perjantai 6. kesäkuuta 2014

- CARPE DIEM - Tartu hetkeen - 93 -

CC by  Mimmi Lithen - Carpe Diem
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston väki oli kevätretkellä Helsingissä tänään, jos keväästä nyt enää voi puhua.

Ohjelma oli osaltani yksinkertainen ja suoraviivainen.

Aluksi kävin Ateneumissa Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttelyssä. Sitten Kaivopuistossa Café Ursulassa lounaalla - ja lopuksi lähdin pienen porukan kanssa käymään Kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä.

Janssonin elämän pikaesittely 30 minuutissa oli vaikuttava visuaalinen esitys usealla screenillä samaan aikaan. En ollut - myönnän tietämättömyyteni - kuullut aiemmin esimerkiksi 30-luvun laihoista, mustista muumeista, jotka edelsivät paksuja, valkoisia muumeja. En ollut myöskään ymmärtänyt, miten hyvä kuvataiteilija Tove oli. Ja kenties ilman muumeja hänestä olisi kehittynyt merkittävä suomalainen surrealisti. Kaikkea ei voi yksi ihminen elämänsä aikana saavuttaa, mikä tietysti tuntuu hieman surulliselta mutta samaan aikaan lohdulliselta.

Ainoa asia mikä näyttelystä jäi harmittamaan oli se, ettei siitä oltu tehty näyttelyluetteloa. Tosin Tuula Karjalaisen "Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta" (2014) -kirjan sanottiin toimivan riittävänä opastuksena näyttelyyn.

      *     *     *

Paviljonkimainen Café Ursula sijaitsee aivan meren rannassa. Muutaman minuutin uimamatkan päässä on lähes puuton Harakkasaari ja hieman kauempana siintävät Suomenlinnan saaret. Miedosti savustettu kukko - tai luultavammin kana tai ennemmin broileri - ties millä mausteilla  (ei ainakaan curryllä) maustettuna riisin kanssa oli sopivan kevyt lounas hellesäähän.

Kiasman edestä kävelin sitten Kasvitieteelliseen puutarhaan ja - tietysti - sitten sieltä takaisin, sillä bussi odotti Kiasman edessä. Jotkut kävivät vielä viereisessä 10-kirjastossa, mutta itse tyydyin Kiasman myymälään.

Jo tulomatkalla olin nähnyt Kiasman seinässä valtavankokoisen mainoksen: Alfredo Jaar "Kun runous ei riitä", ja ainoa asia joka Kiasma-piipahtamamiseltani tarttui hihaani olikin luettelo, jossa Jaarin teokset lyhyesti kuvin esiteltiin. Jotkut kirjastolaisista olivat käyneet jopa näyttelykierroksella, mutta näyttelyn kuvaukset eivät vakuuttaneet minua siitä, että myös minun olisi tullut nähdä tämä näyttely - sen sijaan, että kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa.

      *     *     *

Otsikko "Kun runous ei riitä" on provosoiva: miten niin runous ei riitä? Mihin runous ei riitä? Vastaus kysymykseen löytyy kirjasen 1. sivulta. Lause on runoilija Adrienne Richin runosta. Ajatuksena on, että "epätoivon edessä runo on joskus voimaton". A-ha, ja siis tämän Richin runon tarkoitus on ilmeisesti tarkoitus voimaannuttaa tällaisessä tilanteessa. Luoda uutta toivoa. Runo ei riitä ja riittää samaan aikaan?

Heti ensimmäinen teos 'Dear Markus - rakas Markus', joka - kas vain - sijoittuu Suomeen pudotti kuitenkin maanpinnalle. Jaar oli vuonna 2011 kierrellyt Turun saaristossa ja haki ideaa tulevaa näyttelyään varten.

"Matkalla Utöstä Turkuun hän ihmetteli lautan varhaista lähtöaikaa. Kapteeni kertoi, että alus lähti klo 5.45,  jotta saaressa asuva Markus-poika ehtisi kouluun." Tämä idea vaikutti Jaariin niin paljon, että hän teki sen pohjalta teoksensa. Jotakuinkin täydellinen floppaus. Mies ei selvästikään ymmärtänyt mistään mitään. Tai ymmärsi niin kuin ymmärsi ja halusi ymmärtää.

Aina olisi ehkä hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä tekee, ennen kuin tekee. Kenties runon tekeminen olisi sittenkin ollut parempi vaihtoehto. Ehkä hän olisi runolla saanut sanottua sen, mitä ei kuvillaan pystynyt esittämään.

      *     *     *

Tove Janssonin näyttelyssä ennen muuta yksi kuva pysäytti minut, ja se oli sodan aikana 40-luvulla suomenruotsalaisen "Garam" -lehden kannessa (Januari 1945) julkaistu piirros. 

Piirros oli ainoa, jossa oli sekä musta että valkoinen muumi. Sota-aika oli juuri se, joka sai muumit muuttumaan mustiksi. Mutta se sai muumit muuttumaan myös valkoisiksi. Outo ristiriita, mikä panee miettimään.

Kuva muuten löytyy em. Tuula Karjalaisen kirjan sivulta 122, ja se on vahvasti sodan- ja sotakoneistojen vastainen. Samat ihmiset, jotka olivat suurella isänmaallisella innolla lähteneet sotaan ja verissäpäin taistelleet, ovatkin sodan jälkeen äkkiä sotarikollisia. - Sama ilmiö on toistunut lähihistorian aikana myös toistamiseen ja nyt toisinpäin, kun yhteiskunta on 70-luvulta lähtien jälleen oikeistolaistunut ja kokoomuslaistunut. Tämän päivän Suomessa aseiden kalisuttajat ovat jälleen suuria sotasankareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti