lauantai 5. huhtikuuta 2014

Maloof & Siskel: "Vivian Maierin salaisuus" (2013)

"Vivian Maierin salaisuus" (2013) on John Maloofin & Charlie Siskelin dokumenttielokuva tuntemattomana kuolleesta, mutta nyt valokuvamaailman sensaatioksi nousseesta Vivian Maierista. Kukaan ei ollut hänen eläessään nähnyt yhtään hänen valokuvaansa, nyt häntä pidetään 1900-luvun merkittävimpiin kuuluvana katuvalokuvaajana.

Vivian Maier kuoli 83-vuotiaana Chicagossa 2009. Häneltä jäi yli 100 000 negatiivin kokoelma; filmirullista osa oli vielä kehittämättömiä ja kokoelmasta löytyi myös kaitafilmejä. Kaikkia kokoelman aarteita ei ole vielä ennätetty tutkia, mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on erittäin arvokas ja ainutlaatuinen valokuva- ja filmikokoelma.
(Yle Teema)

      *     *     *

Viv, Vivi, Vivian. Kun Vivian Maierilta kysyi, kuka hän oli, hän harvoin sanoi oikean nimensä - edes etunimeään. Vainoharhaisesti hän yritti peittää oikean henkilöllisyytensä. Kukaan ei tiennyt kuka hän oli, mistä tuli ja ketkä olivat hänen sukulaisiaan ja oliko niitä. Pitkän vaivaalloisen etsinnän jälkeen naisen salaisuus on vähitellen paljastunut, sen verran mitä sitä nyt pystyy hänen kuolemansa jälkeen selvittämään.

Vivillä ei ollut oikeastaan mitään ammattia tai oli. Hän hoiti lapsia tai ehkä ennemmin rääkkäsi. Oli perusilkeä ihminen, silti hänestä pidettiin ja jopa lapset pitivät, joita hän hoiti. Aikamoinen paradoksi, ja mitä se kertookaan yliarvostetusta kiltteydestä. Outoudesta seurasi kuitenkin se, että Vivi sai työpaikoistaan usein potkut. Ja yhtenä syynä oli myös hänen hillitön keräilyvimmansa. Hän keräsi mm. vanhoja sanomalehtiä niin paljon, että alakerran kattoa jouduttiin tukemaan, ettei se olisi romahtanut.

Vivi ei elämänsä aikana pitänyt yhtään näyttelyä, edes myynyt yhtään valokuvaa, saati  että olisi näyttänyt parhaimpia kuviaan kelleen. Kaikkia kuvia hän ei ollut edes kehittänyt, puhumattakaan siitä, että hän olisi vedostanut niitä.

Tällaisesta elämästä oli seurauksena köyhyys; ei - äärimmäinen kurjuus - ja viimeiset vuotensa Vivi eli yksin ja hylättynä ja kuoli puistonpenkillä Chicagossa vuonna 2009, mutta ei täysin unohdettuna. Hänen entiset hoidettavansa hautasivat hänet luonnon keskelle paikkaan, josta hän oli erityisesti pitänyt.

      *     *     *

Vivi kuvat ovat tunnistettavia, ne tunnistaa Vivin kuviksi. Hän osasi kuvata ihmisiä, osasi lähestyä heitä, röyhkeästi ja törkeästi saamatta silti turpiinsa. Hän oli kuin taskuvaras, joka vaivihkaa varasti jotain toiselta ja poistui sitten vähin äänin rikospaikalta.

New Yorkissa Vivi vaelteli slummeissa ja köyhien asuinalueilla ja samastui ihmisiin, joihin itsekin kuului. Mukanaan hän retuutti hoidettaviaan. Kenties lasten läsnäolo oli suoja ihmisten vihamielisyyttä ja aggressiivisuutta vastaan? Lasten kanssa kuvaava nainen jätettiin rauhaan. Hän osasi ehkä olla tosi ovela ja älykäs niin, etteivät muut sitä tajunneet.

Vivin kuvat löytyivät hänen kuolemansa jälkeen sattumalta. Yhtä mahdollista olisi ollut, ettei kukaan koskaan olisi löytänyt kuvia. Silloin emme tietäisi, että sellaista naista kuin Vivian Maieria oli olemassakaan.

      *     *     *

Mietin, mietin millaisen kuvan Vivian olisi ottanut minusta? Tai kenestä tahansa. Mitä merkitystä, sillä on, että tulee kuvatuksi .. edes jollain tavalla. Dokumenttielokuvan lopulla kuvattiin valokuvanäyttelyä, jossa oli läsnä ihmisiä,  joita hän oli kuvannut.

Kuvilla tuntui olevan merkitystä ihmisille. Entä jos Vivian olisi ollut kuka tahansa Viv, Vivi, Vivian, eikä juuri se Vivi? Olisivatko kuvattavien reaktiot silloinkin olleet samat?

En ymmärrä. Onko, onko yhden typerän kuvan ottamisessa jotain samaa kuin elämänkerrallisessa kuvauksessa? Tai millainen teksti kuva on ja mitä se kertoo kohteesta kohteelle ja muille ihmisille?

Nostaako ihmisten itsensä arvoa, omissa silmissään, että he tulivat kuvatuksi kuuluisaksi nousseen kuvaajan kautta. Luultavasti niin. Mikä tahansa perhealbumin kuva ei olisi voinut olla tai voisi olla yhtä merkityksellinen.

Mutta: mikä on se joka Vivianin kuvista sitten teki niin erityisiä. Juuri siitä tietystä kuvasta .. minusta?

1 kommentti:

  1. Olen samaa mieltä siitä, että Maier ehkä kuljetti lapsia mukanaan jonkinlaisena suojakilpenä, ehkä kuvattavat eivät kehdanneet suhtautua suorasukaisen närkästyneesti kuvaajaan, joka omin lupineen kuvasi heitä ties mitä tarkoitusta varten.

    Aikoinaan tunsin yhden herran, joka oli kuvannut paljon kotikaapuntiaan, sen rakennuksia ja ihmisiäkin. Hän kuvaili missään julkaisemattomia valokuviaan sanoilla: "Minä tallennan ja rekisteröin..."

    VastaaPoista