keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Neruda: "Maremoto" (2013)

Runoilija Pablo Nerudan viimeinen runoteos "Maremoto" (2013) sai alkunsa vuonna 1969, jolloin hän näki ruotsalaisen Karin Oldfelt Hjertonssonin puukaiverruksen delfiinistä. Heidän yhteistyöstään syntyi Maremoto, sukellus merenalaiseen elämään.

Runot on suomentanut Timo Malmi, ja teos on varustettu hänen esipuheellaan. (Takakansi)

     *      *      *

Pari päivää sitten edellisen kerran kohtasin Pablo Nerudan runon John Foxin "Poetic medicine" (1999) -kirjassa. Fox oli lainannut Nerudan luontorunoa, ja mietin, etten ollut aiemmin ajatellut, että Neruda olisi luontolyyrikko. Suomalaisissa teoksissa korostuvat hänen yhteiskunnalliset runonsa 1960- ja -70 -lukujen taitteesta, jolloin Chilen poliisi ja oikeisto vainosivat häntä, ja hän joutui jopa lähtemään maasta.

Kuin tilauksesta käsiini osui tänään suppea kokoelma "Maremoto" (2013) merellistä lyriikkaa. Johdannossa kääntäjä kertoo, että Neruda julkaisi tai julkaisutti useita tällaisia suppeita sikermiä runoja, joista ei ole tullut maailmalla tunnetuksi. - Tämä kokoelma on siitä kiinnostava, että hän teki sen yhteistyössä ruotsalaisen kuvataiteilijan Karin Oldfelt Hjertonssonin, jonka mies työskenteli Ruotsin lähetystössä Chilessa kirjan tekemisen aikoihin.

Neruda ja Oldfelt sopivat etukäteen, että kuvataiteilija tekee ensin piirroksensa, mitkä Neruda sitten runoilee. Runot syntyivät muutamassa päivässä sen jälkeen, kun Neruda oli saanut ne postissa merenrantataloonsa, joka sijaitsi luonnollisesti Tyynenvaltameren rannalla 40 km:n päässä pääkaupungista.

Pabla Neruda kuoli vuonna 1973, ja hänet luultavasti myrkytti CIA:n agentti, joka oli murhannut muitakin vasemmistoaktivisteja.

    *     *     *

Kirjan nimi tarkoittaa kirjaimellisesti samaa kuin japanin kielestä lähtöisin oleva sana 'tsunami', jollainen tuhosi vuonna 1904 Chile pääkaupungin. Seuraava tuho oli ihmisten itsensä aiheuttama, kun poliisi, armeija ja poliittinen oikeisto systemaattisesti tappoi vastustajiaan. Ja elettiin 2. maailmansodan jälkeistä ns. Kylmän sodan aikaa.

Kokoelma alkaa runolla 'Merimesi', jossa runoilija kertoo millaista tuntea meren voima. Sitten seuraa sikermä luontokuviin liittyviä runoja: 'Merirokko', 'Merilevä', 'Merisiili', 'Meritähdet', 'Kotilot', 'Keisarihummeri', 'Merietana', 'Hylje', 'Merivuokko', 'Taskurapu', 'Pronssidelfiini', 'Mustekala' , 'Meriaurinko', 'Miekkakala', 'Kalakoju' ja lopuksi 'Jäähyväiset meren medelle'.

Kaksi ensimmäistä runoa alkaa pienillä merenelevillä, äyriäisellä ja kasvilla, jotka ovat meren elämän perusta. Toki kauneusvirheenä on se, että kokoelmassa ei ole runoa planktonista, mutta niistä olisi ollut mahdoton tehdä puupiirrosta!

     *     *     *

"Maremoto" on sikäli erityinen kokoelma Pablo Nerudan tuotannossa, että se oli hänen viimeisensä. Siten myös viimeisen runon viimesäkeet ovat herättävät erityisiä tunteita.

Minä olen hiekan oma:
palaan pyöreään pöytään
sen kukkeuteen
sen raivoon:
nyt minä menen
vihellän
pitkin katuja.

Kuulen miltei korvissani, miten tuuli puhaltaa ja ujeltaa raivokkaasti mereltä kohti Valparaison katuja. Ja tuulen mukana edesmennyt kansallisrunoilija Pablo Neruda.

Ruumis on jo aikaa sitten hajonnut 'hiekan omaksi' ja merenelävien ravinnoksi. 'Pyöreä pöytä' ja ritarit ja neidot meren rehevästä puutarhasta. - Ken ei oikeutta saa, sen meri antaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti