maanantai 2. kesäkuuta 2014

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 92 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Tänään viimeisenä lomapäivänä hoidin niitä ja näitä asioita. Hain mm. äitini Grundig-television ties monennenko kerran Gigantin huollosta. Voisin kirjoittaa sarjan blogikirjoituksia kaikesta siitä, mitä upouudelle televisiolle on parin vuoden aikana tapahtunut. Tai oikeastaan pitäisi puhua kolmesta televisiosta, sillä tänään hakemani televisio on järjestyksessä kolmas, ja siihen on nyt vaihdettu mm. uusi emolevy.

Saatuani kiinnitettyä television seinälle - ja ennen sitä kävin vielä ostamassa neljä pulttia joilla sain kiinnitettyä television seinässä olevaan pidikkeeseen - skannasin kanavat ja jäin katsomaan TV2:lta "Minun maisemani" (2009) -ohjelmaa, mikä oli 11-osaisen sarjan 7. osa.

Ruudussa hymyili minulle tuiki tuntematon norjalainen laulaja Helene Böksle, joka käveli ympäri ämpäri meren rantaa yhdessä toimittajan kanssa. Muutaman kilometrin reitti, joka ohjelman aikana kuljettiin läpi, upotti minut Bökslen maisemaan ja maailmaan. Ja tuntui kuin olisin itse haistellut Pohjanmereltä puhaltavia tuulia ja nähnyt puiden läpi siivilöityvän valon jalkojeni edessä. Sekä katsellut vuosituhansia vanhoja muinaisia peltoja, jollaisia länsisuomalaistenkin esi-isät ja esiäidit ovat jäiden vetäytyessä viljelleet. Suomeahan asuttiin ainakin kahdesta suunnasta jääkauden jälkeen.

      *      *      *

Yhdessä vaiheessa naiset pujahtavat pieneen päivälläkin pimeään metsikköön, millaiset saavat Helenen mielikuvituksen liikkeelle. Siinä missä toimittajaa hämärä metsä tuntuu hieman pelottavan, Helenen se saa näkemään ja kuvittelemaan maahisia ja menninkäisiä, mikä näkyy myös hänen laulunsa sanoituksissa.

Mieleni juolahtaa empivästä ja epäröivästä toimittajasta kesällä näkemääni ja bloggaamaani Daniel Myrickin & Eduardo Sanchezin elokuvaan "The Blair Witch Project" (1999). Elokuvassa joukko nuoria vaeltaa suhteellisen pienessä metsässä, mutta eksyy sinne eikä heitä - elokuvan mukaan - koskaan löydetä.

Vaikka luulin tietäväni em. elokuvan taustan suhteellisen hyvin, löysin siitä eilen hämmästyttävää lisätietoa Mark Barberin kirjasta "Urban legends uncovered - reloaded" (2013). Elokuva oli ilmestymisvuonnaan yksi parhaiten menestyneitä elokuvia ja tuotti tekijöilleen $250 miljoonan dollarin kassatulot. Elokuva tehtiin käytännössä 0-budjetilla talkootöillä.

Itse lopputulosta kiinnostavampi - tai yhtä kiinnostava - tässä tapauksessa oli prosessi, millä tavoin elokuva tehtiin ja ennen muuta, miten se jo etukäteen markkinoitiin netin ja silloisen sosiaalisen median kautta. "The Blair Witch Project" tunnettiin laajasti ennen kuin elokuva oli vielä edes valmis.

      *      *      *

Nuoret media-alan opiskelijat, jotka elokuvan tekivät, hyödynsivät niin elokuvassa kuin sen markkinoinnissa ja myynnissä tehokkaasti tarinoita, kansantarinoita ja urbaaneja legendoja, ja ennen muuta ihmisten pelkoja ja kauhua tuntematonta kohtaan.

Elokuvan idea oli yksinkertainen ja sen taustalla oli kansantarina noidasta, jonka uskottiin asuneen alueella, jonne nuoret tulevat tekemään dokumenttielokuvaansa, joka ei sitten ollutkaan ihan tavallinen ja pelkkä dokumenttielokuva.

Tarinaa kerrotaan julkisuudessa, siis opiskelijoiden omissa viiteryhmissä netissä, totena kertomuksena. He kertovat, miten he lähtevät selvittämään, onko vanhassa kansantarinassa - ja ennen muuta siinä, että alueella on vielä nykyaikanakin 40-luvulla kadonnut lapsia hämärissä oloissa - mitään perää.

Kotivideotekniikalla he haastattelevat paikallisia ihmisiä, joille tarina Blair Witchin noidasta on tuttu. He myös tietävät, että alueella kerrotaan kadonneen useita lapsia myöhemminkin, eikä vain viime vuosisadan puolella.

      *      *      *

Nuoret dokumentoivat tekemisiään, ja luultavasti julkaisevat videoklipsejäkin verkossa. Sitten tapahtuu jotain kummallista kesken elokuvan teon. Nuoret katoavat. Heistä ei kuulla pariin vuoteen mitään, mikä saa netissä varsinaisen huhujen ja tarinoiden ryöpyn. Kukaan ei tarkalleen tiedä mistä on kyse.

Jonkun ajan kuluttua metsästä kuitenkin löytyy elokuvantekijöiden käyttämä kamera, ja videonauhoja, joille on kuvattu tapahtumia ennen neljän nuoren katoamista. Nauhalta syntyy sellainen vaikutelma, että kenties jokin demoni, noita tms. kaappaa nuoret yksitellen yön pimeydessä...

Lopulta tietysti totuus paljastetaan, ja siinä vaiheessa nuoret elokuvantekijät ja heidän elokuvansa on jo kuuluisa - ja kaikki haluavat nähdä sen. "The Blair Witch Project" oli ennen muuta USA:ssa vuoden 1999 tapaus, mutta se levisi myös Eurooppaan kauhuelokuvana.

      *      *      *

Projekti osoitti miten toden ja sepitteen, kuvitellun ja harhan välinen ero on usein veteen piirretty. On tilanteita, joissa ei ehkä kukaan tiedä missä mennään - ennen kuin asia alkaa vähitellen selvitä .. jos alkaa. Kaikkia asioitahan ei ihminen rajallisilla aisteillaan (ja mittavälineillä) voi ehkä koskaan selvittää lopullisesti.

Kaikista hulppein kollektiivinen harha, mikä liittyy populaarikulttuuriin, on ollut Orson Wellesin radiokuunnelma "Maailmojen sota" (1938), joka sai yhtenä iltana koko USA:n sekaisin. Itseään järkevänäkin pitäneet ihmiset alkoivat käyttäytyä paranoidisesti - ja pelkäsivät, että maahan oli todellakin hyökännyt joukko avaruusolentoja, niin kuin radiossa väitettiin...

Linkki:

Helene Bøksle. The Dreaming "Ere the World crumbles". YouTube
Helene Bøksle. Mitt Land (My Land). YouTube

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti