sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 303: "Melusine keväisellä rannalla"

Motto:

[Mermaid Vivian stands on the strand, and shoots some photos. For a while she sees herself on wet sand:]

"Anywhere I roam
Where I lay my head is home

(And the earth becomes my throne).
"
   
(Metallica - Wherever I May Roam) 

      *      *      * 

Sunnuntai-iltapäivänä Vivian ei tiennyt, mitä olisi tehnyt. Hän tunsi olonsa tyhjäksi, sillä Armas oli lähtenyt tuntia aiemmin ajamaan autolla kohti Riihimäkeä.

Vivianilla oli vielä valkoinen pitsiyöpaitansa päällään, eikä hän olisi halunnut ottaa sitä pois päältään. Siinä oli Armaksen aamuinen tuoksu jäljellä. - Jotain tässä täytyy tänäänkin tehdä, sanoi Vivian itsekseen. Ja siinä samassa Vivian oli sinisine haltianviittoineen valmis lähtemään ulos ottaakseen valokuvia keväisestä luonnosta.

Maahisnainen käveli kaupungin keskustasta kohti meren rantaa, joka ei ollut kovin kaukana siitä paikasta, jossa Vivian sillä hetkellä asui, vielä vähän aikaa.

Vaikka kevät oli pitkällä, Vivian löysi rannalla kävellessään hiekan keskeltä vielä paikkoja joissa oli jäätä. Hän pysähtyi katsomaan ja ihmettelemään erityisesti yhtä kohtaa, jossa jään keskellä oli kaksi kummallista reikää. Aikansa katseltuaan hän tajusi, että jään sisällä oli ollut tammen- tai koivunlehtiä, joiden ympäriltä jää oli sulanut. Auringonvalo oli lämmittänyt tummia kohtia ja sulattanut jäähän kaksi aukkoa.

Aukot olivat kuin saaria talvisella Itämerellä. Toisella saarella oli Vivian, toisella Armas. Talvella ei saarelta päässyt toiselle saarelle - ainakaan uimalla. Ja Vivian oli meren rannalla ja saarilla ollessaan merenneito. - Kuinka traagista, huudahti Vivian ääneen. Saaret olivat aivan vierekkäin, mutta merenneito ei päässyt saarelta saarelle.

      *     *     *

Vivian ei voinut olla tuijottamatta rantahietikolla olevaa pienen pientä jäälauttaa saarineen. Lopulta hän kaivoi laukustaan kameran, ja otti kuvan maagisesta kohteesta. Hän tulisi vielä pitkään ihmettelemään ja pohtimaan löytämäänsä valkoista läikkää ja kaikkea muuta mitä kuvasta löytyi. Jokaista hiekan jyvää.

Sitten Vivian nosti katseensa hitaasti kohti taivasta ja lensi huimaa vauhtia avaruuteen. Suoraan keskelle pimeää ja mustaa. Kierrettyään kuun hän palasi takaisin ja katsoi jalkoihinsa.

Kengän kärjellään hän hieman tökkäsi jäälauttaa, ja kuinka ollakaan, jäähän rei'ät sulattaneet puunlehdet tulivat jään alta esiin. Vivian poimi tammenlehdet huolellisesti mukaansa ja mutisi samalla itsekseen: - Minä ja Armas, Armas ja minä. Kirjan sivujen välissä ikuisesti yhdessä. Hiekkakirjan...

Linkki:

Galatheia - Melusine. YouTube
 La légende de Mélusine. YouTube
TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 229: "Vivian muuttuu rantakivellä Melusineksi"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti