sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Goddard: "The Cabin in the Woods" (2012)

Viisi ystävystä  lähtee syrjäiseen metsämökkiin, missä alkaa tapahtua kaikenlaista outoa. Nuorten täytyy yhdessä keksiä, mikä on kaiken takana. (IMDb)

      *      *     *

Viisi opiskelukaverusta kolme nuorta miestä Curt (Chris Hemsworth), Marty (Fran Kranz) ja Holden (Jesse Williams) sekä kaksi naista Dana (Kristen Connolly) ja Jules (Anna Hutchison) lähtevät matkailuautolla vuorille, keskelle suurta metsää mökkiin, jonka he luulevat kuuluvan yhden ryhmäläisen sukulaiselle.

Karu totuus mökistä paljastuu heti ensimmäisenä iltana. Mökki on kuulunut jollekin edesmenneelle pariskunnalle, jotka eivät ole suinkaan kuolleita vaan nousevat maasta zombeina ja uhkaavat tappaa koko viisikon, joka on uskaltautunut tulla heidän reviirilleen.

Tapahtuman takaa paljastuu vielä kaksinverroin oudompi todellisuus. Nuorten mökissä oleminen on yhtä suurta teatteria, jota seurataan yliopistolta kameroilla. Mikään ei jää kymmeniltä tapahtumaa seuranneilta tutkijoilta ym näkemättä, joista osa on ryhmäläisten opettajia. - Jo heti aluksi on selvää, että tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin nuorten kuolema - heidän tappamisensa.

Nuoret voivat itse vaikuttaa vain siihen, millä tavoin kaikki tapahtuu. Tietämättään he itse valitsevat mökin kellarissa kuolintapansa. Tämä tapahtuu lukemalla ääneen kellarista löytynyttä päiväkirjaa. Päiväkirjasta Jules lukee niinikään latinankielisen loitsun, joka herättää zombit henkiin.

Kaiken takana on vielä paljon suurempaa kuin se, että nuorten toimintaa ohjataan - tai pystytään jossain määrin ohjaamaan - kaukaa heidän opiskelupaikkakunnaltaan käsin. He ovat ihmiskunnan uhreja maanalla asuville Muinaisille. Ihmiset ovat jollain tavoin sitoutuneet tietyllä tavalla, tiettyjen riittien avulla, uhraamaan säännöllisin väliajoin nuoria aikuisia Muinaisille.  Uhkana on, että Muinaiset joutuvat raivon valtaan ja tuhoavat ihmiselämän planeetalla.

Elokuva päättyy siihen, että kaksi nuorista Dana ja Marty onnistuvat uhmaamaan heti ohjailevia tutkijoita - ja Muinaisia, jotka heitä armottomasti saalistavat. Kaksikko onnistuu mm. tuhoamaan heitä uhkaavat zombit. He saavat myös hallintaansa järjestelmän, joiden avulla heitä on jahdattu ja vapauttavat hallitsemattomasti yhä uusia Muinaisia, jotka käyvät heitä ohjailevien ihmisten kimppuun ja tappavat heidät verisesti.

Lopulta kun selviää, että uhraukseen kuuluva rituaali on surkeasti epäonnistunut mm. siksi, että riitin mukaan viimeiseksi on jätettävä viiden nuoren ryhmän nainen, joka on neitsyt, Muinaiset päättävät tuhota ihmiset. Jättiläiset nousevat maan alta - ja jotenkin ottavat Maan haltuunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti