tiistai 1. huhtikuuta 2014

Mazzarella: "Hyvä kosketus. Ihmisen kehosta, terveydestä, hoitamisesta ja kirjallisuudesta" (2006)

Onko hyvä elämä yhtä kuin terve elämä? Entisaikaan terveydestä ei pidetty melua, mutta nykyään siitä puhutaan yhä kovaäänisemmin - terveyttä on alettu pitää lähes elämän tarkoituksena. Olemassaololla on väistämättä kuitenkin myös yöpuolensa: sairaus, kipu, vanheneminen ja kuolema. Tätä kaikkea meidän on yhä vaikeampi  hyväksyä. Niinpä sairaustarinoista - patografioista - on tullut aikamme seikkailuromaaneja, joissa seikkailu syntyy kehon hallinnan menettämisestä. Hoitoa leikataan tehokkuuden nimissä ja lääkärit erikoistuvat niin pitkälle, että heidän täytyy käydä kursseja osatakseen puhua potilaiden kanssa.

Merete Mazzarella kirjoittaa humoristisesti ja poleemisesti tästä niin kuin paljosta muustakin, lääketieteestä ja humanismista, lääkärin muuttuneesta roolista ja siitä, miksi niin monella kirjailijalla on lääkäritausta. Hän pohtii myös keskustelun ja hyvän kosketuksen merkitystä ja kyseenalaistaa ajatuksen, että kunnon ihmisen pitäisi kunnostautua vielä kuolemassakin.

"Peräänkuulutan hoitoa, joka näkee ihmisessä muutakin kuin kehon  mutta ennen kaikkea hyäksyy kehon - ei sitä kehoa, jota ulkonäkökeskeisyys palvoo, vaan kehon, joka on arvaamaton, hallitsematon, haavoittuva ja katoavainen." (Takakansi)

     *     *     *

"Hyvä kosketus" (2006) on hyvä kirja muun muassa hoivasta, mutta kirjoittajana ei ole hoitotyön tai hoiva-alan ammattilainen vaan kirjallisuuden professori Merete Mazzarella. Kirjoittaja kirjoittaa lääkäreille, mutta kirja sopii kelle tahansa, joka on joskus sairastanut tai huolissaan terveydestä ja sen hoitamisesta. Se siis sopii kaikille. Ja yllätys ei ole, että kirjassa kerrotaan paljon kirjoista ja kirjailijoista ja mitä he ovat sanoneet näistä asioista.

Mazzarella pohtii alussa ihmiskuvaa hieman toiselta kannalta kuin miten sitä tavallisesti tehdään. Tässä kirjassa korostuu se, että ihmisellä on keho, joka tuntee niin kipua kuin nautintoa ja kaipaa joskus kosketusta. Ehkä kirjoittajan kuva ihmisestä on jossain määrin ambivalentti, mikä sopii hyvin Merete Mazzarellan kirjoittajakuvaan, sillä hän on useasti kirjoittanut eri yhteyksissä ambivalenttiudesta.  - Tällä kertaa tämä seikka ilmenee mm. siinä, että hän samaan aikaan korostaa kehollisuutta mutta ei halua, että ihmisten hoidetaan vain kehona ja koneena.

Edellinen tarkoittaa sitä, ettei Mazzarella käsittele edes rutiininomaisia hoitotoimia rutiineina vaan ihminen on kaikissa tilanteissa asiakkaana oikeutettu saamaan hyvää hoitoa ja hoivaa. Käytännössä ihmisiä kuitenkin hoidetaan tänä päivänä perustellusti joissain tilanteissa aika lailla rutiininomaisesti. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat kaihileikkaukset, joista on viime vuosina tullut täysin rutiininomainen toimenpide. Silmä on todellakin vain tietyllä tavalla ruumiin- tai koneenosa, joka tulevaisuudessa voidaan vaihtaa keinotekoiseen varaosaan.

Mazzarella suhtautuu myös ns. kyborgisoitumiseen kriittisesti. Hän ei ole erityisen ihastunut siitä, että ihmisen keho voidaan tulevaisuudessa vaihtaa jopa kokonaan varaosiin - ja ihmisestä voidaan tehdään lähes kuolematon. Siltikin että hän korostaa että kehoa tärkeämpää on mielen hoitaminen.

Hän ei toisaalta ole myöskään ihastunut siitä, että ihmisiä pelotellaan yhä enemmän erilaisilla uhilla ja riskeillä, jotka vaarantavat heidän henkensä ja terveytensä. Ihmisiä ei saisi myöskään vastuuttaa esimerkiksi tupakanpoltosta ja alkoholinkäytöstä, mikä tuntuu hieman erikoiselta, sillä loogista olisi ajatella, että ihmiset vastaavat itse aiheuttamistaan sairauksista, mikä on poissa muiden hoidosta ja hoivasta.

      *      *     *

Sairastaminen ja kuoleminen ovat myös luonnollisia olotiloja, joille ei voi aina mitään. Merete Mazzarella on huolissaan siitä, miten sairaita ja kuolevia pidetään yhteiskunnassa vain rasitteena. Lisäksi heidän kipujaan ja särkyjään ei aina haluta lievittää, vaikka se olisi mahdollista.

Suurin ongelma kirjoittajan mukaan on kuitenkin se, ettei potilaiden kanssa keskustella ja olla kiinnostuneita mm. heidän yksinäisyydestään ja peloistaan. Ihmiselle itselleen itse sairautta tärkeämpi asia on se, että hän on menettänyt oman itsensä, kehonsa hallinnan.

Tässä yhteydessä voi tietysti kysyä, eikö myös ihmiseltä itseltään ja hänen läheisiltään voisi edellyttää enemmän? Jos hänellä on toimiva turvaverkko ja ihmisiä ympärillään, hänen on mahdollista keskustella heidän kanssaan. Ei siihen tarvita vain lääkäriä tai hoiva-alan ammattilaista. Jokainen tekee sen, mitä parhaiten osaa ja mihin aika riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti