lauantai 19. huhtikuuta 2014

Vonnegut: "Teurastamo 5. Eli lasten ristiretki" (1969)

Kurt Vonnegutin läpimurtoromaanin perusaiheena on Dresdenin pommitus helmikuussa 1945, joukkotuho, jonka todistajana kirjailija itse sotavankina oli. "Teurastamo 5" (1969) ei kuitenkaan ole vain kirja noista tuhon hetkistä, se on myös satiiri nykyamerikkalaisuudesta, se on tieteisromaani – lentävä lautanen nappaa päähenkilön – ja se on fantastinen tarina, jossa tosi ja kuviteltu, kauhu ja komiikka sekoittuvat uskomattomalla tavalla.

Kurt Vonnegutissa on aimo annos vakavaa, pessimististä ja perimmäisiin ongelmiin pureutuvaa filosofia, mutta samalla hänen komiikan keinonsa ovat mahtavat. Hänessä on kirjallisuuden parhaitten perinteiden veroista ironikkoa, julmaa naurajaa...” (Erkka Lehtola, AL) (Takakansi)

     *      *     *

Kurt Vonnegut on kenties yksi USA:n tunnetuimpia nykykirjailijoita - ja myös kirjoittamisen opettajia maailman kuuluisimmassa kirjailija-/kirjoittajakoulussa Iowan yliopistossa. Tai on ainakin ollut.  "Teurastamo 5" (1969):n päähenkilö Billy Pilgrim muistuttaa monelta osin Vonnegutia itseään. Hänkin on opettanut samassa yliopistossa. Ja ollut 2. maailmansodassa sotilaana Euroopassa, jäänyt vangiksi ja löytänyt itsensä läheltä Dresdeniä paikasta, jota kutsuttiin Teurastamo 5:ksi.

Kirjahanke oli pitkään vireillä, ja lopulta se sai sen muodon minkä sai. Vonnegut kuvitteli, että niin suuresta ja merkittävästä tapahtumasta kuin mikä Dresdenin hävitys aivan sodan lopulla oli, olisi helppo kirjoittaa. Toisin kävi. - Kysymys kaupungin kohtalosta on niin yksilötasolla kuin yleisemminkin hyvin vaikea käsiteltävä. Mikä sai liittoutuneet hävittämään, ei vain kokonaista suurta kaupunkia, vaan yli 130 000 ihmistä yhdessä yössä kostoksi siitä, mitä sodan aikana oli tapahtunut. Miksi Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit eivät riittäneet? Pahinta tietysti oli, että kohteena olivat vain ja ainoastaan siviilit, eikä kenenkään pää joutunut sodan jälkeen vadille tapahtuman takia vaan järjetön tuhoaminen hiljaa hyväksyttiin ilman mitään perusteita.

     *      *     *

Sota on jättänyt selvästi jälkensä päähenkilöön ja kirjan kertojaan Billy Pilgrimiin, ja hänen mielenterveytensä on helppo kyseenalaistaa. Päällisin puolin hän on selvinnyt suorastaan erinomaisesti elämästä tästä, vaikka uskookin esimerkiksi siihen, että viettää eräänlaista kaksoiselämää. Hän näet kertoo totena, että Tralfamadore-nimisen planeetat alienit vievät hänet toisinaan omalle planeetalleen ja muutenkin pitävät häntä jonkinlaisena koekaniina.

Tralfamadoressa käynneistä ovat omat ongelmansa, sillä hänellä saattavat jäädä monet tärkeätkin velvollisuudet kuin vaimonsa Valencian hautajaisten järjestely vähempiarvoiseksi asiaksi. Onneksi tytär Barbara katsoo isänsä perään, ja tekee sen mikä Billyltä jää tekemättä.

Toinen ongelma ovat jatkuvat ja yllättävät aikasiirtymät nykyajasta vuodesta 1968 menneisyyteen ja takaisin. Billy elää menneisyytensä tapahtumia yhä uudelleen ja pystyy menneisyydessä esimerkiksi kertomaan kavereilleen, mitä sodassa tulee tapahtumaan, kuka kuole milloinkin.

Muiden kannalta katsottuna ikääntyvän Billy Pilgrimin tila tietysti koko ajan pahenee, ja tytär Barbara mm. uhkaa isäänsä vanhainkodilla, jossa hänen oma äitinsä jo on. Työn tekeminen, Billy on optikko, tulee tietysti myös mahdottomaksi.

Todellisuuteen alkavat menneisyyden ja Tralfamadoren lisäksi sekoittua myös Kilgore Troutin tieteisromaanit ja niiden henkilöt, joita Billy oli lukenut sotasairaalassa. Joten elämä on melkoista sekasotkua. Toisella planeetalla hän asuu näyttellijä Montana Wildhackin kanssa, jolle hän tekee lapsenkin. Maan ihmiset eivät tiedä, missä näyttelijä on, sillä hän on kadonnut jonnekin.

     *     *     *

Billyn mielentilaan on luultavasti vaikuttanut sota kaikkein eniten - ja ennen muuta - Dresdenin pommitus, jota hän seurasi sotavankina aivan vierestä. Vangit joutuivat hautamaan valtavia määriä vainajia ja tehtävä oli hankalampi suorittaa, kun ruumiit alkoivat mädätä ja haista, ja ilmasta tuli vaarallista hengittää. Lopulta tehtävää oli enää mahdoton tehdä ja niitä alettiin liekinheittäjillä polttaa sijoilleen.

Billy ei ollut aivan tavallinen sotilas / asevelvollinen, sillä hän ei suostunut koskemaan aseisiin ja tappamaan. Hortoillessaan saksalaisten linjojen takanakin muutamien muiden miesten kanssa hänellä ei ollut itsesuojeluvaistoa vaan kaverit usein ilmeisesti pelastivat hänen henkensä.

Kurt Vonnegutin "Teurastamo 5" tuo mieleen aiemmin blogissa esitelly Elie Wieselin "Palavat ikkunat". Päähenkilö voisi olla yksi Raphael Lipkinin mielisairaalassa kohtaamista sodan traumatisoineista ihmisistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti