvateattereissa. Nykypäivän ihminen saa pyytämättä propagandan tunti toisen perään kotiinsa, ja maksaa siitä halusi tai ei mediamaksua.

     *     *     *

Suomessa propagandakomppanioita kutsuttiin TK-komppanioiksi eli täällä 'propagandaa'-sanan sijaan käytettiin sanaa 'tiedotus', mikä tarkoitti ihan samaa asiaa. Propagandaa ja indoktrinaatiota ovat Suomessa tutkineet ainakin tiedotustutkijat 80-luvulla kuten professori Pertti Hémanus ja TK-komppanioita historiantutkijat esimerkiksi Touko Perko. Nuorena opiskelija lueskelin muun muassa heidän töitään.

TK-miehet dokumentoivat ja propagoivat sotaa eri tavoin: valokuvaamalla ja elokuvaamalla - ja kaikin mahdollisin kulttuurin keinoin mm. kirjoittamalla. Omasta ideologisesta taustasta riippumatta kirjailijat valjastettiinn murhakoneiston käyttöön, mihin leikkiin työväenkirjailijatkin mukisematta lähtivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti