sunnuntai 4. toukokuuta 2014

RUNO ON VAPAA. Osa 178: "Panda style"

Edellisen kirjoituksen innoittamana teen seuraavaksi runon seksistä. Ideaa lähden kehittelemään esimerkiksi netistä löytyvän "Urban dictionary" -sanakirjan avulla.

Siellä 'panda-tyylinen' seksi määritellään usealla eri tavalla (huom! oma vapaa suomennos):

1. panda-tyyli

aasialainen versio koira-tyylistä

2. panda-tyyli

seksiakti, jonka aika toinen lyö toista kasvoihin niin, että tämä saa mustan silmän. Tämä voi tapahtua kolmessa eri vaiheessa:
a) ennen seksiä. Pääasiassa tätä harrastavat vaimonhakkaajat.
b) seksin aikana. Pääasiassa tämä tapahtuu silloin kuin on kyse hankalasta partnerista.
c) seksin jälkeen. Tällöin kyse on usein vahingosta, jos asento on ollut jollain tavoin hankala.

3. panda-tyyli

(Tämä kuulostaa ehkä oudoimmalta.) Akti jonka aikana mies työntää peniksensä naisen korvaan ja läimäyttää tätä samalla takapuolelle.
Esimerkki-dialogi.
- Kuulitko miten George sai Sandyltä panda-tyylillä?
- Joo. Sen kuulossa oli jälkikäteen hieman vikaa...

4. panda-tyyli

(Aika erikoista tämäkin.) Seksiä johon kuuluu paskomista useita kertoja seksin aikana. Pandat voivat paskoa jopa 40 kertaa päivässä, joten suolessa täytyy tällöin olla tietysti .. jotain.

Esimerkki.
- Söin vähän aikaa sitten papu-burriton, joten voitaisiin ehkä harrastaa panda-tyyliä.


Näistä määrittelyistä tulee vääjäämättä mieleen renenssanssin - ja tietysti sen jälkeisenkin ajan - 'pieru  & paska' -huumori.

     *     *     *

P-RUNO

Näen silmissäni
perseesi

Istut kyykyssä 
paskalla puun alla
Päästät nautinnollisen 
ähkäisyn, pitkän pierun jälkeen

Et tiedä että katselen sinua,
mielessäni

Kiskot housut jalkaan
    mutta tulen salaa
    puun takaa

Ja saan sinut
paskomaan aina vaan
uudestaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti