perjantai 23. toukokuuta 2014

RUNO ON VAPAA. Osa 188: "Keskiaikaista, niin keskiaikaista..."

keskiaikainen

1. Ajanjakso (Euroopan kristityssä historiassa), jota pidetään erityisen pimeänä, 1000-1400 -luvut.
Esimerkiksi. "Ritarit tekivät keskiaikana paljon ristiretkiä pakanamaihin."

2. Aggressiivinen / vihamielinen käytös, joka tavallisesti liittyy kostoon (= joku on tehnyt jollekin jotakin mikä on tulkittu kielteisesti, mikä kostetaan).
Esimerkiksi. "Aion tehdä jotain tosi 'keskiaikaista' pääsi menoksi!" 

3. Hetkellinen halu tehdä jotain oikein vahingollista, brutaalilla tavalla.
Esimerkiksi. "Jos et narttu vähitellen lopeta tuota peliä, joudun ryhtymään 'keskiaikaiseksi' ja lopettamaan sen!"


4. Brutaali aggressiivinen mutta lyhytkestoinen reaktio, kun keho on täynnä adrenaliinia ja testosteronia.
Esimerkiksi. "Jos et jätä tavaroina rauhaan, ryhdyn 'keskiaikaiseksi' ja tungen jotain ikävää sun perseeseen."

(Urban Dictionary, vapaasti käännetty)
 
     *     *      *

Toisinaan sitä jää miettimään, mikä merkitys sanoilla tekoina on. Ja onhan niillä monissa tilanteissa paljonkin välitöntä merkitystä.

Helposti ajatellaan, että lait ja moraalisäännöt ovat tällaisten aggressiivisten ja vihamielisten tunteenilmaisujen ulottumattomissa, mutta väitän, että suuri osa esimerkiksi rikosoikeudesta perustuu tällaiseen 'keskiaikaiseen' ajatteluun, 'keskiaikaisten' tekojen uhkaan ja 'keskiaikaisiin' tekoihin, mistä ei hyvä seuraa...

Sillä yksinkertainenkin ihminen tajuaa: kostosta (= silmä silmästä, hammas hampaasta -ajattelusta) seuraa kostonkierre, jolle ei voi tehdä muuta kuin katkaista sen heti alkuunsa. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että kaikki tulisi antaa anteeksi. Kaikkea muuta! Esimerkiksi sotia ei pidä koskaan pitää oikeutettuina tapoina tappaa ihmisiä. Ja rivisotilaatkin ovat murhaajia, joille ei pidä antaa mitään anteeksi. Ja ainoa hyväksyttävissä oleva anteeksipyyntö on sotaa ruokkivien koneistojen purkaminen.

     *     *      *

Keskiajan moraalista ja oikeudesta antavat hyvän kuvan tuolloin kerrotut kertomukset. Sotia ja taisteluita ei käyty vain kansojen välillä vaan myös niiden sisällä. Kun Richard Leinojanmieli oli pitkällä pyhiinvaelluksella Saksassa, hänen sijaisenaan toiminut Anjoun kuvernööri Stephen uskoi ja toivoi tilaisuutensa tulleen.

Varmuuden vuoksi hän meni vielä käymään Toledossa miehen luona, jonka tiesi pystyvän ennustamaan. Mies joka oli kunnon kristitty ja kuninkaan kannattaja päätti johtaa Stepheniä hieman harhaan.

Mies pyysi Stepheniä esittämään kysymyksensä kuolleen miehen päälle, jossa oli siis kiirastulessa vaeltavan omistajan henki. Mies jätti kuitenkin sanomatta, että henki oli paha henki ja tuomittu kadotukseen.

Kun Stephen kyseli päältä tulevaisuudestaan, pää sanoi vain, että Stephen kuolee höyhenissä (in pluma). Stephen tyytyi vastaukseen kun ei  muuta voinut, mutta vastaus vaikutti hänestä lohdulliselta - ja hänestä voisi tulla kuningas, Jumalan armosta, jos hän pelaisi korttinsa oikein.

Ennen Richardin paluuta kävi kuitenkin niin, että Stephen joutui aseelliseen yhteenottoon erään ylimyksen kanssa, mikä johti ylimyksen linnan piiritykseen. Linnan herran onnistui kuitenkin virittää ansa Stephenille - ja sai hänet kiinni.

Vasta tässä vaiheessa Stephenille selvisi, että linnan nimi oli Pluma, ja hänet kidutettiin julmasti kuoliaaksi linnan muurien sisällä.

(Mikko Lamberg, "Päätön ritari. Kauhutarinoita keskiajalta", 2012)

      *     *     *

P-RUNO

- Jos minä olen minä ja sinä olet sinä, niin mitä olemme me?
- Jos minä olen minä tässä-ja-nyt, niin mitä olen minä vuodessa 2079 - 65 vuoden kuluttua?

(Tällaisia asioita pohdiskeli hän yhtenä perjantai-iltapäivänä. Ehkä tänään.)

- Jos sinä kuolet nyt, niin mitä minusta silloin jäljelle jää? Mitä minusta silloin jää!  Mitä?
- Mitä jää jäljellä meistä?
- Sillä minä en ole me?

- Sinä olet minä ja minä olen sinä.

- ... myös kuoleman jälkeen ... 

- Jos sinä olet minä ja minä olen sinä, niin on myös kuoleman jälkeen!!
- Mutta mitä olemme me... Nyt ja tulevaisuudessa. Sano mitä? 

(Miettii käsi poskella epätoivoisen näköisenä.)

- Sinä kuolet joka tapauksessa ennen minua, ihan varmasti. Mihin joudut silloin sinä?
- Keskiaikana oli kolme vaihtoehtoa: pyhät pääsivät suoraan taivaaseen ja pahimmista pahimmat joutuivat helvettiin. Eri tavoin syntiset joutuivat kiirastuleen. 
- Nykyihminen ajattelee vielä aika keskiaikaisesti... 
- ... vaikka helvettiin ei ehkä uskota, tuonpuoleiseen uskotaan.
- Tuonpuoleiseen... Taivas vai kiirastuli, taivas ja kiirastuli... noilla sanoilla ei kai enää ole paljon merkitystä.
- Mutta idea, idea on edelleen sama. On olemassa paikka, johon kuoleman jälkeen mennään -
ja ehkä tullaan takaisin. Oli se sitten kiirastuli, taivas tai mikä hyvänsä toinen maailmaa, 
toinen ulottuvuus.

(Hän ponkaisee pystyyn - ja repii hiuksiaan ja melkein huutaa.)

- Ei tästä mitään tule, ei minusta ole - ei kenestäkään ole - ajattelemaan tällaisia!
- Mutta silti ajatellaan; ja kuvitellaan että tuonpuoleinen on jopa parempi paikka
kuin se missä nyt ollaan. Entä jos ei olekaan niin? Entä jos sielu löytää kodin ... päätäistä tai suolistoloisena jonkun peräsuolesta?

(Ajattelee mielessään ettei tällaisia kerettiläisiä sielunvaellusajatuksia pitäisi ajatella. Ja palaa miettimään meitä.)

- Viheliäinen paradoksi! Ja niin tosi. Kuin Russellin paradoksi. Kuuluu ja ei kuulu joukkoon. Kuka sanoo mikä on mitäkin milloinkin? 

- Kun... kun sinä olet kuollut, haluan, että jäät tänne. Tänne minun luokseni. Et saa mennä minnekään... muualle. 

- Keskiaikana, keskiaikana tänne jääneitä tai tänne palaavia sanottiin kummituksiksi. Vainajat näyttäytyivät eläville. Olivat siis jonkinlaisia ... zombeja.

- Mutta älä tule PAHANA henkenä, tule hyvänä henkenä. Vaikka en ole ollut aina hyvä sinua kohtaan, älä rankaise minua siitä. Älä, älä tule pahalla. Älä pelottele minua tai saa sietämättömän kauhun valtaan. Tule, tule varovasti, hellästi hyväillen. Kuiskaa korvaani: tässä minä nyt olen. Mitä sinä minusta haluat?

- Eniten pelkään, että olet DEMONI. Että sinä näytät sinulta, mutta et olekaan sinä vaan jokin paholaisen inkarnaatio suoraan helvetistä tai mikä se paikka sitten onkaan, mistä pahimmat tulevat. 

- Pyhimykseksi sinusta ei ole, siitä minä olen sinun eläessäsi pitänyt huolen.

(Nukahtaa väsyneenä perjantai-iltana, ehkä humalaansa, ehkä TV:n ääreen.)

Linkki:

Russellin paradoksi. Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti