maanantai 7. huhtikuuta 2014

Nabokov: "Silmä" (1968)

"Silmän" (1968) keskushenkilö on venäläinen emigrantti Smurov, nuori mies, joka juuriltaan repäistynä, alati itseään tiedostavana tuntee elämänsä tarkoituksettomuuden tuskalliseksi. Hän ajautuu itsemurhayritykseen ja vaikka hän epäonnistuukin, hän vapautuu omasta identiteetistään ja ryhtyy katselemaan itseään ulkopuolisen tarkkailijan tavoin.

Eri ihmisten seurassa hän kokee itsensä joka kerta erilaiseksi roolihahmoksi, jokainen ihminen muodostaa erilaisen peilin, heijastaa Smurovin kuvan oman persoonallisuutensa taittamana takaisin Smuroviin. Näin Smurov jakautuu moniksi alalajeiksi kuin perhonen eikä kukaan enää tiedä, mikä oli alkuperäinen laji.

Smurov kerää intohimoisesti toisten muodostamia kuvia Smurovista ja kokee synkkää tutkijan iloa. Yksi peili muodostuu kuitenkin toisia merkitsevämmäksi, nuoren emigranttikaunottaren käsitys Smurovista. Naisesta tulee peili, joka yhdistää erilaiset kuvat. Pettyneen rakkauden tuskaa ajaa Smurovin julmimman onnettomuuden partaalle, miellyttävä aave-elämä uhkaa hyytyä todellisuudeksi, kaikki kiduttavat tunnot palata.

Smurov pelastautuu viime hetkessä käymällä huoneessa, jossa oli ampunut itseään; luodinreikä on seinässä, kaikki on taas hyvin... "
Minä vannon, minä vannon että olen onnellinen. Olen tajunnut että ainoa onni tässä maailmassa on tarkkailla, vakoilla, pitää silmällä, tutkia itseään ja muita, ei olla mitään muuta kuin hiukan lasimainen verestävä, rävähtämätön silmä." (Takakansi)

     *      *     *

Takakannen tarkka kuvaus vastaa kutakuinkin sitä mitä kirja on. Vladimir Nabokov on taitava kertomaan omaan humoristiseen tyyliinsä vakavista ja vaikeista asioista. Niin kuin nyt esimerkiksi tämän nuoren miehen Smurovin todellisuudentajun hämärtymisestä epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen.

Loppujen lopuksi jokainen lukijakin on samassa tilanteessa kuin kirjan kertoja, joka alkaa äkkiä tarkkailla itseään sivullisen silmin.Viimeistään siinä vaiheessa, kun olet kuollut - vaikka onnistuneen itsemurhan, liikenneonnettomuuden tai puolisosi tekemän surmatyön jälkeen - ei jäljellä ole enää muuta kuin erilaisia näkemyksiä siitä, millainen ihminen sinä olit ennen onnetonta tapahtumaa. Ja kuolet joka tapauksessa, halusit tai et ja kertakaikkisen lopullisesti.

Sillä ei ole enää mitään merkitystä, mitä olit tai ajattelit muista tai itsestäsi sen jälkeen, kun sinua ei enää ole. Nabokovin päähenkilö oli muita tukalammassa tilanteessa alkaessaan toteuttaa itsemurhaansa. Hänellä kun ei ollut ketään, jolle hän olisi voinut toimittaa itsemurhakirjeen niin kuin tapoihin kuului. Joten hän luopuikin tästä suunnitelmasta ja päätti vain ampua itseään sydämeen.

     *      *     *

No, ei Smurov silti aivan yksin tässä maailmassa ollut. Hänellä olivat vuokraemäntänsä ja asuinhuoneiston muut asukkaat kumppaneina. Ja tietysti työnsä, silloin kun töitä oli ja jotainhan sitä ihmisen piti tehdä saadakseen rahaa elämiseensä.

Smurov oli selvästi ainakin ylioppilas, joten hän pystyi antamaan yksityistunteja. Lopulta hän kuitenkin löysi itsensä kirjakauppiaan apulaisena. Ja koska Smurov oli venäläinen maahanmuuttaja Saksassa, hän ainakin omasta mielestään oli epäilyttävä tyyppi ja saattoi olla salaisen poliisin tms mustalla listalla ja epäiltynä vakoilusta tai muusta valtionvastaisesta toiminnasta.

Hän ei oikeastaan itsekään tiennyt mitä oli - ja siksi hän muodostikin käsityksen itsestään sen perusteella, miten muut suhtautuivat häneen. Muut olivat siis peili, jonka kautta hän katsoi itseään.
 
     *      *     *

Pohjimmiltaan Smurov on vain hyvin yksinäinen nuori mies, jonka vanhemmat ovat ilmeisesti kuolleet, eikä hän tunne vieraassa maassa ketään. Smurov on kiinnostunut seksuaalisesti paljon itseään vanhemmista ja rehevistä naisista, jollaisesta hänellä oli kokemus jo Pietarissa ja Berliinissä hän tutustuu toiseen samanlaiseen naiseen Matildaan, joka oikeastaan viettelee nuoren miehen.

Suhde päättyy traagisesti, kun mies saa tietää suhteesta. Hän tulee Smurovin kotiin ja pieksää tämän oppilaiden läsnäollessa. Tapahtuman jälkeen Smurov päättää tappaa itsensä, mutta epäonnistuu yrityksessään ja joutuu vähäksi aikaa sairaalaan.

Palattuaan sairaalasta hän käy kirjakaupassa, jonka omistaja Weinstock palkkaa Smurovin apulaisekseen. Samalla hän vaihtaa asuntoa, jossa tutustuu uusiin ihmisiin mm. 18-vuotiaaseen naapurin kotiapulaiseen Gretcheniin tai Hildaan, hän ei ole varma tytön nimestä.

Sitten suhde Hildaan katkeaa ilmeisesti siksi, että Smurov varastaa tytön isännältä nuuskarasian, ja on taas yksin maailmassa. Nuori mies palaa harhaiseen maailmaansa, jossa hän kuvittelee olevansa kuollut. - Kaikki se mikä kirjassa on kerrottu, jonka hän on kertonut, hän olettaa olevan vain oman mielikuvituksensa tuotetta. Sitä mitä kuollut kuvittelee, yhä uudelleen samoja vanhoja asioita...

     *      *     *

Kirjan lopulla Smurov päätyy tällaiseen yksinpuheluun:

"Ja sitten joskus jonain päivänä, jolloin kuolee se viimeinen ihminen, joka vielä muistaa minut. Eräänlainen nurinkurinen sikiö, minun kuvani, kuihtuu pois ja kuolee samalla kun rikokseni viimeinen todistajakin, rikoksen jonka tein pelkästään olemalla elossa. Ehkä jokin satunnainen minuun liittyvä kasku jossa esiinnyn, siirtyy häneltä hänen pojalleen tai pojanpojalleen ja siten minun nimeni ja minun aaveeni ohimennen häivähtävät siellä täällä vielä jonkin aikaa. Ja sitten tulee loppu."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti