maanantai 30. kesäkuuta 2014

Montiel: "Fighting" (2009)

Nuori, riski, painia harrastanut, väärennetyillä tavaroilla toimeentulonsa ansaitseva mies saa New Yorkin alamaailmassa yllättäen tilaisuuden ansaita paljon rahaa paljain käsin. Apunaan hänellä on kokenut ammattihuijari, joka hankkii miehelle tilaisuuksia tapella. (IMDb)

     *     *     *

Kohtalaisen karu mutta myös romanttinen tarina siitä, miten 2000 -luvulla voi fyysisin ponnistuksin tarttumatta lapioon tai kuokkaan ansaita toimeentulonsa.

Päähenkilö Shawn MacArthur oli nuorukaisena lahjakas painija, mutta hakkaa vahingossa isänsä, joka tulee Shawnin ja isän toisen valmennettavan Evan Haileyn väliin heidän tapellessaan keskenään. Isä ei anna koskaan pojalleen anteeksi sitä, että poika on pieksänyt hänet. Sen sijaan hän valmentaa Evan Haileyn huipulle. Oma poika on luuserina New Yorkissa ennen kuin kohtalo puuttuu peliin.

Shawn saa kuin ihmeen kautta tilaisuuden otella Evan Haileya vastaan. Etukäteen ottelu tuntuu hyvin epätasaiselta, mutta Shawn - niin kuin sankarit aina - voittaa ottelunsa, ja voittaa huikean summan rahaa, jolla loppuelämä yhdessä puertoricolaisen kaunottaren Zulayn ja hänen tyttärensä Lilan kanssa järjestyy kuin itsestään.

Lopussa Shawn karavaanein lähtee kohta Alabaman Birminghamia, josta hän oli lähtenyt maailmalle. Tuhlaajapoika palaa  siis tällä kertaa ökyrikkaana kotiinsa.

Tarkas: "Pekka ja Pätkä neekereinä" (1960)

"Pekka ja Pätkä neekereinä" (1960) on Aarne Tarkaksen ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama Pekka Puupää -sarjan 13. ja viimeinen elokuva vuodelta 1960. Elokuva kuuluu Suomen Filmiteollisuuden tuotantoon. (Wikipedia)

     *     *     *

Viimeinen 'Pekka Puupää' -elokuva on jo nimensä takia legenda. Samanlainen legenda kuin 'Musta Pete' -laku ja Agatha Christien "10 pientä neekeripoikaa". Aikoinaan elokuva arvioitiin samanlaiseksi kuin olivat olleet aiemmatkin, hyvin suositut elokuvat. Vasta 2000-luvulla elokuva sai nykyisen rasistisen leimansa, mikä kertoo ainakin henkisen ilmapiirin tukkoisuudesta Suomessa. Täällä on hyvin vaikea puhua asioista ilman että takerrutaan yksittäisiin sanoihin ja tulkitaan kaikki kielteinen puhe vihapuheeksi jostain.

Elokuvan hauskuudesta ja huumorista tänä päivänä voidaan olla montaa mieltä. Käsikirjoittaja - lauluntekijänä paremmin tunnettu - Reino Helismaa on ehdottomasti verbaalinen virtuoosi, eikä tällaisessa kohelluskomediassa juonelta yleensä paljon edes odoteta.

Vuonna 1960 televisio oli vasta tullut Suomeen, ja on mielenkiintoista nähdä, miten heti elokuvan alussa Juustinna ja naapurin naiset kutovat sukkaa ja katsovat töllötintä. Pekka on keittiössä tiskaamassa, mistä hän Pätkän kanssa livahtaa - ja minnekäs muualle kuin TV-studioon ja ohjelmaan, jota naiset ovat juuri katsomassa.

Pullapitko Oy:n järjestämä tietovisailu on ehkä parasta antia koko elokuvassa, ja siinä Helismaa panee parastaan. Juustinna ei tietysti ole erityisen ihastunut nähdessään Pekan televisiossa tuijottaen silmät pitkällään hehkeää juontajaa.

Hetken päästä Juustinna on itse studiossa, ja Pekalta ja Pätkältä jäävät 200 000 markan voittorahat saamatta, minkä ympärille elokuvan löyhä juoni rakentuu. Mukana on tietysti 'Pekka Puupää' - elokuvista tuttu talonmies Pikkarainen, jota taas vedätetään oikein kunnolla niin marsilaisilla kuin ihmissyöjilläkin.

     *     *     *

Entä mitenkä Pekasta ja Pätkästä sitten tuli viihdetaiteilijoita, niitä "neekereitä"?

No, työttömiä kun olivat, menivät maksulliseeen, yksityiseen ammatinvalinnanohjaukseen. Hullu professori tai taitava psykologi oli kehittänyt apparaatin, jolla pystytään luotettavasti määrittämään ammatti, johon tutkittava soveltuu.

Sekä Pekka että Pätkä saivat tietokoneelta vastaukseksi TEILLÄ ON LOISTAVA TULEVAISUUS "NEEKERINÄ".

Miehet ottivat vastauksen kirjaimellisesti, ja Pekka tiesi heti, miten he saisivat itsestään neekerin eli mustalla kenkälankilla

Toinen ohje jonka he testissä saivat oli, että ostakaa lehti ja lukekaa sitä. Lehdessä oli ilmoitus siitä, että ravintola Kultainen Käkönen etsii neekereitä, jotka osasivat viihdyttää asiakkaita. Kaikki menee koeesiintymisessä siihen asti hyvin kunnes miesten todellinen väri paljastuu. Ja huijarien on tietysti poistuttava rikospaikalta.

Lopulta Pekka ja Pätkä löytävät itsensä lehtimiehinä ja ja -kuvaajina, mikä onkin huomattavasti onnistuneempi neekerinura. Lehtimiehiä on Suomessa jostain syystä kutsuttu myös neekereiksi. Niin ja lopulta he saavat niin tietovisapalkkionsa kuin juttu- ja kuvapalkkionsa, mikä vetää muuten kriittisen Justiinankin hetkeksi hiljaiseksi.

O’Donnell: "Mehiläisten kuolema" (2013)

Lisa O’Donnellin esikoisromaani  "Mehiläisten kuolema" (2013) on kiehtova, hiukan makaaberi tarina kahdesta glasgowlaisesta sisaruksesta, Marniesta ja Nellystä, jotka löytävät vanhempansa kuolleina kotoa ja päättävät salata asian välttyäkseen huostaanotolta. Tilannetta ei pelkästään helpota se, että heidän tuekseen asettuva naapuri sattuu olemaan tuomittu rikollinen.

Sisaruus, ystävyys ja lojaalius joutuvat koetukselle, kun tytöillä on salattavanaan pala palalta paljastuva totuus. Vaikka mikään ei loppujen lopuksi mene niin kuin onnellisessa sadussa, tarinassa on toivon pilkahdus. (Takakansi)

     *     *    *

Koukuttava kirja, joka ei ole tarkoitettu lapsille. Kaksi nuorta naista 12-vuotias Nelly ja kohta 16-vuotias Marnie, joutuvat tukalaan tilanteeseen, kun he eräänä päivänä löytävät vanhempansa kuolleina. Mistään ihan tavallisesta perheestä ei ole kyse, sillä Gene on juoppo ja huumeiden myyjä ja äiti Izzy nisti, eivätkä vanhemmat voisi vähempää piitata lapsistaan. Heillä ei ole usein rahaa edes ruokaan.

Tytöt ovat hyvin lahjakkaita 10-oppilaita koulussa, mutta siitä ei ole heille paljon iloa. Jopa opettajat sanovat Marnielle, että hyvät numerot menevät hukkaan sellaisella rentulla kuin tämä on. Toisaalta se ei kuulu  opettajille, millaista elämää koulun ulkopuolella vietetään. Kunhan hoitaa vain asiansa kunnolla, eikö niin? Nelly on toisenlainen kuin sisarensa. Hän ei juo viinaa ja tupakoi eikä hän ole kiinnostunut pojista ja seksistä.

Vaikka Marnie on mitä on, hän on kuitenkin vastuuntuntoinen ja pitää huolta nuoremmasta sisarestaan. Hän käy jopa töissä, myy jäätelöä Mickin jäätelöautossa, jolle jäätelönmyynti tosin on sivubisnes. Rahansa Mick saa huumeiden myynnistä, mihin Marnie ei halua sekaantua millään tavalla.

     *     *    *

Tytöt eivät tiedä, mitä kotona on tapahtunut, mutta he arvioivat tilanteen nopeasti sellaiseksi, etteivät he voi tehdä muuta kuin haudata ruumiit puutarhaan. Muussa tapauksessa heidät erotettaisiin toisistaan - ja varsinkin Nellyn tilanne olisi hankala, sillä alaikäisenä hänet sijoitettaisiin lastenkotiin, mitä Nelly ja Marnie eivät halua.

Suunnitelma onnistuu hyvin. Ruumiit saadaan haudattua ja huoneisto desinfioitua, sillä ruumiiden hajusta he eivät ole päästä eroon. Naapurin Lennie ihmettelee, mitä tytöt kaksistaan oikein puuhaavat, mutta hän ei onnistu näkemään ruumiita ja niiden hautaamista.

Ensimmäiset päivät ja viikot kuluvat jotenkin. Nelly on poissa tolaltaan, mutta he käyvät koulua niin kuin ennenkin. Sitten rahat loppuvat, eikä Mick jolle Marnie on tehnyt töitä, maksa enää edes velkojaan. Hänen isänsä Gene, kun on velkaa miehelle. Ja velka täytyisi maksaa ensin pois.

Onnekseen Marnie saa osapäivätyötä toiselta mieheltä Vladolta, joka hänkin pyörii huumebisneksissä. Marnien tehtävä on vain kerran viikossa siivota miehen talo perusteellisesti, mistä hän saa kunnon korvauksen.

     *     *    *

Vähitellen nuoret naiset tutustuvat naapurin yksinäiseen yli 70-vuotiaaseen mieheen, joka on jokin aika sitten vapautunut vankilasta. Häntä on syytetty alaikäiseen, nuoreen poikaan sekaantumisesta, mitä tytöt eivät ainakaan aluksi tiedä.

Lennie käytännöllisesti katsoen adoptoi tytöt, ja vähitellen pitää heistä yhä enemmän huolta. Hän tekee heille säännöllisesti ruokaa, katsoo että he tekevät läksynsä, menevät nukkumaan ja kouluun jne.  Nellystä, Marniesta ja Lenniestä tulee vähitellen perhe, ja tytöillä on ensimmäistä kertaa elämässään ihminen, joka huolehtii heistä ja rakastaa heitä. Olosuhteisiin nähden paremmin ei voisi olla.

Ongelmaksi tulee tietysti vähitellen se, missä vanhemmat Gene ja Izzy ovat. Tyttöjen patenttivastaus on se, että he ovat Turkissa lomailemassa, mutta lopulta valhe tietysti paljastuu. Mick löytää kuukausien päästä vanhempien katoamiseta, penkoessaan salaa Genen tavaroita, miehen passin.

Sitä ennen on kuitenkin ehtinyt tapahtuma paljon muuta tyttöjen elämässä.

     *     *    *

Eräänä päivänä Nelly ja Marnie huomaavat, että heidän kotiinsa on saapunut vieras mies Robert T. Macdonald, joka esittäytyy heidän isoisäkseen - ja heidän isoisänsä hän onkin eli äidinisä.

Robert on tullut tapaamaan tytärtään, mitä hän ei tietysti löydä ja samalla tavalla kuin Lennie hänkin huolestuu tytöistä ja alkaa auttaa heitä, mistä avusta tytöt eivät ole erityisen ihastuneita.

Jonkin aikaa on käynnissä suorastaan huvittava draama, jossa kaksi 70-vuotiasta ukkoa tappelee tyttöjen suosiosta. Nelly ja Marnie ovat puolensa valinneet, mutta Robert ei pidä Lennieä aluksi tytöille sopivana seurana. Hän on saanut tietää ainakin sen, että mies on homo ja myy jopa seksiä.

Vähitellen tilanne tasoittuu, eikä Robert ole useinkaan paikalla vaan kotonaan naapurikaupungissa. Hän alkaa kuitenkin käydä tihenevään tahtiin Nellyn ja Marnien luona, ja lopulta alkaa holhota heidän elämäänsä yhä enemmän, mikä on nuorista naisista sietämätöntä.

     *     *    *

Kirjan käänne tapahtuu, kun Marnie täyttää 16-vuotta ja hän saa vihdoin päättää itse elämästään. Lain mukaan hänen on mahdollista huolehtia myös alaikäisestä sisarestaan mikäli siihen pystyy, mutta tytöt päätyvät ihan omaan ratkaisuun.

Sitä ennen heidän elämänsä sillä hetkellä tärkein ihminen Lennie on kuitenkin ehtinyt kuolla. Hänellä todettiin aivokasvain, ja vain muutaman viikon päästä kasvaimen toteamisesta myös Lennie on kuollut. Ennen kuolemaansa mies ehti tehdä heille vielä yhden hyvän teon.

Kun vanhempien ruumiit lopulta löytyivät puutarhasta, hän otti omalle kontolleen tapahtuman. Hän jopa sanoi tappaneensa vanhemmat, jotta tytöt eivät olisi joutuneet ruumiiden takia vaikeuksiin. Näin vastuu tytöistä jäi enää vain isoisän kontolle.

Kaksi seikkaa tekivät Nellyn ja Marnien pakosuunnitelman mahdolliseksi, sen lisäksi että Marnie täytti 16-vuotta. Lennie oli ennen kuolemaansa antanut Marnielle mökkinsä avaimen, minne he saattoivat muuttaa asumaan ilman että oli vaaraa, että Robert ainakaan kovin helposti löytäisi heitä.

Lisäksi Marnie oli vahingossa löytänyt kassillisen huumerahoja, joita hänen isänsä Gene oli piilotellut talossa. Rahat eivät kuuluneet miehelle, mutta kukaan ei tiennyt minne ne olivat joutuneet.

     *     *    *

Vaikeuksien kautta Nelly ja Marnie vihdoin pääsevät lähtemään vähäisine kantamuksineen. Perillä he huomaavat, että Lennien mökki ei olekaan tyhjillään vaan siellä asuu heidän vanha tuttunsa Vlado. Mies on jättänyt huumebisnekset. Ja itseasiassa syntyy vaikutelma, että kuvio oli kenties suunniteltu, vaikka sitä ei suoraan sanotakaan.

Luultavasti Lennie, Marnie ja Vlado olivat kehitellet suunnitelman siitä, millä tavoin niin Vlado kuin tytöt pääsevät vaihtamaan maisemia. Ja rahat taisivat jopa ainakin osittain olla Vladon hankkimia. Mies oli laiton maahanmuuttaja, opettaja, jolta oli viety mahdollisuus hankkia toimeentulo maassa, minkä kautta hän oli aikoinaan ajautunut laittomiin puuhiin.

Kaiken lisäksi Vlado ja Marnie olivat ehkä hieman rakastuneita toisiinsa. Heistä kolmesta kenties muodostui uudenlainen kiinnostava uusperhe. Joka tapauksessa elämä meni eteenpäin, johonkin uuteen suuntaan.

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 95 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Irakissa kuohuu jälleen. En ole seurannut kovin tarkkaan viimeaikaisia tapahtumia, mutta Irak on joka tapauksessa ihimiskunnan kulttuurin kehto, jossa keksittiin kirjoitustaito ja kirjoitettiin ensimmäiset kirjat.

Vanhin suomeksikin vihdoin käännetty kirja "Gilgames. Kertomus ikuisen elämän etsimisestä." (3 000 eaa) on tuosta legendaarisesta Kaksoisvirran maasta, jossa syntyivät kertomukset, jotka lopulta löysivät tiensä niin Tooraan, Vanhaan testamenttiin kuin Koraaniinkin. Suurten uskontojen vanhimmat tarinat ovat yhtä ja samaa juurta, mikä panee tietysti miettimään...

Vuonna 2003 USA:n täsmäpommittaessa Bagdadin lähialueita osa tästä maailmanperinnöstä tuhoutui lopullisesti. USA siis teki samaa kuin taliban-sissit muutamaa vuotta ennen heitä räjäytellessään Afganistanissa valtavia, tuhansia vuosia vanhoja Buddhan patsaita.

       *     *     *

USA:n hyökkäys Irakiin vuonna 2003 valheellisin ja väärennetyin perustein ja  kansainvälisen yhteisön (YK) tahdon vastaisesti on 2000-luvun tähän asti häpeällisin ja moukkamaisin teko, jolla USA ainoastaan takasi omat taloudelliset intressinsä alueella.

Eikä kansainvälisen yhteisön normien ja sopimusten rikkomisesta aiheutunut supervallalle minkäänlaisia taloudellisia tai muita pakotteita. Esimerkiksi YK, kun on taloudellisesti täysin riippuvainen USA:n maksuosuuksista ja koko järjestö kaatuisi, mikäli USA jättäisi jäsenmaksunsa maksamatta.

Presidentti George Bushin lähipiirin tilejä ei jäädytetty tms, eikä julkisuudessa alettu käydä keskustelua armeijan saati sitten NATO:n purkamisesta. Suomessa ulkoministeri Erkki Tuomioja ei noussut barrikadeille niin kuin Vietnamin sodan aikaan 1970-luvulla ja vaatinut sodasta vastuussa olevien päitä vadille. Hän oli huolissaan Kokoomuksen painostuksen edessä vain siitä, että hyvät suhteet USA:han vain säilyvät oli tilanne sitten mikä hyvänsä.

       *     *     *

Bagdadin taistelussa
kaatunut
Vuoden 2003 propagandasota Suomen tiedotusvälineissä ja kansainvälisessä mediassa nousi mieleeni katsellessani viimeistä 10. osaa dokumenttisarjasta  "Magnum - tarina valokuvan takana" (2013), jossa on kerrottu miten maailman kuuluisimmat lehtikuvat ovat syntyneet. Viimeisessä jaksossa kuvaaja Alex Majoli kertoo omasta toiminnastaan Irakissa sodan aikana.

Yhdessä ehkä eniten käytetyssä lehtikuvassa kannetaan kaatunutta amerikkalaissotilasta paareilla helikopteriin. Paarien takana oleva mies kurkottaa tarkoituksenaan vetää lippua miehen kasvoille, jotka ovat hieman näkyvissä lipun alta.

Alex Majoli kertoo, että tilanteessa kaikki olivat hiljaa, tunnelma oli rituaalimaisen hiljainen, ja mies vain nostettiin koneeseen. Sitä ennen hänet oli tuotu ambulanssilla noin 10 kilometrin päästä läheltä Bagdadia, jossa oli yhteenottoja Husseinin joukkojen kanssa.

     *     *     *

Italialainen Majoli ei uskonut, että hänen kuvistaan oltaisiin kovin kiinnostuneita, mutta USA:ssa ne otettiin innostuneita vastaan. Juuri tällaisia kuvia, joissa amerikkalainen sotilas on antanut henkensä isänmaan puolesta, kuitenkin haluttiin, sillä se tuki sotapropagandaa. Sota oli siitä poikkeuksellinen, että amerikkalaisia sotilaita kuoli vain muutamia kymmeniä. Irakilaisia vastaavasti tuhansia, joiden joukossa oli paljon siviilejä. Myös aineelliset vahingot olivat mittaamattomat.

Jälkikäteen Alex Majoli sai tietää, kuka kuollut kersantti oli - ja hän lähetti kuvan perheelle. Vastalahjana hän sai T-paidan, jossa oli kuva miehestä.

Amerikkalaisten sotilaiden asenteesta sotaa kohtaan kertoo paljon se, miten he kertoivat omaisille tapahtumasta ja omista tuntemuksistaan. Kersantin sanottiin kuolleen nopeasti ja tuskattomasti ja häntä autettiin se mitä pystyttiin. Mutta lopulta he huomasit miehen olevan "Jumalan käsissä", minkä jälkeen mies peitettiin paareilla USA:n lipulla.

Koossa ovat kaikki vaadittavat sodan sairaan nationalistiset elementit. Sotaa käydään kristittyjen Jumalan (vastustajat olivat muslimeja) ja isänmaan nimissä (isänmaata tosin ei uhannut mikään) persoonallista pahaa vastaan. Ja tietysti demokratian edistämiseksi (mitä sota ei kuitenkaan edistänyt ainakaan tavallisen kansalaisen kannalta katsottuna).

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kapur: "Elisabet - Kultainen aikakausi" (2007)

Keski-ikäinen neitsytkuningatar Elisabet kohtaa lukuisia kriisejä hallituskautensa lopulla: tuomareiden juonittelua, murhayrityksen, Espanjan sotalaivaston ja pettymyksiä rakkaudessa. (IMDb)

     *     *    *

Kiinnostava elokuva Englannin historian  yhdestä tärkeästä vaiheesta, jolloin pääosaa politiikassa esittivät Henrik VIII:n tyttäret Maria (I) ja Elisabet (I), jotka kummatkin olivat Englannin kuningattaria. Ensin Maria joka kuoli varsin epäonnisen hallituskautensa jälkeen ilmeisesti synnytykseen, ja sitten Elisabet, joka oli Henrik VIII:n 2. vaimon lapsi, ja siksi poliittiset vastustajat kutsuivat häntä äpäräksi.

Elokuvaa ja sen kuvaamia historiallisia tapahtumia on tarkasteltava kriittisesti, sillä Euroopan historia olisi voinut olla hyvin toisenlainen ilman jumalansa armosta kuninkaiksi / kuningattariksi nousseita hallitsijoitaan. Englannista tuli verisen merisodan jälkeen yksi Euroopan suurvalloista, mikä loi pohjaa pitkäkestoiselle, aina tähän päivään asti ulottuvalle eurooppalaiselle nationalismille.

Lisäksi Elisabet I oli juuri se hallitsija, joka vakiinnutti koneistoineen maassa protestanttisen uskonnon. Elisabetin sisko Maria oli viimeinen katolinen hallitsija, joka kuvitteli vallanperimystä miettiessään, että myös Elisabet oli katolilainen. Joten Englannista tuli tietyllä tavalla korkean tason huijauksen seurauksena protestanttinen maa.

Mikäli Maria I olisi epäillyt, että Elisabet kannatti uskonpuhdistusta, Skotlannin kuningatar Maria Stuart, joka oli Marian sisko, olisi vallanperimysjärjestyksen mukaan noussut Englannin kuningattareksi - ja maa olisi jäänyt katoliseksi.

       *     *     *

Shekhar Kapurin elokuvassa Elisabet I on kuvattu vahvaksi johtajaksi, mitä hänen täytyi olla, sillä muutoin hän ei olisi pysynyt yli 40 vuotta vallan kahvassa. Hän ei tehnyt poliitikkona virheitä esimerkiksi avioitunut eurooppalaisten hallitsijoiden kanssa, sillä kosijoita hänellä riitti.

'Neitsytkuningattaruus' takasi Englannille vuosikymmenten ajan rauhalliset olot, varsinkin kun Englanti oli lyönyt yhden Euroopan suurvallan Espanjan koko laivaston omalla rannikollaan.

Kapurin kertomuksessa kurkistetaan myös kulissien taakse. Elisabetilla olivat omat suosikkinsa ja rakastajansa, mutta lapsia hän ei saanut kenenkään kanssa. Hän pitikin itseään jonkinlaisena maanäitinä.

Sir Walter Raleigh on nostettu keski-ikään päässeen kuningattaren läheisimmäksi ystäväksi ja rakastetuksi. Taustalla on kuitenkin kolmiodraama, sillä Raleigh saa lapsen yhden Elisabetin hovineidon Bessin kanssa, mikä tietysti saa kuningattaren raivoihinsa.

Hän heittää kummatkin Toweriin, mutta joidenkin vuosien päästä leppyy ja päästää heidät vapaaksi. Lisäksi hän tarvitsi Walteria sodassa espanjalaisia vastaan.

Elisabetin privaatin elämän kuvaaminen lienee enemmän tarua kuin totta, mutta jotain tuollaista se kenties oli ollut. Elisabet oli nainen siinä kuin muutkin ja kaipasi rauhallista porvarillista elämää piilossa julkisuudelta, mikä ei kuitenkaan ollut hänen tilanteessaan mahdollista.

RUNO ON VAPAA. Osa 203: "Cecilian suudelma"

Suuteleminen

1. Teko tässä-ja-nyt jolla ilmaistaan halua ja intohimoa toista kohtaan. Suudelmat voivat kuitenkin olla joko vahvoja ja intohimoisia, hyvin kuumia, joiden takana on vahva seksuaalinen halu tai ne voivat olla pehmeitä ja lempeitä, jolloin ne sisältävät kaipuun saada lisää-lisää, mutta vähän on silloin enemmän.

Esimerkki. Mies lähestyi naista ja pani toisen kätensä lähes huomaamatta hänen lantiolleen ja toisen käden hänen niskansa taakse, hyvin-hyvin kevyesti. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei nainen  ehtinyt sanoa 'A':ta. Nainen oli hetkessä miehen tiukassa syleilyssä ja he suutelivat toisiaan kuin olisi ollut viimeinen kerta, kun he saattoivat tuntea toisen maun huulillaan.

2. Jotain sellaista joka tapahtuu keittiössä, kun vanhempasi eivät ole kotona  ja se tapahtuu vaivihkaa kesken kaiken. Autan sinua kotitöiden tekemisessä, mutta se johtaakin johonkin ihan muuhun. Se on jotain sellaista joka saa sinut hymyilemään koko yön, seuraavaan aamuun asti.

3. Teko joka tehdään monissa eri tilanteissa. Kaksi ihmistä voi tuntea lämpimiä tunteita toisiaan kohtaan, he ovat ehkä juuri tutustuneet toisiinsa ja tapaavat nyt toisen kerran tai se voi tapahtua esimerkiksi juhlissa tuntemattomien ihmisten kesken.

Esimerkki. John: Olen varma, ettet uskalla suudelle Kylie'a.
Eric: En vai. (Ja suutelee Kylie'a. Ja katsoo tarkkaan vieressä, että Eric todella suutelee tyttöä.)

(Urban Dictionary)

     *      *     * 

 "Häneen huuliinsa oli  kätketty sata salamaa ja sata lumpein tähditettyä lampea, jotka kuiskaavat kutsuvasti: tule, humallu, ja huku. Hänen kätensä kun se liukuu selkääni pitkin on kuin pääsky matkalla pesään, matkalla syksystä etelään, etelästä kevääseen, enkä minä ymmärrä pelätä nyt vaikka tiedänkin, että se saattaa äkkiä pedon raivolla syödä poikasensa. Ja minun huuleni tarjoutuvat koivuksi salamoiden iskeä, uomaksi joen juosta, mullaksi siementen pystyttää leirinsä, ja minun huuleni ovat yhtä rikki kuin minä itse, lasinsirpaleita ne ovat, ne viiltävät haavoja ja minun silmäni lennättävät suolaa sydämeni etäisiltä aavikoilta. Hänen huulensa humisevat minussa, niin, humisevat, humisevat, ovat suuri metsä, suuri punertava metsä niin kuin kaikki vaahterat olisivat kerääntynet yhdeksi syksyksi ja kaikki  paisuneiden huulten puna ja punaiset tulenliekit muuttuneet vaahteranlehdiksi ja kaikki maailman hengitys, huohotukset, huokailut, levollisten unten leutous, kaikki muuttuneet tuuleksi, joka varistaa lehdet ja vaikeroi kuin metsään eksynyt lapsi tai salaman sokaisema sydän, jolle jokainen polku on väärä."

(Tommy Taberman, Suudelma -romaani)

     *     *     *

Rooman valtakunnan ensimmäisten vuosisatojen aikana muotoutuneen ja muualle Eurooppaan valtiouskontona levinneen kristillisyyden suhde (suulle) suutelemiseen on ollut vähintäinkin 2-jakoista. Ensimmäisten naispyhimysten (jollainen Pyhä Ceciliakin oli) myötä naisen arvon mitaksi tuli, oliko hän neitsyt vai ei. Tosin myös muista naisista saattoi tulla pyhimyksiä, mutta he olivat sitten jonkin sortin huoria kuten Maria Magdalena.

Virallinen roomalais- ja kreikkalaiskatolinen kirkko olivat hyvin seksikielteisiä, mutta joukkoon mahtui myös mystikkoja, nunnia ja naisia, jotka kirjoittivat hyvinkin eroottisia tekstejä - tosin yleensä suhteestaan Kristukseen -, jonka morsiamia he olivat. Cecilia oli tiennäyttäjä muille naisille, ja hänen legendaansahan kuuluvat myös suudelmat. Suudelmat (miespuolisten) enkelien kanssa, mistä hänen miehensä Valerianus tuli mustasukkaiseksi.

Koska suudelma enkelin kanssa on varmastikin täydellisin mahdollinen suudelma, se on johtanut orgastiseen kokemukseen. Tällöin kyse on kahden tasavertaisen ihmisen suudelmasta suusta suulle, kieleltä kielelle. Ainakin mikäli Adiane Bluen kirjaan "Suutele minua" on uskominen.

Oikeastaan koko kristinusko perustuu - tai kaatuu - yhteen suudelmaan ja sen tulkintaan ja kyse on tietysti Juudaksen suudelmasta. Kirkonmiehet kirkkoisä Augustinuksesta saakka ovat vähätelleet Juudaksen suudelman merkitystä, minkä  merkitys on kuitenkin kiistaton. Ilman sitä uutta juutalaista uskonlahkoa ei olisi syntynyt, eikä juutalaisista olisi historian aikana tehty toistuvasti vainojen kohdetta ja kristittyjen Jumalan murhaajaa.

Mielenkiintoista kuitenkin on, että esimerkiksi apostoli Paavali ei vielä pitänyt Juudasta petturina vaan tarina keksittiin vasta "Raamattua" kirjoitettaessa, mikä tuntuu tarkoitushakuiselta toimelta, joka oli suunnattu kilpailevaa uskonlahkoa juutalaisia vastaan.

Ja niin kuin Adriane Blue toteaa: Jeesus olikin se joka petti Juudaksen eikä päinvastoin. Juudaksen kohtalona ja tehtävänä oli suudella mestariaan, mutta hänestä tehtiin kaiken pahan symboli maailmassa.

(Adriane Blue, Suutele minua -tietokirja)

     *     *     *

C-RUNO

Viime yönä varastin
suudelman
Cecilian
huulilta

Kuinka kaunis hän olikaan
nukkuessaan viatonta
Ruususen untaan

Sielumme yhdistyivät ikuisesti.
Sielumme yhdistyivät ikuisesti.
Sielumme yhdistyivät ikuisesti.
Amen.

Olin hänen enkelinsä ja hän minun.
Minun Ceciliani,
minun rakas
Ceciliani.
Ainiaan.
Amen.

Silitin hiljaa hänen sieluaan ja hän minun.
Yhdyimme unessa toisiimme ja
kuinka kauniilta se
tuntuikaan.
Amen.

Sitten palasin kotiin taivaaseen tai
missä ne enkelit nyt sitten asuvatkaan.

Linkki:

Cecilia. Wikipedia
Simon & Garfunkel. Cecilia. YouTube

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Haavio (toim.): "Suomalaisia legendoja" (1949)

Tämän teoksen "Suomalaisia legendoja" (1949) ensimmäisenä tarkoituksena on esitellä suomalaisten kansanlegendojen maailma. Pääasiassa on rajoitettu vain niihin legendoihin, jotka valaisevat Vapahtajan elämää ja legendoiksi on luettu myös ne pyhät kertomukset, jotka jossakin vaiheessa ovat irrottautuneet ns. Jeesuksen lapsuuden kirjoista ja muodostuneet kansanomaisiksi. Mukaan on otettu sekä suorasanaisia että runoasuisia kertomuksia, ja ne on järjestetty Jeesuken elämänvaiheita seuraillen kronologisesti. (Alkusanat)

     *     *      *

Suomalaisessa - ja miksei myös eurooppalaisessa - folkloressa legendoilla on oma erityinen asemansa ja kiinnostavuutensa, sillä ne ovat kertomuksia siitä, millä tavalla kansa on ymmärtänyt sen, mihin heitä on aivopesty kirkon  taholta, oli kyse sitten katolisesta, luterilaisesta tai ortodoksisesta kirkosta.

Itse asiassa ilman tällaisia tarinoita uskonto ei olisi koskaan juurtunut kansan keskuuteen, sillä keskiaikana ei ollut kansankielistä kirjallisuutta ja saarnatkin olivat latinankielellä. Kansa sai uskonnollisen tietämyksensä aluksi lähinnä kirkkojen freskoista ja kuvakertomuksista.

Toinen tärkeä tiedonlähde olivat kiertelevät fransiskaani- ja dominikaanimunkit, jotka osasivat kansankieltä, ja heidän kauttaan lähtivät liikkeelle tarinat, jotka kansan suussa muotoutuivat vähitellen erilaisiksi legendoiksi.

Kirjallisuudeksi legendat muotoutuivat, kun niitä alettiin kerätä samalla tavalla kuin muitakin kansantarinoita ja julkaista tämänkaltaisissa kirjoissa.  - Kirkon oppien mukaisia tarinat eivät sen sijaan suinkaan useinkaan olleet ja mm. Martti Luther vastusti esimerkiksi tarinoita Jeesuksen lapsuudesta kiihkeästi.

     *     *      *

Legendat jakaantuvat: 1) syntytarinoihin, 2) opetuskertomuksiin ja 3) apokryfisiin kertomuksiin, jotka perustuvat "Raamattuun", mutta mukana on monenlaisia rönsyjä. Raja pakanallisina pidettyihin uskomuksiin on veteenpiirretty. Lisäksi kansanomaisissa rukouksissa rukoukset ja loitsut sekoittuvat herttaisesti.

Tavanomaisimmin rukousten ja pyyntöjen kohteena on ollut Neitsyt Maria, mutta myös pyhimyksiksi muuntuneet omat entiset luonnonjumalat. Rukoukset alkavat sillä että ensin kohde nimetään.

"Neitsyt Maaria emoinen,
pyhä piika taivahinen"

Sitten häntä kutsutaan.

"tule tänne tarvittaissa,
näille töille työntyessä,
yhdeksän meren ylitse,
puoli merta kymmenettä."

Ja lopulta esitetään varsinainen pyyntö.

"Tuopa vettä tullessasi
vaskisella vakakasella,
kultaisella kuppisella!"

 Yksinkertaista ja kaunista.

     *     *      *

Monet legendoista ovat jopa hämmästyttävän lyhyitä proosallisia fragmentteja, joissa kerrotaan voi jokin yksi asia.

Satunnainen esimerkki Jeesuksen lapsuuteen liittyvistä tarinoista.

"Kun vainoojat ajoivat takaa Jeesusta, niin oli tämä pieni lapsi, jota hänen äitinsä Maaria kantoi sylissään esiliinaansa käärittynä. Kun vainoojat kohtasivat Maarian, he tiedustelivat häneltä, mitä on hänen sylissään. "Sylissäni on vain lemmikki-kukkasia!" Ja kun vainoojat tarkastivat Maarian kantamuksen, niin he huomasivat esiliinan olevan täynnä lemmikki-kukkasia. Tästä ovat lemmikit saaneet nimensä."

Ja juuri tällaiset tarinat uskonpuhdistaja Lutheriä ärsyttivät. Ihmiset kun keksivät omiaan, eivät perustaneet oikeaoppisuudesta ja "Raamatun" alkuperäisistä (tosin käytännössä 400-luvulla toimitetuista eli kanonisoiduista) tarinoista.

Oja: "Suomen kansan pyhimyskalenteri" (2011)

Suomalaisilla on vain kaksi omaa pyhimystä, Pyhä Henrik ja Autuas Hemming. Mutta Suomen kansa on tuntenut myös Kunigundan, Hieronymuksen, Petronellan, Franciscuksen ja monet muut. Pyhimykset ovat jääneet elämään suomalaisessa nimistössä ja kansanperinteessä. 

Helsingin yliopiston almanakkatoimistossa on käyty läpi vanhat messukirjat, almanakat ja virsikirjojen kalenterit 1400-1800-luvuilta ja tutkittu, mitä pyhimysnimiä niistä löytyy. Nimistä on koottu yleistajuinen teos, "Suomen kansan pyhimyskalenteri" (2011), jonka sivuilla voi tavata lähes 500 marttyyria, kirkonmiestä, hurskasta hallitsijaa, pyhää neitsyttä ja "Raamatun" henkilöä. 

Mukana ovat miltei kaikki Suomen kansan vuosisatojen saatossa kunnioittamat pyhät tammikuun alun Abelista joulukuun lopun Sylvesteriin. Kiehtovaa tekstiä täydentävät sadat historialliset piirrokset ja maalaukset, joukossa maailmantaiteen mestariteoksia. (Takakansi)

     *      *      *

"Suomen kansan pyhimyskalenteri" (2011) tuo esiin mielenkiintoisen piirteen suomalaisten uskonnollisuudesta. Täällä nimittäin luterilaisuuden sisällä katolilaiset pyhimykset elivät pitkään ja voivat hyvin aina 1800-luvun lopulle asti.

Vasta uudet poliittiset ideologiat liberalismi ja sosialismi sekä ennen muuta nationalismi syrjäyttivät lopulta pyhimysuskon. Sitä ennen pyhimykset olivat syrjäyttäneet Suomen kansan "Kalevalasta" tutut vanhat jumalat, jotka puolestaan olivat korvanneet kaikkein vanhimmat kansan uskomuksissa liikkuneet taruolennot (haltiat, peikot, menninkäiset ym.).

Historiallisesti kohtalokkainta Euroopan kansojen kannalta on ollut totalistarisiin järjestelmiin johtanut nationalismi, jota Suomessa edusti mm. J.V. Snellman. Nykyinen kansallisvaltioajattelu juontaa saksalaisesta idealistisesta filosofiasta 1800-luvulta, mikä jostain ihmeen syystä elää vielä 2000-luvulla hyvin ja voi paksusti. EU:n voi katsoa tähtäävän 'rauhanomaisesti' siihen mihin Adolf Hitler liittolaisineen tähtäsi hieman sotaisammin. Tavoite on kuitenkin sama eli 1 000-vuotinen valtakunta ja eurooppalainen supervalta.

Jos kahdesta pahasta tulisi valita pienempi, ne varmasti olisivat pyhimykset. Nationalismi johtaa hämäriin ajatuksiin mm. kansansielusta, suomalaisten heimojen luonteista ja viime kädessä ajatukseen valitusta kansasta, mitä uskoa esim. maailmansotien aikana lietsottiin Suomessa. Jumalan nähtiin olevan oman kansan puolella, mikä on absurdi ajatus.

     *      *      *

Suomessa ennen muuta saamelaiset ovat saaneet tuntea nahoissaan sen, mihin umpimielinen suomalaistaminen pahimmillaan voi johtaa. Samalla tavalla kuin USA:n ja Kanadan intiaanit saamelaiset menettivät niin kielensä, kulttuurinsa kuin omat uskomuksensa fennomaanien ja suomenmielisten ansiosta, puhumattakaan siitä, että alkuperäiskansa menetti suomalaisille käytännöllisesti katsoen lähes kaiken maansa, joka historiallisesti olisi kuulunut heille.

On mielenkiintoista pohtia vaihtoehtoisia tulevaisuusvisioita maailmassa, jossa vaihtoehdoton eurooppalainen visio Euroopan suuruudesta jyrää kaikki muut alleen. Olisiko jonkinlainen kansojen Eurooppa mahdollinen - tai ennemmin kansojen maailma? Vain armeijathan tarvitsevat valtioiden rajoja oikeuttaakseen oman olemassaolonsa, ja sotakoneistot luovat maailmaan turvattomuutta ja nielevät yhteisöjen kehittämiseltä voimavaroja kaikkeen turhaan.

Liikkeelle voisi lähteä esimerkiksi Suomessa pienesti. Miten olisi saada maahan tukku tuoreita pyhimyksiä, jotka olisivat todellisia fyysisiä jumalallisia hahmoja ihmisten ja jumalan välissä? Tämä voisi tervehdyttää tai antaa nykyiselle kristinuskolle sen kaipaaman viimeisen kuoliniskun ja synnyttää "Raamatun" raunioilta jotain uutta ja parempaa.

Tapahtui niin tai näin - nykyiset poliittiset puolueet johtajineen tarvitsevat haastajan, ja ennenkin historian aikana kansa taruolentoineen on haastanut kyvyttömät ja omaa etuaan ajavat vallanpitäjät. Tällä kertaa tavoitteena voisi olla mm. elähtäneiden ja mielivaltaisten demokratia-käsitysten uudistaminen ja uskottavien kansalaisyhteiskuntien rakentaminen - ja näivettää kansallisvaltiot omaan mahdottomuuteensa. 

     *      *      *

Suomessa on katolisen historian aikana ollut "Suomen kansan pyhimyskalenterin" mukaan tähän mennessä vain kaksi omaa pyhimystä eli Pyhä Henrik ja Autuas Hemming, molemmat kirkon miehiä. Etelä-Amerikassa vielä viime vuosikymmeninä 70-luvulta lähtien on kansa itse nostanut keskuudestaan koko joukon uusia pyhimyksiä, joita Vatikaani ei ole välttämättä virallistanut.

Katolisen kirkon sisällä on jopa syntynyt aivan uusia teologisen ajattelun suuntauksia kuten alistettujen kansojen vapautuksen teologia, feministinen teologia ym. Siinäkö myös lähitulevaisuuden eurooppalaisuuden pelastus tai ainakin vaihtoehto protestanttisia kansansieluja vaaliville EU-byrokraateille? Onko enteellistä tai oireellista että esimerkiksi Suomessa perussuomalaisten johtaja Timo Soini on katolilainen. Populistiset joukkoliikkeetkö kääntävät lopulta Euroopan suunnan johonkin vielä tuntemattomaan?

Jotta nykyisillä puolueilla (Suomessa Kokoomus, Keskusta ja Sdp) olisi tulevaisuutta, niiden täytyy paljon uudistua. Pystyvätkö ne siihen. Pystyvätkö eurooppalaiset puolueet purkamaan itse luomansa ei-ketään-palvelevat koneistot? Ja ennen muuta itsensä koneistoina.

     *      *      *

Ai, että mitäkö uutta uudet pyhimykset toisivat nykyiseen päättäjien palettiin? Ainakin sen että nykyiset naurettavat kuningashuoneet ja presidentti-instituutiot saisivat haastajan. Kansankunnan symboleina eivät enää olisi pellet, jotka pitävät nykyistä systeemiä yllä vaan haastajat tulevat valtiokoneistojen ulkopuolelta haastamaan nykyiset suuret organisaatiot - ja he edustavat suoraan ihmisiä ja saavat heiltä (ja tietysti jumalalta, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan) valtansa.

Ideana on että kuka tahansa voi nostaa kenet tahansa pyhimykseksi, joka on sen arvoinen, että hänet kannattaa pyhimykseksi nostaa. Tälle toiminnalle ei (välttämättä) tarvita minkään kirkon tukea, vaikka ei siitä (kirkkojenkaan kannalta) luulisi olevan mitään haittaakaan.

Suomessa kenties on jo ihmisiä, jotka pitävät itseään (jos muuta niin pylväs)pyhimyksinä. Esimerkiksi nuoret naiset voisivat keskuudestaan nostaa jonkun pyhimykseksi. Sellaisen henkilön joka on valmis koko sielullaan ja voimallaan panostamaan juuri nuorten naisten tilanteeseen Suomessa - ja maailmassa.

Pyhimyksen ei tarvitsisi sitoutua mihinkään uskontoon ja ideologiaan, mutta hän voi sen halutessaan tehdä, mutta silloin hän panee itsensä alttiiksi kritiikille, eikä luultavasti tule menestymään kovin hyvin tehtävässään.

Pyhimyksellä täytyy olla hirvittävän suuri ego, niin suuri että psykiatrit ehkä leimaisivat hänet vähintään nyt ainakin pahimmanlaatuiseksi narsistiksi. Hän ei pelkää mitään eikä ketään, eikä pelkää haastaa ketään eikä mitään missään asiassa. Hän on kaikkien alojen asiantuntija, mutta ei tietysti aina oikeassa kaikissa asioissa paitsi tietysti jumalansa armosta (voi tehdä emämunauksiakin).

Tehtävä on elinikäinen eikä vaadi neitsyyttä eikä selibaattia. Pyhimyksen ei tarvitse myöskään olla Pyhimys, joskus hän voi olla rappiollakin, mutta ei tietysti koko aikaa jollei hän sitten ole esimerkiksi nistien tai juoppojen suojelupyhimys.

     *      *      *

Eilen perjantaina oli "Pyhimyskalenterin" mukaan Unikeon päivä. Tosin vuoden 1720 jälkeen Unikeon päivä on siirretty heinäkuulle, kuukautta myöhäisempään ajankohtaan.

Elämme siis huomaamattamme ja tietämättämme pyhimyskultin keskellä. Unikeko on eräällä tavalla tilapäinen pyhimys, mutta pyhmimys kuitenkin. Ja samanlaisia otuksia tietysti voisi olla paljon, paljon enemmänkin.

Unikeon päivän takana on tietysti kristillinen legenda, ja yllättäen, seitsemästä marttyyristä, jotka nukkuiat tosi, tosi pitkään. Peräti 100 vuotta eli yhtä pitkään kuin  Prinsessa Ruusunen.  Seitsemän miestä meni legendan mukaan vainojiaan piiloon luolaan, ja reppanat uskalsvat tulla ulos vasta 100 vuotta myöhemmin. Tällaisia raukkiksia ei tietysti pyhimyksiksi toivoisi kovin paljon lisää, sillä heitä varmasti löytyy paljon tämänkin päivän maailmasta. Tosin joidenkin toivoisi lopullisesti vetäytyvän pimeisiin luoliin ja kellareihin loppuikäkseen esim. EU-komissaarien. Luolissa he voisivat sitten johtaa itseään ja toisiaan - ja vaikka tehdä toisilleen mitä haluavat ilman että siitä on muille mitään haittaa.

Tänään 28.6. on Leo-paavin päivä. Tällainen päivä oli kalenterissa peräti 1000 vuotta yhtä soittoa. Suomalaiset nationalistit veivät Suomen kansalta Leon päivän 1800-luvun lopulla. 1600-luvulla Leon päivän paikka kalenterissa tosin siirrettiin heinäkuulle, ja tämä päivä muutettiin Israelin päiväksi.

Leo oli kotoisin Sisiliasta ja hän eli 600-luvulla. Hän diggasi musiikkia ja korjautti kirkkoja eli eivät olleet hääppöiset ansiot miehelle, mutta pyhimykseksi pääsi hänkin, joten vielä on toivoa sinullakin!

Plath: "Lasikellon alla" (1975)

Esther Greenwood on lahjakas opiskelija, joka voittaa kuukauden stipendin New Yorkiin. Kaikki on hänelle siellä ilmaista: tarjolla ovat suurkaupungin ilot, mielenkiintoiset ihmiset, lounaat hienoissa ravintoloissa.

Estherin pitäisi olla ikionnellinen; ja niin hän alussa onkin. Mutta sitten Esther alkaa tuntea yhä syvenevää vierautta. Kotiin paluun jälkeen hänen otteensa kirpoaa lopullisesti. Alkaa sairaalakierre eikä paranemisesta näy aikoihin merkkiäkään.

"Lasikellon alla" (1975) pohjaa legendaarisen amerikkalaisen runoilija Sylvia Plathin omiin kokemuksiin. "Lasikellon alla" on hänen ainoa romaaninsa, vaikuttava kuvaus herkän ja kunnianhimoisen nuoren ihmisen suhtautumisesta elämään, ihmisiin ja omaan itseensä.(Takakansi)

      *      *     *

Päivittäessäni yläkoulun Lukudiplomi -listoja silmiini pisti tämä kirja, jota ei enää uudella listalla ole. Outoa että se edes oli siellä. Takakannessa kirjaa kuvataan  'vaikuttavana' kuvauksena mutta ennemmin se on masentava ja synkkä kuvaus, jossa ei näy valoa tunnelin päässä.

Toki kirja on klassikko. Yhden 1900-puolivälin kulttirunoilijan omaelämänkerrallinen romaani, jossa hän kuvaa elämäänsä n. 20-vuotiaana nuorena naisena. Sylvia Plathin alter ego Esther Greenwood oli täyden kympin oppilas koulussa ja sai kaikki mahdolliset stipendit mitä vain jaossa oli.

Opintojen jälkeen hän pääsi opintomatkalle New Yorkiin, minkä jälkeen ei mikään ollut entisellään. Esther ei löytänyt suuntaa elämälleen. Hän halusi runoilijaksi, mutta polku kirjailijuuteen oli heti alusta lähtien kivikkoinen, vaikka hänen ensimmäisiä kirjallisia tuotoksia kiiteltiinkin. Hän ei esim. päässyt opiskelemaan kirjoittamista mitä olisi halunnut.

Kenties ensimmäinen takaisku elämässä menestymään aina tottuneelle nuorella naiselle oli jo liikaa, ja hänen mielensä järkkyi pahemman kerran. Hän yritti useammankin kerran itsemurhaa, ja hänen äitinsä ei nähnyt lopulta muuta ratkaisua kuin sijoittaa tytön mielisairaalaan, jossa Esther oli ainakin pariin otteeseen lyhyen ajan kuluessa.

Estherin kuntoa saatiin parannettua sähköhoidolla, sillä vakavaan masennukseen vielä tänä päivänäkin käytetään tätä hoitoa, kun mitkään lääkkeet ja terapiat eivät auta.

Maatessaan sängyllä hieman ennen hoitoa Esther katselee pientä lasikelloa:

"Lasikellon alla olevalle ihmiselle, joka on tyhjä ja pysähtynyt kuin kuollut vauva, maailma sinänsä on paha uni.

Paha uni.

Minä muistin kaiken."

      *      *     *

Kirjan loppu on synkistäkin synkin, sillä myös Estherin hyvällä ystävällä Joanilla, joka valmistui lääkäriksi oli samanlaisia ongelmia kuin Estherillä - ja tämä tekee jopa onnistuneesti itsemurhan kirjan lopulla. (Ei tällaista kirjaa todellakaan voi luettaa tällaisessa kulttuurissa, jossa me elämme 13-15-vuotiaille nuorille!)

Toinen Estherin elämän kipukohta on seksuaalisuus, ja neitsyytensä hän menettää vasta 26-vuotiaana, kun suorastaan tyrkyttää itseään yhdelle puolitutulle matematiikan professorille, joka ilmeisesti ottaa nuoren naisen niin rajusti, että tämä on kuolla verenvuotoon.

"Neitsyys oli ollut minulle niin valtavan tärkeä asia niin kauan, että olin tottunut puolustamaan sitä mihin hintaan tahansa. Olin puolustanut sitä 5 vuotta ja olin kyllästynyt siihen.

Vasta kun Irwin nosti minut käsivarsilleen hänen asuntoonsa palattuamme ja kantoi minut, viinistä raukeana ja velttona, pikkopimeään makuuhuoneeseen, minä mutisin: 'Kuule, Irwin, minun kai pitäisi kertoa sinulle, että olen neitsyt.'

Irwin nauroi ja heitti minut vuoteelle."

      *     *      *

Estherin äiti on opettaja, ja niin pedagogi ja kasvattaja kuin onkin, ei ymmärrä tytärtään ollenkaan. Ja Esther toteaakin toisen mielisairaalareissun jälkeen vihaansa äitiään. Esther - niin kuin Sylviakin - oli isä tyttö, mutta isä kuoli tytön ollessa 11-vuotias.

Nuoren naisen vihamielisyys äitiään kohtaan tuntuu kohtuuttomalta, sillä hän  yrittää tehdä parhaansa tyttärensä eteen, mutta on selvästi avuton - ja luottaa lääkäreihin.

"- He haluavat siirtää sinut erikoisosastolle, äiti sanoi. Meidän sairaalassamme ei ole sellaista osastoa.

- Minä viihdyn siellä missä olin.

Äidin suu tiukkeni. - Siinä tapausessa sinun olisi pitänyt käyttäytyä paremmin."

- Mitä?

- Sinun ei olisi pitänyt rikkoa peiliä. Silloin he ehkä olisivat antaneet sinun jäädä.

Mutta tietenkin tiesin, että peilillä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa."

Todennäköisesti äidin katolinen / unitaristinen tausta vaikutti siihen, että tytöllä oli paljon vaikeuksia oman naiseutensa kanssa, ja jossain vaiheessa hän päättää, ettei mene koskaan naimisiin. Silti hänellä oli hetkittäin kova vauvakuume, mikä ajoi hänet satunnaisiin suhteisiin miesten kanssa. Ja tietysti: itsemurha on kristinuskossa kuolemansynti. Esther itse oli mieleltään uskonnoton niin kuin isänsä, joka oli hyönteistutkija, eikä ymmärtänyt hömpötyksiä tuonpuoleisesta, vaikka joskus vertasikin elämäänsä maanpäälliseen helvettiin.
 

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tabermann: "Suudelma" (1977)

"Se on mahdollista, huima hyppy sydämestä sydämeen. Minun käsivarteni irrottautuvat puristamasta ruumistani ja levittäytyvät valmiina tarttumaan johonkin, johonkin elävään... Olen valmis, vihdoinkin valmis rakastamaan kokonaan."

"Suudelma" (1977) on kirja rakkaudesta. Ja taistelusta rakkauden ja ilon puolesta, sen maailman puolesta, jossa ihmiset olisivat vapaita syleilemään toisiaan. Joka olisi yhtä suurta juhlaa.

"Suudelma" on kirja Mikaelista ja Annasta ja Veronicasta, keväästä ja meren sinestä, ja omenankukasta. Ja tuskasta, pohjattomasta pettymyksestä. Se on kirja kaupungista, joka kuin uinuva, vaaniva kissa, sihisevä ja kehräävä. Kaupungista, joka on kaikkialla, jonka ovilla Mikael saa usein vain sylkäisyn kasvoilleen, joskus vanhan jääkaapin tai kuluneen villapaidan, joskus harvoin lämpimän katseen kärryissä vajaan vietäväksi.

"Suudelma" on kirja jota ei voi kertoa, se on jokaisen itsensä koettava. Se on rohkeimpia, rikkaimpia romaaneja mitä meillä on aikoihin kirjoitettu. (Takakansi)

      *     *     *

Tommy Tabermannin "Suudelmasta" (1977) voi olla montaa mieltä, mutta kylmäksi se ei jätä. Kirja ei ehkä ole kokonaisuutena suurta tai merkittävää maailmankirjallisuutta tai kirjallisuutta muutenkaan, mutta jonkinlaisena ajankuvana se on kiinnostava. Kirja on ytimeltään hyvin poliittinen ja omalla tavallaan kantaaottava.

Mikaelissa, Annassa ja Veronicassa kiteytyy Tabermannin mielen mikrokosmos. Veronica edustaa niitä, joilla on rahaa ja valtaa - ja jotka voivat mielin määrin ohjailla muita. Tai ainakin he tiettyyn rajaan saakka luulevat niin, ennen kuin heidän elämisvalheensa paljastuu niin heille itselleen kuin muille myös niille, joita he rakastavat ja jotka rakastavat heitä. - Tabermannin terminologiassa Veronica on häikäilemätön ja viettelevä porvari, joka ostaa rakkautta mihin hintaan tahansa eikä välitä muista kuin itsestään.

Anna on taas syrjäytynyt, osaton, huono-osainen, jolla oman tilanteensa takia ei ole muille juuri mitään muuta tarjottavaa kuin oma rakastettava itsensä. Hän on hylkiö jopa rakastamilleen ihmisille. Hän on perheen mustalammas ja määrittelemättömällä tavalla porukan petturi. Mutta hän on samaan aikaan Jean d'Arc -tyylinen työläissankari, joka tekee mitä tahansa idealisoimiensa työläisten eteen. Hän on siis jonkinlainen 60-luvun idealistinen stalinisti tai miksi häntä sitten halutaan kutsuakaan.

Ja Mikael rakastaa kumpaakin naista. Ja kummatkin naiset rakastavat Mikaelia ja ovat mustasukkaisia toisistaan. Joten kyseessä on hutera 3-draama, joka ei voi kestää epävakaisuutensa takia kovin pitkään. Kumpikaan naisista ei siedä toistaan, ja haluaa Mikaelin vain itselleen. Lopulta Mikael valitsee Veronican - ja valitsee väärin. Ja kenties kumpi tahansa valinta olisi ollut Mikaelin kannalta virheellinen.

Mikael itse kuului samaan kastiin kuin Anna, ja yhdessä he eivät kurjuutensa takia olisi pärjänneet. He olisivat ehkä voineet rakastaa toisiaan ikuisesti, mutta he eivät olisi selvinneet kovassa maailmassa kahdestaan, eikä esimerkiksi vanhemmista ollut heille paljon apua. Ja ennen muuta he eivät halunneet ottaa apua vastaan vaan ennemmin he halusivat keinolla millä hyvänsä auttaa muita, joita he pitivät itseään vielä huono-osaisempana.

      *     *     *

Lopputulos on jokseenkin täysi katastrofi, ja kaikille käy huonosti ja kaikki jäävät oman yksinäisyytensä vankilaan. Mikael on lopulta rojua elääkseen, muka muiden hyväksi, keräilevä kiertolainen. Annan kohtalona on järjettömän, väkivaltaisen ryöstön jälkeen joutua syyntakeettomana mielisairaalaan ainakin joksikin aikaa. Veronican kohtalosta kirja ei kerro mitään sen jälkeen, kun Mikael on hänet jättänyt. Luultavasti nainen on onneton - tai luultavimmin hän on löytänyt toisen mikaelin, jota kohtelee yhtä karusti ja petollisesti kuin ensimmäistä.

Eroottisen rakkauden kaipuu kenties ajaa Annan ja Mikaelin lopulta uudelleen yhteen. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että Anna pystyy antamaan Mikaelille anteeksi tämän tekemän karkean virheen ja hänen hylkäämisensä. Tosin Anna ei jättänyt Mikaelille muuta vaihtoehtoa. Vastaavasti Mikaelin täytyy selvittää tunteensa suhteessa Annaan ja luopua vahvasta tunnesiteestään Veronicaan, joka kietoi hänet täysin pauloihinsa.

      *     *     *

"Suudelma" on tarinaansa kuuluisampi kielestään ja eroottisista kuvauksistaan. Pitkitetyistä suudelmista ym. Kenties kirjaa ei pidäkään lukea analyyttisesti ja eritellä älyllisesti.

"Suudelma" vain kuvaa muutaman ihmisen elämää sellaisena kuin se kaikessa raadollisuudessaan oli ollut, ja ulkoisen kurjuuden kääntöpuolena on taivaallinen seksi ja nautinto lihallisuuden riemuista.

"Suudelmasta" usein sanotaan, että on vaikea kertoa millainen kirja on. Se täytyy vain yksinkertaisesti kokea, ja jokainen kokee kirjan omalla tavalla. Ja jokainen lukukokemus on erilainen.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Atra: "Pyhä Cecilia" (1915)

Tarina kertoo Pohjanmaalle, Alajärvelle muuttaneesta kunnanlääkäristä Olavi Luodosta, joka tutustuu kunnan pienissä seurapiireissä nuoreen naiseen Irene Alvéniin, joka muistuttaa miehen vuokraaman - Lokkilan kartanossa olevan - asunnon seinällä olevaa valokuvaa Donatellon "Pyhästä Ceciliasta".

Karl Johan Enqvist, taiteilijanimi vuodesta 1906 Kaarlo Atra, oli suomalainen kuvataiteilija ja kirjailija. (Wikipedia)

     *      *     *

100 vuotta vanhaa kotimaista romaania on aika ehtinyt syödä, mutta se on kiinnostava ajankuva mm. kielellisesti. Monet tänä päivänä yleisesti käytetyt sanat vasta hakevat muotoaan. Siksi esimerkiksi ilmapiiristä saatetaan puhua vielä 'ilmakehänä'.

EU-aikana kirja on kiinnostava dokumentti ajasta, jolloin Suomi oli vielä osa toista suuraluetta Venäjää. Elämä ei poikkea käytännöllisesti katsoen ollenkaan myöhemmästä itsenäisyyden ajasta. Suomalaiset elivät turvallista elämää äiti-Venäjän povessa autonomisena alueena.

Kirjassa on Donatellon "Pyhän Cecilian" lisäksi ihka elävä Cecilia, jonka toinen nimi jopa on Cecilia. Ceciliahan on yksi katolisen kirkon ensimmäisistä naispyhimyksistä ja mm. musiikin suojelija. Irene Alvén on hänkin musiikillisesti lahjakas. Tosin Irenen ainoa instrumentti on hänen oma äänensä. Naista säestää pappilassa vietettyinä iltoina kirjan päähenkilö kunnanlääkäri Olavi Luoto, joka tutustuu naiseen eräänä kesänä, kun nainen viettää veljensä, äitinsä sekä pikkupoikansa Väinön kanssa kesää maalla.

     *      *     *

Kirjan asetelma on 3-draama. Irene ei ole onnellisesti naimisissa miehensä vuorineuvoksen ja tuomari Kristian Alvénin kanssa, joka on naista kaksi kertaa vanhempi ja jonka kanssa nuori nainen oli mennyt 2-kymppisenä naimisiin 4-5 vuotta aiemmin. Suhteesta puuttuu alkuaikojen säpinä, jos sitä oli ollutkaan.

Alajärvellä hän tutustuu samanikäiseen, komeaan ja kauniiseen Olaviin, jonka kanssa lempi alkaa leiskua. Viikkojen ajan pari tekee päivittäisiä kävelyretkiä kartanon ja pappilan läheisissä metsissä ja iltaisin he harrastavat mm. musiikkia. Ja pienen pitäjän juorukellot saavat sinänsä siveästi ja sivistyneesti käyttäytyvän parin käytöksestä vettä myllyihinsä.

Sitten Helsingistä, jossa rouva Alvén asuu tulee viesti, että hänen miehensä on ehkä vakavasti sairaana. Velvollisuuden tuntoinen nainen lähtee vähin äänin miehensä luokse, ja jättää Olaville vain kirjeen. Välinsä pari selvittelee Helsingissä, jonne Olavi tulee joitain kuukausia myöhemmin käymään. Irene ja Olavi ovat hyvin rakastuneita toisiinsa, mutta Irene ei edes harkitse eroa miehestään - niin kauan kuin tämä on elossa.

"Kotiin matkustaessaan Olavi ajatteli, että hänellä oli jäljellä ainakin työ, työ työn vuoksi, työ muitten hyväksi.

Työn hän oli aina uskonut ihmisen ensimmäiseksi ja viimeiseksi auttajaksi. (..) Mutta tulevaisuus näytti kuitenkin karulta ja harmaalta.

Työ.. Työ...

Eikö muuta näkynyt aavikon etäisimmissä sinissäkään? Rakkaus...  (..) Ei muuta. Ei mitään muuta."

     *      *     *

No, sanottakoon sekin, että pieni toivonkipinä jäi elämään, sillä Pyhä Cecilia sentään soitteli Olaville silloin tällöin. 100 vuotta myöhemmin he olisivat olleet Facebook-kavereita.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

RUNO ON VAPAA. Osa 202: "Pyhä Cecilia"

Cecilia

1. Salaperäinen Sydäntenmurskaaja. Tuntematon henkilö, jonka voi vain nähdä ja kuvitella olevan olemassa -  ja jonka täytyy olla tosi hot.

Esimerkki 1. "Ai, että Cecilia on tuolla? Sinäkö näet hänet? Kuka hän on?"

Esimerkki 2. "Olen täysin Cecilian lumoissa."

2. Mystisen kaunis nainen. Hän vaikuttaa viileältä, tyyneltä ja hienostuneelta. Hänellä ovat upeat kasvot ja hämmästyttävä vartalo, ja hän saa miesten (ja miksei myös naisten) päät kääntymään.

Kuitenkin parasta hänessä on putipuhtoinen sielu. Hän voi olla kuka tahansa mitä vain haluaakin, ja hän on uskomattoman uskollinen ja lojaali sille, jonka hän valitsee. Hänen sanansa ja tekonsa vastaavat aina toisiaan - ja hän on aina paikalla, kun tarvitset häntä.

Cecilia on nainen, joka saa sinut hymyilemään :) ja tuntemaan olosi rennoksi. Jos päästät hänet menemään, kadut sitä kuolemaasi asti. Hän on sitä tyyppiä, jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi.

Esimerkki. "Kaveri: Hitto! Näetkö tuon tytön?!
Kaveri 2: Hänellä on paras perse, jonka olen koskaan nähnyt!
Kaveri 1: Yeah! Täyttä tavaraa - ja hän on älykkäin tyttö, jonka tunnen. Hän on Cecilia!" 

3. Aivan uskomaton tyyppi, joka tavallisesti pukeutuu hipsteriksi ja silti - tai juuri sen takia - kaikki tykkäävät siitä. Ja mikä parasta: Cecilian kanssa on aina hauskaa :D

4. Super-hotti ja muodikas tyttö. Sydänten murskaaja. Rakastaa omaa elämäänsä yli kaiken, ja saisi kenet tahansa, jos haluaisi (mutta ei halua juuri ketään).

Esimerkki. "Hei kaveri, sun täytyy tavata Cecilia: sen on seksin jumalatar!"

(Urban Dictionary)

     *      *     * 

Cecilia

Cecilia on latinalaisperäinen naisen etunimi, joka johtuu sokeaa tarkoittavasta latinan sanasta caecus. Kristityissä maissa nimen on tehnyt suosituksi varhais­kristillinen, mahdollisesti legendaarinen marttyyri Pyhä Cecilia, joka tunnetaan muusikoiden, erityisesti kirkko­musiikin ja urkujen suojelus­pyhimyksenä.

Cecilian nimipäivä on suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan 22. marraskuuta, joka on myös Pyhän Cecilian muistopäivä katolisessa pyhimyskalenterissa.

(Wikipedia)

     *     *     *

Pyhä Cecilia

Cecilia on yksi kuuluisimmista Rooman marttyyreistä. Vaikka autenttista materiaalia naisen kohtalosta ei ole löytynytkään, hän on legenda lajissaan. Hän eli 200-luvulla ja häntä on juhlittu 400-luvulta lähtien, mutta historian kirjoista hän löytyy vasta 500-600-luvuilla.

Cecilia oli ylhäinen roomalainen nainen, joka nuorena naitettiin Valerianus-nimiselle miehelle. Heidän avioliittonsa ei kuitenkaan täyttynyt, sillä Cecilia ei suostunut menemään miehen kanssa sänkyyn, eikä sivistynyt mies ottanut naista väkisin. Ylhäiset miehet ja naiset olivat tuohon aikaa tasavertaisempia kuin myöhempinä kristillisinä aikoina.

Nainen perusteli ratkaisuaan aika erikoisella tavalla, mikä lopulta johti siihen, että hänestä tuli yksi ensimmäisiä pyhimyksiä. Hän nimittäin sanoin miehelleen olevansa jo naimisissa enkelin kanssa. Tätä ei mies tietenkään uskonut vaan vaati lisätodisteita. Luonnollisesti hän oli myös hieman mustis toiselle miehelle.

Cecilia kertoi miehelleen, että jotta tämä pystyisi näkemään enkelin, hänen oli ensin annettava paavi Urbanuksen kastaa hänet kristityksi. Mies suostui mihin tahansa - ja hän antoikin kastaa itsensä, mistä seurasi se, että hän todellakin alkoi nähdä enkeleitä, minkä jälkeen hän ei enää vongannut seksiä vaimoltaan.

Sen kummemmin Cecilia kuin Valerianus eivät tapahtuman jälkeen suostuneet enää palvomaan Rooman virallisia jumalia, mikä johti oikeudenkäyntiin. Pariskunta valitsi marttyyriyden tien, ja heidän tuomittiin kivitettäviksi kuoliaiksi omasta vakaasta ja vapaasta tahdostaan. Myös heitä auttanut sotilas Maximus ja Cecilian veli Tiburtius kokivat saman kohtalon.

Kristittyjä ei heidän julma kohtalonsa huolettanut, sillä tempullaan he pääsivät suoraan taivasten valtakuntaan, eivätkä joutuneet odottamaan taivaan porteilla Pyhältä Pietarilta lupaa päästä taivaan iloihin. Legendan mukaan Ceciliaa ei kuitenkaan lopulta kivitetty vaan hänelle suotiin armollisempi kohtalo - ja hänet mestattiin miekalla. Kolmellakaan miekan iskulla naisesta ei kuitenkaan lähtenyt henki vaan hän kitui kolme päivää ennen kuolemaansa.

     *     *     *

C-RUNO

Tästä alkaa C- eli Cecilia -runojen sarja. Runot ovat .. sanoisinko elävästä pyhimyksestä. Kaarlo Atran roolihenkilö Olavi kuvasi elämystä kirjassaan "Pyhä Cecilia" (1915) 100 vuotta sitten oivaltavasti. Olaville kokemus syntyi siitä, kun hän katsoi valokuvaa Donatellon veistoksesta, joka esittää Ceciliaa.

Olen pitkään odottanut merkkiä.

Aamulla, kun 
auringon 
ensi
s
ä
t
e
e
t

lämmittivät 
kasvojani,
tunsin 

hänen huulensa huulillani

Näin hänet äkkiä
unessa edessäni

Siinä hän oli:
ihka elävänä

Hän ojentautui eteenpäin -
ja antoi suudelman,
johon heräsin

Huuleni olivat kosteat
vielä kun katsoin
kylpyhuoneen
peiliin

"Cecilia, Cecilia!"
sanoin

Linkki:

Cecilia. Wkipedia
Golden Legend - Saint Cecilia. Saints.SQPN.com
Simon & Garfunkel. Cecilia (1970). YouTube

Gaiman: "Coraline varjojen talossa" (2003)

"Coraline varjojen talossa" (2003) on Neil Gaimanin moninkertaisesti palkittu nuortenkirja. Kirjaan perustuva elokuva "Coraline ja toinen todellisuus" (2009) oli ensimmäinen 3D-tekniikalla tehty  stop motion -teräväpiirtoanimaatio. (Wikipedia)

      *     *     *

Sen perusteella mitä brittikirjailija Neil Gamanista on kirjoitettu ja miten häntä on mm. tämän kirjan perusteella palkittu, "Narnian tarinoiden" kirjoittaja C.S. Lewis ja "Liisa Ihmemaassa" -kirjojen kirjoittaja Lewis Carroll ovat saaneet nykykirjailijoiden joukosta jonkinlaisen manttelinperijän.

Myös "Coraline" -kirjassa seikkaillaan niin peilintakamaassa kuin mennään seinässä olevan piilo-oven läpi toiseen todellisuuteen. Samalla tavalla - mutta hienovaraisemmin kuin "Narnian tarinoissa" - tässäkin pönkitetään länsimaista uskonnollisuutta. Pikku tyttö ja hänen kaverinsa eivät tee ristiretkiä niin kuin Lewisin lasten maailmassa tehdään, mutta äidin näköisen noidan kimppuun Coraline käy hanakasti. (Mistä Coraline muuten edes tietää että nainen on noita?)

Noita on ambivalentti hahmo, sillä hän puhuu tytölle synnistä, kun tämä ei tottele 'toista äitiään'. ('Toinen äiti' väittää että kaikilla ihmisillä on kaksi äitiä.) Rangaistukseksi tottelemattomuudestaan 'toinen äiti' panee tytön peilin takana olevaan kammariin joksikin aikaa.  - Symboliikassa on sekoitettu niin kansanuskomuksia kuin kristinuskon moraalia sekä luodaan sekasotkusta nykyperinnettä.

Toisen todellisuuden tekee erikoiseksi kaiken maagisen ja merkillisen lisäksi se, että tässä maassa Coraline saa kaikkea sitä aineellista - ja myös aineetonta - hyvää, mitä hän ensimmäisessä kodissaan on jäänyt uupumaan. 'Toinen äiti' heittäytyy häijyksi vasta, kun Coraline alkaa uhmata häntä. Aivan samalla tavalla luultavasti toimisi oikea äitikin.

Jossain vaiheessa 'toisen äidin' pahuutta ei voi enää epäillä. Silloin kun Coraline peilintakamaassa tapaa kolmen pikkulapsen haamut, hän tajuaa että nainen todellakin on noita, jonka tarkoituksen on ilmeisesti syödä Coraline. (Samalla tavalla kuin 'Punahilkka' -sadussa noita - ja slaavilaisten satujen Baba Jaga - uhkaa pistää lapset poskeensa.)

      *     *     * 

Urheasti Coraline haastaa noidan peliin, jossa voi käydä miten tahansa. Hänellä on pelissä paljon, sillä noita on ilmeisesti ottanut hänen vanhempansa vangikseen. Eikä noita myöskään kiellä, etteivätkö vanhemmat olisi hänellä jossain piilossa, kun Coraline ehdottaa leikkiä, jos hän etsisi vanhempansa toisesta todellisuudesta. Panoksena on Coralinen oma henki, sillä hän lupaa antaa sielunsa noidalle, jos ei löydä omia vanhempiaan. - Hänelle siis kävisi niin kuin noidan syömille lapsille.

Coraline nostaa pelin panoksia kuin paraskin uhkapelaaja, ja päättää pelastaa myös haamuiksi muuttuneet lapset - ja palauttaa heidän sielunsa takaisin haamuihin. Ajattelutapa on tuttu mm. vanhoista kansantarinoista, joissa usein ihmisen sielu ei saa rauhaa ennen kuin esimerkiksi hänet surmannut henkilö on saanut rangaistuksensa.

Lasten sielut ovat samassa, toisessa todellisuudessa kuin lasten haamut, mutta erillään lasten haamuista. Coraline oivaltaa, että sielut ovat lasikuulien sisällä, jotka hän onnistuu maagisesti näkemään. Pelottavia hahmoja uhmaten tyttö onnistuu keräämään lasten sielut noidan huomaamatta itselleen - ja sen kautta vapauttamaan elämästä haamuina.

Coralinen ansiosta lapsista tulee - yllätys, yllätys - enkeleitä, mitäpä muutakaan, jotka ilmeisesti liihottelevat taivaan tuuliin jumalansa luokse.  Myös vanhemmat löytyivät lasin sisältä, joka oli samanlainen kuin Coralinen oikean äidin keräilemät lumisadekuulat.

Coraline nokkelasti oivalsi, että noita oli pienentänyt hänen vanhempansa ja pannut heidät takanreunustalla olevaan lasikuulaan, ja oletti ettei tyttö keksi näin ovelaa piilopaikkaa. Kun Coraline ei näyttänyt löytävän vanhempiaan, noita kuvitteli jo voittaneensa tytön sielun itselleen, mutta - samalla tavalla kuin 'Punahilkassa' - Coraline onnistuu huiputtamaan noitaa ja työntää hänet komeroon, josta tämä ei pääse pois.

      *      *     *

Itse kirja alkaa arkisesti Coralinen oikeasti kodista, jonne 3-henkinen perhe on juuri muuttanut. Coraline tutkii uutta kotiaan ja löytää salaperäisen, umpeen muuratun oven. Äiti tietää, että ovi on vienyt joskus viereiseen asuntoon. Ovi  ei jätä Coralinen mielikuvitusta rauhaan, ja eräänä yönä hän hiipii ovelle ja huomaa, että ovi johtaakin jonnekin - toiseen maailmaan.

Ja kaiken kukkuraksi toinen maailma on lähes täysin samanlainen kuin se, missä Coraline on. Jopa 'toiset vanhemmat' ovat tuossa toisessa todellisuudessa. Ja nämä vanhemmat ovat paljon kivempia kuin oikeat vanhemmat. Ne ovat kiinnostuneita pikkutytöstä ja heillä on vaikka kuinka paljon aikaa hänelle.

Ulkoisesti 'toiset vanhemmat' ovat vähän erinäköisiä. Heillä on paperinvalkea iho, hämähäkkimäisen pitkät, ohuet sormet ja silmien paikalla mustat napit. Silmät ovat ne jotka tekevät hahmoista tosi oudon ja pelottavan näköisiä. (Silmäthän ovat sielun peili, ja kun ei ole silmiä, ei ole peiliäkään.)

Kun oikeassa kodissa ei ole edes kunnon ruokaa, toinen koti tuntuu taivaalta. Ruoka on herkullista, kissat osaavat puhua, ja rakastavilla vanhemmilla on aikaa ja halua leikkiä Coralinen kanssa. Vasta kun Coraline haluaa takaisin oikeaan kotiinsa, 'toinen äiti' ei pidäkään ajatuksesta. Hän haluaa Coralinen viipyvän heidän luonaan ikuisesti.

Coraline saa kuitenkin itse päättää mitä tekee. Noidalla ei ole valtaa pakottaa tyttöä mihinkään. Mikäli Coraline päättää valita 'toiset vanhemmat', hänen täytyy vain suostua siihen, että hänen oikeiden silmiensä tilalle ommellaan mustat - tai minkä väriset tahansa - napit. Tätä ei Coraline kuitenkaan halua. - Tilanne mutkistuu entisestään, kun Coraline joutuu yhä enemmän noidan valtaan ja noita ottaa oikeat vanhemmat vangikseen. Coraline ei voi vain olla ja katsoa sivusta vaan jotain tarvitsee myös tehdä.

Freitas: "Pyhimysainesta" (2009)

15-vuotiaalla Antonialla on yksi perin klassinen unelma: ensisuudelma. Sen sijaan hänen toinen unelmansa on kaikkea muuta kuin klassinen: hän haluaa tulla ensimmäiseksi elossa olevaksi katoliseksi pyhimykseksi. Antonia on suorastaan hurahtanut pyhimyksiin. 

Paitsi että hän tietää niistä kaiken ja pyytää niiltä apua tiukoissa tilanteissa, hän kirjoittaa myös säännöllisesti Vatikaaniin ehdotuksia siitä, minkämoinen pyhimys maailmasta vielä puuttuisi, ja ehdottaa itseään virkaan! Samalla Antonia elää myös hyvin normaalia teinin elämää. Hän on haaveillut jo kaksi vuotta ihanasta Andysta, joka pestataan lopulta äidin italialaisen ruokakaupan varastoapulaiseksi - jes! (Takakansi)

     *     *     *

Uskomattoman valloittava kirja, valloittavasta Antoniasta, josta kirjan aikana vähitellen muotoutuu pyhimys .. ainakin epävirallisesti. Tietysti ensisuudelmien ja suutelun pyhimys - ja ensimmäinen elossa oleva pyhimys kautta aikojen .. edellyttäen tietysti, että paavi virallistaa hänen pyhyytensä.

Ilman Andyä, joka ei sitten ollutkaan se oikea, ei Antoniasta olisi tullut juuri tätä pyhimystä. Itseasiassa Antonia oli harkinnut lukuisia vaihtoehtoja, joita hän oli kirjeissään esitellyt (laajasti perustellen) myös paaville .. ja peräti kahdelle paaville, sillä kesken Lucian-päivän seremonioiden edellinen paavi kuolee - ja viimeinen kirje, jonka Antonia lähettää, on jo uudelle paaville.

     *     *     *

Donna Freitas kuvaa taitavasti teini-ikäistä nuorta naista, ja tämän tunne-elämää sen kaikessa kirjossa ja häilyvyydessä. Yhdessä hetkessä Antonian kaksi vuotta palvomasta pojasta tuleekin pahan ruumiillistuma, demoni, joka teki oikeastaan vain sen virheen, että erehtyi suutelemaan tytön rintoja ennen kuin suuteli tätä suulle.

Kieltämättä pojan teko oli hävytön - ja hän kiirehti asioiden edelle -, mutta Antonian tilanteeseen on helppo kenen tahansa eläytyä. Hän oli kaksi vuotta odottanut suudelmaa suulleen, ja pettymys on tietysti valta, kun hän tunteekin huulet nänninnipukassaan.

Antonian päätelmä tapahtuneesta oli, että hänellä ei ollut käytettävissään sopivaa pyhimystä, jolta hän olisi voinut etukäteen rukoilla apua tilanteeseensa. Aivan kuten Antonian paras ystävä Maria toteaa, kyse on taikauskosta, mistä kaikessa uskonnollisessa uskossa lopulta on kyse.

Rukoilu on - tässä tilanteessa - maaginen teko, jolla Antonia kuvitteli voivansa välttää epäonnistumisen kokemuksen.  Ja koska ensisuudelman pyhimystä ei ollut olemassa, hän päätti itse ryhtyä sellaiseksi. Tai tarkalleen ottaen: hän ehdotti sitä paaville, mutta ei ehtinyt saada viimeiseen pyyntöönsä vastausta ennen kuin paavi otti ja kuoli.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Romanek: "Ole luonani aina" (2010)

Kolmiodraama joka syntyy kolmen ystävyksen välille, jotka kasvavat kummallisessa sisäoppilaitoksessa - ja joiden kohtalona on elää hyvin lyhyt elämä. (IMDb)

"Ole luonani aina" (2010) on brittiläinen tieteiselokuva, joka perustuu Kazuo Ishiguron samannimiseen romaaniin vuodelta 2005. Elokuvan on ohjannut Mark Romanek ja sen on käsikirjoittanut Alex Garland. Sen pääosassa ovat Carey Mulligan, Keira Knightley ja Andrew Garfield. (Wikipedia)

      *      *      *

Elokuva joka kaikessa eleettömyydessään ja realismissaan sekä uskottavuudessaan vetää hiljaiseksi. Pelkään pahoin, että se mitä tässä elokuvassa kerrotaan dystooppisesta lähitulevaisuudesta on jo paljolti totta. Yhteiskuntasatiiri tuo mieleen Jonathan Swiftin klassikkoesseen "Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen" (1729).

      *      *      *

28-vuotias nuori nainen Kathy (Carey Mulligan) muistelee tarinan nykyisyydessä menneisyyttään Hailshamin sisäoppilaitoksessa ja sen jälkeen. Vuosien jälkeen kolme ystävystä Kathy, Tommy (Charlie Rowe) ja Ruth (Ella Purnell) taas tapaavat.  - Elokuva päättyy siihen, mistä se alkoikin. Kathy katselee lasin läpi leikkauspöydällä makaavaa Tommya, jolle ollaan tekemässä kolmatta elimensiirtoleikkausta - tai oikeastaan kyse on vain poistosta, mikä paljastuu vähitellen tapahtumien edetessä.  Ennen Tommyä Ruth on kuollut omaan kolmanteen leikkaukseensa. Ja sama kohtalo oli lopulta Kathynkin edessä, tosin muutamaa vuotta muita myöhemmin.

Synkän yhteiskuntakuvan ohella elokuvassa kerrotaan kolmen 3-kymppisenä kuolevan nuoren aikuisen elämäntarina, mikä on aikalailla tavanomainen kolmiodraama. Kathy ja Tommy rakastuvat hyvin nuorina 9-10-vuotiaina toisiinsa, mutta heille kateellinen  Ruth onnistuu  sekoittaa heidän välinsä. Lopussa Ruth kuvittelee voivansa hyvittää sen, että hän erotti rakastavaiset toisistaan. Kaikki kuitenkin erehtyvät luulemaan, että rakastavaiset voisivat saada lykkäystä, sillä huhu siitä oli pelkkää legendaa.

18-vuotiaina nämä 'valitut', (ilmeisesti) köyhien vanhempien lapset, siirretään sisäoppilaitoksesta Mökkeihin, joissa he elävät hyvin vapaata, mutta muusta maailmasta eristynyttä, elämää siihen asti kunnes heidän elimiään tarvitaan, jolloin heidät siirretään sairaalaan. Jokaiselle 'valitulle' ovat omat kohteensa, ja tarpeen vaatiessa heitä käytetään luovuttajina. Elokuvan toisessa osassa kerrotaan Cathyn, Ruthin ja Tommyn mökkielämästä. Tässä vaiheessa he tutustuvat muista vastaavanlaisista laitoksista lähtöisin oleviin nuoriin aikuisiin.
 
Viimeisessä osassa 'lopetus' ystävyksistä yksi toisensa jälkeen menettää henkensä. Aluksi luovuttajia hoidetaan hyvin, mutta mitä huonompaan kuntoon he menevät, sitä huonompaa on myöskin hoito - ja lopulta sitkeimpien vain annetaan kuolla - tai heidät jollain tavoin lopetetaan hyödyttöminä.

Dick: "Hämärän vartija" (1990)

"Selviytyäkseen tässä fasistisessa poliisivaltiossa pitää aina osata esittää nimi, oma nimi. Ihan aina. Se on ensimmäinen merkki josta ne katsovat että olet kamoissa, kun et saa päähäsi kuka helvetti olet."

"Hämärän vartija" (1990) on amerikkalaisen tieteiskirjailijan Philip K. Dickin tuotannon keskeisiä teoksia. Vuonna 2006 ilmestyi kirjan pohjalta tehty filmatisointi, jossa näyttelivät mm. Keanu Reeves ja Winona Ryder. Elokuva herätti paljon huomiota ja nosti kirjan entistäkin ajankohtaisemmaksi. (Takakansi)

     *      *      *

Tämä kirja on yhtä ajankohtainen kuin Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion oikeusprosessi, joten siksi se voisi olla terveellistä lukea. Päähenkilö Bob Arctor on vaarallisen synteettisen huumeen jota kutsutaan D-aineeksi välittäjä - ja käyttäjä. Sen lisäksi hän on huumepoliisi Fred, joka 'hämärän vartijana' vartioi myös omia tekemisiään. Ihmisten vastakkaiset roolit ovat muutoinkin kietoutuneet toisiinsa.

Viimeistään tämän kirjan luettuaan ymmärtää, miksi mielisairaanhoitajat elämänsä jossain vaiheessa löytävät itsensä potilaina, eikä vankien ja heidän vartijoidensa välillä ole suurtakaan eroa. Jokainen sosiaalipsykologi / sosiologi Erwin Goffmanin totaaliseksi instituutioksi kutsuma paikka on samanlainen. Tämä koskee yhtä hyvin armeijaa kuin kirkkoakin.

Moraalinvartijoina pidetyt papit ovat käyttäneet katolisen kirkon perustamisesta lähtien poikia seksuaalisesti hyväkseen, mikä on loogista, sillä kyse on totaalisesta instituutiosta, jossa vastakohdat kohtaavat toisensa; äärimmäinen moraali ja moraalittomuus. Kiltit, nössöt äidin pikkupojat ovat tilaisuuden tullen hillittömiä murhaajia ja raiskaajia, sillä sellaisiksi heidät on koulutettu miesten koulussa.

     *      *      *

Robert (Bob) Arctorin kohtalo on surullinen. Noin 35-vuotiaana hän joutuu eräänlaiseen loppusijoituspaikkaan liittovaltion klinikalle, jota kutsutaan Uudeksi tieksi. Sitä ennen hän eli 2-elämää S.A. Fredin / Robert Arctorin nimillä. Pukiessaan 'sekopuvun' päälleen hän muuttui huumepoliisiksi muutoin hän tunsi nimen Bob Arctor.

Bobin tilanne ei ole alussakaan kovin hyvä. Hän on pahasti koukussa synteettiseen D-huumeeseen, jota USA:ssa pidetään uhkana koko kansakunnan olemassaololle. Kukaan ei tarkalleen tiedä, mistä huume tulee ja ketkä sitä välittävät. Tosin Bob on itse osa tätä ketjua sen viimeisenä lenkkinä, hän sekä ostaa että myy ainetta, mutta vain pieniä määriä.

Vähitellen syntyy vaikutelma, ettei mitään hierarkista ketjua ole edes olemassa. D-huumeen komponentteja ja itse ainetta valmistetaan sadoissa ja tuhansissa paikoissa - ja se leviää kuin huhu kädestä käteen. D-huumeessa on jotain samaa kuin esimerkiksi internetissä. Yhden palvelimen kaatuminen ei kaada koko verkkoa.

Kun Bobin toinen aivopuolisko on käytännöllisesti katsoen tuhoutunut, eikä hän hallitse enää toista minäänsä, hänen esimiehensä ja tyttöystävänsä Donna vievät ja jättävät hänet klinikalle, missä hän seniilinä kuolee luultavasti varsin pian.

Kaikki henkilöt ja tapahtumat kummallisella tavalla kietoutuvat toisiinsa, eikä todellisuus ole enää USA:ssa mikään yksiselitteinen asia. Samoin roolit ovat aina vain hämärämpiä. Esimerkiksi S.E. Fredin keskeinen tehtävä huumepoliisina oli valvoa itseään - ja yrittää paljastaa millaisiin verkkoihin Bob Arctor oikein oli kietoutunut.

Myös ihmisten parisuhteet ovat yhtä hämäriä. Esimerkiksi Donna Hawthorne on rikollisen tyttöystävä ja itsekin huumediileri. Kun Bob sitten menettää työkykynsä, paljastuu, että Donna on ollut itseasiassa poliisin vasikka. Hän on siis samalla tavalla kuin S.E. Fred yrittänyt päässä selvyyteen D-huumeen alkuperästä.

Bobin tyttöystävänä Donna kuitenkin vie tämän liittovaltion klinikalle ja jättää sinne - ja käy tapaamassa häntä, ilmeisesti niin pitkään kuin Bobissa ymmärrystä riittää. Lopussa vihjataan, että Donnan omakin kunto oli heikentymässä, ja jotkut väittävät nähneensä hänet klinikalla potilaana / asiakkaana.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Fair: "Cat .8 - Lähtölaskenta maailmanloppuun" (2013)

USA:n puolustushallinto Pentagon ottaa sotilaalliseen käyttöön aurinkofyysikoiden hylkäämän tutkimusohjelman. Taitamattomasti ja sotilaallisista intresseistä lähtevä hanke testataan hätäisesti, mikä aiheuttaa ennennäkemättömän laajoja auringonpilkkuja, mikä taas saa aikaan katastrofeja ympäri maapalloa.

Yhtä katastrofien sarjaa seuraa toinen. Maapallon pyörimisliike hidastuu uhkaavasti, ja koko elämän loppu on lähellä. Jotain tarvitsisi tehdä nopeasti. Vain muutama tutkija tietää, mitä ja miten on tehtävissä - ja he onnistuvat kuin onnistuvatkin pelastamaan maailman tällä kertaa. (IMDb)

"Cat .8 - Lähtölaskenta maailmanloppuun" (2013) on Kevin Fairin ohjaama lähitulevaisuuteen sijoittuva katastrofielokuva.

     *     *     *

Vauhdikas ja toiminnallinen elokuva, josta ei puutu elämää suurempia käänteitä. Suurin uhka maapallolle loppujen lopuksi olikin - ei aurinko tuulineen eikä maapallon pyörimisliikkeen hidastuminen - USA:n puolustushallinto Pentagon ja sen "Phoenix" -suunnitelma, jota vallankaappauksen tehnyt puolustusministeri Brian Lee (Ted Whittall) yhdessä kenraalien kanssa ei onneksi ehtinyt toteuttaa.

Pienestä kaikki kuitenkin oli kiinni. Mikäli armeijan erikoisjoukot olisivat onnistuneet murhaamaan tohtori Michael Rangerin (Matthew Modine), kaikki olisi toisin. Kansalaistottelematon ja terroristiksi leimattu kansalainen yhdessä tyttärensä, tämän poikaystävän ja kollegansa Jane Whitlowin (Maxim Roy) kanssa tekee sen, mihin valtio koneistoineen ei pystynyt.
 
     *     *     *

Kritiikeissä elokuva on arvioitu keskinkertaiseksi ja sitä se on, mutta on siinä paljon hyvääkin. Tarpeetonta ja turhaa katastrofeilla ja ihmisten joukkokuolemilla mässäilyä on vähän. Itse ajatus siitä, että suurvallat sotakoneistoineen ovat uhka, on fakta, josta ei koskaan muistuteta liikaa.

Häiritsevää on sen liioittelu, mitä teknologialla edes periaatteessa on mahdollista saada aikaan. Ja tietysti lukuisat asiavirheet.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 327: "Vainoharhainen länsimainen yhteiskunta"

Moderni, kaupungistunut, länsimainen yhteiskunta ruokkii kaikenlaista paranoidista ajattelua ja toimintaa. Yksi sitkeimmin eläneistä urbaaneista legendoista, joita on kerrottu jaksoittain 1960-luvulta lähtien totena on 'Liftari' / 'Tappaja takapenkillä', jossa mies on ujuttautunut nuoren naisen auton takapenkille tarkoituksenaan tappaa / murhata tai raiskata / pahoinpidellä nainen. Yhtään dokumentoitua tarinoiden kuvausten tapaista tapausta ei ole, mutta silti tarinaa eri muodoissaan vielä tänä päivänä levitetään totena.

Todennäköisesti suurin osa tarinan kuulleista ihmisistä uskoo, että se on totta. He saattavat jopa nimetä henkilöitä, jotka ovat tällaisten tapausten uhreja / rikollisia, jotka ovat tappaneet naisia. Kaikki kuulostaa hyvin uskottavalta, mutta niin kuin aina - aivojen käyttö on sallittua.

Vuonna 2012 legenda ilmestyi ensimmäisen kerran Facebookiin, missä sitä kerrottiin niin kuin sitä on aina kerrottu - ja tarina levisi kulovalkean tavoin ympäri Iso-Britanniaa.

      *     *     *

Hieman vastaavanlaisia perättömiä juttuja liikkuu sadoittain ympäri internetia ja mediamaailmaa. Ja ihmettelen aina yhtä paljon, miksi keskiluokkaisilla, valkoisilla, nuorilla naisilla ja heidän lähipiirillään on niin suuri tarve levittää tällaista. Ja kuinka monta ihmistä onkaan joutunut syytteeseen tai saanut jopa tuomion kaikenlaisten perättömien puheiden takia, vain siksi että tarinat ovat kuulostaneet niin uskottavilta.

Facebookiin ilmestynyt tarina on - legendoja tunteville - tuttu ja helposti tunnistettava. Ja todellakaan - mitään tällaista ei ole koskaan tapahtunut Iso-Britanniassa eikä muuallakaan.

Tällä kertaa tarina kertoo, että nuori nainen oli tankkaamassa BP-huoltoasemalla Longtonissa. Sillä aikaa, kun hän oli maksamassa polttoainetta, tuntematon mies menee salaa hänen autonsa takapenkille aikomuksenaan raiskata nainen. Salaa henkilöauton takapenkille? Takapenkiltä käsin yrittää raiskata naisen?  Melkoinen fakiiri.

Tyypillistä tälle legendalle on, että nainen saa apua valppaalta huoltoaseman työntekijältä, joka  vaivihkaa houkuttelee naisen sisään asemalle ja soittaa sitten poliisille.

Tarina on tuttu myös USA:ssa, Kanadassa ja Australiassa. Amerikkalainen versio urbaanilegendasta on syntynyt 1980-luvulla - ja ilmeisesti näillä sinänsä hyvin samankaltaisilla kertomuksilla ei ole mitään muuta tekemistä keskenään kuin että ne ovat kummatkin pötyä ja hyvin suosittuja.

* H-RUNOJA * H-RUNOJA (6 / 2014)

-- muutamia H-runoja kesältä 2014 --


H-RUNO: 1 - Feeniks

Kuka ja mikä olet?

Mistä tulet - ja minne menet?

Outo lintu, tunnistamaton
lentävä kohde (UFO),
auringonkehrässä.

Häikäiset minut
naamioiduilla
kasvoillasi.

Hymylläsi.


H-RUNO: 2 - Kenellä on 2 peukaloa pystyssä?

Kävikö taas niin (kuin aina)
että ymmärsin
sinut väärin?

HYMYSI

Kysyn:
voiko kukaan
ihminen maailmassa
ymmärtää sitä mitenkään väärin?


H-RUNO: 3 - Mikä onkaan naamion takana?

miksi en näe
     hymyäsi
kuule ääntäsi
tunne lämpöäsi

voi koskea kättäsi
     poskeasi
          huulilla huuliasi
tuntea tuoksuasi
maistaa makuasi

miksi en saa katsoa
     naamiosi
          taakse


H-RUNO: 4 - Black smiley

Sitäkö se onkin?
Et pysty katsomaan silmiini
kaiken sen
jälkeen?

Hymyilemään ja
kysymään:
rakastatko
minua
vielä?


H-RUNOJA: 5 -  :)

Ensi-iskun voimaa ei vähätellä voi
    se voiton herkullisen supersankareille toi

Vaan oli ohi aika suurten sankarien
     ei voinut voittaa enää mitään siten

Hymyssä suin Koomikko asiaa pohti
    ja uskoi siihen, että aina järki voitti

Vaan kuinkas sitten kävikään
     sitä ei ymmärrä Koomikko ensinkään

Ystävä yllättäen tuli ja hänet petti
     ja henkensä hän hetkessä menetti

Ei ollut enää hymyssä Koomikonkaan suu
     vaan puhui nyt puolestaan ihan joku muu

Eivät ymmärtäneet enää supersankarit
     tätä maailmaa, nämä oivat fasistit

Vaan kuinkas sitten kävikään
     ei ollut enää Koomikkoa ensinkään

Suuremman sodan näin Adrian vältti
     eikä hän ollut siinä mikään ihan mäntti

Miljoona kuoli, jos toinenkin
    eikä ollut syyllinen hän, ei tietenkään

Jon syntipukki oli, eikä pelkästään hän
    vaan kaikki sankareiden palvojat, tiedäthän

Vaan kuinkas sitten kävikään
     ei ollut koomista tämä, ei ensinkään

RUNO ON VAPAA. Osa 201: "Feeniks"

Feeniks

1. Feeniks on myyttinen lintu, jolla on värikäs höyhenpeita ja pyrstö kultaa ja purppuraa. Se elinkaari on 500:sta 1 500 vuoteen, ja elämänsä lopulla se rakentaa itselleen pesän oksista. Lopuksi se sytyttää pesän ja itsensä palamaan - ja palaa tuhkaksi. Tuhkasta nousee uusi, nuori Feeniks tai sen muna, ja näin lintu syntyy uudelleen. Uusi Feeniks elää taas niin kauan kuin elää.

Sanotaan, että linnun huuto on yhtä kaunis kuin kaunis laulu. Feeniks tunnetaan eri puolilla maailmaa (Kreikka, Persia, Kiina, Japani, Venäjä). Myyttinen lintu esiintyy myös eri puolilla Raamattua (Psalmit, Jobin kirja).

2. Upea nuori nainen jolla on kiinnostava luonne. Hän on hieman ujo, ja hän on samaan aikaan sekä hieman paheellinen että aika kuuli. Hän on hyvin taiteellinen ja hauskaa seuraa.

Feeniks on outo tapaus.

(Urban Dictionary)

     *      *     * 

Feenikslintu

Feeniks on muinaisen Egyptin mytologiassa myyttinen ja pyhä tulilintu.

Linnun sanottiin elävän kerrallaan 500 ... 1 500 vuotta, ja olevan häikäisevän kaunis punakultaisissa höyhenissään. Tarinan mukaan aikansa tullessa täyteen feeniks rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen, jolloin pesä ja lintu itse palavat roihuten tuhkaksi. Tuhkasta nousee uusi nuori feenikslintu, joka kokoaa edeltäjänsä tuhkat mirhaiseksi munaksi ja vie sen Heliopolikseen, Auringon kaupunkiin.

Sanotaan myös, että feenikslintu tulee aina kun apua kipeimmin tarvitsee ja feeniksin kyyneleet parantavat jopa kuolemasta.

(Wikipedia)

     *      *     *

Jobin kirja (29:18-20)

Minä ajattelin: "Olen kuin tarun lintu. Vaikka se tuhoutuu pesänsä kanssa, sen päivät vain lisääntyvät.

Minun juureni ovat vedelle avoimet, yön kaste viipyy minun oksillani.

Minun kunniani säilyy alati kirkkaana, jousi ei kädestäni herpoa, nuoli seuraa toista taukoamatta."

(Vanha testamentti)

     *     *     *

Tunnistus kasvojen perusteella?

Yliopistossa oli biologian loppukoe, jossa oli läsnä suuri määrä opiskelijoita. Yhtenä tehtävänä oli tunnistaa lintuja - jalkojen perusteella. Opiskelijat olivat raivoissaan tehtävästä, sillä tehtävä oli mahdoton. Silti kaikki paitsi yksi nuori nainen tekivät tehtävän kuuliaisesti.

Nainen kävelee kesken kokeen luentosalin eteen, läiskäisee koepaperin professorin nenän eteen pöydälle ja kysyy: "Tämä on typerin koe, jossa olen koskaan ollut!" Professori katsoo naista ja tämän tyhjää koepaperia ja kysyy: "Mikä on teidän nimenne?" Opiskelija ojentaa jalkansa, paljastaa pohkeensa ja kysyy: "Sanokaa te se, proffa!" ja marssii ulos.

Tällaiset legendat - mahdottomista testeistä ja kokeista - ovat tavallisia yliopisto- ja koulumaailmassa.

(Brunvand, Encyclopedia of urban legends)

     *     *     *

H-RUNO

Kuka ja mikä olet? 

Mistä tulet - ja minne menet?

Outo lintu, tunnistamaton
lentävä kohde (UFO),
auringonkehrässä.

Häikäiset minut
naamioiduilla
kasvoillasi. 

Hymylläsi.

Linkki:

Phoenix. Wkipedia

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Andrejev: "Juudas Iskariot" (1980)

"Juudas Iskariot" (1980) on syvästi vaikuttava novelli Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan. Kertomuksena teemana on Juudaksen persoona ja ratkaiseva osuus Golgatan suureen draamaan ja pääsiäisen tapahtumiin. Ruma ja köyhä Juudas on Jeesuksen lumoissa, mutta toisaalta ironinen ja uhmakas ja halveksii toisten opetuslasten mielistelevää ja omaa etuaan tavoittelevaa suhtautumita Mestariin. Jeesuksen kavaltaessaankin hän katsoo tekevänsä ajat sitten ennustetun osuutensa kärsimyshistoriassa ja toimivansa vain Jeesuksen kuninkuuden kunniaksi. Vaivaiset 30 hopearahaa saadessaan hän katsoo pettäneensä ylipapit, ei Jeesusta.

Leonid Andrejev kuvaa Juudas Iskariotin tarinaa "Raamatun" (n. 314) kertomuksen perusteella. Juudaksen perusrakenteen ja kehityksen kuvaus on tietenkin hänen oman kertojakykynsä tuotetta. Sellaisena se on vaikuttava ja uskottavat ja syvästi järkyttävä kertomus kavaltajan tiestä. Nimenomaan psykologisena ihmiskuvauksena Juudaksen tarina kasvaa taiteellisesti mittavaksi suoritukseksi. (Takakansi)

     *     *     *

Mainio kirja Jeesuksen - ja Juudas Kariotilaisen - viimeisistä viikoista ja päivistä ennen kuin Jeesuksesta tuli kristinuskon 1. marttyyri - ja Juudaksesta heti perään 2. marttyyri ja pyhimys. Tätä kirjaa lukiessa tajuaa, että esimerkiksi juutalaisten toistuva vainoaminen kristityssä maailmassa - joka huipentui 2. maailmansodan massamurhiin - oli vääjäämätöntä, sillä tavalla tai toisella kristittyjen oli päästävä lopullisesti niskan päälle juutalais-kristillisessä maailmassa. Muuten kaikki, vuosisatainen, työ oman paremmuuden osoittamiseksi olisi ollut turhaa. - Kun jumalan valittu kansa tuhotttiin ja rippeet siirrettiin sivuun, ongelma näytti lopullisesti ratkaistulta. Mutta kuinkas siinä oikein kävikään?

Siinä kävi niin, että kristinusko koki kyllä täydellisen haaksirikon 1940-luvulla, mutta jostain ihmeen syystä sitä edelleenkin tekohengitetään, mikä ei ole kunniaksi eurooppalaisille kansoille. Ehkä Euroopan yhä syvenevän alamäen yhtenä keskeisenä syynä on pysyvä henkinen lamaannus, joka johtuu alunperinkin aikansa eläneestä uskonnosta josta pidetään kynsin hampain kiinni vielä 2000-luvulla. Siinä missä muu maailma porskuttaa eteenpäin, EU-maiden alamäelle ei näy loppua.

       *      *      *

Romaanissaan "Juudas Iskariot" (1980) Leonid Andrejev johdonmukaisesti korostaa Juudaksen merkitystä myöhemmin syntyvän maailmanuskonnon ensimmäisenä pyhimyksenä. Ilman häntä ei olisi Jeesus päässyt marttyyriksi. Kirjaa lukiessa syntyy pelottavia oivalluksia siitä, mitä jo ensimmäiset kristityt ajattelivat juutalaisista saddeuksista ja farisealaisista ym. Jos he olisivat pystyneet listimään toisinajattelijat, he olisivat tehneet sen.

Vaihtoehtoinen strategia oli levittää omaa uskoa ja uskontoa tuottamalla liukuhihnalta marttyyreitä ja uskonsotureita. Ja niitähän länsimaisen ihmisen historia on täynnä - eikä muuta historiaa taida juuri ollakaan, mikä on aika masentavaa.

Kirjan lopussa Juudas hirttää itsensä, mikä on varsin uskottava kuvaus tilanteesta, jossa mies sosiaalisesti oli. Hänellä ei merkityksestään huolimatta olisi ollut tulevaisuutta apostolina, sillä hänellä olisi ollut koko ajan petturin leima otsassa. - Toisten opetuslasten suhtautuminen tilanteeseen oli oireellista, ja Juudaksen oli helppo vetää johtopäätöksensä.

Tosin Juudas oli tietoinen kohtalostaan jo paljon ennen loppua. Kun opetuslapset väittelivät siitä, kuka heistä 1. istuu Jeesuksen rinnalla taivaissa, Juudaksella ei ollut epäilystäkään etteikö se olisi hän. Muut pitivät miehen käyttäytymistä röyhkeänä, mutta niin mies itse kuin Jeesuskin tiesivät, mikä rooli hänellä tulisi olemaan, mitä muut eivät sitä ymmärtäneet.

       *      *      *

Andrejev kuvaa Juudas Iskariotin koko ryhmän sosiaalisesti taitavimmaksi, mukaan lukien Jeesuksen. Hän osasi toimia uhkaavissa tilanteissa ja useasti pelasti miesjoukon ulkopuoliselta väkivallalta. Silti Juudas oli apostolien joukossa koko ajan väheksitty ja halveksittu, eikä hänen arvoaan ymmärretty ja haluttu hyväksyä.

Kriittisesti arvioituna Jeesuksen ja Juudaksen suunnitelma oman liikkeen kannatuksen lisäämiseksi Juudeassa ja muilla juutalaisalueilla ei onnistunut. Kansa saatiin tosin yllytettyä Jeesusta vastaan, mutta se ei synnyttänyt suurta kansanliikettä vaan opetuslapset joutuivat lähtemään pakolaisina muille Rooman valtakunnan alueille levittämään ilosanomaansa.

Asia jäi kristittyjen hampaankoloon, ja vasta ristiretkeläiset 1000-luvun lopulla palasivat korjaamaan tuolloin syntynyttä vahinkoa, minkä juutalaiset saivat tuntea nahoissaan. Ruotsi-Suomestakin lähti kirkasotsaisia nuoria miehiä pyhiinvaellukselle ja sotimaan pyhään maahan.