sunnuntai 4. toukokuuta 2014

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 83 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Huhti-toukokuun vaihteessa on Yle Femiltä tullut 5-osainen norjalainen dokumenttiohjelmien sarja "Kuolema - tarinoita elämästä". Sarjan 2. osan teemana oli 'Kuolemanjälkeinen elämä'. Ajatus löi itsensä läpi ennen muuta suurissa uskonnoissa, vaikka ajatus on luultavasti syntynyt paljon aiemmin.

Ajatus elämästä ruumiin kuolemisen jälkeen on tietysti paradoksi. Jos ihminen on kokonaisuus, olisi loogista ajatella, että kuolema on lopullista. Toisin sanoen ihmisen on turvauduttava dualismiin voidakseen kuvitella elämää kuoleman jälkeen.  Eli ruumiista on erotettava osa, joka ei kuole. Tätä osaa suurissa uskonnoissa kutsutaan sieluksi.

Dualismiin sisältyy monia huvittaviakin ongelmia kuten esimerkiksi, missä sielu sijaitsee?  Sydämessä, maksassa, käpyrauhasessa... Kaikkia näitä paikkoja on ehdotettu lokeroksi, josta sielu varmuudella löytyy. Vielä sitä ei ole kuitenkaan löytynyt, ja arvatenkin, ei löydykään muuta kuin ihmisten mieliin kloonattuna ajatuksena. Ajatus on näet keksitty, ja suurissa uskonnoissa sanat on pantu, jonkun nimeltä mainitun profeetan suuhun (Mooses, Jeesus, Muhammed ym.), joka on julistanut elämää kuoleman jälkeen.

      *      *     *

 "Kuolema - tarinoita elämästä" esitetään jopa ajatus, että nykyihminen olisi saanut ajatuksen neandertalinihmiseltä, mikä käsitys perustuu kymmeniä tuhansia vanhoihin El Castillosta löytyneisiin luolamaalauksiin, jolloin Homo Sapiens ei ollut vielä saapunut Eurooppaan.

Ohjelmassa jää tässä yhteydessä sanomatta yksi olennainen asia eli se, ettei kuolemattomuus kuitenkaan edellytä ajatusta jumalien - saati sitten vain yhden jumalan - olemassaolosta. Riittää kun oletetaan, että esi-isien henget jatkavat olemassaoloaan.

Ja jos ollaan tarkkoja usko vainajiin ei edellytä myöskään sitä, että kuoleman jälkeinen elämä tarvitsisi mitenkään varta vasten keksiä. Onhan loogista ajatella, että ruumis kuolemansa jälkeen saa jonkin toisen muodon.  - Tästä ajatuksesta puolestaan seuraa kysymys, miksi nykyihminen (toisin kuin neandertalinihminen) halusi perustaa omat uskontonsa dualistiseen käsitykseen ihmisestä?

Kun tiedetään millä tavoin neandertalinihmiselle kävi (= se kuoli sukupuuttoon), kysymys dualismin synnystä saattaa olla hyvin yksinkertainen vastattavaksi. Uskomalla oman sielunsa kuolemattomuuteen - ja lopulta yhteen jumalaaan - nykyihminen oikeutti herruuteensa yli kaikkien muiden lajien, myös sen toisen ihmislajin.

      *      *     *

Mielenkiintoinen yksityiskohta ovat läntisen ja itäisen (hindut, buddhalaiset, sikhit) ihmisen uskonnollisuuden väliset erot, jotka näkyvät vielä tämän päivän maailmassa. Kenties on niin että esimerkiksi kristinuskoon liittyvä - tai aikoinaan liittynyt - huvittava piirre eli ajatus ihmisen ruumiillisestakin kuolemattomuudesta voi olla perua muinaisilta ajoilta.

Esimerkiksi Jeesuksen ajateltiin siirtyneen kuolemansa jälkeen munuaisineen ja maksoineen taivaaseen - ei vain hänen sielunsa. Myöhemmässä teologiasssa ajatuksesta on vaivihkaa luovuttu, mutta vanha ajatus on elänyt mm. hautauskäytännöissä. Vasta viime aikoina kristityt ovat vähitellen hyväksyneet polttohautauksen. Sillä olisihan surullista, jos polttamisen yhteydessä kuolisi myös sielu eikä pääsisi koskaan kiirastuleen vaan ikään kuin joutuisi suoraan johonkin helvetin kaltaiseen paikkaan tms.

Muinaisilla, neandertalinihmisillä ei ollut samaa ongelmaa kuin heidän jälkeisillä ihmisillä, koska vainajat mitä ilmeisimmin liikkuivat samassa todellisuudessa kuin elävät.

      *      *     *

Kenties ajatukset kuolemattomuudesta voi kiteyttää kolmeen eri vaihtoehtoon: 1) (uskonnolliseen) dualismiin, 2) (muinaiseen) vainajauskoon ja 3) (nykyiseen) fysikalismiin, jonka taustalla on tieteellinen ajattelu ja tutkimus. Tieteellisen ajattelun lähtökohtana on se, että ihmisten kokemukset kuolemattomuudesta (= lähellä kuolemaa oleminen) ovat ihmisen omien aivojen tuottamia.

Aivot tuottavat monille kuoleman hetkellä näkyjä niin elävistä kuin kuolleista esi-isistä, mutta suurimmalle osalle, jotka ovat käyneet lähellä kuolemaa (yli 80 %), ei ole mitään kuoleman jälkeisiä kokemuksia.

Muinainen, neandertalilaisten vainajausko, mitä löytyy vielä alkuperäiskansoilta sekä tieteellinen ajattelu yllättäen ovat lähempänä toisiaan kuin suurten uskontojen monoteistiset jumalatarinat ja tieteellinen ajattelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti