perjantai 9. toukokuuta 2014

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 87 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
On oikeastaan pakko kirjoittaa myös toinen bloggaus, muutama kommentti, Yle Teeman 3-osaisesta "Muhammadin elämä" (2011) -dokumenttisarjasta. Viimeisessä osassa taitavasti asetetaan vastakkain edellisen jakson sotaisa, Medinassa asuva karismaattinen johtaja-Muhammad ja Mekan rauhaa rakentava lähettiläs-Muhammad, joka yhdisti Arabian niemimaan kansat.

Profeetan kuoleman jälkeen hänen karismansa avulla koossa pysyneet kannattajat jakaantuivat kuitenkin kahteen leiriin shia- ja sunnimuslimeiksi, mikä jako on säilynyt tähän päivään asti.

Lisäksi ohjelmassa tulee hyvin esiin, miten muslimit vuosisatojen aikana ovat etääntyneet alkuperäisestä islamin uskosta. Monet tänä päivänä uskontoon yhdistetyt piirteet eivät alun perin kuuluneet siihen. Ja se oli tietyllä tavalla ulkoisesti ja ajatuksellisesti lähempänä muita monoteistisia uskontoja.

Lopussa sarjaa juontanut kirjailija-toimittaja Rageh Omaar osuvasti tiivistää, miten kolme seikkaa yhdistävät tämän päivän muslimeita Muhammadin aikaan ja ne ovat:

1. historiallisen Muhammadin esimerkillinen elämä
2. hänen ilmestystensä pohjalta koottu "Koraani" ja
3. usko yhden jumalan olemassaoloon, missä islamin juuret ovat yhtä juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa.

     *     *     *

Ohjelmasarja pakottaa juutalais-kristillisessä kulttuurissa kasvaneen vertailemaan esimerkiksi Muhammadia Jeesukseen. Historiallinen Jeesus ja Muhammad ovat molemmat kiinnostavia ja varsin erilaisia hahmoja, joiden kummankin suosio perustui karismaattiseen johtajuuteen.

Siinä missä Jeesus ei johtajana onnistunut aikanaan saamaan kuin kourallisen kannattajia, Muhammad pääsi huomattavan paljon pidemmälle. Alkukristittyjen toiminta Rooman valtakunnan alueella ja muslimien toiminta Arabian niemimaalla perustui erilaiseen strategiaan, koska uskonnollisten, valtaan pyrkivien vähemmistöjen tilanteet olivat erilaiset. Päämäärä oli kuitenkin sama eli oman yhteisön kannatuksen maksimointi.

Siinä missä kristityt olivat varsin suvaitsemattomia toisuskoisia kohtaan, muslimit suhtautuivat suvaitsevaisesti toisinajattelijoihin. Kristityt lisäsivät kansansuosiotaan marttyyri-instituution avulla, mikä vahvisti yhteisöä sisäisesti. Ulkoisena haittana oli se, että kristityt joutuivat toistuvasti vainotuksi, mikä oli kuitenkin pitkälti itseaiheutettua ja tarkoitushakuista toimintaa. Muslimeilla oli oma pyhä sotansa, jihadinsa, joka alun perin liittyi ihmisen omaan sisäiseen kilvoitteluun. Tosin Muhammad ei koskaan sulkenut ulkopuolelle myöskään väkivallan käyttöä tilanteen niin vaatiessa.

     *     *     *

Jollain tavalla ymmärrän niitä, jotka pitävät islamia, sarjassa esitetyllä tavalla, monissa suhteissa parempana kuin kristinuskoa. Muslimit eivät esimerkiksi korosta muiden käännyttämisen (lähetystyö) merkitystä toiminnassaan, mikä on kristittyjen uskonnon harjoituksen ytimessä. Lapset eivät myöskään heti synnyttyään ole muslimeita vaan he tekevät oman uskonnollisen valintansa, kun ovat henkisesti siihen kypsiä.

Islam - kaikista nykyisistä ilmiöistä huolimatta - on enemmän pysyvää rauhaa korostava uskonto kuin kristinusko, minkä Muhammadin oma elämä todistaa todeksi. Hän ei keinolla millä hyvänsä pyrkinyt siihen, että kaikki valta olisi muslimeilla vaan kaikista asioista saattoi neuvotella ja keskustella - ja eriuskoiset saattoivat hyvin elää muslimien kanssa rinnakkain niin juutalaiset, kristityt kuin zarahustralaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti