perjantai 9. toukokuuta 2014

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 310: "Olemmeko potentiaalisia muslimeja?"

Jos nuori ihminen ei peruskoulun jälkeen ymmärrä, että on silkkaa sattumaa, että hän on syntynyt juuri Suomeen, Hämeenlinnaan, Katumalle, Mustikkatie 9:ään  juuri siihen perheeseen ja niille vanhemmille joille on syntynyt, on joku 9-vuotisessa koulutuksessa mennyt pahasti pieleen.

Jos hän ei ymmärrä, että hän voisi olla yhtä hyvin valkoinen kuin mustakin - ja kaikki sävyjä siltä väliltä ja sen lisäksi keltainen tai punainen, hänellä on tekemistä värinäkönsä kanssa.

Jos hän ei ymmärrä, että hän voisi olla nainen tai mies tai mitä tahansa siltä väliltä - tai vaikkapa koira, jotain on jäänyt ymmärtämättä.

Jos hän ei ymmärrä, että Suomi voisi olla yhtä hyvin katolinen, ortodoksinen kuin protestanttinenkin valtio siinä missä osa islamilaista maailmaa, hän ei ymmärrä maailmasta ja johtajien vallanhimosta mitään.

Jos hän ei ymmärrä, että elämä on ainutkertaista, huikeaa sattumaa, joka päättyy varmasti, fatalistisesti lopulliseen kuolemaan - kehittävät ihmiset elämän ja kuoleman ympärille sitten, millaisia tarinoita tahansa, hän ei ymmärrä elämästä tarpeeksi odottaakseen siltä riittävästi.

Hänen on ymmärrettävä, että iällä ei ole merkitystä elämässä. Lapsi voi olla vanhus, jos hän ei saa ensimmäisen elinvuotensa aikana riittävästi ravintoa. Vastasyntynytkin voi olla vanhus, jos vastasyntynyt kuolee heti syntymänsä jälkeen. Hedelmöitynyt munasolu ei aina johda raskauteen ja raskauskin voidaan keskeyttää julmasti ja katalasti sen yhden ihmisen kannalta asiaa ajatellen.

Tässä  mielessä oppivelvollisuusajan nostaminen 17:ään vuoteen voi olla aiheellista. Ehkä vihdoin syttyy lamppu päässä. Ehkä nuori vihdoin tajuaa, että hän itse päättää siitä mitä hän ajattelee ja alkaa ajatella itse ja päättää mitä elämällään tekee tai ainakin alkaa kuvitella mitä kaikkea sillä voisi tehdä tai jättää tekemättä.

     *    *     *

Kaikkea ei toki tarvitse tehdä ja kokea ja monen asian voi surutta jättää tekemättä eikä menetä mitään. Ketään ei tarvitse edes kuvitteellisesti, leikisti tappaa eikä sellaisia taitoja tarvitse kenenkään opetella eikä sellainen voi olla myöskään kenenkään velvollisuus, vaikka niin sanottaisiinkin suureen ääneen ja suurella suulla, korkealta ja kovaa ja pitkään.

Toista ihmistä ei myöskään tarvitse juuri koskaan syyttää teoista joita hän on tehnyt, vaikka teot olisivat pahoinakin pidettyjä tekoja. Hän luultavasti, viimeistään pienen opastuksen jälkeen ymmärtää ja tietää sen itsekin ja katuu sitä mitä on tehnyt ja lupaa, ettei tee niin toistamiseen. Ketään ei tarvitse sen takia sulkea vuosikausiksi mihinkään Guantanamo Bayn tapaisin paikkoihin, joita Suomestakin löytyy.

Jos vuosikymmenienkään jälkeen ei ymmärrä, että edes sodassa tappaminen ei ole sallittua, on jokin peruskoulutuksessa mennyt pahasti pieleen. Ei ole olemassa sotasankareita. Tappamisella, riehumisella ja vihanlietsomisella ei synny sankareita, niin kuin ei sokealla tottelemisellakaan. Ainoita sankareita, jos sellaista sanaa kieleen edes tarvitaan, ovat ne jotka kieltäytyvät uskomasta siihen, että on olemassa ystäviä ja vihollisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti