keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Westerberg; "Ranta" (2007)

Kalle: Keitä kaikkia tänne on tulossa?
Patrick: Kaikki.
Kalle: Ketkä kaikki?
Patrick: Kaikki ne, jotka on elossa on tulossa.
Kalle: Okei.
Patrick: Viimeiset ihmiset.
(Takakansi)

     *      *     *

Paavo Westerberg muistetaan näyttelijänä televisiosarjoista "Susikoira Roi" (1987), "Susikoira Roi – seikkailu saaristossa" (1988) ja "Ruusun aika" (1991). Hänellä oli myös merkittävä sivuosa Päivi Hartzellin elokuvassa "Lumikuningatar" (1986).

Hän on käsikirjoittanut muun muassa elokuvat "Paha maa" (2005) ja "Valkoinen Kaupunki" (2006), joista molemmista hän sai Jussi-palkinnon. Westerberg oli myös päävastuussa palkitun Irtiottoja -TV-sarjan käsikirjoituksesta. Hän on kirjoittanut ja ohjannut kiitetyn televisiodraaman Jälkilämpö (2010). Teatteriin Westerberg on kirjoittanut näytelmät "Ranta" (2005), "Kotiin ennen pimeää" (2006) , "Valhe" (2010) ja "He eivät asu enää täällä" (2012), jotka on julkaistu kirjoina. Westerbergin seuraava näytelmä kantaesitetään Suomen Kansallisteatterissa 2014. (Wikipedia)

      *     *     *

"Ranta" (2007) -näytelmä tapahtuu kuolemaa tekevän terapeutin Patrickin merenranta-huvilassa. Hän on kutsunut paikalle ryhmän ihmisiä, jotka ovat yksin ja ryhmänä hänen asiakkaitaan ja selvästi myös ystäviään. (Eivät mitään persaukisia duunareita, työttömiä tai opiskelijoita.)

Reilun vuorokauden aikana on tarkoitus pitää eräänlainen .. terapialeiri, jolle Patrick on luonut säännöt ja jokaisella osanottajalla on oma tehtävänsä, mistä muut eivät tiedä. Kalle, Heikki ja Susanna ovat lisäksi joutuneet allekirjoittamaan paperin, jolla he sitoutuvat juridisesti (?) ja muutenkin noudattamaan pelin sääntöjä.

Näytelmässä - paradoksaalisesti - ei kuvata ja kerrota oikeastaan mitään itse terapiaistunnoista, ja onko niitä edes leirin aikana, vaan kaikenlaisesta tapahtumisesta ihmisten välillä kulissien takana.

Kun leiri on jo ohi lääkäri-Kalle kysyy Patrickiltä, mitkä olivat tehtävät, jotka hän oli heille antanut. Heikiltä hän pyysi uskoa, Susannalta rakkautta ja Kallelta toivoa. (Mikä haiskahtaa kristilliselle hymistelylle.)

Kalle: Vittu mikä konsepti!

Toki tässä yhteydessä tulee mieleen, eikö Kalle itse tiennyt omaa tehtäväänsä, ja sen perusteella osannut päätellä muiden tehtäviä. (Ei ilmeisesti mikään älyn jättiläinen, vaikka olikin leikkaava lääkäri.)

     *     *     *

Näytelmässä on sivuosissa kaksi naista, joista toinen on Kallen kollega-rakastajatar Julia, joka tulee käymään huvilalla ja tuo Kallelle joitain tappavia lääkeaineita Patrickin eutanasiaa varten, joka ei kuitenkaan jostain syystä toteudu. Toinen sivuhenkilö, joka on näytelmän alussa ja lopussa ja välilläkin vilahtaa, on Patrickin autokolarissa kuollut vaimo Milena, joka esiintyy haamuna, jonka vain Patrick näkee.

Prologissa Milena ilmestyy Patrickille - ikään kuin tämän harhana - missä Milena kertoo, miksi hän rakastaa miestään. Näytelmän aikana terapialeirin osanottajat myös kyseenalaistavat Patrickin mielenterveyden, mutta ennen muuta sen kautta, ettei hänellä kuolemaa tekevänä terapeuttina ole enää ehkä langat käsissään hoitamiinsa asioihin. Ja varsinkaan silloin kun hän suunnittelee omaa itsemurhaansa, mikä on merkki ainakin vakavasta masennuksesta.

Näytelmän 2. prologi tapahtuu reaalitodellisuudessa, kun 1. terapoitava Kalle saapuu Patrickin huvilalle. Kalle ei työkiireidensä takia ole ehtinyt lukea terapialeirin sääntöjä. Hän on sokkona kirjoittanut Patrickin lähettämän paperin - ja empii tehtäväänsä, jota ei katsojalle paljasteta.

Patrickin jälkeen tulee pappi-Heikki, ja Patrick kohtaa ulkona jokaisen erikseen ja käy heidän kanssaan lyhyen keskustelun seuraavasta reilusta vuorokaudesta.

Heikin saavuttua selviää, että ainoa sääntö oikeastaan on, ettei mitään varsinaisia sääntöjä ole. On vain tietty asetelma, mikä osanottajien täytyy hyväksyä. - Heidän täytyy kuvitella olevansa Maapallon viimeiset ihmiset merenrannalla... (Selvä intertekstuaalinen viittaus elokuvaan Stanley Kramerin "Viimeisellä rannalla" (1959))

     *     *     *

Sen jälkeen kun ryhmän jäsenille on paljastunut, että heidän terapeuttinsa Patrick on kuoleman sairas, kuolee pian, asetelma kääntyy päälaelleen. Terapoitava asia oikeastaan onkin Patrickin kuolema, eivät niinkään osanottajien vähäisemmät ongelmat.

Patrick ikään kuin käyttää asiakkaitaan (ja heidän asiantuntemustaan näiden edustamilta aloilta) hyväkseen voidakseen hyväksyä oman, lopullisen kuolemansa. Lääkärin tehtävähän on valaa toivoa potilaisiin (Kalle) ja pappi puolestaan on uskon ammattilainen (Heikki) sekä ryhmän ainoa nainen on rakkauden ammattilainen (Susanna), vaikkakaan ei tietysti prostituoitu.

Susanna on aikalailla erilainen hahmo kuin miehet, miehien maailmassa. Vaikka hän edustaa rakkautta, hänellä ei esimerkiksi ole perhettä, ei miestä eikä lapsia. Hän on kaunis, komea nainen, mikä tietysti herättää kysymyksen, miksi hänet on kutsuttu paikalle edustamaan rakkautta. Tätä Susanna itsekin epäilee, Patrickin motiiveja.

Joka tapauksessa tapahtumien edetessä Heikki ja Susanna löytävät toisensa, mikä oli selvästi ollut Patrickin tarkoituskin. He eivät vain jostain syystä olleet tajunneet, miten paljon pitivät toisistaan. Näytelmässä on mm. hurja kohtaus, missä Heikki ja Susanna eräässä tilanteessa lyövät toisiaan, mitä Patrick kommentoi kuivasti toteamalla, että "niin paljon rakkautta ilmassa".

     *     *     *

Kokki-Susanna ei ole ilmeisesti yhtä koulutettu kuin miehet, ja hän on ravitsemusalan ihminen, jonka yhtenä tehtävänä on tehdä leirillä ruokaa, mikä tietysti herättää ikävän ajatuksen siitä, että nainen on taas ottanut perinteisen paikkansa miesten maailmassa sivuosassa köksänä, katseiden kohteena, rakkauden kohteena ja henkisesti alempiarvoisena jo ammattinsa takia.

Monologien kautta tulee esiin, että kullakin henkilöllä on ongelmia juuri omalla 'tehtäväalaltaan'. Heikki on menettänyt uskonsa, mikä luterilaisten pappien keskuudessa ei tosin ole harvinaista. Susannalla taas on ollut vaikeuksia, ja ei ole ollut tilaisuutta, parisuhteen luomiseen. Melodramaattisesti leirin seurauksena hänen ja Heikin rakkaushuolet katoavat. Heikille lääkärinä ilmeisesti on ollut ongelmallista nähdä lääkärin työ muuta kuin elämän loputtomana pitkittämisenä, mihin hän saa nyt uuden näkökulman kuolemaa tekevän terapeutin kautta.

Vihoviimeisenä tarkoituksena terapeutti-Patrickillä varmasti oli terapiasuhteen päättäminen potilaisiinsa. Esimerkiksi Kallen kohalle se tapahtuu suorastaan huvittavasti niin, että Kalle itse irtisanoo terapiasuhteensa. Hän (hölmö kun on) ei ymmärrä, että näinhän se piti käydäkin. Tämä kohta näytelmässä niin kuin pari muutakin tuovat mieleen kirjan Sheldon B. Koppin kirjan "Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!" (2004), joka ilmestyi suomeksi samaan aikaan, kun Paavo Westerberg kirjoitti näytelmäänsä.

Kalle: Mä en tapa sua. Mutta mä lopetan terapian. Niin sen täytyy mennä. Se on se kuolema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti