torstai 15. toukokuuta 2014

Yapo: "Paha aavistus" (2007)

Masentunut kotirouva Linda Hanson saa tietää, että hänen miehensä Jim on kuollut kolarissa edellisenä päivänä. Seuraavana aamuna mies taas makaa hänen vieressään sängyssä. Sitä seuraavana päivänä mies on taas kuollut. Mistä tässä kaikessa on oikein kyse? (IMDb)

"Paha aavistus" (Premotion, 2007) on Mennan Yapon ohjaama elokuva, jonka pääosissa näyttelevät Sandra Bullock ja Julian McMahon. Elokuva sinänsä sai Yhdysvalloissa huonot arvostelut, mutta Sandra Bullockin näyttelijäntyötä on kehuttu. (Wikipedia)

      *    *    *

Tämä elokuva ei ole ollut arvostelumenestys, mutta itse pidän sitä todella kiehtovana, sillä siinä on sovellettu kvanttifysiikan tapaista ajattelua arkisen tilanteen hahmottamiseen. Kirjallisuudessa puhuttaisiin tässä yhteydessä (käsikirjoituksen) maagisesta realismista tai kertomuksen fantastisuudesta.

Jatkuvasta 'kvanttihyppelystä' huolimatta tarina pysyy hienosti kasassa, vaikka katselijan on vaikea palauttaa mieleen yksittäisten kohtauksien logiikkaa. Sama ongelma on elokuvan päähenkilöllä Linda Hansonilla, joka piirtää aikajanan tai kartan siitä, millä tavoin hän mielessään / todellisuudessa hyppii päivien välillä.

Koko tarinan clue on siinä, että Linda elää viimeisen viikon ennen ja jälkeen miehensä Jim traagista onnettomuutta uudelleen tai rinnakkaistodellisuudessa. Hän ei missään vaiheessa - tai ehkä aivan loppukohtauksessa - tajua, että kaikki oli fatalistisesti tapahtunut jo jossain hamassa menneisyydessä. Eikä hän oikeasti voi vaikuttaa tapahtumiin, vaikka siltä vaikuttaakin.

      *    *    *

Toinen taso kerrontaa on Lindan oman mielen tasojen ja tilojen kuvaamisessa. Ennen kolaria hän ennakoi tapahtumia, jälkikäteen hän kärsii muistamattomuudesta sen suhteen mitä on tapahtunut. Lindalla kestää aikansa, että hän edes jotenkin tajuaa mistä on kyse.

Lopulta hän oivaltaa, millä logiikalla päivät etenevät kohti vääjäämätöntä loppu: keskiviikkopäivään jolloin Jimin on tarkoitus kuolla. Linda ei voi varmasti tietää, kuoleeko Jim vai ei - tai hän ei voi tietää ennen elokuvan loppua, voiko hän vaikuttaa onnettomuuteen.

Traagista on, että loppujen lopuksi hän itse aiheuttaa onnettomuuden yrittäessään estää sen. Ehkä loppukohtaus on se, joka tietyllä tavalla pilaa elokuvan ja tekee siitä fundamentalisti-kristillistä fatalismia. Toisella tavalla rakennettuna vaikutelma olisi ollut erilainen. Sinänsä mielenkiintoista miten pienillä vivahteilla elokuvan sanoman saa käännettyä päälaelleen.

      *    *    *

Yhtenä teemana elokuvassa on mielenterveys. Milloin ihmistä voi pitää mielenhäiriöisenä? Oikeastaan raja tulee vastaan vasta silloin, kun hänen käyttäytymisestään on liikaa ongelmia hänen ympäristölleen. Mutta kuka määrittelee nämä rajat? Elokuvassa psykiatri Norman Roth ja äiti Joanne kyseenalaistivat Lindan mielenterveyden, mutta katolinen pappi kaivoi historiasta kaksi esimerkkiä vuosilta 1632 ja 1918, jolloin joku oli hieman samalla tavalla tehnyt ennustuksia tulevista tapahtumista. Mutta pelkistä enteistä ja ennustuksistahan tässä ei kuitenkaan ollut kysymys...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti