torstai 10. huhtikuuta 2014

Luhtanen & Oikkonen: "Nymfit. Montpellierin legenda" (2013)

Kolme nymfiä, Didi, Kati ja Nadia, elävät keskuudessamme ikuisesti nuorina, vaarallisen viettelevinä ja tuhoisan tappavina.

Nymfit ovat hengenvaarallisia miehille, mutteivät selviä hengissä ilman heitä.
Kati ja Nadia uskovat nuoren Didin olevan odotettu tarujen nymfi, joka johdattaa nymfien suvun vapauteen heidän arkivihollistensa, satyyrien vallan alta. Niinpä Didi joutuu hävittämään menneisyytensä ja jättämään ystävät sekä perheensä. Itsepäinen Didi ei kuitenkaan asetu rooliinsa suosiolla.

Eräänä päivänä Samuel, tavallinen nuorukainen, muuttaa nymfien opiskelijaboksiin ja Didi rakastuu intohimoisesti. Kielletty rakkaus ja tuhoon tuomittu suhde tuovat pelkkiä ongelmia molemmille lajeille. Mitään hyvää ei voi seurata suhteesta, jonka osapuolina ovat tavallinen kuolevainen ja jumalainen olento.

Kirja julkaistaan samaan aikaan kuin kotimainen fantasiasarja "Nymfit" (2014) saa ensi-iltansa televisiossa. (Takakansi)

     *     *     *

Uteliaisuuttani lukaisin eilen läpi Sari Luhtasen & Miikko Oikkosen viime vuoden keväänä Gummeruksella julkaisuttaman kirjan "Nymfit" (2013), johon tällä hetkellä MTV:llä menevä 10-osainen TV-sarja perustuu. Kirjasta näkyy hyvin, että se on tehty joko elokuvakäsikirjoituksen pohjalta tai sen kanssa samaan aikaan. Ainakin sarjan alku noudattelee kutakuinkin orjallisesti kirjan kerrontaa.

Kirja ei tuottanut suurta yllätystä ensimmäiset jaksot nähneille, jos ei yllätyksenä pidä sitä, että jossain vaiheessa nymfit ja satyyrit löytävät itsensä ainakin osittain samasta leiristä. Keskushenkilö on yhä selkeämmin Didi, joka on ainakin joidenkin mielissä suorastaan legendaarinen naispuolinen kristus-hahmo ja vastaavasti myös suurin pahis on naispuolinen, vuosituhantinen nymfi.

Loppukamppailussa satyyreille, tai kirjassa kerrotulle kahdelle keskeiselle satyyrille, käy kehnosti mutta nymfeille paremmin. Ainakin he säilyttävät henkensä. Moni asia jää kuitenkin myös häiritsevän avoimeksi. Tarina keskittyy yhä enemmän taruolentojen toilailuihin - ja maallinen rikosprosessi jämähtää jossain vaiheessa kirjaa ja jää ratkaisemattomaksi.

Veri roiskuu nymfien pistäessä miehiä lihoiksi niin kuin sarjan alussakin - aina täydenkuun aikaan, mikä tuntuu ainakin päähenkilöä Didiä hieman häiritsevän. Tosin se on tehtävä mikä on pakko tehdä. Kyse on vähän samanlaisesta asiasta kuin sodassa tappamisesta. Jos on sotaan lähtenyt, on itsensä yritettävä pitää hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti